Toivon heinäkuun aamuhartaus.
toimittaja Kaisa Raittila, Helsinki
Virsi 289:1, 2. Virsi alkaa sanoin: "Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja". Psallamus-kuoro, ilmo riihimäki (joht.), Juhani Haapasalo (urut).
Aamuhartaus
13.07.2017
Selviytyjän kertomus
Rakkaat pyhäkoululaiset, hyvää huomenta! Tänään meillä on aiheena toivo. Kerron siitä kolme tarinaa. Harmi kyllä, ne eivät ole sankaritarinoita, joista tiedän teidän erityisesti pitävän. Näiden tarinoiden päähenkilöt ovat minun mielestäni kuitenkin vielä tärkeämpiä. He ovat selviytyjiä. Juuri sellaisia saa aikaan toivo.Ensimmäinen selviytyjä on Ruut. Hän on rakastunut maahanmuuttajamieheen, joka on paennut kotimaansa huonoja oloja. Miehen koko perhe on tullut vieraaseen maahan paremman elämän toivossa. Mutta sitten Ruutin mies ja miehen veli ja isäkin kuolevat. Perheen naiset jäävät yksin. Leskinä heillä ei ole selviytymisen toivoa. Ruutin maahanmuuttaja-anoppi alkaa suunnitella paluuta kotimaahansa. Ruutille ja toiselle miniälleen hän yrittää vakuutella, ettei heidän kannata lähteä mukaan. Täällä heidän omassa maassaan heidän on helpompi löytää uusi mies tai saada turva lapsuutensa perheessä.
Toinen miniöistä päättääkin jäädä, mutta Ruut ei ota anopin lempeitä estelyitä kuuleviin korviinsa. ”Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään”, Ruut sanoo. ”Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani.” Niin tämä omalle tehtävälleen uskollinen nuori nainen tulee erinäisten tapahtumien kautta lopulta pelastaneeksi miehensä suvun perinnön ja maineen. Torjuttuna ja pelättynä vierasmaalaisena hänestä tulee anoppinsa kotimaassa kuninkaan ja lopulta koko maailman pelastajan esiäiti.
Toinen selviytyjä on Daavid, tämän Ruutin jälkeläinen, se kuningas. Kuumana kesäiltana hän kävelee unettomana kattoparvekkeellaan ja näkee samaisessa kesäillassa peseytymässä ihanan kaunottaren. Vaimoja ja naisia Daavidilla on jo muille jakaa ja sotavoittoja ja Jumalan siunauksiakin siinä määrin, että se kaikki on saanut hänet luulemaan itsestään liikoja. Hän nimittäin kutsuu kauniin kylpijättären vuoteeseensa ja hyväksikäyttää Batsebaa surutta, vaikka Batseba on Daavidin uskollisen sotapäällikön vaimo. Batseba tulee tuosta hyväksikäyttäjän himokkaasta yöstä raskaaksi. Peittääkseen jälkensä Daavid yrittää ensin saada Batseban miehen makaamaan vaimonsa kanssa kuin lapsi olisi hänen eikä Daavidin, mutta kun sekään ei auta, hän lähettää Batseban miehen eturintamaan, ja Uria kuolee. Batseban Daavid haetuttaa jatkoksi muiden vaimojensa ketjuun.
Tämäkö mies selviytyjä? ihmettelet sinä, rakas pyhäkoululainen. Anna kun kerron. Käy nimittäin niin, että Daavidin Jumala ei katso Daavidin tekoa hyvällä, vaan lähettää häntä moittimaan profeetta Natanin. Hän kertoo Daavidille tarinan köyhästä miehestä ja hänen silmäterästään, pikku karitsasta, jonka rikas mies laittaa ruuaksi, kun ei raaski teurastaa omaa lammastaan. Daavid närkästyy kovasti rikkaalle miehelle. ”Kuoleman oma tuollainen säälimätön olento”, hän sanoo. ”Sinä olet se mies”, sanoo Natan.
Silloin Daavid näkee, mitä on tehnyt. Hän joutuu tunnontuskaan ja katuu. Sekään ei riitä, vaan hänen maineikkaaseen täydellisyyteensä tulee paha särö. Vielä tänäkin aamuna hänen säälimättömästä petoksestaan kerrotaan. Kaiken lisäksi Batseban synnyttämä lapsi kuolee, vaikka Daavid kuinka rukoilee ja paastoaa. Daavidin nimiin kirjatuista psalmeista monet kertovat syvästä katumuksesta ja oman rajallisuuden tunnustamisesta. Ne ovat Daavidin selviytymisen ehdot.
Kolmannet selviytyjät ovat joutuneet myrskyn silmään. Yhdet porukassa ovat sitä mieltä, ettei hommaan olisi pitänyt ryhtyä lainkaan tai ainakin olisi pitänyt ennakoida katastrofin merkit. Toiset keskittyvät analysoimaan tapahtunutta. Kolmannet alkavat välittömästi toimia pelastaakseen sen mikä pelastettavissa on. He herättävät projektin johtajan. Projektin johtaja katselee myrskyä, joka on saanut muut suunniltaan. Mitä ihmettä täällä tapahtuu? hän kysyy. Kuka täällä nostatti tällaisen aallon? Mitä pelättävää teillä on? Minähän vastaan tästä projektista. Miksi ette luottaneet minuun?
Rakkaat pyhäkoululaiset, myös ne, jotka eivät luota, voivat selviytyä. Riittää, että joku toinen luottaa. Sellaista kutsutaan Kristuksen kirkoksi.
Voisin sanoa, että selviytymisen kannalta tärkeää on kukkia siinä, missä on, kuten Ruut, tai tunnustaa virheensä niin kuin Daavid. Voisin puhua toivosta, joka syntyy siitä, että tuntee itsensä merkitykselliseksi tai vapautuu vuosien syyllisyydestä tai vuosien kaunasta, tai toivosta, joka syntyy helpotuksesta, kun tajuan Jeesuksen nukkuvan päiväuniaan veneen kokassa myrskyni keskellä, ja olen hiessä kaikesta omasta huseeraamisestani.
Mutta en puhu nyt sellaisesta, koska toivo on paljon pienempi, paljon huomaamattomampi.
Muistatko Mooseksen Jordanin rannalla, viimeisen vuorensa rinteellä? Hän on kaikkien maailman ryhmämatkojen ensimmäinen matkanjohtaja ja hän on juuri tuonut kitisevän joukkonsa hiekkamyrskyisen autiomaan läpi. Hän näkee joen toisella puolella maan, jonka Jumala on luvannut tulvivan maitoa ja hunajaa. Ja hän tietää, että ei tule itse koskaan pääsemään sinne.
Toivo ei vaadi, että luotan siihen. Se luottaa minuun. Vaikka en pääsisi perille, autiomaassa tarpomani askeleet on kirjoitettu muistiin.
Ja vaikka sitä ei ole kirjattu Mooseksen selviytymiskertomukseen, tuuli saattoi – näin haluan uskoa – tuuli saattoi tuoda hänen sieraimiinsa maidon ja hunajan tuoksun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti