Odotan aamuhartautta tekstiversiona, josta tarkistan oikeidenmukaisuutta ja ihmisarvoa. Lapsena koskaan en tuntenut eriarvoisuutta koululaisten kesken, olivathan isät palanneet sodasta elävinä.
Verkkolehti Värtsi julkaisee kirja-arvostelun tuosta ajasta.Jälleenrakentamisen kivut
Kirjoittaja Jouko Varonen • 27.7.2015 • 1 Kommentti
"Sodanjälkeisestä ajasta puhutaan myyttinä kansasta, joka rakensi maata yksimielisen toiveikkaana. Tämä näkemys murskataan kirjassa täydellisesti. Perhehelvetit, korpilakot, evakkoihin kohdistuva kaunaisuus, ym. ovat vain muutamia näyttöjä siitä, mitä kansakunnan rakentaminen todella vaati."
Tämän kirja on luettava.Kiitos Jouko esittelystä.
Nämä sodan ja rintaman ”tuliaiset”tulivat tutuksi.Ne solmut olen aukonut mutta moni veteraanin lapsi on elänyt koko elämänsä luullen että ahdistus,masennus,yksin selviäminen,puhumattomuus ja ryyppääminen ovat suomalaisen luonteen perusominaisuuksia.
Nämä sodan ja rintaman ”tuliaiset”tulivat tutuksi.Ne solmut olen aukonut mutta moni veteraanin lapsi on elänyt koko elämänsä luullen että ahdistus,masennus,yksin selviäminen,puhumattomuus ja ryyppääminen ovat suomalaisen luonteen perusominaisuuksia.
Aamuhartaus ma 27.07.2015
Kati Kemppainen, teologian tohtori, JoensuuMitä on pelastus? Mistä meidät tulisi pelastaa ja mihin? Kenelle pelastus koituu? Kertooko pelastuksen kaipuu halusta paeta tätä maailmaa? Miten meidän tulisi elää, että pelastuisimme?
Raamattu antaa meille täyden valtuutuksen, suorastaan käskyn nauttia täyttä tämän maailman kansalaisuutta. Jeremian kirjasta voimme lukea: ”Rakentakaa taloja ja asettukaa niihin asumaan! Istuttakaa puutarhoja ja nauttikaa niiden hedelmistä! Ottakaa itsellenne vaimot, syntyköön teille poikia ja tyttäriä!... Toimikaa sen kaupungin parhaaksi johon minä olen teidät siirtänyt” (Jer 29:5-7). Tämä kertoo meille, että uskomme ei voi olla pakoa maailmasta, emmekä voi ajatella että Jumala mieltyisi meihin jotenkin enemmän, jos halveksumme sitä mitä meillä ja tässä maailmassa on. Jumala on kaiken luoja ja antaja, meidän tehtävämme on elää tässä maailmassa iloiten ja hänen lahjojaan toinen toisillemme jakaen.
Samaan aikaan tiedämme, että oikea kotimme on jotakin tätäkin enemmän. On jotakin muuta, ihmeellisempää, ikuisempaa ja täydellisempää kuin tämä mitä näemme. Mutta tämäkin, Jumalan valtakunta, ei ole vain jossain tuolla kaukana jonne pääsemme kuoltuamme, vaan sinne astutaan sisään tästä maailmasta käsin ja juuri nyt. Yhtä täydesti kuin meitä kutsutaan elämään tässä maailmassa, yhtä täydesti meitä kutsutaan olemaan Jumalan valtakunnan kansalaisia.
Tämä uskon kokonaisvaltaisuus koskee myös luomakuntaa. Kun Raamatussa todetaan, että evankeliumi saarnataan kaikelle luodulle, Luther oli hyvin painavasti sitä mieltä että tämä kaikki luotu ei tarkoita vain ihmisiä vaan todellakin koko luomakuntaa. Paavali kuvaa, kuinka luomakunta huokaa ja odottaa pääsyä Jumalan lasten kirkkauteen. Jumalalla on pelastava suunnitelma myös luomakuntaa kohtaan ja se jollain mystisellä tavalla ymmärtää sitä kaivata. Siis jokainen eläin, puu ja pensas, kanto, kivi, vuori, järvi, kaikki tämä ja me sen mukana olemme osa tätä ihmeellistä kokonaisuutta, jonka Jumala haluaa pelastaa.
Usko, elämä ja pelastus on kokonaisvaltaista. Me ihmiset emme ole vuoronperään jotakin hengellistä, henkistä, fyysistä tai emotionaalista, vaan koko ajan täydesti kaikkea ja nämä meidän eri ulottuvuutemme koko ajan vaikuttavat saumattomasti toisiinsa. Usein kun puhumme uskosta, se hyvin paljon keskittyy omaan itseemme ja omiin sisäisiin mielenliikkeisiimme. Meitä on opetettu tutkailemaan itseämme siinä määrin että uskomme on saanut korostuneen psykologisen luonteen. Tästä voisimme tehdä nyt parannusta.
Kuten Jeesus oli lähetetty ”ilmoittamaan köyhille hyvä sanoma, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta” (Lk. 4: 18-19), myös kirkko ja sinä ja minä olemme kutsutut tähän samaan tehtävään. Meitä myös kehotetaan Johanneksen kirjeessä (3:18-24): ”Älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa”
Meiltä kysytään rakkauden tekoja ja totuutta. Jeesuksen käsky rakastaa ulottuu kaikkialle, se alkaa yksilöistä ja lähimmäisistämme mutta laajenee koskemaan yhteiskuntaa, tätä maailmaa ja luomakuntaa. Koska kirkko on profeetallinen kirkko, tämä rakkaus saa myös taistelevan luonteen. Lähimmäisenrakkaus ei nimittäin ole mitään hempeilyä tai hampaatonta tunteilua, vaan se on radikaalia, rohkeaa ja muutosvoimaista.
Jumala tahtoo maailmaan oikeudenmukaisuutta ja ihmisten vapautumista sortavista järjestelmistä. Tämä on Hänen mukaansa aitoa jumalanpalvelusta: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jes 58: 6-7). Profeetallinen kirkko on maailmaa palveleva ja maailman kärsimykseen osallistuva yhteisö, jonka tehtävä on ulospäin suuntautuva, ei sisäänpäin kääntynyt. Profeetallinen kirkko julistaa Jumalan rakkautta ja hänen hyvää tahtoaan koko maailmaa kohtaan. Profeetallinen kirkko hoitaa maailman haavoja, ei vain omiaan.
Kristityn tehtävä on seurata Jeesusta kaikkiin inhimillisiin todellisuuksiin, sinne missä etsitään ja kaivataan pelastusta ja vapautusta. Kokonaisvaltainen sanoma pelastuksesta ei koske yksinomaan ihmisen ikuista kohtaloa, vaan myös hänen aineellista todellisuuttaan. Jeesus tuo maailmaan oikeudenmukaisuuden, vapauden ja täyden elämän. Hän ei tuonut köyhälle almua, vaan ihmisarvon. Ihmisarvon sai Jeesukselta myös Sakkeus, joka eli vallan ja vaurauden keskiössä, mutta osallisuutta vailla. Kun Jeesus kohtasi Sakkeuksen, tämä pääsi vapaaksi valtansa ja vaurautensa vankilasta joka oli marginalisoinut hänet. Näin Jumalan hyvät teot tulivat julki Sakkeuksen elämässä. Näin Jumala toimii.
Siunatkoon sinua kaikkivaltias Jumala, joka on kaiken Luoja, Vapahtaja Jeesus Kristus ja elämän antaja Pyhä Henki. Aamen.
