"Olet Minä Oy:n omistaja, toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja lähetti. Jos et ole huomannut, että yrittäjyys on enemmän elämäntapa kuin elinkeino, olisiko nyt aika antaa itsellesi tilaisuus?
Kunnanjohtaja tarjoaa kahvit yrittäjille
Aamuhartaus 4.9. piispa Kaarlo Kalliala - Yle Areena
Piispa Kaarlo Kalliala, Turku. Virsi 629: 5, 6. Virsi alkaa sanoin: "Oi riemun kirkkautta". Virren viides säkeistö alkaa sanoin: "Katsella silmillämme me saamme Jeesusta". Psallamus-kuoro, Ilmo Riihimäki (joht.), Juhani Haapasalo (urut).
Aamuhartaus ti 02.09.2014
Raine Haikarainen, Hiippakuntasihteeri, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Helsinki
Aamuhartaus 2.9. hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen Hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen, Helsinki. Hartauden musiikki: "Elänkuolenkukka", säv., san. ja sov. Jaakko Löytty. Es. Jaakko Löytty (laulu ja kitara).
Mikä on laulu, joka on jäänyt sinulle erityisesti mieleen? Onko jokin musiikkikappale, joka siirtää ajatuksesi kauas taaksepäin ja palauttaa elävästi ajatuksiisi eletyn elämän yksityiskohdat ja tunnelmat?
Uskon, että meiltä jokaiselta löytyy juuri tällaisia musiikkikokemuksia. Usein nuo kokemukset saattavat liittyä hyvinkin kauas menneisyyteen ja ne säilyvät muistojen arkistoissa pitkään. Eräs ystäväni viettää eläkepäivään kiertämällä vapaaehtoisena vanhusten palvelutaloja ja järjestämällä asukkaille yhteislauluhetkiä. Hän on kertonut, miten elämän ehtoolla rakkaimmiksi ovat usein tulleet juuri laulut, jotka liittyvät kaukaiseen menneisyyteen. Olkoon sitten kysymys virsistä, työväenlaulusta tai iskelmistä. Niihin liittyy niin vahvasti eletyn elämän tuntemukset.
kuva: taikalampunalla.blogspot.com
Tänä aamuna tähän aamuhartauteen olen valinnut musiikiksi laulun, joka siirtää omat ajatukseni runsaan 30 vuoden takaisin tunnelmiin. Tuolloin 80-luvun alussa elettiin voimakkaita aikoja, jotka eräiltä osin muistuttivat nyt käsillä olevaa maailmantilannetta. Rintamalinjat olivat jyrkentyneet ja näkemykset kärjistyneet. Erityisesti nuoret ihmiset liikehtivät levottomasti ja purkivat tuntojaan omassa musiikissaan.
Yksi lauluntekijä, joka tuolloin kävi läpi omaa kivuliasta kasvamistaan oli 25-vuotias Jaakko Löytty. Hän kirjoitti vuonna 1982 ilmestyneen levynsä esipuheessa, kuinka hän on joutunut kipuilemaan laulujensa kanssa syvistä laaksoista kiemurteleville sivupoluille. ”Olen saanut nousta vuoren rinteille, nähdä aavistuksen siitä, mitä taivaan rannan takana odottaa. Olen saanut kasvaa laulujeni mukana.. Kasvamiseni on ollut ylitseni vyöryneiden asioiden laittamista jonkinlaiseen järjestykseen. Näin niistä on syntynyt lauluja”, hän kirjoitti.
Yksi näin syntyneistä lauluista on Jaakko Löytyn säveltämä ja hänen oman äitinsä Kirsti Löytyn alkuperäisestä runotekstistä muokkaama Elän kuolen kukka. Tämän laulun nimi on siis Elän kuolen kukka. Nimi viittaa meille kaikille tuttuun, niityillä ja tienpientareilla kasvavaan kesäkukkaan, päivänkakkaraan. Vanha perinnehän on ollut nyppiä tuon kukan terälehtiä ja samalla luetella ”rakastaa - ei rakasta -rakastaa”. Mutta yhtä lailla terälehtiä on voitu käyttää tuossa toisessakin merkityksessä ”elän – kuolen – elän”. Voisiko sanoa, että tuo kukka onkin epävarmuuden alla elävän ihmisen nimikkokasvi: se jakaa kanssamme tunteet toivon ja epätoivon jatkuvasta vuoropuhelusta.
Jokin aika sitten suomalainen avaruuden syntyä tutkiva nuori fyysikko kirjoitti päivälehdessä todellisuuden syvimmästä olemuksesta. Hän vyörytti lukijan eteen nykytutkimuksen kiehtovat näköalat ja sen, miten oudoksi käsityksemme maailmankaikkeudesta on muuttunut. Tutkijan mukaan emme osaa oman kehityksemme myötä hahmottaa kaikkeuden syvintä olemusta, vaan käsityksemme on rajoittunut arjen alle, tähän näkyvään maailman. Tämän jokainen on varmasti valmis myöntämään.
Hämmästyttävää kuitenkin oli, että samainen fyysikko päätti tekstinsä toteamukseen, että olemme ”sattumalta syntyneet epäinhimilliseen todellisuuteen” ja ettei ”kosmisella olemassaolollamme ole viime kädessä mitään tarkoitusta”.
Jäin miettimään, millä valtuutuksella juuri fyysikko voi julistaa tuota tarkoituksettomuuden sanomaa. Eikö yhtä hyvin tutkijana voisi päätyä täysin päinvastaiseenkin tulokseen? Maailma ympärillämme on muuttunut niin ihmeelliseksi, että se väistämättä viittaa johonkin meitä paljon suurempaan. Me olemme osa suurta kertomusta, vaikka näköalamme on vaatimaton ja olemme kuten lauluntekijä sanoo, kuin ”hento kukka pihanurmella”. Siis jotain samaa, minkä Raamatun kirjoittaja jo tuhansia vuosia sitten puki sanoiksi: ”Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämiinsä”.
Ilmeisesti kysymys onkin enemmän elämän perusasenteesta, kuin varsinaisesti fysiikasta tai tieteen välittämistä tutkimustuloksista. Millä silmillä haluamme katsoa maailmaa ja millä tavalla suuntautua siinä?
Tämän aamuhartauden laulussa Jaakko Löytty välittää toivoa, joka ei ole päälle kaatuvaa varmuutta eikä varsinkaan lopullista tietämistä. Enemmän on kysymys yksinkertaisesta luottamuksesta Jumalan hyvään huolenpitoon ja siitä, että Hän sanoo lopulta viimeisen sanan. Toivo on todella jossain alla pinnan ja elämä saa syvimmän merkityksensä jättäytymällä rohkeasti sen varaan.
Aamuhartaus 4.9. piispa Kaarlo Kalliala - Yle Areena
Piispa Kaarlo Kalliala, Turku. Virsi 629: 5, 6. Virsi alkaa sanoin: "Oi riemun kirkkautta". Virren viides säkeistö alkaa sanoin: "Katsella silmillämme me saamme Jeesusta". Psallamus-kuoro, Ilmo Riihimäki (joht.), Juhani Haapasalo (urut).
Viime aikoina kuuleminen on kulkenut toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Siksi odotan piispan aamuhartautta tekstiversiona, jonka ehkä lukee joku toinenkin Upsalan terveisinä. (lisätty 12.12.2014)
Aamuhartaus to 04.09.2014
Kaarlo Kalliala, Piispa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Turku
Puhe oli siksikin lyhkäinen, että oltiin ulkoilmassa ja Vanhan Upsalan kummuille ryöppysi säännöttömin väliajoin sellaisia vähemmän hillittyjä sadekuuroja kuin elokuussa myös Pohjanlahden tällä puolen. Sain kuitenkin sanotuksi jotain olennaista, nimittäin ”kiitos!”. Kiitoksia kovasti tästä kristillisestä uskosta – emme oikein enää tulisi toimeen ilman sitä.
Muistin toki ohimennen mainita sellaiset jokseenkin vaikuttavat seikat kuin oikeuslaitoksen, koulutuksen, sosiaalihuollon ja terveydenhoidon – näillä kaikillahan on juuriaan kristinuskossa, joillakin jopa pääjuurensa. Mutta erityisesti meidän on kiittäminen tietystä tavasta nähdä, kokea ja ymmärtää maailma ylipäätään. Yleensä sitä nimitetään lyhyesti ’uskoksi’. Aika hienoa, että nuo upsalalaiset ottivat asiakseen välittää semmoisen meille.
Vanhan sanonnan mukaan ”uskolla on omat silmänsä”. Sellaiset silmät saa, kun katsoo Kristusta kehdosta hautaan tai tässä tapauksessa pikemminkin seimestä ristille. On uskomattoman vaikuttavaa tai itse asiassa uskoa vaikuttavaa katsoa tuota Jeesusta sillä silmällä, etteikö tuossa vain olisikin kohdattavissa ja koettavissa, mitä Jumala meille haluaa olla.
Nasaretin Jeesuksen elämäntiestähän me emme paljoa tiedä. Sen verran kuitenkin, että siihen on kuulunut sekä arkea että juhlaa, sekä ystävyyttä että yksinäisyyttäkin ja niin elämäniloa kuin kuolemantuskaakin. Kun sitä katsoo, näkee ihmisen osan laitoja myöten. Jumala näemmä haluaa olla mukana kaikessa ja läpäistä koko inhimillisen olemassaolon. Siksi uskon silmillä katsominen ei kapeuta näkökenttää eikä vääristä kuvaa, vaan kirkastaa ja antaa syvyyttä.
Minusta uskon silmin näkeminen merkitsee ennen muuta herkistymistä hyvyydelle. Eikä silloin ole kysymys vain katsomisesta, vaikka kyllä siitäkin. Kyllä siitäkin on kysymys, että tunnistaa maailmassa sitä kauneutta ja hyvyyttä, jota siinä Jumalan jäljiltä on yllin kyllin. Vielä olennaisempaa on kuitenkin antautua sen hyväntahtoisuuden valtaan, jota usko ja uskon silmin katseleminen tuottavat.
Seurakuntavaalit kun lähestyvät, minullekin jaettiin taannoin sellainen metallinappi, jossa lukee ”Usko hyvän tekemiseen”. Se on jonkinmoinen vaalien tunnus ja kivasti kaksimerkityksinen. Senhän voi lukea kehotuksena, että uskopas nyt hyvän tekemiseen. Tai sitten hiukan hankalammin hahmottaen siihen tapaan, että usko on lähtökohta tai pohja tai käyttövoima tehdä hyvää. Tästä jälkimmäisestä tulkinnasta pidän enemmän ja jopa aivan erityisesti.
Paavali kirjoitti galatalaisille, että ”ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko”. Juuri sitä on ”usko hyvän tekemiseen”, se usko, joka kaappaa hyvän tekemiseen. Se nimenomaan kaappaa tai imaisee tai nappaa, koska tämä hyväntahtoisuus - hyvän tahtominen ja tekeminen - ei oikein ole tahdonalainen päätös eikä mitään suoritustyyppistä todellisuutta. Alkaa vain itsekseen tuntua siltä, että tuolla lailla pitäisi maailma nähdä ja noin ihmisiin suhtautua. Jos kerran uskoo siihen Jumalaan, joka tulee ulottuville Ihmisen Pojaksi nimitetyssä Jeesuksessa, ei pääse karkuun ihmisiksi olemisen kutsua.
Tänä huonojen uutisten vuonna moni on kokenut, ettei ihmisiksi oleminen ole ihmiskunnassa enää oikein huudossa. Omassa työssäni tapaan kuitenkin jatkuvasti sellaisia ihmisiä, joiden hyväntahtoisuutta ei mikään ole horjuttanut. Hyvää tahdotaan ja hyvää tehdään muuallakin kuin seurakunnissa, mutta niissä vieraillessani kohtaan kerta kerralta väkeä, joka oikeasti välittää siitä, mitä kuuluu lapselle tai vanhukselle, jota oikeasti kiinnostaa, saako ihminen syödäkseen ja asuakseen tai onko jollakulla ihmisiin ja Jumalaan nähden yksinäinen vai yhteenkuuluva olo. Tämmöiseen hyvän tekemiseen usko ajaa.
Vanhan Upsalan mäillä kiitin paikallisia lopulta myös siitä, että tuomalla meille kristinuskon he olivat myös nostattaneet meidän hautausmaillemme ristit ja muuttaneet ne kuoleman puutarhoista elämän lehdoiksi. Tästä olen nyt erityisen kiitollinen, kun vastikään sain yllättävän tiedon mitä hyväntahtoisimman, mitä hyvää tahtovimman ja hyvää tekevimmän ystäväni kuolemasta. Samainen Paavali, joka valisti galatalaisia, että ”ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko”, teki korinttilaisille selväksi, että ”jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä”. Mutta kun Kristusta ei katso vain seimestä ristille, vaan vielä ristin ja haudan taaksekin, näkee, ettei Jumalan hyväntahtoisuus pääty kuolemaan, vaan menee siitä läpi.
Rukoilkaamme: Jumala, herkistä meidät hyvyydelle. Lisää meille uskoa, että näkisimme, tahtoisimme ja tekisimme hyvää. Kiitos siitä, että hyvyys on väkevämpi kuin kuolema. Aamen.
Virsi: Virsi 629: 5,6.
Aamuhartaus to 04.09.2014
Kaarlo Kalliala, Piispa, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Turku
Herkistä meidät hyvyydelle
Kävin toissa viikolla Upsalassa ja pidin siellä lyhkäisen puheenkin. Syy käyntiin oli siinä, että Upsalan piispasta tuli arkkipiispa vuonna 1164, josta nyt on kulunut 850 vuotta. Ja syy puheeseen oli siinä, että oma Turun arkkihiippakuntamme on enemmän tai vähemmän tuon Upsalan arkkihiippakunnan synnyttämä.Puhe oli siksikin lyhkäinen, että oltiin ulkoilmassa ja Vanhan Upsalan kummuille ryöppysi säännöttömin väliajoin sellaisia vähemmän hillittyjä sadekuuroja kuin elokuussa myös Pohjanlahden tällä puolen. Sain kuitenkin sanotuksi jotain olennaista, nimittäin ”kiitos!”. Kiitoksia kovasti tästä kristillisestä uskosta – emme oikein enää tulisi toimeen ilman sitä.
Muistin toki ohimennen mainita sellaiset jokseenkin vaikuttavat seikat kuin oikeuslaitoksen, koulutuksen, sosiaalihuollon ja terveydenhoidon – näillä kaikillahan on juuriaan kristinuskossa, joillakin jopa pääjuurensa. Mutta erityisesti meidän on kiittäminen tietystä tavasta nähdä, kokea ja ymmärtää maailma ylipäätään. Yleensä sitä nimitetään lyhyesti ’uskoksi’. Aika hienoa, että nuo upsalalaiset ottivat asiakseen välittää semmoisen meille.
Vanhan sanonnan mukaan ”uskolla on omat silmänsä”. Sellaiset silmät saa, kun katsoo Kristusta kehdosta hautaan tai tässä tapauksessa pikemminkin seimestä ristille. On uskomattoman vaikuttavaa tai itse asiassa uskoa vaikuttavaa katsoa tuota Jeesusta sillä silmällä, etteikö tuossa vain olisikin kohdattavissa ja koettavissa, mitä Jumala meille haluaa olla.
Nasaretin Jeesuksen elämäntiestähän me emme paljoa tiedä. Sen verran kuitenkin, että siihen on kuulunut sekä arkea että juhlaa, sekä ystävyyttä että yksinäisyyttäkin ja niin elämäniloa kuin kuolemantuskaakin. Kun sitä katsoo, näkee ihmisen osan laitoja myöten. Jumala näemmä haluaa olla mukana kaikessa ja läpäistä koko inhimillisen olemassaolon. Siksi uskon silmillä katsominen ei kapeuta näkökenttää eikä vääristä kuvaa, vaan kirkastaa ja antaa syvyyttä.
Minusta uskon silmin näkeminen merkitsee ennen muuta herkistymistä hyvyydelle. Eikä silloin ole kysymys vain katsomisesta, vaikka kyllä siitäkin. Kyllä siitäkin on kysymys, että tunnistaa maailmassa sitä kauneutta ja hyvyyttä, jota siinä Jumalan jäljiltä on yllin kyllin. Vielä olennaisempaa on kuitenkin antautua sen hyväntahtoisuuden valtaan, jota usko ja uskon silmin katseleminen tuottavat.
Seurakuntavaalit kun lähestyvät, minullekin jaettiin taannoin sellainen metallinappi, jossa lukee ”Usko hyvän tekemiseen”. Se on jonkinmoinen vaalien tunnus ja kivasti kaksimerkityksinen. Senhän voi lukea kehotuksena, että uskopas nyt hyvän tekemiseen. Tai sitten hiukan hankalammin hahmottaen siihen tapaan, että usko on lähtökohta tai pohja tai käyttövoima tehdä hyvää. Tästä jälkimmäisestä tulkinnasta pidän enemmän ja jopa aivan erityisesti.
Paavali kirjoitti galatalaisille, että ”ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko”. Juuri sitä on ”usko hyvän tekemiseen”, se usko, joka kaappaa hyvän tekemiseen. Se nimenomaan kaappaa tai imaisee tai nappaa, koska tämä hyväntahtoisuus - hyvän tahtominen ja tekeminen - ei oikein ole tahdonalainen päätös eikä mitään suoritustyyppistä todellisuutta. Alkaa vain itsekseen tuntua siltä, että tuolla lailla pitäisi maailma nähdä ja noin ihmisiin suhtautua. Jos kerran uskoo siihen Jumalaan, joka tulee ulottuville Ihmisen Pojaksi nimitetyssä Jeesuksessa, ei pääse karkuun ihmisiksi olemisen kutsua.
Tänä huonojen uutisten vuonna moni on kokenut, ettei ihmisiksi oleminen ole ihmiskunnassa enää oikein huudossa. Omassa työssäni tapaan kuitenkin jatkuvasti sellaisia ihmisiä, joiden hyväntahtoisuutta ei mikään ole horjuttanut. Hyvää tahdotaan ja hyvää tehdään muuallakin kuin seurakunnissa, mutta niissä vieraillessani kohtaan kerta kerralta väkeä, joka oikeasti välittää siitä, mitä kuuluu lapselle tai vanhukselle, jota oikeasti kiinnostaa, saako ihminen syödäkseen ja asuakseen tai onko jollakulla ihmisiin ja Jumalaan nähden yksinäinen vai yhteenkuuluva olo. Tämmöiseen hyvän tekemiseen usko ajaa.
Vanhan Upsalan mäillä kiitin paikallisia lopulta myös siitä, että tuomalla meille kristinuskon he olivat myös nostattaneet meidän hautausmaillemme ristit ja muuttaneet ne kuoleman puutarhoista elämän lehdoiksi. Tästä olen nyt erityisen kiitollinen, kun vastikään sain yllättävän tiedon mitä hyväntahtoisimman, mitä hyvää tahtovimman ja hyvää tekevimmän ystäväni kuolemasta. Samainen Paavali, joka valisti galatalaisia, että ”ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko”, teki korinttilaisille selväksi, että ”jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä”. Mutta kun Kristusta ei katso vain seimestä ristille, vaan vielä ristin ja haudan taaksekin, näkee, ettei Jumalan hyväntahtoisuus pääty kuolemaan, vaan menee siitä läpi.
Rukoilkaamme: Jumala, herkistä meidät hyvyydelle. Lisää meille uskoa, että näkisimme, tahtoisimme ja tekisimme hyvää. Kiitos siitä, että hyvyys on väkevämpi kuin kuolema. Aamen.
Virsi: Virsi 629: 5,6.
Eilen kävin pääterveysasemalla vaihtamassa verenpainelääkettä. Hoitaja konsultoi lääkäriä ja soittaa E-reseptistä. Olen pettynyt, onhan määrätty lääke kerran kokeiltu sopimattomana. Ostin sen kuitenkin kokeilumielessä.
Nyt hoidetaan oiretta, kun perusterveestä ihmisestä yritetään tehdä sairas. Parasta nypätä syksyn päivänkakkara käteen ja laskea terälehti kerraallaan elän, kuolen, elän.
Aamuhartaus ti 02.09.2014
Raine Haikarainen, Hiippakuntasihteeri, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Helsinki
Aamuhartaus 2.9. hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen Hiippakuntasihteeri Raine Haikarainen, Helsinki. Hartauden musiikki: "Elänkuolenkukka", säv., san. ja sov. Jaakko Löytty. Es. Jaakko Löytty (laulu ja kitara).
Mikä on laulu, joka on jäänyt sinulle erityisesti mieleen? Onko jokin musiikkikappale, joka siirtää ajatuksesi kauas taaksepäin ja palauttaa elävästi ajatuksiisi eletyn elämän yksityiskohdat ja tunnelmat?
Uskon, että meiltä jokaiselta löytyy juuri tällaisia musiikkikokemuksia. Usein nuo kokemukset saattavat liittyä hyvinkin kauas menneisyyteen ja ne säilyvät muistojen arkistoissa pitkään. Eräs ystäväni viettää eläkepäivään kiertämällä vapaaehtoisena vanhusten palvelutaloja ja järjestämällä asukkaille yhteislauluhetkiä. Hän on kertonut, miten elämän ehtoolla rakkaimmiksi ovat usein tulleet juuri laulut, jotka liittyvät kaukaiseen menneisyyteen. Olkoon sitten kysymys virsistä, työväenlaulusta tai iskelmistä. Niihin liittyy niin vahvasti eletyn elämän tuntemukset.
kuva: taikalampunalla.blogspot.comTänä aamuna tähän aamuhartauteen olen valinnut musiikiksi laulun, joka siirtää omat ajatukseni runsaan 30 vuoden takaisin tunnelmiin. Tuolloin 80-luvun alussa elettiin voimakkaita aikoja, jotka eräiltä osin muistuttivat nyt käsillä olevaa maailmantilannetta. Rintamalinjat olivat jyrkentyneet ja näkemykset kärjistyneet. Erityisesti nuoret ihmiset liikehtivät levottomasti ja purkivat tuntojaan omassa musiikissaan.
Yksi lauluntekijä, joka tuolloin kävi läpi omaa kivuliasta kasvamistaan oli 25-vuotias Jaakko Löytty. Hän kirjoitti vuonna 1982 ilmestyneen levynsä esipuheessa, kuinka hän on joutunut kipuilemaan laulujensa kanssa syvistä laaksoista kiemurteleville sivupoluille. ”Olen saanut nousta vuoren rinteille, nähdä aavistuksen siitä, mitä taivaan rannan takana odottaa. Olen saanut kasvaa laulujeni mukana.. Kasvamiseni on ollut ylitseni vyöryneiden asioiden laittamista jonkinlaiseen järjestykseen. Näin niistä on syntynyt lauluja”, hän kirjoitti.
Yksi näin syntyneistä lauluista on Jaakko Löytyn säveltämä ja hänen oman äitinsä Kirsti Löytyn alkuperäisestä runotekstistä muokkaama Elän kuolen kukka. Tämän laulun nimi on siis Elän kuolen kukka. Nimi viittaa meille kaikille tuttuun, niityillä ja tienpientareilla kasvavaan kesäkukkaan, päivänkakkaraan. Vanha perinnehän on ollut nyppiä tuon kukan terälehtiä ja samalla luetella ”rakastaa - ei rakasta -rakastaa”. Mutta yhtä lailla terälehtiä on voitu käyttää tuossa toisessakin merkityksessä ”elän – kuolen – elän”. Voisiko sanoa, että tuo kukka onkin epävarmuuden alla elävän ihmisen nimikkokasvi: se jakaa kanssamme tunteet toivon ja epätoivon jatkuvasta vuoropuhelusta.
Jokin aika sitten suomalainen avaruuden syntyä tutkiva nuori fyysikko kirjoitti päivälehdessä todellisuuden syvimmästä olemuksesta. Hän vyörytti lukijan eteen nykytutkimuksen kiehtovat näköalat ja sen, miten oudoksi käsityksemme maailmankaikkeudesta on muuttunut. Tutkijan mukaan emme osaa oman kehityksemme myötä hahmottaa kaikkeuden syvintä olemusta, vaan käsityksemme on rajoittunut arjen alle, tähän näkyvään maailman. Tämän jokainen on varmasti valmis myöntämään.
Hämmästyttävää kuitenkin oli, että samainen fyysikko päätti tekstinsä toteamukseen, että olemme ”sattumalta syntyneet epäinhimilliseen todellisuuteen” ja ettei ”kosmisella olemassaolollamme ole viime kädessä mitään tarkoitusta”.
Jäin miettimään, millä valtuutuksella juuri fyysikko voi julistaa tuota tarkoituksettomuuden sanomaa. Eikö yhtä hyvin tutkijana voisi päätyä täysin päinvastaiseenkin tulokseen? Maailma ympärillämme on muuttunut niin ihmeelliseksi, että se väistämättä viittaa johonkin meitä paljon suurempaan. Me olemme osa suurta kertomusta, vaikka näköalamme on vaatimaton ja olemme kuten lauluntekijä sanoo, kuin ”hento kukka pihanurmella”. Siis jotain samaa, minkä Raamatun kirjoittaja jo tuhansia vuosia sitten puki sanoiksi: ”Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämiinsä”.
Ilmeisesti kysymys onkin enemmän elämän perusasenteesta, kuin varsinaisesti fysiikasta tai tieteen välittämistä tutkimustuloksista. Millä silmillä haluamme katsoa maailmaa ja millä tavalla suuntautua siinä?
Tämän aamuhartauden laulussa Jaakko Löytty välittää toivoa, joka ei ole päälle kaatuvaa varmuutta eikä varsinkaan lopullista tietämistä. Enemmän on kysymys yksinkertaisesta luottamuksesta Jumalan hyvään huolenpitoon ja siitä, että Hän sanoo lopulta viimeisen sanan. Toivo on todella jossain alla pinnan ja elämä saa syvimmän merkityksensä jättäytymällä rohkeasti sen varaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti