Aforismeja

Ruotsin prinsessa Estelle juhli Tre Kronor -paidassa. Prinsessa Estelle, MM-kulta ja Tre Kronor -paita on kuvattu jääkiekkojoukkueen käynnillä kuninkaanlinnassa. Kuningaskunnan voitolla ja tasavallan häviöllä tai tosin päin on tietty ero. Perseet olalle ja turvalleen, vaikka kotiin tuomisina olisi kultapokaali. Leijonat on lyöty ja vaikka Leijonat tulisivat voittajina, heiltä menee kuppi ja nuppi nurin. 

Kevään juhlat lähestyvät. Olen ottanut kutsun vastaan kiitollisena. Samalla palautuu mieleen kevät 52 vuotta sitten. Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen ylioppilas palasi kotiin. Syksyllä aloittaisin juopon miesopettajan jälkeen va opettajana pienessä kyläkoulussa. 
Seuraavana syksynä 3-opettajaisessa koulussa. Lapsia oli niin paljon, että koulu kävi ahtaaksi. Purettava tyhjilleen jäänyt mökki  sai toimia alakouluna. Meillä oli oma rauha, tupa ja lupa oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Opintokerhoon kokoonnuimme yläkoululla. 
Todistukset oli jaettu ja koulunovet sulkeutuneet minun osalta. Vielä käynti yläkoululla pyynnöstä. Sen käynnin muistan loppuikäni. Jos tapahtumat olisivat tänä päivänä, olisin omalla käytökselläni hankkinut mustelmani humalassa riehuneelta johtajaopettajalta suutari-Jussin pojan avustuksella. 
- Miksi et ollut itse kaatopaikalla opettamassa lapsia lukemaan? Kuulin kysymyksen kerrottuani ranskalaisen 75 -vuotiaan nunnan tarinaa jouduttuaan eläkkeelle, itsekin jo eläkeikäisenä. Sen ajan olot maalla olivat kuitenkin erilaiset jokaisella kotonaan. Kylän henki eli kaatopaikkaelämää.

Oman koulupiirin tapahtumista en tiedä juuri mitään. Salmen takana naapurin Antti oli lähtenyt oppikouluun Outokumpuun. Emme tavanneet kertaakaan näinä vuosina. Eräänä päivänä 2000 -luvulla tuttu mies seisoo edessäni kassajonossa.
- Kärsiskö puhutella, kysyin tunnistettuani samalta kylältä lähtöisin olevan miehen. Olemme naapureita täälläkin, puisto erottaa meidän katumme, Puisto ja Harju kadun nimenä. Puisto on tulevaisuuden naapurusten kohtaamispaikka. 

Siirrän tämän kevään ylioppilaille hiljaisen tiedon siitä, että tietävät olevansa naapureita Juojärven eri rannoilla vuosien kuluttua. Heidän varaansa huominen jää tämän kevään jälkeen. He ovat tulevaisuuden tekijöitä. 

Syntymäkunnassa on ollut vallalla kateus omaan kuntaan jääneiden ja sieltä lähteneiden välillä. Lääkärinä Anttia on katsottu kuitenkin ylöspäin. Minuun suhtautuminen on ollut näkyvästi kielteistä niin kuin olisin heidän osaansa ottamassa.

Ministerivahdosten jälkeen on syntynyt naisenergiaa asioiden eteenpäin viemiseksi. Syntymäkuntani naisenergia on ollut pahinta. Joskin yksittäiset johtajat eivät pystyneet piilottamaan omaneduntavoitteluaan. Siitä seurauksena on Tiekartta Länsirannalla. Olen miljonääri-isän miljoonaperijä. Sitä ei kuitenkaan minulle suoda valittamatta, valittamatta ja vielä kerran valittamatta. 

Aurinkosena päivänä kutsun fb-pikaviestillä tulevaisuuden tekijän puistoon, jossa tapahtuu juhlallinen naapuruuden vahvistamisasiakirjan luovutus. Tästä ajatuksesta ilahtuneena jatkan kuolinsiivousta kahden maan kansalaisena. 

Suomi-neito etsii linjaansa. Löytyykö meiltä johtajuutta yhdistämään koko kansa yhdeksi? Kuningaskunnalla on se etu, että jääkiekkojoukkue tietää, missä heidän kuninkaansa ottaa vastaan. Prinsessa Estelle ja kultapokaali ovat keskipisteenä. Meillä on parantamisen varaa tai jatkamme valitsemallamme tiellä perseet olalla. Miesenergiasta on minulla yhtä huonoja kokemuksia kuin naisista presidentin tekijöinä. 

Aamuhartaus 21.5. Päätoimittaja Olli Seppälä, Helsinki, nauttii puristettua viisautta eli aforismeja Markku Envallin kirjasta Vastassa kulman takana. Virsi 135. Virsi alkaa sanoin: "Jumala loi auringon, kuun." Psallamus-kuoro, joht. Ilmo Riihimäki, urut Juhani Haapasalo, nokkahuilu Matti Kilpiö. Hartausohjelmat: Aamuhartaus 21.5 21.05.2013 06.15

Aamuhartaus ti 21.05.2013
Olli Seppälä, päätoimittaja, Helsinki
Aamuhartaus on kuin kuppi hyvää kahvia huonosti nukutun yön jälkeen. Useimpia se virkistää, mutta teeihmisiä ei.

Edellä sanottu yritti olla aforismi, leikkisä sellainen. Aforismi, ajatelma, mietelause, mietelmä, on oma kirjallisuudenlajinsa. Aforsimi kiteyttää jonkin asian nasevaan ja oivaltavaan muotoon, hakee sille uuden näkökulman. Aforismi voi olla leikkisä, vakava, ironinen, mahtipontinen, kriittinen ja usein pirullisen tarkka.

Kristilliseen perinteeseen ovat kuuluneet erilaiset aforismit ja mietelmät. Usein tätä tehtävää toimittavat Raamatusta peräisin olevat jakeet, joista joka päivälle on valittu yksi. Suomessa tunnetuin tällainen kirja, kirjanen on Päivän tunnussana, jota on julkaistu suomeksi vuodesta 1905 saakka. Yhä edelleen sille löytyy käyttöä ja käyttäjiä. Idea on lähtöisin Saksasta 1700-luvulta.

Mutta kristilliset mietelauseet voivat olla peräisin myös hengellisestä kirjallisuudesta tai kristillisten ajattelijoiden tuotannosta. Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus on sanonut lauseen, johon törmää monissa yhteyksissä:
”Sinä loit meidät itseäsi varten ja levoton on sydämemme, kunnes löytää levon Sinussa.”

Minulla on tapana lukea silloin tällöin aforismeja ihan tarkoituksella. Tarve siihen tulee ikään kuin aalloissa. Voi kulua pitkiä aikoja, jolloin en mietelmäviisautta kaipaa, mutta sitten taas tulee tarve kaiken samean ajattelun ja yleisen hälyn keskellä nauttia puristettua viisautta.

Viime aikoina olen ollut innossani Markku Envallin tuoreimmasta aforismikokoelmasta Vastassa kulman takana. Se on samalla Envallin kirjailijanuran eräänlainen 30-vuotisjuhlakirja.

Envall on vuosien ajan kehittänyt perinteistä aforismia niin sanottuun sarjalliseen suuntaan. Siis yhden kiteytyksen sijasta on peräkkäin monta kiteytystä tai kiteytyksen yritystä. Lukijalle paljastetaan kirjoittajan ajatuksenjuoksu välivaiheineen. Lukija näkee rautalankamallin, ei vain hiottua timanttia, jollainen jokaisen aforismin tietysti soisi oleva. Löysiä ja itsestään selviä asioita toistavia aforismeja on ikävä lukea

Vastassa kulman takana sisältää mietelmäsarjoja, mutta myös irt0lauseita ja –ajatuksia, jotka yhdessä muodostavat kokonaisuuden, jota pitää kasassa Envallin kirjailijan laatu, huumori, purevuus, oivaltavuus ja joskus lempeyskin.

Envallin aforismikokoelmissa on usein mukana paljon kristillistä, uskonnollista ja teologista pohdintaa. Hän puhuu uskosta tavalla, joka tekee sen ymmärtämisen helpoksi. Envall ikään kuin katselee kristillisyyttä sisältäpäin ja osaa asettaa sanansa lukijan tasolle, hän ei lähde liitämään liian filosofisiin sfääreihin, vaikka ei Envallkaan aina ihan helppo ajatetlija ole. Sarjallisuus on lisäksi hankala ja vähän outo kirjallisen ilmaisun muoto. Siihen pitää tottua.

Uudessa kokoelmassa Envall puhuu paljon dogmeista eli uskonlauseista, uskonopeista, oppilauseista. Hän on esimerkiksi sitä mieltä, että varmuus lujittaa tietoa, mutta haurastuttaa uskoa. Aforistikot harvoin ovat varmuuden asialla, pikemminkin he osoittavat yksiviivaisen ja sävyttömyyden harhan niin uskossa kuin elämässä yleensäkin. Envall kehittelee ajatusta uskosta ja varmuudesta eteenpäin ja päätyy hienoon kiteytykseen: Dogmi antaa tiedon muodon sille, mikä ei tietoa ole.

Niin totta. Monet oppilauseet kiteyttävät ja käsitteellistävät asioita, joilla ei ole tiedon kanssa mitään tekemistä.

Usko on uskoa ja tieto on tietoa. Monta kertaa nämä asetetaan vastakkain, mutta turhaan, sillä tieto ei kumoa uskoa eikä usko tietoa. Emme herää aamulla tiedon varassa uuteen päivään vaan uskon varassa. Emme tiedä, tuleeko päivästä hyvä, mutta voimme uskoa ja toivoa, että kyllä siitä hyvä tulee.

Envall puhuu myös elävistä dogmeista, uskonlauseista, joita ei voi tunnistaa, koska ne ovat niin yhteisiä ja yleisiä. Mutta, Envallin sanoin: Dogmin tunnistaa vain epäilijä, epäuskoinen, harhaoppinen. Muille se on vettä jossa kala ui, ilmaa jossa lintu lentää.

Kunnon aforistikon tapaan Envall säilyttää vapautensa ja näkökulmiensa moneuden. Hänestä kirkolla ei ole dogmeja, koska niitä pidetään itsestään selvinä kirkollisissa ja uskovien piireissä: jos sanoo dogmeja vastaan, epäillään itsenäiseksi ajattelijaksi.
Voiko rukous olla aforismi?

Se selviää kokeilemalla – ja olkoon yrityksemme vilpitön. Rukoilkaamme sarjallisen aforismin keinoin:

Jumala, sinua voi sinutella, vaikka teitittely olisi kohteliaampaa. Mutta sinä et piittaa, kunhan rukoilijan sydän on aidosti mukana sanojen rukousnauhassa.
Sinuteltu Jumala on ihmisen oloinen. Mutta onko Jumala sellainen?
Kuuletteko Te Jumala, jos en lauseen loppuun laita kysymys- tai huutomerkkejä.
Jumalaa tulee rukouksessa teititellä kuiskaten ja laittaa lauseen loppuun kolme pistettä, kuin vertauskuva Jumalan kolminaisuudesta.
Se mitä kolmen pisteen jälkeen tulee, on arvoitus, lupaus ja oikeastaan kaikki rukoukset pitäisi lopettaa kolmeen pisteeseen.
Rukouksen lopuksi sanokaamme aamen – ja sen perään tulee myös kolme pistettä, kuin kolme tuskin huomaamatonta puhallusta, huokausta.
Aamen...

Virsi: 135: 1-3