Helmikuun aamut

Facebook kertoo päivän uutiset suoraan ja kaunistelematta. On yhtä rohkea ilmaisussaan kuin The Book, aikakauslehdenkokoinen suomennettu Uusi Testamentti voimauttavine kuvineen. 

Vanha isä istuu kotona sänkynsä reunalla tuohtuneena. Hän oli käynyt lääkärin luona syöpäleikkauksen jälkitarkastuksessa. Mikä siinä meni vikaan? Onko syöpä uusinut? Halusin tietää kuin potilas odottaessaan, tuleekohan sieltä tänään ....
Sieltä tuli lääkäri, jonka tehtävästä työhönsä sodan käynyt isänikin jotakin tiesi.
- Mitä se vastanainut lääkäri välittää vanhan ukon syövästä, vaikersi suuttumuksesta vapiseva isäni tivaamiseeni.
- Lääkärin naimiset eivät kuulu potilaalle annettuun terveyskeskuskäyntiin. Ensi kerralla minä tulen mukaan. 

Niin mentiin seuraavalla kerralla yhdessä. Lääkäri yhtä sekaisin kuin isän käydessä yksin, mutta minulla oli potilaan saattajana oikeus selvittää, miksi olin tuonut isän lääkärin vastaanotolle.
Keskeytän lääkärin sanelun, joka ei koskenut sitä käyntiä, vaan lääkäri kertoi satuja nauhalle.
- Jos isä ei enää koskaan tarvitsisi tulla lääkärin luokse, on hänellä nyt asiaa. Ei tultu kohteliaisuuksia vaihtamaan lääkärin kanssa... Lääkäri hermostuu, keskeyttää sanelun
- en minä sitä tarkoittanut ja kuuntelee, miksi olimme tulleet.
Asiat etenivät tavallaan, mutta se käynti puhuttelee vielä tänä päivänä.

Kirkkovuodessa eletään vanhan perinteen mukaan. Elämässä seuraavat uudet vaiheet poliittisten virtausten  pyörteissä eikä tule sen selvempää. Ville sen sanoiksi virkkoi tutustuessaan suomen kielisukulaisiin kaukana Siperiassa. Tunnen hänen ahdistuksensa peitetystä hyvinvoinnista. Sieltä takaa tulee jonkun toteamus.
- Eihän meillä ole sähköä, ei ruokaa eikä teitä. Kulttuuri säilyy kielessä, jos on säilyäkseen. Tunnen puutteista, että meillä on huonommin joka suhteessa. Nettikin on muuttunut haavoittuvaisten liitännäisten  ensiapuasemaksi. Sodassa isäni lääkintämiehenä tiesi tämän vaikeuden. Miehet olivat loppumassa ylivoiman edessä. Siihen tämä kilpailu on päättymässä enkä vielä mukaan ehtinyt. 

Meni ketuille suuret suunnitelmat vanhempien hoitamisen jälkeen, että voisin jatkaa heidän viitoittamaansa tietä Vihtaniemellä. Omistus on säilynyt, mutta käyttöoikeuden sanelevat sijoittajat suurine suunnitelmineen. 
Toivon, että tietokoneyhteydet säilyvät sen verran, että voin asioida pankissa netin kautta. Hullun ilo on halpaa ja siksi siirryn käsinkirjoitettuihin teksteihin. On arkistoimisen aika kuin sota-arkistoon vietyjen tietojen tutkiminen. Olenhan täällä ollut minäkin.

 Helmikuun aamuissa kuuluu kiitollisuus ja kelttikristillisyys

Helmikuussa hartauksissa alkaa kaksi teemasarjaa. Maanantaiaamun rukoushetket ammentavat kelttiläisestä kristillisyydestä. Keskiviikkoaamuisin kuullaan hartauksia kiitollisuudesta. Maanantaina 4. helmikuuta puhuu hiippakuntasihteeri Kati Pirttimaa Espoosta. Puhetta rytmittää kelttiharppumusiikki. Kiitollisuudesta puhuu keskiviikkona 6. helmikuuta kappalainen Markku Koistinen Enosta.

Aamuhartaus ke 06.02.2013
Markku Koistinen, kappalainen, Eno

Burden Down

Enolaisilla on täällä vaaramaisemissa aika jännä mäenlaskupaikka: se on suuri sorakuoppa, jonka reunoilta saa hyvät vauhdit montun keskelle. No eihän se mikään tunturi ole, päinvastoin. Kyllä lappilaisia ja saamelaisia tänään saakin vähän hymyilyttää… Eikä tuossa meidän sorakuopassa muutenkaan mitään niin ennenkuulumatonta ole, mutta se sijainti! Nimittäin mäki nuotiopaikkoineen on kahden hautausmaan välissä olevalla kaistaleella. Siunauskappelin katonharja näkyy mäen päältä, mutta sieltä ei näy suoraan haudoille. Puhtaan lumen ja luonnon keskellä on siinä kokonaisuus, jossa on läsnä elämä sen kaikkine ulottuvuuksineen: mäenlaskun riemusta ikuiseen lepoon.

Joku ihmetteli kerran hautajaissaatossa, että kuuluko jostakin iloisia ääniä? Toinen vastasi, että taivaasta varmaan ne kumpuilevat. Eihän ketään näkynyt eikä äänet sieltä montusta kantaudu suoraan. Silloin vähän hymyilytti, mutta ei silloin kun istuin itse mäen päällä. Jostakin syystä ilon kiljahduksia en ajatellut päästellä, vaan ihan jotain muuta.

Kyllä jyrkässä mäessä toki eteensä näkee, kysymys ei ole näköalojen puutteesta, vai siitä, että ei yksinkertaisesti uskalla laskea. Tällä iällä ilmalento voisi merkitä alastuloa muutamalla voltilla niskat taittaen, eikä siitä annettaisi tyylipisteitä. Lapset odottivat alhaalla ja huutelivat, että miksi viivyn vielä? Sorakuoppa tai ikuinen ilo rakkaittemme seurassa… Siis tosiaan!

Olisikohan Jeesus uskaltanut laskea jäistä mäkeä? Eipä ollut luntakaan kovin usein hänen kotiseutunsa rinteillä. Jeesus lähti kuitenkin ylös Jerusalemiin, ja siitä vielä ylemmäs ristinpuuhun ja ihan kuivassa kelissä. Loppumatkasta raskasta taakkaa kantaen ja vetäen, kitkaa oli koko matka. Eli laske vain taakka alas? Olisi hän siis uskaltanut alas laskea, mutta kun se ei ollut hänellä siitä kysymys.

Laskin jaloilla jarrutellen, mutta kyllä se vauhti sittenkin liian kova oli. Jalat täristen saavuin nuotiopaikalle ja kaivoin repusta eväsleipiä. Paastoa se on tämäkin paasto sanoi isä kun kelkalla kaatui. Päätin etten laske enää, muuta kuin jäljellä olevia viipaleita.

Laskemista on sekin kun laskee käsistään jonkun ison projektin. Silloinkin hirvittää, mutta sen jälkeen on mielessä kiitos. Se siis oli tullut valmiiksi. Silloin tosin heti miten mielen valtaa outo tyhjyyden tunne, mutta kyllä se kiitosmieli sitenkin voittaa. Sitä alkaa mielessään miettiä sitä kaikkea tehtyä, käy sitä ajatuksissaan läpi ja ikään kuin eläen sen vielä niin monta kertaa. Tuliko kaaduttua, vai menikö hyvin? Oliko alla luistoa, vaiko soraa? Olisiko voinut tehdä vielä jotenkin toisin? Onko vastassa nyt se viimeinen kuoppa, vai vieläkö saa vetää kelkan mäen päälle ja laskea jonkin uuden haasteen kanssa?

Jeesus kulki kerran edellä ylös Jerusalemiin, jossa oli vastassa varma alamäki ainakin maallista uraa ajatellen. Välillä hän pysähtyi ja puhui oppilailleen tulevasta. Hän selitti tilannetta rakkailleen, mutta taisi Jeesus miettiä mielessään, että ymmärsivätköhän he mitään? Kuitenkin hän oli luottavainen. Nyt hän kulkee vierellä. Sitä on laskiainen. Ei yksin laskemista, vaan yhdessä hänen kanssaan. Siinä on ylösnousemususkoa, vaikka kaatuisikin! Ja siinä on kuormien käsistään laskemisen evankeliumi jo nyt, vaikka paaston aika vasta alkaa.

Rukoilemme: Kiitos, että autat myös elämän kivirekien vetämisessä. Kiitos, että tahdot olla mukana kun on aika laskea alas. Kiitos, että rohkaiset laskemaan myös niin, että taakat putoavat. Vaikka vähän kerrallaan.

Siunatkoon sinua kolmiyhteinen ja armollinen Jumala, päiväsi ylämäet ja laskuosuudet. Aamen.

Virsi: 576: 1, 2, 5

Hartausohjelmat Aamuhartaus ma-la klo 6.15 ja 7.50


Aamuhartaus 3.6.2015 Pirjo Vahtola

Rovasti Pirjo Vahtola, Kaarina.
Keskiviikkoaamun hartaudessa kuulemme "toivon uutisia maailmalta".
Virsi 489: 2-3. Virren ensimmäinen säkeistö alkaa sanoin: Sinua, suuri Jumala". Virren toinen säkeistö alkaa sanoin: "Suo erilaisten lahjojen". Oulaisten nuorisokuoro, Tapani Tirilä (joht.), Marja Kääriäinen (piano).

Paljon on tapahtunut noista helmikuun aamuista, joiden tapahtumia kävin läpi ja olen alkutekijöissä. Vanhan Singerin virtalähde sammui. Merkkiliike lopetti Lahdessa ja kysyin koneen korjaamista.
- Laita kone metallikeräykseen ja osta uusi kone. 
Minäkö luopuisin hyvästä koneesta tuhottavaksi. En vielä sillä kertaa. Olin kuullut ompelukoneiden lähettämisestä kehitysmaihin, että naiset saavat jotakin aikaan kuin kangaspuilla yhteisössä. 

Omat kangaspuut olivat käytössä maalla ja monta metriä mattoa niillä kudottiin. Nyt ovat kangaspuut käyttämättä, kun kaikki ovat tulleet vanhoiksi ja sairaiksi. Vihtaniemellä loppui työnteko. Sijoittajat eivät tulleet sitä varten kunnan myymille mökkiplänteille. He tulivat hankkimaan lisäarvoa sijoittamalleen rahalle meidän kustannuksella. 
Ei onnistunut kuntauudistus silloin eikä onnistu tänä päivänä. Syklin on päätyttävä, sitten kaikki alkaa alusta.