torstai 28. helmikuuta 2013

Viimeistä päivää

Viimeistä viedään Suomi-neidon pääomasta. Raha on muuttunut valtion velaksi, jota tarvitaan käteiseksi EU- reissuille. On leuhkat eväät vedettäväksi pois markkinoilta. Sotakorvauksien maksamisella ja tämän päivän nettomaksamisella ei ole mitään yhteistä. Hävitty sota sovitettiin maksamalla voittajan sanelemat korvaukset. Se on vaikuttanut koko elämän ajan omakustanteisesta elämästä. Tuusniemen kunnalle oli valtava sijoitus järjestää kansakoulua meille sodan aikana syntyneille. Vuosissa alkupääoma oli kohdallani 5 lukuvuotta kansakoulua epäpätevien opettajien puuhaillessa omiaan tunneilla. Siinä oli yhdistetty kouluavustajan ja opettajanrooli. Lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan oma-aloitteisuuttaan. Annettiin vähän alkua kuin mustalaispojalle itkunalkua hautajaisissa. Kaverihan auttoi, turpiin vaan ja onnea.
En muista paljoakaan tuosta ajasta. Jos Anjalla oli tykkimyssy tiukasti korvilla, oli siellä menossa täiden hävitys täystuholla. Hyönteismyrkkyjen varomaton käsittely aiheuttaa syöpää. Siitä ei mitään tiedetty kuin vasta 1960- luvun lopulla tiesin yhden rintasyöpään sairastuneen naisen. 
Naapurin sorakieli Vilikko yritti selvitä äitinsä haudalla viimeisen ehkä myös ensimmäisen värssyn lukemisesta.
- Pelrkele, ovat sekoittaneet kilrjaimet, tule Liekko lukemaan. Teksti oli kirjoitettu tekstaten kauniilla kirjaimilla. Ne eivät olleet tutut alkoholisoituneelle naapurille. Isoisä luki vanhaa virsikirjaa vaivatta ja opetti lapsia lukemaan.
Meitä lukutaitoisia tarvitaan tänä päivänä, erikoisesti medialukutaitoisia omien asioiden hoitamista varten. 
Puhe rahasta aina ja kaikkialla on merkki siitä, että rahat on loppu. Yrittäjä opetti pojallensa, milloin hintaa työstä pitää nostaa.
- Kun työ on valmis ja katsot kukkaroa, jos kukkaro on tyhjä, silloin pitää nostaa hintaa. Yhtään lobbaria ei ole tullut takaisin, että olisi jotakin jäljellä kukkarossa. Kuinka kauan jaksetaan näitä terveisiä kuunnella? Hölmöläinen on lastannut liikaa hevostaan eikä se ole hevosen vika.
11 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Toisella kotimaisella viimeisellä matkalla

Meillä muistutetaan Suomi-neidolle annettujen lupausten korjaamisesta joka neljäs vuosi eduskuntavaaleilla. Kun vaalit on käyty, lupaukset voi unohtaa tai vaihtaa zoomauskulmaa äänestäjiä syyttäväksi. Vallan vahdit vahtivat valtaa, mutta unohtavat vastuunsa. Vallanhalu on helppo piilottaa rahalla, kuka häntää heiluttaa.

Peruspalveluissa tämä on nähty ministeristä toiseen. Kela julkaisi ilmoituksen piirroksena. Ministeri nostetaan tuolille istumaan, annetaan kynä käteen, paperi ja malli eteen kehoituksin.
- Piirrä ruusu jos muistat. Tämä kuva on SWOT-analyysin nelikentässä - heikkoudet.

Typerälle kansalle lisätään tietokoneyhteyksiä uudistuksilla uudistusten perään. Kirjaimet ja numerot pyörivät nähtäville suorin vartaloin kerien milloin mistäkin kulmasta. Yle uudisti ilmettä värinauhoilla mutkitellen. Ei kerro minulle mitään kuin järjejnköyhien typeryyden. Mitään uutta ei ole meille annettavaa.

Operaattorit kilpailevat maksavista asiakkaista. Minun murheenkryyni on dna ja kahden megan laajakaistasopimus. Areenaa tutkiessa löysin syyn, miksi areena lataa ja lakkoilee. Tarkista internet yhteys. Löysin nopeuskäyräkäppyrän, joka koneellani näytti matalalentoa. Välillä suoraa viivaa ja pieni yritys nousta vähän nollatasolta piirun verran. Puolen yön jälkeen videot kuuluvat moitteettomasti, areena keskeytyksittä, mutta silmät nukkuvat. Mitä siitä katsomisesta jää mieleen, tyhjää ajanhukkaa, kun voisi ajan käyttää nukkumiseen.

Florence Karlssonin viimeinen matka
Onnettomuuden jälkeen Florence Karlsson noudettiin sairaalaan, jossa hän joutui ruotsalaisen terveydenhoitobyrokratian rattaisiin. Kukaan ei tuntunut haluavan ottaa hoitovastuuta hänestä.

Minulla on 27 päivää aikaa katsoa dokumentti areenalta. Kirjoittaisinko kaiken muistiin ja vertaisin sairaanhoitoa meidän omaan tilanteeseen. Samalla testaan ymmärrystä, jota minulta on tivattu, kun taloyhtiössä ei vielä oltu budjetoitukaan digivalmiuksien rakentamiseen. Rahastamisesta tässä on kyse ja mikä on rahastaessa, kun koko kansa on pantu YLE-verolle riippumatta siitä käytänkö palvelua, onko minulla tarvittavat yhteydet käyttää palvelua. Onneksi meidän yhtymä poistettiin Tiekimpan jätemaksurekisteristä. Mikä lie tiekunnan oikeus määrätä yksiköt olemattomasta lomakiinteistöstä? Se pitää vielä selvittää. 

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Luonto laulaa kohta


El Condor Pasa - George Zamfir

Käyttäjänsä näköinen instrumentti näyttää hyvältä ja kuulostaa paremmalta - Vitas - Caruso


Sininen puisto

torstai 14. helmikuuta 2013

Visio illallisesta yhdelle

Vierasvara ystäville, jos joku sattuisi pistäytymään. 

lauantai 9. helmikuuta 2013

Helmikuun aamut

Facebook kertoo päivän uutiset suoraan ja kaunistelematta. On yhtä rohkea ilmaisussaan kuin The Book, aikakauslehdenkokoinen suomennettu Uusi Testamentti voimauttavine kuvineen. 

Vanha isä istuu kotona sänkynsä reunalla tuohtuneena. Hän oli käynyt lääkärin luona syöpäleikkauksen jälkitarkastuksessa. Mikä siinä meni vikaan? Onko syöpä uusinut? Halusin tietää kuin potilas odottaessaan, tuleekohan sieltä tänään ....
Sieltä tuli lääkäri, jonka tehtävästä työhönsä sodan käynyt isänikin jotakin tiesi.
- Mitä se vastanainut lääkäri välittää vanhan ukon syövästä, vaikersi suuttumuksesta vapiseva isäni tivaamiseeni.
- Lääkärin naimiset eivät kuulu potilaalle annettuun terveyskeskuskäyntiin. Ensi kerralla minä tulen mukaan. 

Niin mentiin seuraavalla kerralla yhdessä. Lääkäri yhtä sekaisin kuin isän käydessä yksin, mutta minulla oli potilaan saattajana oikeus selvittää, miksi olin tuonut isän lääkärin vastaanotolle.
Keskeytän lääkärin sanelun, joka ei koskenut sitä käyntiä, vaan lääkäri kertoi satuja nauhalle.
- Jos isä ei enää koskaan tarvitsisi tulla lääkärin luokse, on hänellä nyt asiaa. Ei tultu kohteliaisuuksia vaihtamaan lääkärin kanssa... Lääkäri hermostuu, keskeyttää sanelun
- en minä sitä tarkoittanut ja kuuntelee, miksi olimme tulleet.
Asiat etenivät tavallaan, mutta se käynti puhuttelee vielä tänä päivänä.

Kirkkovuodessa eletään vanhan perinteen mukaan. Elämässä seuraavat uudet vaiheet poliittisten virtausten  pyörteissä eikä tule sen selvempää. Ville sen sanoiksi virkkoi tutustuessaan suomen kielisukulaisiin kaukana Siperiassa. Tunnen hänen ahdistuksensa peitetystä hyvinvoinnista. Sieltä takaa tulee jonkun toteamus.
- Eihän meillä ole sähköä, ei ruokaa eikä teitä. Kulttuuri säilyy kielessä, jos on säilyäkseen. Tunnen puutteista, että meillä on huonommin joka suhteessa. Nettikin on muuttunut haavoittuvaisten liitännäisten  ensiapuasemaksi. Sodassa isäni lääkintämiehenä tiesi tämän vaikeuden. Miehet olivat loppumassa ylivoiman edessä. Siihen tämä kilpailu on päättymässä enkä vielä mukaan ehtinyt. 

Meni ketuille suuret suunnitelmat vanhempien hoitamisen jälkeen, että voisin jatkaa heidän viitoittamaansa tietä Vihtaniemellä. Omistus on säilynyt, mutta käyttöoikeuden sanelevat sijoittajat suurine suunnitelmineen. 
Toivon, että tietokoneyhteydet säilyvät sen verran, että voin asioida pankissa netin kautta. Hullun ilo on halpaa ja siksi siirryn käsinkirjoitettuihin teksteihin. On arkistoimisen aika kuin sota-arkistoon vietyjen tietojen tutkiminen. Olenhan täällä ollut minäkin.

 Helmikuun aamuissa kuuluu kiitollisuus ja kelttikristillisyys

Helmikuussa hartauksissa alkaa kaksi teemasarjaa. Maanantaiaamun rukoushetket ammentavat kelttiläisestä kristillisyydestä. Keskiviikkoaamuisin kuullaan hartauksia kiitollisuudesta. Maanantaina 4. helmikuuta puhuu hiippakuntasihteeri Kati Pirttimaa Espoosta. Puhetta rytmittää kelttiharppumusiikki. Kiitollisuudesta puhuu keskiviikkona 6. helmikuuta kappalainen Markku Koistinen Enosta.

Aamuhartaus ke 06.02.2013
Markku Koistinen, kappalainen, Eno

Burden Down

Enolaisilla on täällä vaaramaisemissa aika jännä mäenlaskupaikka: se on suuri sorakuoppa, jonka reunoilta saa hyvät vauhdit montun keskelle. No eihän se mikään tunturi ole, päinvastoin. Kyllä lappilaisia ja saamelaisia tänään saakin vähän hymyilyttää… Eikä tuossa meidän sorakuopassa muutenkaan mitään niin ennenkuulumatonta ole, mutta se sijainti! Nimittäin mäki nuotiopaikkoineen on kahden hautausmaan välissä olevalla kaistaleella. Siunauskappelin katonharja näkyy mäen päältä, mutta sieltä ei näy suoraan haudoille. Puhtaan lumen ja luonnon keskellä on siinä kokonaisuus, jossa on läsnä elämä sen kaikkine ulottuvuuksineen: mäenlaskun riemusta ikuiseen lepoon.

Joku ihmetteli kerran hautajaissaatossa, että kuuluko jostakin iloisia ääniä? Toinen vastasi, että taivaasta varmaan ne kumpuilevat. Eihän ketään näkynyt eikä äänet sieltä montusta kantaudu suoraan. Silloin vähän hymyilytti, mutta ei silloin kun istuin itse mäen päällä. Jostakin syystä ilon kiljahduksia en ajatellut päästellä, vaan ihan jotain muuta.

Kyllä jyrkässä mäessä toki eteensä näkee, kysymys ei ole näköalojen puutteesta, vai siitä, että ei yksinkertaisesti uskalla laskea. Tällä iällä ilmalento voisi merkitä alastuloa muutamalla voltilla niskat taittaen, eikä siitä annettaisi tyylipisteitä. Lapset odottivat alhaalla ja huutelivat, että miksi viivyn vielä? Sorakuoppa tai ikuinen ilo rakkaittemme seurassa… Siis tosiaan!

Olisikohan Jeesus uskaltanut laskea jäistä mäkeä? Eipä ollut luntakaan kovin usein hänen kotiseutunsa rinteillä. Jeesus lähti kuitenkin ylös Jerusalemiin, ja siitä vielä ylemmäs ristinpuuhun ja ihan kuivassa kelissä. Loppumatkasta raskasta taakkaa kantaen ja vetäen, kitkaa oli koko matka. Eli laske vain taakka alas? Olisi hän siis uskaltanut alas laskea, mutta kun se ei ollut hänellä siitä kysymys.

Laskin jaloilla jarrutellen, mutta kyllä se vauhti sittenkin liian kova oli. Jalat täristen saavuin nuotiopaikalle ja kaivoin repusta eväsleipiä. Paastoa se on tämäkin paasto sanoi isä kun kelkalla kaatui. Päätin etten laske enää, muuta kuin jäljellä olevia viipaleita.

Laskemista on sekin kun laskee käsistään jonkun ison projektin. Silloinkin hirvittää, mutta sen jälkeen on mielessä kiitos. Se siis oli tullut valmiiksi. Silloin tosin heti miten mielen valtaa outo tyhjyyden tunne, mutta kyllä se kiitosmieli sitenkin voittaa. Sitä alkaa mielessään miettiä sitä kaikkea tehtyä, käy sitä ajatuksissaan läpi ja ikään kuin eläen sen vielä niin monta kertaa. Tuliko kaaduttua, vai menikö hyvin? Oliko alla luistoa, vaiko soraa? Olisiko voinut tehdä vielä jotenkin toisin? Onko vastassa nyt se viimeinen kuoppa, vai vieläkö saa vetää kelkan mäen päälle ja laskea jonkin uuden haasteen kanssa?

Jeesus kulki kerran edellä ylös Jerusalemiin, jossa oli vastassa varma alamäki ainakin maallista uraa ajatellen. Välillä hän pysähtyi ja puhui oppilailleen tulevasta. Hän selitti tilannetta rakkailleen, mutta taisi Jeesus miettiä mielessään, että ymmärsivätköhän he mitään? Kuitenkin hän oli luottavainen. Nyt hän kulkee vierellä. Sitä on laskiainen. Ei yksin laskemista, vaan yhdessä hänen kanssaan. Siinä on ylösnousemususkoa, vaikka kaatuisikin! Ja siinä on kuormien käsistään laskemisen evankeliumi jo nyt, vaikka paaston aika vasta alkaa.

Rukoilemme: Kiitos, että autat myös elämän kivirekien vetämisessä. Kiitos, että tahdot olla mukana kun on aika laskea alas. Kiitos, että rohkaiset laskemaan myös niin, että taakat putoavat. Vaikka vähän kerrallaan.

Siunatkoon sinua kolmiyhteinen ja armollinen Jumala, päiväsi ylämäet ja laskuosuudet. Aamen.

Virsi: 576: 1, 2, 5

Hartausohjelmat Aamuhartaus ma-la klo 6.15 ja 7.50





Rovasti Pirjo Vahtola, Kaarina.
Keskiviikkoaamun hartaudessa kuulemme "toivon uutisia maailmalta".
Virsi 489: 2-3. Virren ensimmäinen säkeistö alkaa sanoin: Sinua, suuri Jumala". Virren toinen säkeistö alkaa sanoin: "Suo erilaisten lahjojen". Oulaisten nuorisokuoro, Tapani Tirilä (joht.), Marja Kääriäinen (piano).


Paljon on tapahtunut noista helmikuun aamuista, joiden tapahtumia kävin läpi ja olen alkutekijöissä. Vanhan Singerin virtalähde sammui. Merkkiliike lopetti Lahdessa ja kysyin koneen korjaamista.
- Laita kone metallikeräykseen ja osta uusi kone. 
Minäkö luopuisin hyvästä koneesta tuhottavaksi. En vielä sillä kertaa. Olin kuullut ompelukoneiden lähettämisestä kehitysmaihin, että naiset saavat jotakin aikaan kuin kangaspuilla yhteisössä. 

Omat kangaspuut olivat käytössä maalla ja monta metriä mattoa niillä kudottiin. Nyt ovat kangaspuut käyttämättä, kun kaikki ovat tulleet vanhoiksi ja sairaiksi. Vihtaniemellä loppui työnteko. Sijoittajat eivät tulleet sitä varten kunnan myymille mökkiplänteille. He tulivat hankkimaan lisäarvoa sijoittamalleen rahalle meidän kustannuksella. 
Ei onnistunut kuntauudistus silloin eikä onnistu tänä päivänä. Syklin on päätyttävä, sitten kaikki alkaa alusta. 

tiistai 5. helmikuuta 2013

Runon tehtävä

Joulupukki on vaihtunut pakkasukkoon ja kutsu kuuluu monenlaisiin kirjallisiin tapahtumiin. Olen aikeissa mennä, mutta en mene kuitenkaan. Näkymättömyys itse tapahtumassa Helinä-keijuna on muistuma lähipäivistä Lauttasaaren Vattuniemessä Vihtaniemen jälkeen. Vattuniemeen olin yhteydessä verkon välityksellä, Vihtaniemellä olin läsnä vanhan isän kanssa. Ulkopuolelle jäin paikalla kaikkien hoitaessa bisneksiään räpläten mukana tuomiaan vehkeitä, joita välineiksi sanotaan. 
Minulla ei ollut mitään, tyhjin käsin yritin ottaa kontaktia perinteisesti, mutta "seis" -käsimerkki kohosi, kielsi puhumasta ja lähestymästä. Saman olen kokenut kävelymatkan päässä kotoa. "Tyhjän saa pyytämättä" ajatellen jään kotiin. 
Pentti on viettänyt ruokatunteja kanssani silloin tällöin  10 vuotta aloitettuaan tapahtumassa Lahden 4. runoviikko. Joko siitä on 10 vuotta, kun sanataiteen lisäkurssi "taide ja taudit" lääkäreille on ollut käsikirjani. Radiopsykiatrini sanoo, mikä meidät tekee hulluksi, siitä tulee draamaa.

"Piip, piip, piip" First Lady Jenni Haukio kertoi kirjallisesta historiastaan Juuret-kirjallisuustapahtumassa lauantaina Keravan kaupunginkirjastossa.

Vinkkejä nuorille runoilijoille

Kirjallisuustapahtumassa Keravan sanataidekoulun oppilaat esittivät Jenni Haukion runoja. Anne Tarsalaisen haastattelema Jenni Haukio antoi vinkit nuorille runoilijoille:

Kuinka tärkeää nuorelle on omien runojen esittäminen?

- "Se voi olla hyvin tärkeää tai sitten se voi olla täysin merkityksetöntä, koska kaikki eivät halua koskaan esiintyä. Kaikki kirjoittajat eivät halua persoonallaan koskaan esiin. Nuorelle sanoisin, että jos tuntuu, että ei halua esittää, se on erittäin ok. Lähtökohta ei ole se, että jos haluaa runoilijaksi, pitää pystyä tulemaan lavoille. Se ei ole välttämätöntä, mutta kuitenkin moni, joka kirjoittaa myös  esittää. Se on mahtava asia, koska me kaikki, jotka pidämme runoista, kuuntelemme mielellämme."

Viime päivinä olen eläytynyt sodan kokeneiden ihmisten elämään eri ikäkausina. Sodan jälkeen ei ollut eriarvoisuutta, olimmehan samoista lähtökohdista ilman koulua.  Opinhaluisina istuimme Koivuharjun kamarissa opettelemassa lukemaan ja kirjoittamaan. Siellä kuitenkin joukosta erottui yksi, joka jo silloin piti tärkeänä hajuraon ylläpitämisen. Koko elämänsä ajan hänen asenteensa minuun oli ylimielinen. 
Korpelan tuvassa yläkoulussa opettajat eivät ainakaan kannustaneet lähtemään oppikouluun. Voi, teitä, komukista tuli tämän päivän kansakoulunopettajan esikuva. Eläkkeelle jäätyään hän peitti yksiössään huonekalut lakanoilla ja siirtyi ulkoruokintaan. Kiersi entisten oppilaittensa kodeissa kestittävänä, kunnes havaittiin, että komukki oli menettänyt muistinsa. 
Venemestari ei ollut muistisairas. Hän esitteli ammattinsa, veneenveisto ja mieronkierto. Venetilauksen saatuaan valmista tuli, mutta väliajat hän kiersi talosta taloon viipyen täysihoidossa parhaaksi katsomansa ajan ja siirtyi seuraavaan ruokapaikkaan.

Vaikenin viideksikymmeneksi vuodeksi. Sitten alkoi puolustautuminen yhteiskuntaa vastaan omaishoitajana. Sain sanat sanoa mielipteeni face to face, mutta mistään päätöksistä en jaksanut enkä osannut valittaa. Kirjat pienenivät pienenemistään, jäljellä on vain runoja. Siksi luen erikoisen tarkkaan kuin minulle annetun diagnoosin, onko runoille tilaa minussa. Miksi näitä mietin, se merkki varhaisen on vanhuuden. Se estää minua kuitenkin eristäytymästä yhteiskunnasta. Annan kiireen ja kiireisten menää ohi ja löydän vastauksen kysymykseen, onko minulla ja sanomallani paikka yhteiskunnassa

"Onko runoille tilaa tässä yhteiskunnassa?

- Kyllä on. Mehän eletään nyt pirstaloituneessa, komplisoituneessa yhteiskunnassa, jossa monella voi tuntua, että ei saa tarttumapintaa ja kaikki on nopeaa, hektistä ja sähköistä. Luulen, että just tämän ajan vaateisiin on omiaan vastapainona tällainen hidas kokemus, minkä runous voi tarjota. Toisaalta runous on helposti lähestyttävää, koska runokokoelmat ovat lyhyitä. Ajanpuute ei oikein ole peruste olla tarttumatta runokokoelmaan. Vaikka runokirjat ovat kokoelmia, siellä yksittäinen runokin on aina viesti ja yksittäinenkin runo voi antaa tosi paljon. Uskon, että tarvitsemme tällaista syvää dialogia yhteiskunnan ja ihmisten välillä.
Tänä päivänä puhutaan paljon nuorten pahoinvoinnista. Runoilla voi käsitellä tätä pahoinvointia mitä kullakin on. Miten sinä kannustaisit nuoria?

- On varmasti ihan totta, että runous on itseymmärryksen väline parhaimmillaan. Runous auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja setvimään omia tunteitamme, kokemuksiamme. Runous on vastaväite. Se tarjoaa mahdollisuuden dialogiin, empatiaan, se tarjoaa riitakumppania, rakastajaa, mitä tahansa. Kyllä se emotionaalisena kokemuksena on aivan erinomainen ja jos miettii nuoria ihmisiä ja miten identiteetti muotoutuu nuoressa iässä ja miten pienistäkin asioista voi muodostua suuria ja isoja. Todella lämpimästi kannustan nuoria löytämään runouden pariin lukemalla. Sinne vaan kirjahyllylle ja ennakkoluulottomasti nappaamaan runokokoelma."