Joulupukki on vaihtunut pakkasukkoon ja kutsu kuuluu monenlaisiin kirjallisiin tapahtumiin. Olen aikeissa mennä, mutta en mene kuitenkaan. Näkymättömyys itse tapahtumassa Helinä-keijuna on muistuma lähipäivistä Lauttasaaren Vattuniemessä Vihtaniemen jälkeen. Vattuniemeen olin yhteydessä verkon välityksellä, Vihtaniemellä olin läsnä vanhan isän kanssa. Ulkopuolelle jäin paikalla kaikkien hoitaessa bisneksiään räpläten mukana tuomiaan vehkeitä, joita välineiksi sanotaan.
Minulla ei ollut mitään, tyhjin käsin yritin ottaa kontaktia perinteisesti, mutta "seis" -käsimerkki kohosi, kielsi puhumasta ja lähestymästä. Saman olen kokenut kävelymatkan päässä kotoa. "Tyhjän saa pyytämättä" ajatellen jään kotiin.
Pentti on viettänyt ruokatunteja kanssani silloin tällöin 10 vuotta aloitettuaan tapahtumassa Lahden 4. runoviikko. Joko siitä on 10 vuotta, kun sanataiteen lisäkurssi "taide ja taudit" lääkäreille on ollut käsikirjani. Radiopsykiatrini sanoo, mikä meidät tekee hulluksi, siitä tulee draamaa.
"Piip, piip, piip" First Lady Jenni Haukio kertoi kirjallisesta historiastaan Juuret-kirjallisuustapahtumassa lauantaina Keravan kaupunginkirjastossa.
Vinkkejä nuorille runoilijoille
Kirjallisuustapahtumassa Keravan sanataidekoulun oppilaat esittivät Jenni Haukion runoja. Anne Tarsalaisen haastattelema Jenni Haukio antoi vinkit nuorille runoilijoille:
Kuinka tärkeää nuorelle on omien runojen esittäminen?
-
"Se voi olla hyvin tärkeää tai sitten se voi olla täysin
merkityksetöntä, koska kaikki eivät halua koskaan esiintyä. Kaikki
kirjoittajat eivät halua persoonallaan koskaan esiin. Nuorelle
sanoisin, että jos tuntuu, että ei halua esittää, se on erittäin ok.
Lähtökohta ei ole se, että jos haluaa runoilijaksi, pitää pystyä
tulemaan lavoille. Se ei ole välttämätöntä, mutta kuitenkin moni, joka
kirjoittaa myös esittää. Se on mahtava asia, koska me kaikki, jotka
pidämme runoista, kuuntelemme mielellämme."
Viime päivinä olen eläytynyt sodan kokeneiden ihmisten elämään eri ikäkausina. Sodan jälkeen ei ollut eriarvoisuutta, olimmehan samoista lähtökohdista ilman koulua. Opinhaluisina istuimme Koivuharjun kamarissa opettelemassa lukemaan ja kirjoittamaan. Siellä kuitenkin joukosta erottui yksi, joka jo silloin piti tärkeänä hajuraon ylläpitämisen. Koko elämänsä ajan hänen asenteensa minuun oli ylimielinen.
Korpelan tuvassa yläkoulussa opettajat eivät ainakaan kannustaneet lähtemään oppikouluun. Voi, teitä, komukista tuli tämän päivän kansakoulunopettajan esikuva. Eläkkeelle jäätyään hän peitti yksiössään huonekalut lakanoilla ja siirtyi ulkoruokintaan. Kiersi entisten oppilaittensa kodeissa kestittävänä, kunnes havaittiin, että komukki oli menettänyt muistinsa.
Venemestari ei ollut muistisairas. Hän esitteli ammattinsa, veneenveisto ja mieronkierto. Venetilauksen saatuaan valmista tuli, mutta väliajat hän kiersi talosta taloon viipyen täysihoidossa parhaaksi katsomansa ajan ja siirtyi seuraavaan ruokapaikkaan.
Vaikenin viideksikymmeneksi vuodeksi. Sitten alkoi puolustautuminen yhteiskuntaa vastaan omaishoitajana. Sain sanat sanoa mielipteeni face to face, mutta mistään päätöksistä en jaksanut enkä osannut valittaa. Kirjat pienenivät pienenemistään, jäljellä on vain runoja. Siksi luen erikoisen tarkkaan kuin minulle annetun diagnoosin, onko runoille tilaa minussa. Miksi näitä mietin, se merkki varhaisen on vanhuuden. Se estää minua kuitenkin eristäytymästä yhteiskunnasta. Annan kiireen ja kiireisten menää ohi ja löydän vastauksen kysymykseen, onko minulla ja sanomallani paikka yhteiskunnassa
"Onko runoille tilaa tässä yhteiskunnassa?
- Kyllä on. Mehän eletään nyt pirstaloituneessa, komplisoituneessa
yhteiskunnassa, jossa monella voi tuntua, että ei saa tarttumapintaa ja
kaikki on nopeaa, hektistä ja sähköistä. Luulen, että just tämän ajan
vaateisiin on omiaan vastapainona tällainen hidas kokemus, minkä runous
voi tarjota. Toisaalta runous on helposti lähestyttävää, koska
runokokoelmat ovat lyhyitä. Ajanpuute ei oikein ole peruste olla
tarttumatta runokokoelmaan. Vaikka runokirjat ovat kokoelmia, siellä
yksittäinen runokin on aina viesti ja yksittäinenkin runo voi antaa
tosi paljon. Uskon, että tarvitsemme tällaista syvää dialogia
yhteiskunnan ja ihmisten välillä.
Tänä päivänä puhutaan paljon nuorten pahoinvoinnista. Runoilla voi
käsitellä tätä pahoinvointia mitä kullakin on. Miten sinä kannustaisit
nuoria?
- On varmasti ihan totta, että runous on itseymmärryksen väline
parhaimmillaan. Runous auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja setvimään
omia tunteitamme, kokemuksiamme. Runous on vastaväite. Se tarjoaa
mahdollisuuden dialogiin, empatiaan, se tarjoaa riitakumppania,
rakastajaa, mitä tahansa. Kyllä se emotionaalisena kokemuksena on aivan
erinomainen ja jos miettii nuoria ihmisiä ja miten identiteetti
muotoutuu nuoressa iässä ja miten pienistäkin asioista voi muodostua
suuria ja isoja. Todella lämpimästi kannustan nuoria löytämään runouden
pariin lukemalla. Sinne vaan kirjahyllylle ja ennakkoluulottomasti
nappaamaan runokokoelma."
Suvi Kerttula
Näin puhui Presidentti ja First Lady yhteisvastuukeräyksen alkaessa.