maanantai 8. heinäkuuta 2013

Juuret

1942: Anne Frankin perhe piiloutui natseilta ullakolle Amsterdamissa. phnetin nurkkauutinen 9.7.2013

Juurista muistuttavat paikat saa kyyneleet kihoamaan silmiin, onpa juuret mustat tai punaiset. Amazing Race -kilpailussa  mustat kilpailijat kyynelehtivät satamassa, jossa valkoinen mies lastasi Afrikan mustia orjikseen Amerikkaan. Eikä Suomen itsenäisyyteen vaikuttavissa kahinoissa maattomilla ollut parempi osa omia oloja puolustaessaan silloin eikä myöhemmin syntymäni aikaan sotaan kutsutuilla, suojeluskuntaan kuulumattomilla torpparien pojilla. 

Olen lentänyt siivin voimallisin siitä lähtien, kun en tuntenut eriarvoisuutta samoista lähtökohdista olevien lasten kanssa. Jollakin oli paremmuus perittynä traumana jo pentuna ja vielä 5-kymppisenä jäätyään paikalleen ihmisten perusoikeuksia jakamaan toimistonhoitajina. Toimistot lakkautettiin ennen vallanvaihtumista ja lionsit ottivat vallan kuin mursin kannattajat.

On tullut tilinteonhetki kuntauudistuksena. Kukaan ei tiedä, miten pääkaupunkiseudun reservaateissa eläville taataan palvelut tarvetta vastaavaksi. Kukaan ei tiedä, mistä löytyy ne 50 suvunjatkamiskykyistä pitämään maaseudun asuttuna. Rakennetaan immateriaalinan väliverho kuliisseiksi ja kurkitaan onko yhtään elävää kehä kolmosen ulkopuolella.

Ei kommentteja: