torstai 8. maaliskuuta 2012

Isän kädestä

1996
- Kyllä ne ovat viisaita, oli isäni oivallus tulevasta ajasta ahneuden lisääntyessä. 
- Tyhmiä ne ovat, oli vastaukseni sinulle samasta asiasta. Kaksi kautta presidentti ehti vaikuttaa kuolemasi jälkeen. Hänen virkakauteensa minulla ei ole mitään sanottavaa. Presidentintekijät käyttäytyivät samoin kuin Kekkosen tultua vanhuudenhöperöksi. He ottivat vallan omiin käsiinsä ja kahmivat itselleen etuutta enemmän kuin elääkseen tarvitsevat. Se on merkki huonosta hallinnosta. 
- Etpä Ukki-kulta tiennyt, kuinka monta kertaa toivoin sinun käärivän hihasi ja näyttävän asioiden oikean laidan. Nyt olen joutunut selvittämään sen perinnönjaon, josta aina arvelit olevan kysymys, kun kersojen kesken huuto yltyi sietämättömäksi. Sait kuitenkin 90 -vuotispäiväsi varustettuna ansiomerkillä "maailman paras isä". Kuoltua en pyytänyt valkoisten veteraaniveljien lupaamaa havuseppelettä haudalle. Tolkku se pitää olla kerjätessäkin.

Sininen hetki 2012.3.13
muistaa talvisodan päättymistä jo viidennessä polvessa omassa henkilöhistoriassa.
Kertokaa lapsenlapsille lauluin, himmetä ei muisto koskaan saa.


1961
Vanhempien kunnioituksesta on neljääs ukkaasi. Se on ehdoton. Muut piäsnuatikat esivallasta lähtien ovat 4. ukkaasin selitysosan varassa. Kuri sodassa, koulussa ja työpaikoilla on ryöstäytynyt käsistä. Synnynnäinen auktoriteetti tuntee oman arvonsa, vastaa teoistaan eikä kiusaa "alempiarvoista". Avioliitton kautta tasa-arvoa yritetään teroittaa. Siitä kutjailusta ei synny lapsia, mikä on avioliiton tarkoitus. Kapulla oli oma strategiansa hallitsijoiden perimän tervehdyttämiseksi. Neuvoi prinsessoja heittäytymään satamajätkäseikkailuun. Tuloksena kaksi omillaan toimeentulevaa tytärtä. Jälkikasvusta olen onnellinen, vaikka en pysty estämään elämäntuomia vastuksia. Viisas oppii kaikilta, mutta kaikkitietävän ojennus on ollut hullutusta ja vallankäyttöä.


On edessäin uusi tie

Ei kommentteja: