torstai 21. marraskuuta 2019

YK:n Lasten oikeudet

Otteita selkokielisestä YK:n Lasten oikeuksien sopimuksesta. Lukijana Tatu Tamminen. 

Ennen YK:n lasten oikeuksia lapset vaiennettiin puhumattomiksi eikä lapset aikuisinakaan saaneet ajatella vapaasti.
Karvaasti olen saanut kokea oikeuden uskontoon, liittymisen yhdistyksiin ja kokouksissa käymisen.
Oikeus yksityisyyteen on vasta totta yksin asuessa 8-kymppisenä.
Ei saa puhua toisten asioista.
Lapsen kunniaa tai mainetta ei saa loukata.
Kukaan vieras ei saa tulla lapsen kotiin ilman lupaa.
Vain lapsi itse saa avata omat kirjeensä.
Tiedonsaantioikeus monipuolisesti.
Aikuisen suojeltava lasta vahingoittavalta tiedolta.
Vanhempien huolehdittava lasten kasvattamisesta ja hoidosta.
Valtion ja kuntien tehtävä on auttaa kasvattamisessa.
Aikuisten suojeltava lasta väkivallalta.
Lasta ei saa satuttaa millään tavalla.

Ei kommentteja: