sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Vanhimmat

Uutiset, 1.5.2015
Presidenttipari vastaanotti vapputervehdykset

Lisäsin oman osuuteni fb:ssä julkaistuun kuvaan.
- Mitäs me valtakunnan ensimmäiset, vappumielellä. Sota-aikana synteneelle on ollut suuri etuoikeus kirjoittaa ylioppilaaksi keväällä 1961. Presidentti puolisoineen ottaa vastaan vapputervehdykset. Jäin Vihtaniemen ensimmäiseksi ja viimeiseksi ylioppilaaksi, vaikka Vihtaniemi on paikallaan sotatoimialueena, Tiekartta Länsirannalla.

Ennen Vappua Maailman Kylänvanhimmat lähtivät Moskovaan Putinin vieraiksi tarjomaan kokemusta ja asiantuntijuutta globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Hankeen rahoittajatkin on mainittu. 

S-ryhmä sponsoroi Ahtisaaren hanketta rauhan välikappaleiden välityksellä, että hiljaisuuden vallitessa CMI pysyisi elossa. Lähi-Idän rauhan neuvotteluun ei riittänyt resurssit eikä ehkä kiinnostanut pätkääkään, onhan Amerikka jännitteen ylläpitäjä.

Kaikki liittyy kaikkeen elämässäni. Tapahtumat ovat tallennettu omalle sisäiselle filminauhalle. Nyt on aika putsata arkistot ja ottaa talteen pääkohdat askeettisessa uudessa kodissa. Siksi päivän tapahtumilla on yhteys omaan elämään, kun mikään ei riitä. Lainaan tähän nobelistin omia sanoja oman postimerkin julkaisemisen tiimoilta.

Isä, presidentti ja rauhantekijä

"Jos me saamme kaikki hyvät ihmiset kaikkialla maailmassa liikkeelle, niin kyllä me pystymme eristämään ne pienryhmät, jotka koettavat aiheuttaa ei-hyväksyttävää toimintaa - puhutaan sitten terrorismista tai mistä muusta tahansa. Minusta tämä on kaikkein suurin haaste meille, jotka haluamme kuulua hyvien ihmisten joukkoon." - Martti Ahtisaari

Global Eldersin - tai vain The Elders - voisi suomentaa maailman kylänvanhimmat. Kyseessä on Etelä-Afrikan legendaarisen presidentin Nelson Mandelan vuonna 2007 julkistama aloite. Ajatus on, että entiset valtionjohtajat voivat sen kautta tarjota kokemustaan ja asiantuntemustaan globaalien ongelmien ratkaisemisessa.
Hanketta ovat rahoittaneet muun muassa suurliikemies Richard Branson sekä pop-tähti Peter Gabriel.

Ahtisaari tapaa Putinin Moskovassa luin eilen otsikoista.

Keskiviikko 29.4.2015 klo 08.37  
Ahtisaari tapaa tänään Putinin

Päivän mietelause: A.H. Sidgwick: Kävelyesseet
29.4.2015 lukijana Juha Salomaa


28.4.2015 lukijana Timo Teräsvuori

 
27.4.2015 lukijana Heikki Puskala

97 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
Historia toistaa itseään henkilökohtaisissa ratkaisuissa sanojan paikalla. 

Metsätilan siirto sukupolvelta toiselle lahjakirjalla vanhemmilta lapsille 1986 ja halkomistoimituksella 2001 kantatila jää kokonaiseksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? 
Se vaati lukemattoman määrän pieniä askelia, mutta SUURILLA SANOILLA lopputulos nuijittiin pöytään. SUURIA SANOJA  pieniä askelia -julkaisu sisältää kaiken omaishoidosta, särkymisestä ja kukkaronvartijoista.

YHDESSÄ ELÄMÄ KANTAA
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15 vuotta juhlaseminaari:
 
Juhlapuhe: Elinikäinen oppiminen
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

6.2.2000

Selviämistarinani elossaoloilmoitus
Kotisivuni ovat Oppimispäiväkirjan sisällysluettelo.
Kriisinhallinta-ajan olen käyttänyt uudelleen oppimiseen,
vaikka se ei liity ammattiin, vaan elämäntaitoon.
Koulutus on avain, jolla hallitsen muutosta,
toteutan omia tavoitteitani ja huolehdin kansalaisvalmiuksista.

15.1.2006

Kiitän kaikkia pelastustyöhön osallistuneita!

Verkkokirjoittajan talon pöydällä on Lukulehti omanikäiseni Näytönpaikasta. Hakeutuessani projektikoulutukseen verkkoympäristössä tarjottiin porkkanastipendiä YA- ja YEATutkinnon suorittamisesta. Lainlaatija suuressa viisaudessa oli ehdoksi asettanut - ikä 61/64 vuotta ja työhistoria. Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana toimittu aika ei näy työhistoriassa. 
Silloin kuuluin ainoana edustajana pienryhmään, mutta en tiennyt, etteikö pyrkimykseni olisi tarkoittanut hyvää. Ainakin huolehdin  kansalaisvalmiuksista kestääkseni muutokseen pakottamisen keppikeitolla valittamatta.

Koulutyttö Malalan murhayrityksestä 10:lle tuomio 
Pakistanilaisista tytöistä on tullut kirjoitustaidon ja koulunkäynnin puolustajia. Suomalainen koulunkäynti on laskusuunnassa, kun tutkinnonsuorittamisella ei ole mitään merkitystä. Taito tehdä työtä on kadonnut. Tilalle on tullut älyttömät älylaitteet viihteeksi vapaa-ajalla.

Ei kommentteja: