lauantai 18. lokakuuta 2014

Kannatuksen kasvattamiseksi kaikki keinot luvallisia

1944: Volkssturm muodostettiin Hitlerin ohjeiden mukaan.

Volkssturm, kirjaimellisesti kansanrynnäkkö, kun kaikki resurssit olivat lopussa. Siitäkö piispakokelas kantoi huolta lähettäessään pahoittelukirjeen vaihtaessani osoitteen pysyvään. Maistraatti huolehti lopusta erottaen entisestä ja liittäen "muuhun uskonnolliseen yhteisöön". Johtaja ilman huvilaa on kuin pastori ilman sotilasarvoa. Hänestä tuli Kenttäpiispa – Wikipedia enkä joutunut sotaoikeuteen.
Kenttäpiispa Pekka Särkiö ratsastaa, kasvattaa maatiaiskanoja ja tutkii kuningas Salomoa.

Saksan hallitus ei pääse eroon Snowdenista (18.10.2014 6:38)
Saksan hallitus saa, mutta ei osaa olla kiitollinen Edward Snowdenille tämän paljastuksista. Tietovuodot ovat saaneet asianosaiset varpailleen, mitä salaista tietoa minusta vuotaa julkisuuteen. Musta Ukkonen oli aikanaan tällä asialla käännyttäessään sukulaisia minua vastaan isäni omaishoitajana. Jokaisella on sananvapaus, joskin halventaminen on kielletty. En kieltänyt lehdessä puhumasta perättömiä. Sen teki hautausurakoitsija muuttaessaan paikkakunnalta pois.

Miksi 28-vuotias kokoomuspomo surmasi 58-vuotiaan naisen?
Vaalien edellä ehdokkaat ovat varustautuneet karkkikippoineen torin laidalle tekemään tunnetuksi itseään. Monta kertaa olen kysynyt, mitä olen jättänyt tekemättä, että ilmassa on mitätöimisen ilmapiiri. Pieniä varpaita alkaa palelemaan ja puhuja poistuu asuntoauton lämpimään. 

Sama kansan kahtiajakaminen jatkuu, onpa siellä nuorekkaat kokoomuslaiset tai russofopiasta eroon ponnistelevat sosiaalidemokraatit. Avoimessa yhteiskunnassa eletään suljetun yhteiskunnan säännöillä. Vanhan naisen surma on yksittäistapaus, kun ehdoton ikäraja on 61/64 vuotta niille, joille ei ole kertynyt työhistoriaa yrittäjinä.

Chicago musikaali päätti vuoden juhla-ajan. Teinpä tai sanoin mitä tahansa, kaikki käsitellään amerikkalaisessa oikeudenkäynnissä. Kaikkea sanomaani käytetään minua vastaan. Paras olisi vaieta, mutta sitten kivet huutaisivat

Guggenheim Helsinki tuleekin Ruotsiin  pe 23:06 (päivitetty pe 23:42) 
Olisiko se meidän voitto vai tappio? Ainakin se päättäisi pähkäilyn ollako vai eikö olla. "Solomon R. Guggenheim Foundationilla on edelleen vaikeuksia sijoittaa Helsinki maailmankartalle. Säätiö esitteli suunnittelukilpailua newyorkilaisille arkkitehdeille kartalla, jonka mukaan museo tuleekin Ruotsiin."

Kela-johtaja HS:ssä: Omaishoitajille lisää vapaapäiviä

Hyssälästä omaishoitajille pitäisi taata yksi vapaapäivä viikossa, koska he säästävät runsaasti yhteiskunnan rahoja. Kuka tappaisi lypsylehmän, josta on rahallista hyötyä? Omaishoitajan jaksamisesta on kyse eikä mistään rahan säästötalkoista.

IS: Kokoomuksen Arve puhuu Stubbin kanssa Laajasalon veriteosta (18.10.2014 12:10)

Sitä saa mitä tilaa ja tilaamattakin. Nuorilla johtajilla on tietynlainen uho raivata tieltään kaikki vähemmän miellyttävät ihmiset. Onkohan kompetenssit kohdallaan nostaa vaativalle paikalle liian nuoria kellokkaita.


Dokumenttiprojekti: Eedenistä pohjoiseen (S)

Eedenistä pohjoiseen on dokumentaarinen rakkauselokuva pariskunnista, joilla on intohimoinen suhde puutarhanhoitoon. O: Virpi Suutari T: Made Oy

Jotakin rauhoittavaa katsomista Eedenistä pohjoiseen. Jo 14 vuotta istun kaupungin katolla  kuudennessa kerroksessa kolmen summerin takana. Tarkoitukseni oli tehdä sukupolvenvaihdos perityllä kiinteistöllä. Riitatilanteena jakaminen aloitettiin, se sopi uskotuille miehille ja jakajalle. Kun homma ei ollut hanskassa, jokainen sotkeutui ilkeyttään oman osansa varmistajana. 

Virkkusen aloittama kuntauudistus tuoda uusia asukkaita autioituneelle maaseudulle jäi kesken. Houkuttelu halvoilla mökkitonteilla tuotti tuloksen. Yli sata sijoittajaa tarttui syöttiin. He eivät tulleet kuitenkaan tekemään työtä ja lisääntymään. Heidän mielikuvansa oli saada lisäarvoa sijoittamalleen rahalle. Aika on kuitenkin toinen ja lainsäädäntö on kuolleena syntynyt. Kuntia on vähennettävä ja palvelut karkaavat kauemmaksi. 

Väki vähenee ja vanhenee Tapanilakoti sulkeutuu - aikakausi Lahden historiaa päättyy (19.10.2014 8:20)
Adressit taas avuksi - nyt taistellaan lähikirjastojen puolesta (18.10.2014 18:15)

Ei kommentteja: