perjantai 8. elokuuta 2014

Neljä vuotta sitten

Mitä tuosta jos mä laulan

Paras Isä meille
Isälle järjestyi 9-kymppiset 9.11.1996 Viitakossa. Jännitti etukäteen, mutta toivoi jatkoa juhlille suvussa. Niitä ei tullut ja sitä isä ihmetteli. Sisarukset eivät ole oppineet juhlimaan yhdessä ilossa eikä surussa.

Minä odotan "Illallista yhdelle" á la Sophie-neiti. Pöytä katettu päivänsankarille ja neljälle jo kuolleelle ystävälle. Hovimestari tarjoilee ja kohottaa maljan jokaisen puolesta jokaisen ruokalajin jälkeen. Valmistaudun valitsemaan viinilistan, muusta James pitää huolen kuten ennenkin.

Karjalainen heinäkuu on esittänyt musiikkia, jota kuulee hyvin harvoin. Vivaldia jonossa asiakaspalveluun on tullut tutuksi. Oodi Ilolle on vielä minulle tuntematon. Odotin eilen iltaa ja yllätystä. Se olisi ollut jymyuutinen, jos naapurimaan presidentti olisikin pyytänyt turvapaikkaa eikä olisi halunnut palata kotiin. Taas käytiin keskusteluja siitä, mitä naapurin hymypojalla on poliittisessa mielessä meitä rajanaapureita kohtaan.


Tänään muistelen aikaa tuosta Viitakko -juhlasta. Olin pyytänyt valokuvaajan paikalle. Hän ikuisti vielä meidät lapset isän kanssa yhteiskuvassa. Sitten oli vuorossa jokaisen lapsen perhekuva isän kanssa. Lapsenlapset ja kolmatta polvea Anniina, Katariina ja Iiro ukin ja isoukin kanssa. Lopuksi koko juhliva perheväki 32 osallistujan kanssa.

Miksi en käytä omia kuvia johtuu tietokonelobbareista. He opastivat tietokonehankinnassa ostaa käytetty kone. Se oli loppu jo ostaessa hiirineen ja näyttöineen. Se oli jonkun rahallinen etu, vaikka olisin tarvinnut viimeisen version käyttääkseni hyväksi kaikkia mahdollisuuksia uuden kirjoitustaidon opetteluun verkossa.  Sitä on saatu, mitä on tilattu tietovuodoissa, kauppapakotteissa, Amerikan ihannoinnissa.

Presidentti Niinistö: Suuri huoli on, miten kierre saadaan ...

Koskaan en tuntenut eriarvoisuutta alakoulussa Koivuharjun kamarissa, olimmehan kaikki sodasta elävänä palanneiden isien lapsia. 
- Sinä olit pentuna kova suuttumaan, tervehti minua 50 vuoden jälkeen työvoimatoimiston pöydän taakse edennyt koulukaveri. Katsoin kuvaa toisin, seison nurkassa poikien takana. Vierellä istuja oli minut pakottanut nurkkaan. Kuva on todistusaineisto koulukiusaamisesta ja kiusaajan luonteesta. Mitä alussa, sitä lopussa. Hänelle paluu vanhempieni omaishoitajaksi oli vielä vallankäyttöä virka-asemassa. En tullut työllistettäväksi, tulin vanhempieni luokse hoitamaan kotona. Alkoi laitospaikkojen purkaminen ilman avopalveluiden kehittämistä. 

Professori Urpo ratkaisee ongelman maksattamalla lapsilla vanhempiensa hoidon. Mutta jos palkka riittää juuri omaan ja perheen toimeentuloon on vanhempien hoito järjestettävä toisin ja lähdettävä hoitamaan itse.


Isän syntymäpäivälahja sukuviiri (Suomen lippu) kohoaa salkoon lapsuuskodin nurkalla. 1900 -luvulta lähtien siellä on saatu elää ja tehdä työtä lähes luontaistaloudessa.

Isän veli sai maksaa syntyperästään sen ajan kuohunnan seuraukset . Ei saanut nimellistä hautapaikkaa. Suvun historia on alkanut elää minussa. Taavetti sai nimellään laatan isovanhempien hautakiveen. Isäkin olisi muistanut kiitollisena veljeään, olihan hän vasta 12 -vuotias poikanen, kun veli haettiin pyssyjen kanssa isovanhempien silmien edestä vankilaan. 

Lionsien hankkima ja signeeraama muistomerkki nälkään kuolleille ja köyhille tapetuille osoittaa itsetärkeyden, kuinka valkoiset veteraanit ja leijonat ovat niin hyviä muistamaan oman paremmuutensa. Tämä särähtää aina korvassa ja kyrsii selkäpiissä. Olen saanut säteilyvamman Suomen kahtiajaosta voittajiin ja hävinneisiin. Sen seurauksista on presidenttikin huolissaan.

Tuusniemen kunnan anti minulle on 5 lukuvuotta kansakoulua. Siitäkö kunta perii saataviansa sijoittajien kautta perintöosastani? Omaishoidontuen kunta maksoi minulle, pidätti verot ja peri takaisin kunnalle isältä palvelumaksuna minun tekemästä työstä. Se on +/- 0, kunta antoi, kunta otti eikä tuki lisännyt pennin vertaa meidän käyttörahoja.
Poliitikko luvatessaan huolehtia lapsista ja vanhuksista kansanedustajana ei vastannut kysymykseeni.
- Olen huolehtinut lapsistani aikanaan ja hoitanut vanhempani hautaan. Mitä minä olen jättänyt tekemättä, että minua näin kohdellaan? Poliitikon pieniä varpaita alkoi palelemaan ja hän pujahti asuntoauton lämpimään.

Ei kommentteja: