Päivä tänään 4.6.07, aina ja ikuisesti on isänmaanpäivä. 15 vuotta on kulunut äitini kuolemasta. Sain nämä päivät ja vuodet, kun pyysin vain paria päivää itselleni omaishoitoajan jälkeen. En ole päässyt Fellmannin pellolta pois, mutta kelpaahan tämä hyvinvointivaltion kaatopaikaksi. Odotan vain milloin saksalaisyhteyksistä tullaan hakemaan kokoomaleirille. Tie valitsi minut, kun tänne tulin, täältä lähdin ja palasin uudelleen. Henkilöhistoriaan vaikuttaneista tapahtumista on kulunut ensi vuonna 90 vuotta. Sotaa käydään markkinavoimien ehdoilla niin maailmassa ihmisten ja aatteiden kesken kuin perheessä sukupuolten ja sukupolvien kesken.
Tästä sodasta kirjoitan tosiasioiden pohjalta kaupungin katolla. Nyt näen kaupunginpuiston vihreyttä 30 sentin sirpaleesta, kun katselen oikeasta kulmasta. Aamulla olin kuitenkin äidin kanssa verkonnostossa Kokkosaaren apajalla. Saalis oli hopeakylkisiä solakoita salakoita, muutama kipeäsilmäinen särki ja kukkoahven.
Parasta kaikesta oli kuitenkin postikorttimaisema, vedenliplatus häikäisevässä auringonpaisteessa, lintujen konsertti lajille tyypillisinä sooloina.
Syntyperästä kertova oranssi tähti otsassa ja "varhennettu vanhus"- tatuointitunniste ovat tämän päivän kestoleima rotuhygienian ylläpitämisestä. Sydämen usko ja sivistys ovat myötäsyntyisiä. Itse itsensä korottaneet ovat ymmärtäneet valtansa väärin. Kuka leikistä suuttuu, se mustaksi muuttuu eikä tule muuksi, vaikka voissa paistaisi. Kenelle on paljon annettu, häneltä paljon vaaditaan. Vallan säilymistä surmatut lajitoverit eivät takaa, vaan hirttosilmukka voi katkaista kaulan irtipoikki, eikä sen kiinnittäminen suomalaisella hoitotekniikalla ole minulle edes vitsi. Vitsit on vähissä, kun ollaan Haagissa. Meillä naureskellaan vielä politiikan nahkurinorsilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti