lauantai 12. toukokuuta 2018

Äitienpäivä

 
Äidin viimeinen käynti Vihtaniemellä v. 1991. Seuraavan kevään äitienpäivä vietettiin sairaalassa. Järjestelyjen seurauksena äiti oli siirretty ylipaikalle naapurihuoneeseen ja huone 3 oli tyhjä. Neljän hengen huone äiti viidentenä oli täynnä vierailijoita. Äidin sängyn vieressä potilas pesi pyykkiä lavuaarissa. Äiti oli eksyksissä, hän ei tiennyt missä oli. Näkymästä järkyttyneenä soitin kotoa sairaalaan kysyäkseni, mitä siirrolla tarkoitettiin. 
- Seuran vuoksi, ettei tarvitse olla yksin.
- Pyydän siirtämään takaisin tyhjään huoneeseen, kun kotona asumme ahtaasti. Pyyntöön suostuttiin ja istuin äidin luona pitkään äidin nukkuessa levollisesti. Kesäkuun neljäntenä äiti nukkui pois.
 
 
Isä jäi yksin ja elämä asettui uomaansa. Wiljami auttoi vuorottomassa työssä nukkuen isän luona yönsä kotona, sain nukkua omassa sängyssä kirkon kammarissa. Isän avuttomuus lisääntyi. Wiljami ilmoitti aamulla, ettei hän enää pärjää isän kanssa yönseutua. Kuivasi mopilla lattia, kun sanko oli kaatunut. 
- Minä siirryn yövuoroon ja tulen nukkumaan isän huoneeseen.
Isän 93. syntymäpäivä vietettiin kotona leppoisissa merkeissä. Seuraavana aamuna jouduin tilaamaan ambulanssin. Isä sai vakavan sairauskohtauksen. Hänet elvytettiin ja lähetettiin naapurikuntaan päivystykseen. Hän oli siellä viikonlopun yli ja letkuihin kiinnitettynä palautettiin oman kunnan vuodeosastolle.
- Viikonloppupäivystys on tulossa ja sairaala on täynnä, vie isäsi kotiin, komensi sairaanhoitaja. 
- Nyt en enää vie kotiin, järjestän muuttoa pois.
- Kysytään lääkäriltä.
- Mitä lääkäri sanoi siirrosta?
- Vie sitten kun vie.

Alkoi isän kitumalla kuoleminen, jota kesti kolme kuukautta. Valittiin naispresidentti 6.2.2000 ja seuraavana aamuna isä kuoli.

On kulunut 18 yksineläjän vuotta. Yksi meistä on joutunut palveluasumisen piiriin. Ikä ja sairaus tekevät kotiin palaamisen mahdottomaksi. Aputilintarkastajat ovat hommaamassa julkista edunvalvojaa. Kysynkin, miksi?
Kiireisimmät kysyvät jo kuoleman jälkeistä pesänselvitystä, vaikka ko henkilö saattaa elää meistä kauimmin. Onhan näin käynyt ennenkin, että ennen kuolemaansa ovat järjestäneet viimeisen villityksen jakaessaan perintöjä ennen asianosaisen kuolemaa.



Äitiepävänä 13.5.2018.

Ei kommentteja: