torstai 5. huhtikuuta 2018

Kunnalliskoti eilen ja tänään



Päijät-Häme

Kärkölässä koetaan sote-palveluiden heikentyneen – "Ennen pelättiin joutumista vanhainkotiin ja nyt ei pääse, vaikka haluaisi"

Maakuntauudistus ei tuo suuria muutoksia Kärkölän katukuvaan. Valinnanvapautta haluavien on lähdettävä Lahteen.

Kärkölässä pelättiin, että terveysasema häviää, mutta näillä näkymin sen toimintaa jatketaan. Kuva: Juha Peurala
Kärkölässä mietitään sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta tulevaisuudessa, kun sote- ja maakuntauudistus toteutuu. Kärkölän pormestari Markku Koskinen (Kärkölä-ryhmä) arvioi, että sote- ja maakuntauudistus ei näy Päijät-Hämeessä yhtä isona muutoksena kuin monessa muussa maakunnassa, koska sosiaali- ja terveyspalvelut on jo siirretty hyvinvointiyhtymän järjestettäviksi. Monen kuntalaisen mielestä palvelut ovat jo kuitenkin jo huonontuneet.
– Näin monet ihmiset puhuvat. Palveluissa painotetaan voimakkaasti kotihoitoa, mutta se on hankalaa täällä, missä eletään harvaan asutusti. Kotihoidolla on työvoimapula. Ikäihmisten palveluissa linja on muutenkin tiukentunut, Koskinen sanoo.
– Ennen pelättiin, että joutuu vanhainkotiin, mutta nykyään sinne ei pääse, vaikka haluaisi.
Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen muutosjohtaja Seppo Huldén sanoo, ettei sote-uudistuksen valinnanvapaus todennäköisesti näy mitenkään Kärkölän katukuvassa, mutta muuten vaihtoehtoja on.
– Tuskin Kärkölään yksityisiä lääkäriasemia perustetaan. Toisaalta niin kauan kuin sieltä on hyvät junayhteydet Lahteen, kärköläläisilläkin on mahdollisuus valita sote-asema Lahdesta, myös yksityisten joukosta, Huldén sanoo.

Taloudellinen asema paranee

Huldén kertoo, että Kärkölä on yksi niistä kunnista, joissa maakuntauudistuksen vaikutukset ovat vähäiset.
– Maaseutuhallinto on jo keskitetty Asikkalaan ja maatalouslomitus Sysmään. Alueellinen tienpito tulee kuitenkin valtion tasolta lähemmäs kuntalaisia, Huldén sanoo.
Kärkölän osalta valtionrahoituksen muutos on positiivinen, eli Kärkölä hyötyy siitä, että sote-palveluiden rahoitus siirtyy kunnilta maakunnalle. Vaikka nytkin palvelut järjestää hyvinvointiyhtymä, lasku tulee vielä kunnille. Mitä pienempi kunta on kyseessä sitä enemmän sote-menot voivat heilahtaa yksittäisenkin vaikean sairauden tai paljon toimenpiteitä vaativan lastensuojelutapauksen takia.
– Sote-menot ovat hankalia kunnan taloudessa, koska kyseessä on iso summa ja siinä on suuria vaihteluita. Sote-menot eivät ole kunnan kontrolloitavissa, Koskinen sanoo.

Työpaikkoja on

Kärkölän väkiluku on pienentynyt edellisten kymmenen vuoden aikana ja sen ennakoidaan jatkavan pienenemistä seuraavienkin kymmenen vuoden aikana. Kärkölässä on nykyään noin 4 500 asukasta.
– Pitäisi saada ihmisiä muuttamaan muualta Kärkölään koska syntyvyys on pienempi kuin kuolleisuus, Koskinen sanoo.
Koskinen sanoo kuitenkin, ettei ihmisten houkutteleminen muuttamaan ole helppoa. Sama tavoite on ollut olemassa jo vuosikaudet.
– Kärkölän valttina on se, että työpaikkatilanne on hyvä. Muualla asuvia ja Kärkölässä töissä käyviä on noin 600, heitä pitäisi saada asumaankin Kärkölään.

Suunta on oikea

Koskinen sanoo, että julkisen palvelun laadun parantaminen ja palveluiden tuottamisen tehostaminen on tarpeen. Nyt toteutettava sote- ja maakuntauudistus on kuitenkin varsin raskas.
– Eri puolilla maakuntaa olevien virastojen keskittäminen yhden hallinnon alle on järkevää, vaikka muuten palvelut saisivat olla hajallaan, Koskinen sanoo.
Koskisen mielestä maakuntamalli on parempi kuin suurkuntamalli.
– Vaikea sanoa, onko nyt päätetty maakuntien määrä sopiva. Toisaalta olemassa oleviin maakuntiin perustuva malli on ainakin hyvä välivaihe, jossa säilytetään jotain vanhastakin. Uudistuksessa ollaan menossa oikeaan suuntaan, mutta vaatii vielä kovasti töitä, että ratkaisu on myös pitkällä tähtäimellä taloudellisesti kannattava, Koskinen sanoo.
Päijät-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen kuntakierros Kärkölässä torstaina kello 18–19 kunnanviraston valtuustosalissa.
Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi

Ei kommentteja: