lauantai 14. lokakuuta 2017

Puutarha


Kasvitieteellisen yliopiston puutarha Ruissalossa on Aarno Kasvin tärkeä elämäntyö ja intohimon kohde. Vaikka hän on jäänyt ylipuutarhurin työstä jo eläkkeelle, asuu hän edelleen rakastamansa puutarhan keskellä. Ympärillä on upea metsäpuutarha, jossa kasvaa tuttuja ja vieraampia kasveja, kuten ruskokirsikka, magnolia, sumakki, bulperipuu ja ginkgo biloba.
Puutarhaneuvos ja emeritus-ylipuutarhuri Aarno Kasvi syntyi Halikossa, mutta kasvoi Perniön lastenkodissa suuren lapsilauman keskellä.
– Lastenkoti oli kartanon mailla ja istutimme siellä maariankämmeköitä, keräsimme ympäri kylää pistokkaita ja autoimme siellä hyötypuutarhassa, hän kertoo.
Puutarha-alan töihin Aarno Kasvi hakeutui 15-vuotiaana Mikkelissä, sillä hän tiesi jo pikkupoikana, että hänestä tulee puutarhuri. Töihin hän pääsi sinne erikoisluvalla.

- Siellä katottiin, että toi on niin pikkanen ja vaivanen toi jätkä, ettei tota voi ilman lupaa töihin päästää, katkaisee vielä sormensa, Aarno vitsailee. Mikkelin mielisairaalan puutarhatyöhön kuului, että hän myös haki potilaita puutarhaan töihin.

Yhden pitkän jakson mittavasta työurastaan Aarno Kasvi teki Uppsalan kasvitieteellisessä puutarhassa Ruotsissa. Turun yliopiston professori Arne Rousi houkutteli Aarno Kasvin takaisin Turkuun. Hän pyysi ja sai vapaat kädet muuttaa puutarhaa.
Kasvin aikana puutarhasta on tullut tärkeä turistikohde ja nähtävyys sekä kasvitiedettä lukeville mainio kasvien opiskelupaikka. Myös opastukset kasvitieteellisessä puutarhassa kuuluivat Kasvin viikko-ohjelmaan. Puutarha-alalla hänellä on edelleen kysyntää luennoitsijaksi, pihatuomariksi, neuvojaksi, kirjoittajaksi ja konsultiksi. Suosittu puutarhaguru toimii myös asiantuntijaoppaana ulkomailla kertomassa eksoottisista kasveista.
Puhettaan Kasvi ryydittää hauskoilla anekdooteilla ja omintakeisilla ruotsinkielisillä sanoilla.

- En minä osannut muuttaa puhettani edes tv-ohjelmassa Viherpeukalo, jota tein Tarja Flemmingin kanssa lähes 13 vuotta. Tarja joutui siivoamaan tv-ohjelmasta arnonismia eli perniöläisperäisiä ruotsinkielisiä sanontoja ja sanoja, jotta katsojat ymmärtävät puutarhan hoito-ohjeitani, nauraa Aarno Kasvi. Mittava esiintymisura alkoi Aagot Jungin toimittamissa ruotsinkielisissä ohjelmissa Gröna rummet ja Trägårdsrutan.

Aarno Kasvin unelma on ostaa iso maalaistalo puutarhoineen, josta hän tekisi nähtävyyden. Menestyvän mallin siitä hän on nähnyt matkoillaan Kanadassa. Ohjelman on toimittanut Rita Trötschkes.

Ei kommentteja: