Aika säästää, aika tuhlata

Aamuhartaus 21.10.2017 pastori Kyösti Frestadius, Helluntaiseurakunta, Espoo
pastori Kyösti Frestadius, Helluntaiseurakunta, Espoo
Hartauden musiikki: "Kun joku on lähellä Jeesusta", säv. Tommi Kalenius, sov. Pekka Nyman, san. Anna-Mari Kaskinen, es. Ilta Fuchs (laulu), Senni Valtonen (huilu), Laura Airola (viulu), Mikko Iivanainen (kitara), Hannu Rantanen (kontrabasso), Pekka Nyman (kellopeli, chekere), Sami Koskela (udu) 

Kuusi kuvaa: Katriina Järvinen nosti luokkaerot esiin
Kirjailija Katriina Järvinen on elämänsä aikana joutunut etsimään itseään tavanomaista enemmän. Lapsuusperheen tiukka uskonnollisuus oli rikkonut hänen minuutensa ja identiteettiä piti alkaa nuorena aikuisena rakentaa alusta. Itsensä etsimisestä on merkkinä Katriinan hankkima monipuolinen pätevyys: hän on paitsi kirjailija myös psykoterapeutti, kulttuuriantropologi, sosiaalipsykologi ja kouluttaja.
Katriina Järvinen tuli isomman yleisön tietoisuuteen vuonna 2007 julkaistuaan yhdessä historian professori Laura Kolben kanssa Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa –kirjan, joka nostatti luokkaerot julkiseen keskusteluun. Katriina oli huomannut jo yliopistoaikoinaan, että akateemiset opinnotkaan eivät riittäneet tasoittamaan eroja, jotka olivat hänen kaltaisensa työläisperheen kasvatin ja vaikkapa kulosaarelaisen varakkaan perheen taloudellisesta ja sosiaalisesta pääomasta nauttivan opiskelijakaverin välillä.
Katriina Järvinen syntyi vuonna 1962 tamperelaiseen työläisperheeseen. Äiti oli Verkatehtaan siivooja, isä töissä Nokia kumitehtaalla. Lapsia oli neljä. Iso perhe asui ahtaasti Pellavatehtaankadulla kaksion puolikkaassa. Katriina muistaa, että Pellavatehtaankadulla heräsi paitsi hänen tietoisuutensa ihmisten luokkaeroista myös kiinnostuksensa ihmisten erilaisuutta kohtaan. - Talossamme asui myös taiteilijoita kuten Eeva-Liisa Manner sekä Eila Roine ja Vili Auvinen. Eilan ja Vilin teatteriperheessä oli ihana kyläillä. Siellä suhtauduttiin lapsiin tasavertaisesti. Vaikka he tekivät näyttelijäkavereidensa kaikkea sitä, mistä omassa kodissamme varoiteltiin eli polttivat tupakkaa, joivat alkoholia, ehkä kiroilivatkin, niin he olivat valtavan mukavia ja reiluja ihmisiä. Heidän kodistaan puuttui pelko.
Pelko oli sen sijaan vahvasti läsnä Katriinan omassa kodissa. Vanhemmat kuuluivat helluntailaiseen Saalem-seurakuntaan. Jo neljävuotiasta Katriinaa oli alettu painostaa antamaan elämänsä Jeesukselle ja tekemään synneistään parannuksen. Helvetinlieskoilla peloteltiin ja aina piti olla valmis siihen, että milloin tahansa saattaisi taivas aueta ja autuaat tempaistaisiin ylös.
Perhe kiersi maaseudulla telttakokouksia pitämässä. - Siellä manattiin henkiä epilepsiakohtauksen saaneesta ihmisestä ja nostatettiin taistelutahtoa teltan ulkopuolella riehuvia henkivaltoja vastaan. Se oli hirvittävän pelottavaa ja ahdistavaa, hän muistaa.
Parikymppisenä Katriina Järvinen päätti tehdä irtioton uskonnosta ja perheestään ja muutti Tukholmaan. Siellä hän elätti itsensä laitossiivoojana. Ulkoisesti hän muutti itsensä ”normaaliksi”  nuoreksi: alkoi meikata, vaihtoi pukeutumistyyliä ja kiharsi hiuksensa. Sisältä hän oli kuitenkin oman kokemuksensa mukaan aivan solmussa.
- Olin tynnyrissä kasvanut tyttö, en tiennyt yhtään miten pitäisi olla. Yritin matkia muita ja aloin kerätä kokemuksia juomisesta ja seksin harrastamisesta. Kuitenkin sisälläni oli jatkuva syyllisyys siitä, että olin aiheuttanut sen pahimman asian vanhemmilleni eli olin päätymässä helvettiin. - On vaikeaa olla ei-hyväksytty, mutta se kuitenkin on ollut hinta siitä, että valitsin toisin kuin vanhemmat, hän huokaa.
Kirjassaan Kaikella kunnioituksella Katriina Järvinen on kyseenalaistanut vanhan hokeman siitä, että vanhempiaan pitää aina kaikesta huolimatta kunnioittaa. Hän muistuttaa, että kaikkia tekoja ei voi hyväksyä eikä niitä siksi voi kunnioittaa.  - Lapsuusperheen merkitys on kuitenkin valtavan suuri ihmiselle. Pitkään kuvittelin, että voin luoda oman elämäni ja tuosta vain irrottautua menneestä.
Katriina Järvisen tuorein kirja on Saanko esitellä monenlaiset minämme, jossa hän pohtii minuuden muuttumista elämäntilanteiden vaihtuessa ja ihmisen ikääntyessä. - Uskon, että meillä kaikilla on monia minuuksia. Olen hyväksynyt sen, miten erilainen olen ollut eri elämäntilanteissa. Kaikista menneistä ministäni en edes pidä. Mutta olen oppinut olemaan armollinen itselleni. En koskaan kyllästy ihmettelemään itseäni ja muita ihmisiä.
Ohjelman on toimittanut Sari Valto.