lauantai 8. lokakuuta 2016

Palanen maata


Suomalainen johtaja nimittelee huoraksi naista ammattinsa perusteella, vaikka olisi rekisteröity Laillistettuna Hierojana Lääkintöhallituksen rekisteriin muiden laillistettujen ammatinharjoittajien kanssa, lääkärit ja lääkintävoimistelijat mainitakseni. 
Kuinka puolue suhtautuu presidenttiehdokkaaseensa rapakon takana, jää nähtäväksi. Kohdalleni sattuneet sanojat saavat purjehtia ohitseni ravatti vipattaen. Itse annan tietä vetäytyen kadun reunaan, pysähdyn ja painan pään alas. 
Kaukaa tunnistanut pakenee pusikkoon negatiivinruskea pallopää keikkuen. TV -ruudussa käytetään tunnistamisen vaikeuttamista kasvoista samaa himmennystä. Huppu silmillä on mielestäni amerikkalaisessa oikeudenkäynnissä jonkinlainen vetäytyminen tilanteesta, jossa tuli töpätyksi. 
Keisarit uusissa vaatteissa ovat lähteneet marssimaan naisrauhan puolesta. 

Kuusi kuvaa: Kuusi kuvaa Kansallisopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäisen elämästä
Sukat ovat viimeistelyä vaille valmiit. Tämän aamun Kuusi kuvaa kertoo toisesta elämästä, jossa presidentin rouva kertoo tekemisistään naisten kutsuilla. 
- En parsi sukkia. Kulttuurin tekemisestähän on kyse ja siksi keskityin kuuntelemaan.

Ohjelma jatkuu Muistojen bulevardilla. Kuunteluaika on loppunut enkä voi palata kahteen esitykseen, jotka ovat piirtyneet syvälle omalla tunnefilminauhalla.  
maanantai 6. tammikuuta 2014 
Tie Vihtaniemeen 2  Lyhyesti muistelen Tie Vihtaniemeen -kunnan tekosyytä ottaa suvun halussa vuodesta 1900 ollut maa.

Muistojen bulevardi: Danny Boy
Valle: Crickets sing for for Ana Maria (Os Grilos) (Walter Wanderley) Brel: Jos nyt menet pois (Anki). Taylor: Palanen maata (Tapio Heinonen). Hamblen: Seiska (Ismo Kallio). Sundgren: Oi tuntematon (Fredi). Mescoli: Amore scusami (Siw Malmkvist). Fain: I'll be seeing you (Vera Lynn).
Webb:Mac Arthur park (Richard Harris). Kansansävelmä:Danny boy (Ray Price). Niska: Blue label (Radion tanssiorkesteri solisteina Heikki Laurila ja Nacke Johansson).  

Ei kommentteja: