maanantai 31. lokakuuta 2016

Paavi Lundissa

 
Jumalanpalvelus ma 31.10.2016
Paavi Franciscus ja reformaation merkkivuosi 2017 ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus Lundin tuomiokirkossa. Reformaatio käynnistyi 500 v sitten Martti Lutherin toimesta, nyt katoliset ja luterilaiset rukoilevat yhdessä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Eilan nimipäivänä

Ich liebe Deutsch kuva
Lupasin mahdottomia ketjukirjeryhmälle. Milloin minkäkin syyn takia hankkeet viivästyivät. Mansikkapaikka jäi toteutumatta. Siellä alkoi Tiekartta Länsirannalla. Nyt on ollut hiljaista, kun pahimmat vastahankaiset ovat kuolleet. Kuolema on kuitenkin ollut tasapuolinen, on korjannut niin hyviä ihmisiä kuin vähemmän hyviä minua kohtaan.

Siirrän elinkelloa helmikuulle asti katsoakseni, mitä talviaika tuo tullessaan. Lääkkeen sivuvaikutuksena näen painajaisia ja heräämishetkellä todentuntuisia harhoja, että jotakin on jäänyt tekemättä.Tältä Kirjeketju - vertaistukiryhmä:ltä pyydän anteeksi, ettei suunnitelmamme toteutuneet yhdessä.

Aamun ajatus 26.10.2016
Ennen kaikkea muista, ettei tärkein
mukaan otettava ole Guccin laukku
eikä ranskalaiset farkut, vaan avoin mieli. -Gail Rubin Bereny  

Gail ja Rubin puhuttelevat kaukaa menneestä mukaan otettavista tavaroista. Heitetään Guccin laukku ja ranskalaiset farkut sivuun ja muistetaan avoin mieli.

Aina lähdön aikoihin toivotukset eivät ole olleet myönteiset. 
- Sehän lähti syöpään kuolemaan tai joutui lataamoon. Näitä ilkeyksiä soitettiin läheisilleni ikään kuin en olisi ilmoittanut heille lähtöni syytä. 
Vielä suurempi oli ihmetys kun palasin. Koko tunnettu maanpiiri oli seonnut.

Puhuminen ja kirjoittaminen on kiellettyä. Kirkon edustaja moittii, ettei hengelliset arvot ole kohdallaan. Voin vain todeta, ettei sanojilla ole puhtaat jauhot pussissa, kun rahasta on kyse.   
 

perjantai 28. lokakuuta 2016

Hyppy tuntemattomaan

Aamun ajatus
Elämää pitää tarrata liepeestä ja
sanoa: Mukana ollaan. Antaa mennä!
-Maya Angelou


- Älä tule meitä opettamaan. Tämä kielteinen tervetulotoivotus palautti mieleen kertomuksen Joosefista tullessani vanhempieni omaishoitajaksi jouluna 1990. Kaikki oli valmisteltu etukäteen, että voin keskeyttää ansiotyön ja muuttaa vanhempieni luokse. Sitten kaikki muuttui jokaisen tulkitessa omia menetettyjä mahdollisuuksiaan hyötyä vanhoista, sairaista vanhemmista.

Jokaisella on oma roolinsa näytelmässä, joka kertoo omaishoitotilanteen silloin ja tänä päivänä 26 vuotta ensimmäisestä joulusta paluumuuttajana. Sitä statusta minusta ei hyväksytty, olen vain paikasta toiseen virtuaalisesti heitetty hernepussin heittokisan objekti. Kuka kauimmaksi hernepussin heittää? On heitetty saappaita, kännyköitä, projektirahaa ja minulta kysytään, kuinka projekti onnistui kohdaltani.

Aamuhartaus to 27.10.2016
Anssi Almgren, Kansainvälisen työn asiantuntija, Espoo

Uusien alkujen äärellä

Olin kotona lasteni kanssa, kun kotikirkkoni kellot soivat Aleppon-kaupungin pommitusten uhreille. Samana iltana luin Raamattua ja satuin pysähtymään tutun kertomuksen äärelle. Jotenkin se puhutteli tällä kertaa eri tavalla. Tein kaksi löytöä, jotka haluan jakaa kanssasi tänä aamuna.

Kyse on pojasta nimeltä Joosef. Hänen isänsä Jaakob oli jäänyt asumaan muukalaisena Kanaaninmaahan. Niillä seuduilla Joosef paimensi lampaita veljiensä kanssa, kasvoi 17-vuotiaaksi ja sai isältään lahjaksi värikkään puvun. Tavalliseen elämänrytmiin tuli muutoksia kun Joosef alkoi nähdä unia, joissa oli korostunut hänen erityisasemansa suhteessa veljiin. Hiljalleen erityisestä tuli kateuden kohde. Kateus kasvoi ja kasvoi. Tilanne eteni lopulta siihen, että Dotan kaupungin liepeillä Joosefin veljet päättivät hankkiutua hänestä lopullisesti eroon. Ensin suunniteltiin tappoa, sitten kaivoon jättämista ja lopuksi orjaksi myymistä. Siis murhaa, heitteillejättöä tai ihmiskauppaa. Viimeisin vei voiton, kun veljekset huomasivat karavaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin. Harkinta-aika oli lyhyt ja päätös tehtiin nopeasti. Ihmisestä tuli kauppatavaraa, 20 hopeasekeliä vaihtoi omistajaa ja Joosef joutui matkalle kohti tuntematonta.

Mitäköhän Joosefilla oli mielessään? Minkälaisia tunteita hän mahtoi käydä läpi? Ihmetystä, vihaa, kostonhalua? Häneltä vietiin myyntihetkessä vapaus ja oikeus päättää omasta elämästä. Toisin sanoen häneltä vietiin vaihtoehdot ja edessä oli pelkkää epätietoisuutta tulevasta. Hän oli menossa vieraaseen maahan, jossa ei voinut hakea turvaa verkostoista tai varallisuudesta. Mutta Herra oli hänen kanssaan.

Kertomuksessa voi nähdä yhtymäkohtia tämän hetken pakolaistilanteen kanssa. Olen jutellut monien pakolaisten kanssa, jotka ovat Joosefin tavoin joutuneet jättämään kotimaansa oman tahdon vastaisesti ja kärsimään mielivaltaisesta väkivallasta ilman syytä. Heidän matkakuvauksissaan on toistunut epävarmuus selviämisestä, turvattomuus tulevaisuudesta ja pohdinta hyväksytyksi tulemisesta uudessa maassa. Samalla liian monet ovat joutuneet matkallaan hyväksikäyttäjien uhreiksi. Juttelin muutama kuukausi sitten alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa, jotka olivat saapuneet Suomeen. He olivat kotoisin Afganistanista, Syyriasta ja Irakista. Edullisimmillaan yhden kaverin matka Suomeen oli maksanut 5000 euroa ja kalleimmillaan 12 000 euroa. Uuden elämän ja uusien mahdollisuuksien toivossa kulkevat pakolaiset kertovat taloudellisen hyväksikäytön lisäksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lähellä se oli Joosefillakin.

Muistatko miten hänen tarinansa jatkui? Joosef myytiin Potifar-nimiselle miehelle, joka oli Faraon hoviherra. Hänen orjanaan Joosef ansaitsi nopeasti luottamuksen ja hänen vastuunsa kasvoivat. Uusi alku näytti todelliselta, kunnes yhtenä päivänä kaikki muuttui. Potifarin vaimo olisi halunnut maata Joosefin kanssa, mutta hän kieltäytyi. Vaimo päätti kostaa ja laittoi liikkeelle huhun, jonka mukaan Joosef olisi raiskannut hänet. Katkeruudesta noussut valheellinen syytös ja vihapuhe veivät Joosefin vankilaan. Takaisku takaiskun jälkeen.

Vankilassa Joosef sai kuitenkin jälleen uuden mahdollisuuden. Vankilanjohtaja havaitsi hänet luotettavaksi ja Herra antoi menestyä sen mitä Joosef teki. Vuodet vierivät ja vankilan arki tuli varmasti tutuksi. Eräänä päivän Joosef pyydettiin kuitenkin itsensä Faraon luokse, tulkitsemaan enneunta, jota kukaan muu ei osannut tulkita. Kun Joosef oli kertonut näkemyksensä unen tarkoituksesta, Farao piti kuulemastaan. Farao ylensi Joosefin valtakunnan toiseksi merkittävimpään asemaan, jotta valtakunta osaisi varautua tulevaisuuteen, jonka Farao oli unessaan nähnyt. Tässä asemassa, valtakunnan kakkosmiehenä, hän kohtasi lopulta uudelleen veljensä, jotka olivat hänet tylysti hylänneet. Joosef olisi voinut rangaista veljiänsä miten tahansa. Toteuttaa julmimman kostofantasiansa. Mutta mitä tapahtui?

Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään.

Mitkä ne kaksi löytöä siis olivat? Ensinnäkin Joosefin tarina on hyvin syvälle menevä kuvaus uusien alkujen ja uusien mahdollisuuksien merkityksestä. Hän sai uudessa maassa uuden mahdollisuuden täyteen elämään. Joosefiin luotettiin. Tiedämme, että tänään monet lähimmäiset etsivät yhtä lailla uutta alkua, uutta mahdollisuutta, uutta kotia. Koti on siellä missä kokee olonsa turvalliseksi. Koti on siellä missä hyväksytään, rakastetaan osaksi yhteisöä. Toiseksi Joosefin elämä on muistutus anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen merkityksestä meille jokaiselle. Joosef ei jäänyt kiinni vihaan vaan antoi anteeksi. Tämä anteeksiantamus, sovinto, oli uusi alku myös veljille, jotka vapautuivat syyllisyydestä.

Olkoon tämä päivä täynnä uusia alkuja ja mahdollisuuksia meille jokaiselle.

Virsi: 542

torstai 27. lokakuuta 2016

Ylpeä juuristaan

Onko kunnallasi tulevaisuutta? Selvitimme Suomen kaikkien kuntien kunnon (27.10.2016 6:01)

Kaikille siellä ei riittänyt elinvoimaa jatkaa vanhempien jalanjäljissä. Samaistuin Joosefin kohtaloon.

Aamun ajatus
Ainoat ihmiset, joiden kanssa sinun
tulisi kilpailla paremmuudesta, ovat ne,
jotka ovat sinua joskus auttaneet.
-John Southard


Hartaudet: Aamuhartaus 27.10.2016 pastori Anssi Almgren, Espoo 
Ekumeenisen vastuuviikon aamuhartaus.
Pastori Anssi Almgren, Espoo
Virsi 391:7-8. Virsi alkaa sanoin: "Armahda, oi Herra meitä", Kampin Laulu, joht. Timo Lehtovaara, urut Pertti Eerola


Anne Karppisen aforismeja nettisivulta Huutoja uumenista. Ei ole julkaistu kirjana. 
Nämä kaksi varoitusta kuulin liian myöhään.
- Varo hyppäämästä tasajalkaa ilmaan, maailma voi keikahtaa alta. Toden totta se keikahti.
- Älä hypähdä varomattomasti korkokengissä, alastulokulma voi olla asteen väärä. Polvi meni lukkoon, oli tilattava kyyti päivystykseen. Sekin tulokulma oli väärä, olisi pitänyt heti soittaa hakijat, jotka olisivat vieneet suoraan kirurgin hoidettavaksi.

Kaikki ei mennyt kuin Strömsöössä. Muistan harakoiden konsertin siantappopäivänä, mitä oli odotettavissa. Harakoiden konsertti esitettiin tappaisten toivossa. Ihmiset toimivat samoin saadakseen lisää liksaa. Kilpailijoista tehtiin sijoittajien mökkipläntiin sijoittamien rahojen lisäarvon maksajia. Tiekartta Länsirannalla jatkuu.

Aamuhartaus to 20.10.2016
Hilkka Olkinuora, Pastori, Inkoo

Hyvää huomenta, me kaikki.
Taas on edessä päivä kristittynä, tässä ajassa.
Ja kysymys siitä, miten se ollaan.
Miten kristittynä ollaan. Tai miten siksi tullaan.
Tänä päivänä, tässä ajassa.

Otan avuksi kertomuksen, ovathan kertomukset eli
narratiivit niin muodikkaita juuri tässä ajassa:

”Tunnettehan linnun nimeltä harakka.
Nykyiseltä maineeltaan kenties huono, rosvoisa,
mutta muinaiselta merkitykseltään onnen ja viisauden lintu.

No, on siis harakka. Harakkaemo.
Se rakastaa poikasania, ovathan munat syntyneet hänessä.
Hän tekee pesän vanhoista, kuluneista esineistä.
Siinä sopii levätä, olla suojassa sateelta ja
paahtavalta kuumuudelta,
ja pesässään hän voi operttaa ja kasvattaa poikasiaan,
jahka ne ovat kuoriutuneet munasta.

Rakastavasti emo asettuu hautomaan munia
ja odottaa kärsivällisesti, että niiden aika tulee.

Kun poikaset ovat syntyneet, houkuttelee harakkaemo
ne lentämään kolmella keinolla:
Ensinnäkin se osoittaa poikasille, missä on ruokaa.
Toiseksi se kutsuu niitä lakkaamatta.
Kolmanneksi se näyttää esimerkkiä lentämällä itse.

Koska poikaset rakastavat äitiään ja ovat tottuneet
tämän ruokaan, uskaltautuvat ne vähitellen
ulos pesästä ja seuraavat häntä.
Sitten ne lentävätkin yhä pitemmälle,
kukin voimiensa mukaan,
kunnes se ovat täysinoppineita
saatuaan sekä harjoitusta että ravintoa.

Tämä lintu on Jumala.
Hän valmistaa jokaiselle meistä, jokaiselle sielulle,
pesän kaikesta kuluneesta, käytetystä, vaatimattomasta.
Siellä Jumala opettaa sinunkin sielusi
kasvamaan ulos pesän ahtaudesta avaraan maailmaan.”

Kasvaa ulos ahtaudesta, kitsaudesta ja kapeudesta
ulos avaruuteen ja avoimuuteen!
Olla Jumalan lähettämä, ulos, elämään !
Lähteä lentoon, omille siivilleen !

Miten huikea kuva! Miten suuri tehtävä !
Miten siihen edes uskaltautuu ?

Siten, että siihen kasvaa.
Että nauttii viisaan Jumalan tarjoamaa sanan
ja kokemuksen ravintoa.
Että kuulee rakastavan Jumalan kutsun.
Ja että ottaa Hänestä mallia –
että lähtee lentoon.
Kaikki tapahtuu vähitellen,
sen pesän turvissa, jonka Jumala on
sinulle luonut niistå kuluneista ja vaatimattomista
tarveaineista – siis sinussa itsessäsi.

Sinulla ei siis ole kiire kristityksi.

Jumala on lintuemo, joka hautoo hautomistaan,
siihen asti juuri sinun aikasi tulee.
Jumala on lintuemo, joka ruokkii ruokkimistaan,
kunnes sinulla on voimia lähteä kokeilemaan siipiäsi.
Jumala on lintuemo, joka kutsuu kutsumistaan,
niin kauan ja niin kaukaa kuin on tarpeen.
Sinulla on aina pesä, mistä lähteä.
Sinulla on aina pesä, mihin palata.

Sinulla on turvapaikka,
kun sielunvihollisen sade on pesemässä pois
luottamustasi johdatukseen,
tai kun uskosi on kuivumassa pois
pettymysten paahteessa.

Rakas poikaseni, Jumalasi ja lintuemosi sanoo:
Lennä tänään sen verran kuin pystyt.
Pysy pesässämme, jos olet uupunut.
Koittaa sekin huomen, kun olet jo auringon nousussa
uskaliaasti matkalla kohti päämäärääsi,
minkä sinulle osoitankaan.

Tätä on olla kristittynä tässä ajassa.
Tätäkin. Tässäkin.

Kertomus harakasta, lintuemosta,
on pyhän Birgitan kertoma vertaus,
tuhatkolmesataaluvulta,
yritys tavoittaa kristittynä oleminen juuri
siinä ajassa missä hän aina on:
omassa välittömässä kohtaamisessaan
Luojansa kanssa.

Lennä tänään, rakas harakanpoika.
Seuraa emosi ääntä.
Ole turvallisella mielin. Hän saattaa sinua vahvoin siivin.

Sinuatkoon päiväsi kolmiyhteinen Jumala,
Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Amen.

 

maanantai 24. lokakuuta 2016

Don Giovanni

Don Giovanni

W. A. Mozartin mestariteos Salzburgista elokuulta 2014. Ohjaus: Sven-Eric Bechtolf. Päärooleissa: Ildebrando D'Arcangelo, Luca Pisaroni,Lenneke Ruiten ja Anett Fritsch. Wienin filharmonikkoja johtaa Christoph Eschenbach. 

229 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
 
PHNetin nurkkauutinen

 

Sisäinen hehku

Aamun ajatus
Ihmisiä, jotka paahtavat täysillä,
ja joilla on sisäinen hehku päällä,
on paljon. Harmi, että he ovat
valtaosin alle 7-vuotiaita. -Esa Saarinen

perjantai 21. lokakuuta 2016

Ovisilmä

Aamun ajatus
Elämä paiskoo joskus ovia kiinni
aivan nenäsi edestä, mutta vain
niin saat selville ne ovet,
jotka ovat auki sinua varten. 


Ovisilmän kautta tutkailen käytävää enkä avaa kaupustelijalle ovea. Ovisilmä voisi toimia toisinpäin. Jos palautteenantaja arvelee minun kaupustelevan mielipiteitä ja ilmoittaa kieltäytyvänsä ostamasta lukemaansa, se on hänen oma asiansa. Näinhän some toimii. 

Halonen tunnistaa Clintonin paineet: "Nainen ei ole koskaan sopivan kaunis eikä voimakas"

Poistuin 6.2.2000 vuodeosaston 10 -huoneesta presidentin vaalin tuloksen selvittyä. Riitta pyysi jäämään yöksi, mutta halusin oikaista selkäni lattialle levitetyllä patjalla Tuuspellossa. Aamuviideltä ystävällinen ääni ilmoitti puhelimitse isän kuolemasta. 

Näin valta vaihtui uuden vuosituhannen alussa. Kuningas on kuollut. Eläköön uusi presidentti. Valitsijamiehet ja naiset jatkoivat juhlimista. Kymmenen vuotta kestänyt omaishoitaja-aika oli kohdaltani ohi. Olin vapaata riistaa kaapata minut juuri perustettuun omaishoitajayhdistykseen jäsenmaksunmaksajaksi. En saanut puhua omaishoitamisesta, kun en ollut enää omaishoitaja enkä ollut ollutkaan Päijät-Hämeessä omaishoitajana. Presidentintekijät määrittivät statukseni omanarvontuntoisina, kun he kuuluivat presidentin sisäpiiriin.

Naiset olivat pahimpia presidentin arvostelijoita. Poliitikkomiehet veuhtoivat ympärilläni ammattini perusteella. Trumpilaisuus on antanut nimen vihapuheille yhteiskunnan asioista puhuville. Parasta on liittyä joukon jatkoksi tai eristäytyä ovisilmän suojaan.
 

torstai 20. lokakuuta 2016

Ei järjen vastakohta ole tunne vaan tyhmyys

Aamun ajatus
Hieman hulluutta, sen verran
että nauttii elämästä,
ja hieman viisautta, sen verran,
että välttää isoja virheitä.
Se riittää.



Virsi 289 alkaa sanoin: "Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja", Soile Isokoski (sopraano), Marita Viitasalo (piano). 

Aamuhartaus ke 19.10.2016
Paavo Kettunen, Professori, Joensuu

"Eräänlaiseksi sielunhoitajan huoneentauluksi muodostui apostoli Paavalin ajatus: Minun tehtäväni ei ole vallita teidän uskoanne. Minun tehtäväni on auttaa teitä suurempaan iloon elämässänne. (vrt. 2 Kor. 1: 24)
Suurempaan iloon auttaminen edellyttää monesti pysähtymistä, toisen lähellä hiljaa olemista. Se edellyttää epävarmuuden sietämistä. Ehkä myös suostumista tuntemattomalle matkalle.
Jos olet neuvoton toisen hädän äärellä, ole mieluummin hiljaa ja kuuntele. Ihmisen elämäntarinan kuunteleminen voi olla tärkeämpää kuin niistä ihanteista puhuminen, joihin ihminen ei ole yltänyt. Se on olennaisempaa, kuin se, mitä sinä tai minä sanomme." 

Virsi: 289:1-3

Hartaudet: Aamuhartaus 20.10.2016 pastori Hilkka Olkinuora, Uusimaa
Pastori Hilkka Olkinuora, Uusimaa
Hartauden musiikki: "The Nightingale, Satakieli", säv. tuntematon alankomaalainen, es. Nokkahuiluyhtye Scaramella.


Heinrich Hoffmannin runo Pilviin kadonnut Erkki teoksesta Suomen lasten runotar. Toim. Kaarina Helakisa. Suomentaja tuntematon, Otava 1994.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Näköalattomuutta

Aamun ajatus 17.10.2016
Kulkiessasi pää painuksissa
näet vain pienen kaistaleen maata.
Pään nostaminen pystyyn
on yksinkertainen liike,
mutta se mullistaa näköalan.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Iloa päivään



Päivän mietelause: Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä

Hartaudet: Aamuhartaus 12.10. professori Paavo Kettunen, Joensuu

Aamuhartaus ke 12.10.2016
Paavo Kettunen, Professori, Joensuu


Itseluottamus ja luottamus Jumalaan

Mitä näenkään tänään elämäni taustapeilistä? Näen nuoren ylioppilaan, joka on hakeutumassa opiskelemaan. Kiinnostusta herättävät psykologia, historia, teologia ja sosiaalityö. Loppujen lopuksi en hakenut minnekään muuanne kuin Helsingin teologiseen tiedekuntaan. Kun yritin hakea muualle, tuli aina jokin sisäinen este: Ei tuo ei ole minun tieni, eikä minun paikkani.
Oliko niin, että yritin pyristellä vastaan? Jumala kuitenkin piti kiinni: ei tuonne, vaan tänne! En minä valinnut tietä, vaan tie kutsui minut.

1960-luvun lopun pienestä itäsuomalaisesta pitäjästä lähteneen nuoren tilannetta kuvaa se, että mennessäni pyrkimään teologiseen menin samalla ensimmäistä kertaa Helsinkiin. Kun perheessä ei ollut autoa ja taloudellinen tilanne oli niukka, ei etelän matkoihin ollut mahdollisuutta.
Opiskeluaika oli maailmankuvan avartamisen ja omien juurien etsimisen aikaa. Ensimmäisenä vuonna en ensisijaisesti opiskellut. Kuljin ahkerasti erilaisissa uskonnollisissa ja poliittisissa ryhmissä. Oman paikan löytäminen ei ollut helppoa. Vähitellen ujo maalaispoika sai lisää rohkeutta ja uskalsi lähteä uusillekin poluille. Vahvistui kokemus, että siivet elämässä voisivatkin kantaa.

Ensimmäiset kokemukset kansainvälisyyteen ja ihmiskunnan ykseyteen sain opiskeluaikani loppuvaiheessa, työskennellessäni 1970-luvulla Rotterdamin merimieskirkolla ja opiskellessani Saksassa. Saman opiskelija-asuntolan käytävän varrella asui opiskelijoita 17 eri maasta. Tällöin tajusin, kuinka paljon yhteistä meillä kaikilla oli erilaisista taustoistamme – kielestä, kansallisuudesta ja uskonnosta – huolimatta. Kaikilla oli kaipuu tulla nähdyksi, rakastetuksi ja välitetyksi, löytää mielekkyys ja läheisiä ihmissuhteita.

Varsin pian Saksassa vietetyn vuoden jälkeen valmistuin ja minut vihittiin papiksi vuonna 1974. Ensimmäinen työpaikkani oli Polvijärven seurakunnassa. Kiitollisena muistan silloista esimiestäni, kirkkoherra Esko Jalkasta. Hän antoi minulle tilaa ja mahdollisuuksia kokeilla omia ideoitani. Ne vahvistivat kutsumustani ja kokemusta, joka kantoi eteenpäin. Samoin toimintani myöhemmin opiskelijapappina Kuopiossa muutti lapsuuden pessimististä minäkuvaani. Luottamus elämään ja kannettuna olemiseen vahvistui.

Yhteisöllisyyden kokeminen työssä oli niin voimakasta, intensiivistä ja elämälle voimaa ja sisältöä antavaa, että kaipuu omasta perheestä siirtyi eteenpäin. Kun minuun luotettiin, saatoin itsekin paremmin luottaa itseeni.
Olen monesti ajatellut, kuinka tärkeitä juuri ensimmäiset työpaikat ovat nuorelle ihmiselle koko elämänuran kannalta. Jos silloin luotetaan ja annetaan mahdollisuus toimia, kokeilla ja myös erehtyä, voi syntyä luottamus: minua tarvitaan, elämälläni ja työlläni on merkitystä.
Samalla kun sanon näin, ajattelen tänä päivänä ammatteihin valmistuvia. He joutuvat usein hyvinkin pitkään olemaan työttöminä. Näin heissä voi vahvistua päinvastainen kokemus: minua ei tarvita. En ole riittävän hyvä.

Taitaa olla niin, että me liian usein panemme vastakkain terveen itseluottamuksen ja luottamuksen Jumalaan. Itse asiassa on kysymys saman asian kääntöpuolista. Jumala, meidän luojamme ja elämämme ylläpitäjä on luottanut ja luottaa meihin niin paljon, että mekin saamme luottaa myös itseemme, hänen luomukseensa. Kieltäytyessämme vastuun ottamisesta, rohkeista valinnoista ja erehtymisenkin mahdollisuudesta, me voimme kieltäytyä juuri Jumalan meille osoittamasta tehtävästä ja luottamuksesta.

Kuinkahan paljon ihmisen itseluottamusta on vaarannettu mitätöimällä häntä hengellisesti? Jumala on saatettu vetää oman alistamistarpeen suojaksi. Tai kuinka paljon ihmisen hengellistä elämää on vahingoitettu leimaamalla ihminen vähäpätöiseksi ja mitättömäksi. Ihmisen, jonka itsetunto on poljettu maahan, voi olla hyvin vaikea luottaa myöskään Jumalaan. Itsensä vähättely voi olla jumalauskon pahin vihollinen.

Mutta ei asia noin yksioikoinen ole. Minua ovat tutkijana syvästi puhutelleet niiden – monesti alistetuiksi ja vähätellyiksi tulleiden – ihmisten kirjeet, joissa he ovat todenneet: vaikka kukaan muu ei minua hyväksyisi, minä tiedän, että Jumala hyväksyy minut. Vaikka en saa ihmisten rakkautta, minä tiedän, että kaiken yläpuolella on Joku, joka rakastaa minua ja jolle minä riitän.

Tämän päivän opiskelija- ja työelämä koettelee ihmisen itsetuntoa. Jatkuva suorittamisen, osaamisen ja paikkansa lunastamisen vaatimus voi viedä jaksamisen äärirajoille. Silloin on tärkeää sekä oma psyykkinen turvallisuus että se turvallisuus, jonka kristillinen usko voi antaa. Elämäni ei lepää vain minun omilla harteillani. Minua kannattavat iankaikkiset käsivarret.

Virsi: 489:2-3
 


Konsertteja: Tapiolan kuoron levynjulkistamiskonsertti 

Tapiolan kuoro, johtaa Pasi Hyökki. Ohjelmassa Jean Sibeliuksen kuorolauluja lapsikuorolle sovitettuina.
Sortunut ääni, op. 18/1 (Kanteletar)
Terve, kuu, op. 18/2 (Kalevala)
Aamusumussa (J.H. Erkko)
Kansakoululaisten marssi ("Onnen Pekka")
Carminalia (Piae cantiones, sov. Moran Magen)
Ecce novum gaudium
Angelus emittur
In stadio laboris
Kantat (Walter von Konow)
Koulutie (V.A. Koskenniemi)
Venematka, op. 18/3 (Kalevala)
Saarella palaa, op. 18/4
Min rastas raataa (Kanteletar)
Humoreski, op. 108/1 (Larin-Kyösti)
Ne pitkän matkan kulkijat, op. 108/2 (Larin-Kyösti)
Kotikaipaus (Walter von Konow)
Veljeni vierailla mailla (Juhani Aho)
Drömmarna (Jonatan Reuter)
Lauluja vuoden 1897 promootiokantaatista op. 23:
Soi kiitokseksi Luojan (Ilta Koskimies)
Tuule tuuli leppeämmin (Ilta Koskimies)
Metsämiehen laulu, op. 18/5
Sydämeni laulu, op. 18/6 (Aleksis Kivi)
Konsertti on äänitetty Tapiolan kirkossa 7.10.2016. Toimittajana Anu Jaantila.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Tyttöjen päivä

Aamun ajatus
Maailmalla on merkillinen tapa
raivata tietä hänelle, joka
puheillaan ja teoillaan osoittaa
tietävänsä minne on menossa.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Nobelin aika

8 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
2008: Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon.
Merkittävistä ponnistuksista kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi. 


File:Malala Yousafzai at Girl Summit 2014.jpg2014 Malala Yousafzai Pakistan 
Edistänyt tyttöjen koulutusta kehitysmaissa 

Aamun ajatus
Ihminen voi epäonnistua monta kertaa,
mutta epäonnistuja hänestä tulee vasta
sitten, kun hän alkaa syytellä muita.
-John Burroughs




Ranskalainen nunna, 75v. joutui eläkkeelle opettajan tehtävästä. Hän rukoili siirtoa maailman pahimpaan paikkaan.

Hän sai tehtävän Kairon monimiljoonaiselta kaatopaikalta. Siellä hän opetti lapsia lukemaan ja antoi perheneuvontaa miehille pyytämällä lupauksen, ettei viikkoon hakkaa vaimoaan.
Hän asui kaatopaikalla samoissa olosuhteissa kuin kaatopaikalla asutaan. Dokumentti nunnasta teki minuun vaikutuksen ja samaistuin häneen sodan aikana syntyneenä. Sotakorvaukset oli maksettava eikä rahaa riittänyt oman maan olojen kohentamiseen. 

Aloitin kansakoulun maalaistalon kamarissa ja jatkoin yläkoulua Korpelan tuvassa. Opettajat olivat epäpäteviä oman arvonsa tuntevia mielipiteissään.
- Ei tyttöjen tarvitse lähteä oppikouluun, kelpaa sitä piiaksi kouluja käymättä.
Lähdin kuitenkin kauaksi kotoa, kun koulut puuttuivat lähiseudulta.

Se onkin huikea tarina silmälläpidon alaisena. Odottaessa tunnin alkua, pojat vetivät tukasta ja kopeloivat estoitta. Kun puolustauduin rehtori talutti korvasta kansliaan tappelijana. Olin hyvä kohde silloin ja tänä päivänä seksuaaliselle häirinnälle.

Eläkeikäisenä hankin tietotekniikkataitoja, jotka ovat tulleet pakolliseksi. Törmäsin rauhanruhtinaan allekirjoittamaan lakiin. Ikä 61/64 vuotta on ehdoton yläraja. Työhistoriaa ei kerry yrittäjälle, maatalousyrittäjälle, perhehoitajalle eikä omaishoitajalle. Tässä seisotaan lain takana ja ratkaistaan kansainvälisiä konflikteja. 

Nobelin rauhanpalkinto myönnetään Kolumbian presidentille Juan Manuel Santosille – omisti palkinnon sisällissodan uhreille 2016

Suomalainen Nobel-voittaja Holmström: Tunnelmat iloiset ja sekavat (10.10.2016 12:55)

Malala Yousafzai on edistänyt tyttöjen koulutusta kehitysmaissa. Meillä hyvinvointivaltiossa on velkaannuttu paisuttelemalla edunsaajille ohjautuneita rahoja. Katujätkä - projektin tilaisuuden saanut nuori  työllistettävä totesi.
- Ei riitä resurssit.
- Ei kiinnosta pätkääkään. 

Aloitetaan alusta, että opetusministerin alle kouluikäinen tyttö saa kaikille kuuluvan varhaiskasvatuksen. 



lauantai 8. lokakuuta 2016

Palanen maata


Suomalainen johtaja nimittelee huoraksi naista ammattinsa perusteella, vaikka olisi rekisteröity Laillistettuna Hierojana Lääkintöhallituksen rekisteriin muiden laillistettujen ammatinharjoittajien kanssa, lääkärit ja lääkintävoimistelijat mainitakseni. 
Kuinka puolue suhtautuu presidenttiehdokkaaseensa rapakon takana, jää nähtäväksi. Kohdalleni sattuneet sanojat saavat purjehtia ohitseni ravatti vipattaen. Itse annan tietä vetäytyen kadun reunaan, pysähdyn ja painan pään alas. 
Kaukaa tunnistanut pakenee pusikkoon negatiivinruskea pallopää keikkuen. TV -ruudussa käytetään tunnistamisen vaikeuttamista kasvoista samaa himmennystä. Huppu silmillä on mielestäni amerikkalaisessa oikeudenkäynnissä jonkinlainen vetäytyminen tilanteesta, jossa tuli töpätyksi. 
Keisarit uusissa vaatteissa ovat lähteneet marssimaan naisrauhan puolesta. 

Kuusi kuvaa: Kuusi kuvaa Kansallisopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäisen elämästä
Sukat ovat viimeistelyä vaille valmiit. Tämän aamun Kuusi kuvaa kertoo toisesta elämästä, jossa presidentin rouva kertoo tekemisistään naisten kutsuilla. 
- En parsi sukkia. Kulttuurin tekemisestähän on kyse ja siksi keskityin kuuntelemaan.

Ohjelma jatkuu Muitojen bulevardilla. Kuunteluaika on loppunut enkä voi palata kahteen esitykseen, jotka ovat piirtyneet syvälle omalla tunnefilminauhalla.  
maanantai 6. tammikuuta 2014 
Tie Vihtaniemeen 2  Lyhyesti muistelen Tie Vihtaniemeen -kunnan tekosyytä ottaa suvun halussa vuodesta 1900 ollut maa.

Muistojen bulevardi: Danny Boy
Valle: Crickets sing for for Ana Maria (Os Grilos) (Walter Wanderley) Brel: Jos nyt menet pois (Anki). Taylor: Palanen maata (Tapio Heinonen). Hamblen: Seiska (Ismo Kallio). Sundgren: Oi tuntematon (Fredi). Mescoli: Amore scusami (Siw Malmkvist). Fain: I'll be seeing you (Vera Lynn).
Webb:Mac Arthur park (Richard Harris). Kansansävelmä:Danny boy (Ray Price). Niska: Blue label (Radion tanssiorkesteri solisteina Heikki Laurila ja Nacke Johansson).  

perjantai 7. lokakuuta 2016

Pelko pois!

Aamun ajatus
Älä pelkää epäonnistumista niin
paljon, että se estää kokeilemasta
uusia asioita. Pelokkaasti eläen
lopussa ajattelemme: olisi pitänyt,
olisin voinut ja olisin osannut.
-Louis E. Boone


Hän katseli kädet kasvoilla sormiensa lomasta tilatakseen uuden ajan. Hullu tilanne ja melkein jähmetyin kauhusta. Silloin ajattelin, jos pelkään ihmisiä, en voi tehdä asiakastyötä lukittujen ovien takana.
Katsottiin uusi aika ja siitä lähtien joka viikko kahden ja puolen vuoden ajan. Poissa hän oli muutaman kerran, pidinhän kesälomaa kun maalla oli asiakkailla muuta tekemistä. Yksi asiakas viikossa ei ollut kannattavaa, edestakainen matka junalla ja Hennalan seisakkeelta pitkä kävelymatka Patoniittyyn. Tämän lasken työvoitokseni, asiakas tervehtyi ja minut hän tuomitsi pakanaksi.


Aamuhartaus to 06.10.2016
Hilkka Olkinuora, Pastori, Inkoo

Kristittynä tässa ajassa. Tässä aamussa.
Hyvää huomenta vaan, me kaikki,
enemmän ja vähemmän tai ei ollenkaan kristityt.

Ennen oli kyllä helpompaa –
tosi kauan sitten todella paljon helpompaa,
- siis olla kristitty omassa ajassaan.

Vanhassa testamentissa Jumala tuli
ja puhui suoraan, kun hänellä oli asiaa.
Riepotteli, jos ihminen ei ottanut kuunnellakseen.
Profeetat ja papit pitivät huolta siitä,
että kansa pysyi ruodussa,
eli omassa, siis oikeassa uskossa.
Vaihtoehtoja ei ollut,
tai jos oli, se oli kuolema.

Uudessa testamentissa elettiin sikäli
poikkeusaikoja, että Jumala ei vain
murahdellut korkeuksista tai ilmestynyt luonnonilmiönä,
vaan Hän oli paikalla itse. Jeesus kutsui henkilökohtaisesti.
Ihmeitä tapahtui. Taivaat aukenivat.
Sairaat paranivat. Häntä saattoi
koskettaa jopa hänen kuoltuaankin.
Vähemmästäkin sitä uskoo.
(Tästä eteenpäin voidaan puhua varsinaisesti kristityistä.)

Sittemmin kansa pysyi tiukasti
kulloisenkin hallitsijansa otteessa.
Kirkossa oli pakko käydä,
kymmenykset maksaa,
ja jos halusi erota kirkosta
niin se kävi päinsä vain jos liittyi toiseen.
Uskonnotonta elämää ei yksinkertaisesti ollut olemassa.
Kirkon opetuksen mukaan
myöskään pelastusta ei ollut – tai ole –
kirkon ulkopuolella.

Nyt kaikki näyttää olevan toisin.
Suurten kertomusten väitetään kuolleen.
Me leijumme kylmässä postmodernismin avaruudessa
ja hapuilemme kokoon oman
elämänkatsomuksemme, uskomme, minämme.
Ostamme sen mihin emme itse kykene:
arvostuksen, aseman, tunteet, itsetunnon.
Työssä on oltava intohimoa ja pöhinää.
Personal trainer tekee sinusta vahvan ja
minävalmentaja rakentaa sisältä uusiksi.
Kilvoittelusta ei kehtaa puhua kukaan.

Eikä kyllä Jumalastakaan.
Ensi kuulemalla.
Mutta juuri siksi sanoin äsken: näyttää olevan toisin.
Sillä sisin kaipuu elämän merkityksellisyyteen
ei ole meistä ihmisistä mihinkään hävinnyt.
Ruotsin aiempi arkkipiispa K G Hammar kertoi,
että ihmiset tulevat puhumaan elämänsä
syvimmistä, keskeisimmistä ja kipeimmistä asioista.
Mutta kun piispa sitten sannoo että ”mehän tässä
oikeastaan keskustelemme Jumalasta”,
karkaavat keskustelukumppanit kuin
orava lintulaudalta.
Jumalako – voi ei !
Kristitty – no vielä enemmän ei!

Voisimmekohan vallata takaisin kristittynä olemisen ?

Paavali – joka kamppaili samanlaisen
monikansallisen, moniarvoisen ja moniäänisen
uskontojen sekamelskan keskellä ja
koetti saada äänensä- ja Jumalan äänen -kuuluviin –

Paavali teki ystävilleen Galatan kaupungissa
listan niistä hyvistä asioista, joita kristittynä
oleminen tuo.
Se ei nimittäin silloinkaan ollut pelkkää pilkkaa,
puolustautumista ja mahdollista marttyyrikuolemaa;
ei, Pyhällä Hengellä oli kristitylle varalla suuri vasullinen
ihania Hengen hedelmiä.

Ne ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys,
uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Hienoja asioita. Ensikuulemalta.
Mutta eivätkös ne ole vähän…vanhanaikaisia ?
Eivät kovin mediaseksikkäitä.
Eikä niillä kyllä menesty.
Jos tähän maailmanaikaan haluaa onnistua,
Hedelmäkorissa on oltava kovuutta, vahingoniloa,
maltittomuutta, kilpailuhenkeä, tuloksellisuutta,
tehokkuutta ja aggressiivisuutta


Kuitenkin yhä useammat – kristyt ja ne muut –
ovat havainneet, että juuri ja vain hengen hedelmien avulla
meidän tosi ihmisyytemme kuoriutuu esiin ja
meidän yhteinen luomakuntamme pysyy elossa.

Voisimmekohan vallata takaisin kristittynä olemisen ?

Tässä ajassa. Tänään. Jo nyt. Heti aamusta?
 

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Evästä päivään

Hartaudet: Aamuhartaus 5.10.2016 professori Paavo Kettunen, Joensuu
Professori Paavo Kettunen, Joensuu
Virsi 560: 3, 4. Virsi alkaa sanoin: "Maat, metsät hiljenneinä", Topi Lehtipuu (tenori), Jonte Knif (positiiviurut), Jarmo Julkunen (teorbi), Mikko Perkola (viola da gamba) 


Aamuhartaus ke 05.10.2016
Paavo Kettunen, Professori, Joensuu

Lapsuuskodin lähtökohdat

Kun katson elämäni taustapeiliin, on jotenkin hahmotettava ne lähtökohdat, joista tulen. Olen syntynyt maamme itäisimmässä kunnassa, Ilomantsissa, 13-lapsisen perheen nuorimmaksi lapseksi.
Perheemme asui ilmeisesti paikkakunnan korkeimmalla vaaralla. Lapsuudessa sieltä näkyi monen pitäjän kirkontornit.

Yksi lapsuusperheemme tyypillinen piirre oli köyhyys ja niukkuus. Parinkymmenen hehtaarin maatila ei tahtonut riittää elannoksi suurelle perheelle. Maito- ja lihatuotteet saatiin omasta karjasta, mutta käteisestä rahasta oli aina puutetta.
Muistan, kuinka minua nolotti, kun minut oli lähetetty kyläkauppaan ostamaan 250 gr. hienoa sokeria: ”mihin tuokaan nyt teidän perheessä riittää?”, kuulin jonkun kaupassa sanovan.
Nälkää emme kuitenkaan nähneet, vaan aina vanhemmat keksivät jotakin ruokapöytään. Paljoltihan elettiin omavaraistaloudessa.

Muistan hyvin sen syyskuun ensimmäisen päivän aamun 60 vuotta sitten. Astelin kotivaaran rinnettä alas. Matka kansakoulun 1. luokalle oli alkanut.
Toinen lapsuuskodin muisto on, että vanhemmat halusivat panna lapsensa koulutielle. ”Jospa teidän elämänne olisi edes vähän helpompaa kuin meidän”, muistan isän sanoneen. Kaikilla vanhimmilla sisaruksillani ei vielä ollut mahdollisuutta oppikouluun. Niinpä heidät lähetettiin Lieksan kristilliseen kansanopistoon. Se oli körttiopisto ja sieltä Siionin Virret tulivat kotiimme.

Lapsuudessa kotona pidettiin usein seuroja. Kaikki huoneet olivat täpötäynnä väkeä. Monesti lauantai-iltaisin koko perheväki kokoontui saunan jälkeen veisaamaan Siionin Virsiä. Jokainen sai vuorollaan esittää virren, mutta lähes aina viimeisenä virtenä oli ”Tuon tästä päivästä kiitoksen sulle.” Nämä hetket rakensivat perheyhteyttä ja luottamusta Jumalaan elämän perustana.
Ehkä turvallisuudesta oli kyse siinäkin, kun kouluun lähtiessäni kävin vielä navettatöissä ollen äidin luona ja sain häneltä siunauksen: Jumala sinua tänäänkin siunatkoon!

Kolmas lapsuuskodin piirre on, että maalaistalo opetti lapsille työnteon. Jälkeenpäin olen tästä opetuksesta ollut kiitollinen. Lapsena se ei aina tuntunut miellyttävältä. Leikki ja lasten touhut eivät olleet yhtä arvokkaita. Piti tehdä sellaista, joka on hyödyllistä.
Minulla ei ole muistikuvaa terveestä isästä. Hän oli sodan aikana sairastunut sydän- ja verisuonitauteihin ja monesti lapsuudessa pelkäsin hänen kuolevan. Tästä näkökulmasta lapsuuden ehkä kaikkein suurin mullistus olikin äidin sairastuminen ja hänen pikainen kuolemansa juuri täytettyäni 11 vuotta. En vielä ollut toipunut äidin kuolemasta, kun isä kuoli ollessani 16-vuotias.

Molemmat menetykset tulivat aivan liian varhain. En vielä ollut valmis vastaamaan omasta elämästäni. Ympäristö tuki – varmasti hyvää tarkoittaen – mieluummin urhoollisuutta kuin heikkona olemista. Olisin kuitenkin tarvinnut tilaa molemmille, sekä selviytymiskamppailulle että heikkoudelle. Onneksi on sitten myöhemmin ollut ihmisiä, joille olen voinut olla myös heikko.

Juuri mahdollisuudessa olla heikko, piilee monesti vahvuuden siemen: heikkouden keskeltä nousee voima. Mitä läheisempi ja turvallisempi on suhteemme Jumalaan tai toiseen ihmiseen, sitä enemmän uskallamme olla myös heikkoja. Mahdollisuus olla positiivisessa mielessä heikko, voimaton ja apua tarvitseva, on voimaannuttavaa. Se edellyttää, että on joku, joka ottaa vastaan minun heikkouteni, kannattelee minua silloinkin, kun en itse jaksa. Tämä ”joku” on usein toinen ihminen. Usko luottaa siihen, että lopulta kaiken takana on Jumala, joka kantaa ja pitää huolta.
Kun minä olen heikko, silloin minä olen väkevä. Minun ei tarvitse teeskennellä olevani vahva. On joku, joka näkee minun heikkouteni – ja minä saan levätä. Ei tarvitse yrittää enempää.

Sitä on armo. Heikkoudessa täydellistyvä voima – se on käsittämätön. Se on salattu. Ei sitä tarvitse selittää. Se vain on.

En muista koskaan ajatelleeni, että vanhempieni kuolema oli minun syytäni. Enemmänkin koin, ettei se ollut Jumalan taholta reilua, että hän otti pois vanhempani, joita olisin vielä tarvinnut.
Tuon ajan tapahtumilla oli varmasti vaikutuksensa sekä omaan minäkuvaani että jumalasuhteeseen. Molempiin ne loivat epävarmuutta. Uskonnollinen ajatteluni oli tuolloin aika pessimististä ja ihmisen huonoutta korostavaa. Mikä siinä oli psyykkistä, mikä hengellistä, olen monesti kysynyt.
Jälkeenpäin olen hyvin kiitollinen kotipaikkakunnallani asuneelle siskolleni ja veljelleni, että sain käydä kouluni loppuun. Tunnistan siinä hyvän Jumalan huolenpidon ja kannattelun. Ilman sitä paljon huonomminkin olisi voinut käydä.
Nyt saan toistaa Sinulle nämä äitini päivittäin minulle osoittamat sanat: Jumala sinua tänäänkin siunatkoon!

Virsi: 560:3-4

Päivän mietelause
Mika Waltarin ajatuksia kirjasta Ihmisen ääni. Toim. Ritva Haavikko, WSOY 1978.
Ohjelma on tulossa kuunneltavaksi tänään klo 11.00

Käytän valmiita paketteja, kun ei mukamas ehdi tehdä omia eväitä. On niin paljon turhaa ja turhaa selvitettävää; kiistaton maksu perinnässä. Sekin voi aiheuttaa turhaa työtä virheellisen viitenumeron takia. Maksu palautetaan liikasuorituksena ja nyt ovat antaneet perittäväksi. Luulin maksukaton ylittyneen, kun palauttivat rahat tilille.

Aamun ajatus
Jos haluat tuntea menneen,
katso nykyisiä olosuhteitasi.
Jos haluat tuntea tulevan,
katso nykyisiä tekojasi.


Menneistä nousee mieleen samoja ajatuksia, joita aamuhartauspuhuja muistelee. Nykyiset teot ovat pitkälti toisten suunnitelemia. Villasukkien neulomisella en voi paljon vaikuttaa tulevaan.

Historiaa tämäkin 108 801 sivulla käynyttä. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Väärinkäsitystä koko elämä

Kristian Blombergin runoja teoksesta Valokaaria, Poesia 2015.
Ohjelma on tulossa kuunneltavaksi tänään 3.10.2016 klo 11.00

Hollantilainen tutkintajohtaja: En moittinut Suomea, toimittaja käsitti väärin (1.10.2016 20:16)

Kuusi kuvaa: Sirpa Kähkösen elämästä
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Haluan muistaa nuoren huolettoman itseni!

Nyt viiskymppisenä huomaan palaavani lapseksi, joka olen ollut. Paradoksaalisesti kaikki asiat painavat päälle, vanhempani vanhenevat ja lapseni tulevat teini-ikään, mutta minä se vaan nauran. Pystyn taas hulluttelemaan, en ole enää niin tarkka itsestäni.  Ajattelen, että arvokkuus ei ole niin kauhean tärkeätä, pohtii kirjailija Sirpa Kähkönen.

Suomen lähihistoria nappasi kirjailija Sirpa Kähkösen otteeseensa tiukasti. Hän oli jo lapsena aistinut sukulaisissaan salaisuuksia ja suruja, joita kannettiin vaieten. Isoisän ja isotädin puhuessa, lauseiden väliset hiljaiset tauot huusivat niin lujaa, ettei pikkutyttö voinut olla kuulematta.
—Jokainen, joka on nähnyt intensiivisesti surevia ihmisiä tietää, että ihminen voi olla aivan surun ja ikävän marinoima. Lapsena havainnoin ihmisiä - mitä he tekevät silloin kun eivät puhu. Lapsihan katsoo miten aikuinen reagoi erilaisissa tilanteissa. Lapset tarkkailevat meitä silloinkin kun emme huomaa ja tällaisina hetkinä voi paljastua jotakin tosi isoa.
Jotakin suurta paljastuikin. Kun Etsivän keskuspoliisin ja Valtiollisen poliisin arkistot avautuivat 1990-luvun alussa, alkoi löytöretki, jolle ei loppua näy. Isoisän elämä alkoi piirtyä ja Sirpa Kähkönen alkoi kirjoittaa auki oman sukunsa, ja samalla koko kansan, kipeitä salaisuustaakkoja.
—On onnellinen sattuma, että kommunismi oli kerran rikos ja nyt taas niin vähän rikos, että arkistot on voitu avata. Etsivän keskuspoliisin arkistot ovat aarreaitta niille, joiden omaisilla on ollut tietynlaista poliittista toimintaa. Tavallisista ihmisistä ei jää arkistoihin jälkiä, mutta kommunistien elämästä on monenlaisia dokumentteja. Eri lähteitä tutkimalla voi saada hyvinkin tarkan kuvan heidän elämänvaiheistaan ja ratkaisuistaan.
Kun Sirpa Kähkönen valitsi valokuvia tähän henkilökuvasarjaan, yhtenä tärkeimmistä kokoelmaan nousi haaleansinisen meren rannalla otettu muotokuva 24-vuotiaasta reppumatkaajasta. Nizzan lämmöstä nauttinut kesämekkoneito muistuttaa huolettomuudesta. Arkistot eivät vielä olleet avautuneet eikä nuorella kirjailijahaaveita elätelleellä Sirpalla ollut aavistustakaan tulevasta suuresta tehtävästä.
—Tämä kuva minulla on aina työpöydän yllä. Haluan muistaa tämän ihmisen. Hän oli ihan rutiköyhä, hänellä ei ollut ketään eikä mitään, silti hän vain meni, huolettomasti. Silläkin lailla voi elää!

Samaistun Sirpa Kähkösen huolettomaan elämään aina 5 -kymppiseksi asti. Sen jälkeen oli katsottava maailmaa tosiasioiden pohjalta. Kaksi kuukautta kesälomaa halvaantuneen äidin hoitajana  palautti minut maan pinnalle. Loman viimeisinä päivinä isällä todettiin syöpä. Ansiotyö keskeytettynä vei tilin miinukselle 20 000 mummonmarkkaa. Oli palattava työhön maksamaan velkaa. 

Syntymäkunnan vanhempieni ajan eläneet jatkoivat muuttumattomalla asenteella elämäänsä ja pitivät tärkeänä siitä kertoa. Meidän elämä muistettiin Vihtaniemellä vuodesta 1900 lähtien muuttumattomana torppari isoisästä, joka olisi pitänyt tappaa poikansa sijaan. Tästä alkaa Öllin isän oppivuodet.