lauantai 6. helmikuuta 2016

Matkoilla

22 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1994: Martti Ahtisaari valittiin Suomen presidentiksi.
Huolehtiva puoliso lupasi fitness- ja fatfree aikaa. En tarkista alkoiko suuri paasto silloin, mutta jouluksi joutui kertomaan kiireistään muuttaen minun aikataulua joulurauhan julistamisen jälkeen.

Viimeksi hän esiintyi saamelaisten tilaisuudessa, ettei tiennyt saamelaisista tuon taivaallista. Sekin särähti henkilökohtaisesti alkuperäisasukasta kohtaan, ettei verkkokirjoitustaitoja ollut enää luvallista hankkia yli-ikäisenä. Sukupolvenvaihdoskin on mahdoton toteuttaa, sillä "yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana eikä omaishoitajana toimittu aika kerrytä työhistoriaa." 

PRESIDENTTI AHTISAAREN TOIMISTO - CMI  vilahti tv-ruudussa, kun toimistoon oli palkattu korkeapalkkaisia kavereita, ilman varsinaista työtehtävää. S-ryhmä sponsoroi toimistoa keräten rahat kalliin ruokakassin hinnasta. Meistä tuli rauhan välikappaleita ja maksajia.  
Perttu Saksa
Vahva suosikkini vuoden hienoimmaksi uutiskuvaksi. Teemu Kiviniemi twiitti kuvasta: Se tunne kun olet just pistänyt kehitysavun ja koulutuksen atomeiksi ja Nobelin rauhanpalkinnon voittaja kävelee ohi." 
Karilla oli piirrokseen oikeat sanat kuninkaallisesta vierailusta. "Kunkku ja pari jätkää", sitä sen enempää tulkitsematta objektiivisesti. 

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja: ”Kulunut vuosi oli rankka saamelaisille”
Sitä se on ollut meille muillekin alkuperäisasukkaille, joiden rannat, maat ja mannut on myyty sijoittajille lisäarvon hankkimiseksi mökkiplänttiin sijoitetulle rahalle aina Uralilta saakka. Muukalaiset saavat hautausmaan lapsuuskodin uimarannasta, kun ensimmäinen ulkolainen heittää veivinsä.


Europarlamentaarikko: EU:lta puuttuu selkeä saamelaispolitiikka

europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen Strasbourgissa. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on pitkään ajanut kemiallisten haitta-aineiden raja-arvoja EU-lainsäädäntöön.
Tänään Asser, Sture, J.L. Runebergin päivä, liputuspäivä
Huomenna Terhi, Teija, Tiia, Tea, Terhikki, Saamelaisten kansallisp
Sunnuntaina Riku, Rikhard, laskiaissunnuntai
Maanantaina Laina
Tiistaina Raija, Raisa, laskiaistiistai

Ei kommentteja: