maanantai 17. elokuuta 2015

Myönnetty arvonimi

Heinäkuun viimeinen iltahartaus puhuttelee oman elämän vaiheita hyvin kaukaa kirjeitse. Jotakin uutta oli tullut arkipäivään jo 1995 eikä hän siitä minulle kertonut. Kirjeet tulivat totuttuun tapaan, mutta lisänä oli hyvän terveyden toivotukset lopuksi. 
SUURIA SANOJA  pieniä askelia -julkaisu sisältää kaiken omaishoidosta,
särkymisestä ja kukkaronvartijoista. Kysyin luvan aamuhartauden pitäjältä Matti J Kuroselta ja runoilija Helinä Siikalalta heidän tekstiensä käytöstä julkaisussa. Raamatun teksteihin kärjistyy vanhempieni omaishoito kohdaltani. Jeesus voidellaan Betaniassa Joh. 12: 1-8 ja Juudaksen loppu Matt. 27: 3-10


Lähes viisiitoista vuotta olen soutanut ja huovannut omaishoitoajan jälkeen. Odotan iltahartautta 31.7.2015 tekstiversiona, kun perheneuvojasta on tullut vaimonsa omaishoitaja.
Iltahartaudessa 31.7.2015 tiedotus ylennyksestä
"Miina menetti kaksi poikaansa. Nuorin kuoli tapaturmaisesti lapsena ja toinen kaatui jatkosodassa. Hänelle elämä ei ollut mikään Hallelujaa-juttu eikä Jumala palvelija, joka takaa hyvän ja kivan elämän. Jumala ei ole menestyksen vaan menetysten Jumala. Minut ylennettiin pari vuotta sitten omaishoitajaksi ja elämän käsikirjoituksen viimeiset luvut muuttuivat kokonaan. Uskoin olevani naimissa leskiruustiinani kanssa ja minusta tulikin vaimon aivoinfarktin takia leskeni omaishoitaja. Minua ei niinkään auttaneet ne hyvää tarkoittavat ystävälliset ihmiset, jotka toivottivat voimaa ja pahimmassa tapauksessa sanoivat, että Jumalalla on omat keinonsa rakastaa lapsiaan. Minä saan voimaa siitä, että kirjoitan Tellelleni kopion yhdestä rakkauskirjeestä: Rouva Tellervo Kuronen, evakosa Afasiassa. Olkaa hyvä ja tulkaa heti pois sieltä evakosta. Piirsi teidän Matti J Kuronen. Lohdutukseksi lähden Miinan kanssa Pusupuistoon jo kaukaa kuuluu soittoa. Sanomme: Ähä..." 
 
Aamuhartaus pe 17.10.2003
Matti J. Kuronen, perheneuvoja, rovasti , Lappeenranta


Annaha ko mie souvan 

Syysmuikulta Suur-Saimaalta he tulivat.  Etelätuuli väänsi keulaa ja Sikosalon kohdalla alkoi sataa. Silloin mies perätuhdolta, isoisäni, sanoi: "Annaha ko mie souvan". Soutaja oli isoäitini.  Mummolle tuli tämä juttu aina mieleen, kun tuli puhe rakkaudesta. Tuli aina silloin, kun hän keskittyi miettimään, miksi joku papinkoulun käynyt heittäytyy perheneuvojaksi eikä tee oikeita töitä.  Vaikka olihan naapurinpoikakin ruvennut maanmittariksi, insinööriksi lukenut ihminen. Mitä perheissä neuvomista, mitä maassa mittaamista, kun naimisiin on menty ja aidat rakennettu?
Annaha ko mie souvan. Tuli se mieleen silloinkin, kun yritin perustella perheneuvonnan tärkeyttä. Autamme ihmisiä ymmärtämään toisiaan, kehittämään kommunikaatiotaitoja. Vastakysymykseen en osannutkaan vastata: "Eiks hyö sit haasta?" Yritin perustella työtämme sillä, että autamme ihmisiä onnelliseen yhteiselämään. Hiljalle onni oli työväen osuuskauppa eikä olotila. Kysymykseeni, joka koski Hiljan ja Roopen parisuhteen laatua onnellisuudella mitattuna, sain vastaani hetken harrasta evakkonaurua ja todistuksen:
"Kuuleha poika, myö vaa selvittii".
Kun on perheneuvojana joutunut yli kolmekymmentä vuotta tekemään töitä avioliittojen remonttiverstaalla, osaa ottaa kaiken irti niistä hetkistä, jolloin saa toimia kokoonpanopuolella eli vihkimässä.  Joskus niissä hommissa herää tosin sellainen epäilys, että nykyisen häähöyräkän aikana ihmiset eivät ajattele, että häistä seuraa jotain niin kuin elinikäiseksi tarkoitettu ystävyys-, yhteistyö- avunanto. Joku totuus taitaa piillä siinäkin, että naimisiin mennään humalassa ja avioliittoon herätään krapulassa. Mutta ei se kihlasormuksen päivämäärä sittenkään tarkoita samaa kuin parasta ennen -merkintä maitopurkin kyljessä. Pikemminkin uskon, että jokainen solmittu avioliitto on tarkoitettu selviytymistarinaksi, yhteiseksi soutamiseksi elämän tuulisilla vesillä eikä juuttumiseksi avioliiton satamaan oman vastahankakylmäkön kanssa.  
Ehkä kukaan meistä ei mene parisuhteeseen tehdäkseen toisen onnelliseksi, vaan ratkaistakseen jonkun oman henkilökohtaisen ongelmansa. Vammoillamme me rakastamme.  Jos se oikea tuntuu jossain elämänvaiheessa väärältä vastaukselta, niin silloin kannattaa aina tarkistaa oma kysymys. Eihän se voi olla sen miettimistä, kuka tekee minut onnelliseksi? Kuka soutaa minut vastatuuleen? Viisaampaa lienee sen pohtiminen, kenen kanssa minä haluan lähteä keräämään onnen pieniä pipanoita maailman rannoilta. Kenen kanssa otan pestin samaan laivaan, kenen kanssa me selviämme.
Katson työhuoneen ikkunasta sateen pieksemää Valtakatua ja törmään rakkauskertomukseen. Auto pysähtyy kadun varteen. Paitahihasillaan mies menee takakontille ja ehtii jo kastua. Hän avaa tavaratilan, ottaa sateenvarjon, avaa sen ja kiertää auton. Hän aukaisee oven naiselle, pitää sateenvarjoa avoimena ja ojentaa sen naiselle. Nainen hymyilee läpi sateen ja ikkunan. Mies kiertää autoon ja lähtee. Nainen jää varjoineen kadulle ja näyttää laulavan sateessa. Heidän täytyy olla hyvin vähän tai hyvin kauan aikaa naimisissa – tai ehkä sitten ei ollenkaan.  Annaha ko mie souvan…
Mutta tämähän on aamuhartaus eikä mikään Arjen sankarit -ohjelma.  Emme selviä avioarjenkaan teologiasta vain muistelemalla oppi-isämme Martti Lutherin isoa oivallusta: Kuka meistä miehistä pääsisi taivaaseen, ellei Jumala olisi antanut meille vaimoja koettelemukseksi. Avautuisiko tässä kaikessa jotain siitä, minkä Jeesus sanoo ensi pyhänä: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne”. 
Jos te rakastatte toisianne. Niin kuin meistä pitää joka päivä löytyä rohkeus elää maailmaa Jumalan lasten leikkikenttänä, niin pitää meidän myös sitoutua päivittäin suhteeseemme. Jumalalla on vain päivän vanhoja lapsia. Me olemme vain päivän vanhoja puolisoita, jos me rakastamme toisiamme.  Miten helposti me luiskahdamme juhlasta arkeen. Kanssasi pienikin hetkinen ikuisuus – siinä on sanottu jotain totta suomalaisen avioparin arjesta syksyisenä viikonloppuna. Millaisen todistuksen antaakaan liitoistamme se, että suosituin häävalssimme alkaa sanoilla: ”Metsään on tullut jo syys, lohduton yön hämäryys”. 
Niin kuin jokaisen avioliiton tulee toimia myös siviiliin vihittynä, arkeen asettuneena, niin jokaisessa naisen ja miehen suhteessa elää jotain Jumalan läsnäolosta. Siinä on jotain luomisen aamusta, milloin Jumala toi naisen miehen yksinäisyyteen. Mitä me tietäisimme armosta, jos suhteessamme ei saisi elää se huumorin-, suhteellisuuden- ja armon tajun sekoitus, mikä saa avioparit seisomaan toistensa rinnalla kaikissa niissä vaikeuksissa, joita heillä ei olisi, jos he eivät seisoisi toistensa rinnalla. Siinä maistellaan sitä suurta hääateriaa, mihin Jumalan ja ihmisen rakkaustarina tulee lupauksen mukaan kerran päättymään ja arjen vedet muuttuvat taas hääviiniksi.
Annaha ko mie souvan, niin me rakastamme toisiamme tänäkin päivänä näissä tuulissa ja sanomme:
Minä haluan olla palvelijasi, ommella kenkäsi ja kammata hiuksesi. Minä haluan pestä vaatteesi, tappaa Sinusta täit
ja tuoda Sinulle maitoa, Sinä kunnioitettu. Minä haluan suudella rakasta kättäsi ja hieroa rakasta jalkaasi. Anna ko mie souvan… Näin me rakastamme toisiamme kaikessa rauhassa kaikkina elämämme päivinä.


Aamun ajatus 18.8.2015

Ihmiset eivät välitä, mitä tiedät.
Tärkeää on, että he tietävät,
miten paljon välität! 

Tämä suomalainen nimi maksaa 4 400 e / kirjain(17.8.2015 18:16)

Jätin eläkehakemuksen hyvissä ajoin ennen eläkkeelle siirtymistä. Eläkeaika alkaisi 1.2. 2005 mutta ilman mitään tietoa eläkkeen määrästä. Heitä oli liian vähän laskemaan eläkkeitä eläkeuudistuksen takia. Seli-seli sitähän se on ollut. Kela ryhtyi selvittämään eläkekertymää. Ensimmäisestä työvuodesta opettaessani lapsia lukemaan sodan jälkeen kaatopaikalla ei maksettu eläketä. Olin liian nuori, siis lapsityövoimaa. Kun täytin 21v työsuhde oli liian lyhyt eikä siitäkään maksettu eläkettä.

Kela halusi antaa minulle arvonimen "varhennettu vanhus" osamaksulla eläkkeestä. Pidätetään kuolemaan asti ja sitten tietysti arvonimen hinta on kallistunut ja Kela perii perintöosuuteni ja kaiken, mitä minulle on säästynyt. Tuntemattomat ovat poliitikkojen toimenpiteet, kuinka he meitä haluavat opettaa rahastamalla.

Aloitin omaishoitajana 1.1.1991 kunnallisella kotihoidontuella. Minulle maksettiin 1700 mk/kk. Keskeytin ansiotyön ja tulin syntymäkuntaani vanhempieni luokse. Suomi-neidon kansanedustajien mielestä olin tullut rikastumaan vanhempieni hoidon kustannuksella. Annettiin asetus omaishoidosta 1993. Omaishoidontuki aleni 1 070 markkaan. Minulle maksettiin verot vähennettynä ja isältä perittiin loppu takaisin palvelumaksuna kunnalle minun tekemästä työstä ilman mitään kunnan palveluja. 
Lapset on laitettu asialle Suomi-neidon asioita hoitamaan. Joka lähtöön pitää juosta kysymässä, kuinka tämäkin asia on ratkaistu yksinkertaisten ymmärtämättömien enemmistöllä.

Ei kommentteja: