keskiviikko 19. elokuuta 2015

Elokuun 14. päivä 2015

Aamun ajatus
Voiko olla suurempaa ihmettä
kuin se, että hetken verran
katsomme asioita toistemme silmin?
-Henry David Thoreau


Hoitotakuun lupaamaa päivämäärää odotin ½ vuotta. Meneekö se ohitse, jos en tiedustele hyvissä ajoin. Vihdoinkin ollaan viikolla 33 ja kutsu sairaalaan jo 13. päivä. Viime kesän keuhkoveritulppa otettiin huomioon valmistautumalla siltahoidon kautta leikkaukseen. Pelko selviämisestä oli poissa. Nukutuslääkäri esitteli itsensä ohi kulkiessa ja olin jo unten mailla laskematta lampaita. Herääminen oli yhtä helppoa, silmät auki näkemään paluun matkalta.

Katsoin elokuun hartauspuhujat etukäteen. Kuuntelin radiota, mutta iltahartaus meni ohi tokkuraisessa olotilassa. Kuuntelen Kaisa Raittilan hartaudet, onhan minulla tietyt yhteydet nimeltä tunnettuihin puhujiin.




Ennen omaishoitoa, omaishoitajana, omaishoitoajan jälkeen






Hilja Partasen, telakan rivenkiertäjän, usko ei horjunut. Hän eli pitkän elämänsä vakuuttuneena tohtori Kuhnen kylpyterapiasta, valkosipulin terveysvaikutuksista, työväen aatteesta ja pelastusarmeijasta: Ensin pelastettiin suutari Petterson... Hallelujaa, pelastusta nyt rumpuni soi. Murheistenrannan mökissä iltahartaus muodostui kahdesta osasta: aivan hiljaa ja ihan vierestä hyräillystä työväenlaulusta – Meitä ei enää keisari määräile ja matkan päästä suureen ääneen luetusta Herran siunauksesta. En tiedä toista yhtä toimivaa tapaa tehdä pienestä pojasta isona miehenä Vapautuksen teologian harras kannattaja.
Miina Kurosella, varuskunnan pyykkärillä, oli taito synnyttää yhden miehen leipäjono. Hänen erityistarjouksensa, tuore ruisleipä hevosenlihalla ja maito, tosin maksoivat sen, että niiden saamiseksi piti kuulla Kemppiä. Kirja Kristuksen seuraamisesta on yhä minulla paastolukemisena, kun sen avaa, tuntuu jostain kaukaa tuoreen ruisleivän tuoksu ja Miinan lemiläismurteeseen sovitettu ääni: Tuomiopäivän tullessa meiltä ei kysytä, mitä olemme lukeneet, vaan mitä olemme tehneet. Hänen uskoonsa sopi myös pieni paheen poikanen: rakkaus sotilassoittoon. Yhtä tanakasti kuin sunnuntaiaamuna kirkkoon hänen kuiva pyykkärikätensä ohjasi minut kesäilta Pusupuistoon kuuntelemaan Varuskunnan soittokuntaa. Kun soittokunta esitti Kesäillan valssin tai mieluisen marssin, mummo sanoi Ähä ja pieni jalka alkoi taputtaa tahtia käytävähiekalle. Sain joskus kantaa Kauko Lahden trumpettia ja silloin Miinan piti kulkea vähän meidän miesten perässä.
Miina asui meidän kanssamme ja piti yhden mummon kriisikeskusta. Kun ensimmäiset naisonnettomuudet tai muut töppäykset vaivasivat, oli hänen todellisuusterapeuttinen palautteensa aina sama, mutta aina yhtä oikea: Sitt koira uimaa ko ves pyllykarvoihi yltää. Neuvolla riittäisi vieläkin laajempaa käyttöä ainakin poliitikoille ja kirkon kehittäjille. Sielunhoitoon kuuluu myös taito paneutua asiakkaan mieleen ja kieleen. Loistavan näytön tästä antoi Miina silloin, kun kuuntelin hänen kammarissaan Rytmineljännestä, mikä ei varmaan ollut hänen lemppareitaan. Lionel Hamptonin Flying home sai huivin siirtymään korvalta ja pani mummon kysymään: Onks tää hottii vai vengii?
Hilja sai nähdä, että minusta tuli pappi. Ongelmia syntyi vain siitä, että vankilan jälkeen minusta tuli perheneuvoja. Kuulin hänen kertoneen naapurille, että siitä pojasta olisi vaikka mihin, mutta jostain syystä se haluaa olla vain perheneuvoja. Lohtua toi terveyskeskuksen vuodeosastolla huonekaveri, joka ymmärsi hyvin ja suri itse sitä, että insinööriksi lukenut poika elättää itseään maanmittarina. Molemmat olivat eläneet niin kauan tietääkseen, ettei maassa ole mittaamista eikä perheissä neuvomista. Hiljan osalta vakuutuin tästä, kun löysin hänen jäämistöstään kauneimman koskaan näkemistäni rakkauskirjeistä. Se oli timpurikynällä Kaukaan telakan tuntilistaan pakerrettu:” Rouvo Hilja Partanen, evakosa Loimaalla. Olkaa hyvä ja tulkaa heti pois sieltä evakosta. Piirsi teidän Robert Partanen.”
Mitä vanhemmaksi tässä tulee ja huomaa, ettei ihminen aina menekään, mihin se luulee menevänsä, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että oma uskoni ja tapani elää likiarvoisesti kristillistä elämää, rakentuu näiden kahden naisen antamiin eväisiin.
Uskoon ei tulla, vaan siinä eletään. Uskoa ja rakastaa ovat teonsanoja. Sydämeni usko konservatiivien kanssa, mutta saan päänsärkyä heidän ajattelustaan eikä vatsani kestä heidän opetuksiaan. Jokainen ihmisen elämä tulee ottaa aina vakavasti vaikka emme tiedä, onko se hottia vai vengiä. Pitää elää keskellä sitä, mikä on totta, totta kuin torvisoitto kesäillassa. Mummojen yhteinen opetus tiivistyy minussa siihen, että kolme kykyä ovat jumalallisinta meissä: armon taju, huumorin taju ja suhteellisuuden taju. Hilja, jääskeläinen, kiteytti tämän kaiken: Ko kaikk on pyhhää, ei mikkää tunnu toista tähellisemmältä.
Kun Jumala kutsuu meitä, hän taitaa käyttää mummojamme paimenessa. Se, että minusta tuli vankilapappi ja perheneuvoja, että viihdyn työttömien tuvissa ja Lampun jazz-illoissa kuin omieni parissa, on heidän perimäänsä: Hallelujaa, pelastusta rumpuni soi. Se, että siunaan homoja, nykyisin toistaiseksi vain kuolleita, periytyy varmasti heidän arvoistaan ja asenteistaan. ”Mustilainekii o ihmine”, sanoi Hilja, jolla oli aina romaaniennustajalle pari markkaa Toivon, että minusta sanotaan joskus se, mitä hän sanoi keskusteltuaan opettajani, Matti Joensuun kanssa: ”Vaan on se hienosti sivistymätön ihminen tämä tohtori Joensuu.”
Miina menetti kaksi poikaansa. Nuorin kuoli tapaturmaisesti lapsena ja toinen kaatui jatkosodassa. Hänelle elämä ei ollut mikään Hallelujaa-juttu eikä Jumala palvelija, joka takaa hyvän ja kivan elämän. Jumala ei ole menestyksen vaan menetysten Jumala. Minut ylennettiin pari vuotta sitten omaishoitajaksi ja elämän käsikirjoituksen viimeiset luvut muuttuivat kokonaan. Uskoin olevani naimissa leskiruustiinani kanssa ja minusta tulikin vaimon aivoinfarktin takia leskeni omaishoitaja. Minua ei niinkään auttaneet ne hyvää tarkoittavat ystävälliset ihmiset, jotka toivottivat voimaa ja pahimmassa tapauksessa sanoivat, että Jumalalla on omat keinonsa rakastaa lapsiaan. Minä saan voimaa siitä, että kirjoitan Tellelleni kopion yhdestä rakkauskirjeestä: Rouva Tellervo Kuronen, evakossa Afasiassa. Olkaa hyvä ja tulkaa heti pois sieltä evakosta. Piirsi teidän Matti J Kuronen. Lohdutukseksi lähden Miinan kanssa Pusupuistoon jo kaukaa kuuluu soittoa. Sanomme: Ähä...

maanantai 17. elokuuta 2015

Myönnetty arvonimi

Heinäkuun viimeinen iltahartaus puhuttelee oman elämän vaiheita hyvin kaukaa kirjeitse. Jotakin uutta oli tullut arkipäivään jo 1995 eikä hän siitä minulle kertonut. Kirjeet tulivat totuttuun tapaan, mutta lisänä oli hyvän terveyden toivotukset lopuksi. 
SUURIA SANOJA  pieniä askelia -julkaisu sisältää kaiken omaishoidosta,
särkymisestä ja kukkaronvartijoista. Kysyin luvan aamuhartauden pitäjältä Matti J Kuroselta ja runoilija Helinä Siikalalta heidän tekstiensä käytöstä julkaisussa. Raamatun teksteihin kärjistyy vanhempieni omaishoito kohdaltani. Jeesus voidellaan Betaniassa Joh. 12: 1-8 ja Juudaksen loppu Matt. 27: 3-10


Lähes viisiitoista vuotta olen soutanut ja huovannut omaishoitoajan jälkeen. Odotan iltahartautta 31.7.2015 tekstiversiona, kun perheneuvojasta on tullut vaimonsa omaishoitaja.
Iltahartaudessa 31.7.2015 tiedotus ylennyksestä
"Miina menetti kaksi poikaansa. Nuorin kuoli tapaturmaisesti lapsena ja toinen kaatui jatkosodassa. Hänelle elämä ei ollut mikään Hallelujaa-juttu eikä Jumala palvelija, joka takaa hyvän ja kivan elämän. Jumala ei ole menestyksen vaan menetysten Jumala. Minut ylennettiin pari vuotta sitten omaishoitajaksi ja elämän käsikirjoituksen viimeiset luvut muuttuivat kokonaan. Uskoin olevani naimissa leskiruustiinani kanssa ja minusta tulikin vaimon aivoinfarktin takia leskeni omaishoitaja. Minua ei niinkään auttaneet ne hyvää tarkoittavat ystävälliset ihmiset, jotka toivottivat voimaa ja pahimmassa tapauksessa sanoivat, että Jumalalla on omat keinonsa rakastaa lapsiaan. Minä saan voimaa siitä, että kirjoitan Tellelleni kopion yhdestä rakkauskirjeestä: Rouva Tellervo Kuronen, evakosa Afasiassa. Olkaa hyvä ja tulkaa heti pois sieltä evakosta. Piirsi teidän Matti J Kuronen. Lohdutukseksi lähden Miinan kanssa Pusupuistoon jo kaukaa kuuluu soittoa. Sanomme: Ähä..." 
 
Aamuhartaus pe 17.10.2003
Matti J. Kuronen, perheneuvoja, rovasti , Lappeenranta


Annaha ko mie souvan 

Syysmuikulta Suur-Saimaalta he tulivat.  Etelätuuli väänsi keulaa ja Sikosalon kohdalla alkoi sataa. Silloin mies perätuhdolta, isoisäni, sanoi: "Annaha ko mie souvan". Soutaja oli isoäitini.  Mummolle tuli tämä juttu aina mieleen, kun tuli puhe rakkaudesta. Tuli aina silloin, kun hän keskittyi miettimään, miksi joku papinkoulun käynyt heittäytyy perheneuvojaksi eikä tee oikeita töitä.  Vaikka olihan naapurinpoikakin ruvennut maanmittariksi, insinööriksi lukenut ihminen. Mitä perheissä neuvomista, mitä maassa mittaamista, kun naimisiin on menty ja aidat rakennettu?
Annaha ko mie souvan. Tuli se mieleen silloinkin, kun yritin perustella perheneuvonnan tärkeyttä. Autamme ihmisiä ymmärtämään toisiaan, kehittämään kommunikaatiotaitoja. Vastakysymykseen en osannutkaan vastata: "Eiks hyö sit haasta?" Yritin perustella työtämme sillä, että autamme ihmisiä onnelliseen yhteiselämään. Hiljalle onni oli työväen osuuskauppa eikä olotila. Kysymykseeni, joka koski Hiljan ja Roopen parisuhteen laatua onnellisuudella mitattuna, sain vastaani hetken harrasta evakkonaurua ja todistuksen:
"Kuuleha poika, myö vaa selvittii".
Kun on perheneuvojana joutunut yli kolmekymmentä vuotta tekemään töitä avioliittojen remonttiverstaalla, osaa ottaa kaiken irti niistä hetkistä, jolloin saa toimia kokoonpanopuolella eli vihkimässä.  Joskus niissä hommissa herää tosin sellainen epäilys, että nykyisen häähöyräkän aikana ihmiset eivät ajattele, että häistä seuraa jotain niin kuin elinikäiseksi tarkoitettu ystävyys-, yhteistyö- avunanto. Joku totuus taitaa piillä siinäkin, että naimisiin mennään humalassa ja avioliittoon herätään krapulassa. Mutta ei se kihlasormuksen päivämäärä sittenkään tarkoita samaa kuin parasta ennen -merkintä maitopurkin kyljessä. Pikemminkin uskon, että jokainen solmittu avioliitto on tarkoitettu selviytymistarinaksi, yhteiseksi soutamiseksi elämän tuulisilla vesillä eikä juuttumiseksi avioliiton satamaan oman vastahankakylmäkön kanssa.  
Ehkä kukaan meistä ei mene parisuhteeseen tehdäkseen toisen onnelliseksi, vaan ratkaistakseen jonkun oman henkilökohtaisen ongelmansa. Vammoillamme me rakastamme.  Jos se oikea tuntuu jossain elämänvaiheessa väärältä vastaukselta, niin silloin kannattaa aina tarkistaa oma kysymys. Eihän se voi olla sen miettimistä, kuka tekee minut onnelliseksi? Kuka soutaa minut vastatuuleen? Viisaampaa lienee sen pohtiminen, kenen kanssa minä haluan lähteä keräämään onnen pieniä pipanoita maailman rannoilta. Kenen kanssa otan pestin samaan laivaan, kenen kanssa me selviämme.
Katson työhuoneen ikkunasta sateen pieksemää Valtakatua ja törmään rakkauskertomukseen. Auto pysähtyy kadun varteen. Paitahihasillaan mies menee takakontille ja ehtii jo kastua. Hän avaa tavaratilan, ottaa sateenvarjon, avaa sen ja kiertää auton. Hän aukaisee oven naiselle, pitää sateenvarjoa avoimena ja ojentaa sen naiselle. Nainen hymyilee läpi sateen ja ikkunan. Mies kiertää autoon ja lähtee. Nainen jää varjoineen kadulle ja näyttää laulavan sateessa. Heidän täytyy olla hyvin vähän tai hyvin kauan aikaa naimisissa – tai ehkä sitten ei ollenkaan.  Annaha ko mie souvan…
Mutta tämähän on aamuhartaus eikä mikään Arjen sankarit -ohjelma.  Emme selviä avioarjenkaan teologiasta vain muistelemalla oppi-isämme Martti Lutherin isoa oivallusta: Kuka meistä miehistä pääsisi taivaaseen, ellei Jumala olisi antanut meille vaimoja koettelemukseksi. Avautuisiko tässä kaikessa jotain siitä, minkä Jeesus sanoo ensi pyhänä: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne”. 
Jos te rakastatte toisianne. Niin kuin meistä pitää joka päivä löytyä rohkeus elää maailmaa Jumalan lasten leikkikenttänä, niin pitää meidän myös sitoutua päivittäin suhteeseemme. Jumalalla on vain päivän vanhoja lapsia. Me olemme vain päivän vanhoja puolisoita, jos me rakastamme toisiamme.  Miten helposti me luiskahdamme juhlasta arkeen. Kanssasi pienikin hetkinen ikuisuus – siinä on sanottu jotain totta suomalaisen avioparin arjesta syksyisenä viikonloppuna. Millaisen todistuksen antaakaan liitoistamme se, että suosituin häävalssimme alkaa sanoilla: ”Metsään on tullut jo syys, lohduton yön hämäryys”. 
Niin kuin jokaisen avioliiton tulee toimia myös siviiliin vihittynä, arkeen asettuneena, niin jokaisessa naisen ja miehen suhteessa elää jotain Jumalan läsnäolosta. Siinä on jotain luomisen aamusta, milloin Jumala toi naisen miehen yksinäisyyteen. Mitä me tietäisimme armosta, jos suhteessamme ei saisi elää se huumorin-, suhteellisuuden- ja armon tajun sekoitus, mikä saa avioparit seisomaan toistensa rinnalla kaikissa niissä vaikeuksissa, joita heillä ei olisi, jos he eivät seisoisi toistensa rinnalla. Siinä maistellaan sitä suurta hääateriaa, mihin Jumalan ja ihmisen rakkaustarina tulee lupauksen mukaan kerran päättymään ja arjen vedet muuttuvat taas hääviiniksi.
Annaha ko mie souvan, niin me rakastamme toisiamme tänäkin päivänä näissä tuulissa ja sanomme:
Minä haluan olla palvelijasi, ommella kenkäsi ja kammata hiuksesi. Minä haluan pestä vaatteesi, tappaa Sinusta täit
ja tuoda Sinulle maitoa, Sinä kunnioitettu. Minä haluan suudella rakasta kättäsi ja hieroa rakasta jalkaasi. Anna ko mie souvan… Näin me rakastamme toisiamme kaikessa rauhassa kaikkina elämämme päivinä.


Aamun ajatus 18.8.2015

Ihmiset eivät välitä, mitä tiedät.
Tärkeää on, että he tietävät,
miten paljon välität! 

Tämä suomalainen nimi maksaa 4 400 e / kirjain(17.8.2015 18:16)

Jätin eläkehakemuksen hyvissä ajoin ennen eläkkeelle siirtymistä. Eläkeaika alkaisi 1.2. 2005 mutta ilman mitään tietoa eläkkeen määrästä. Heitä oli liian vähän laskemaan eläkkeitä eläkeuudistuksen takia. Seli-seli sitähän se on ollut. Kela ryhtyi selvittämään eläkekertymää. Ensimmäisestä työvuodesta opettaessani lapsia lukemaan sodan jälkeen kaatopaikalla ei maksettu eläketä. Olin liian nuori, siis lapsityövoimaa. Kun täytin 21v työsuhde oli liian lyhyt eikä siitäkään maksettu eläkettä.

Kela halusi antaa minulle arvonimen "varhennettu vanhus" osamaksulla eläkkeestä. Pidätetään kuolemaan asti ja sitten tietysti arvonimen hinta on kallistunut ja Kela perii perintöosuuteni ja kaiken, mitä minulle on säästynyt. Tuntemattomat ovat poliitikkojen toimenpiteet, kuinka he meitä haluavat opettaa rahastamalla.

Aloitin omaishoitajana 1.1.1991 kunnallisella kotihoidontuella. Minulle maksettiin 1700 mk/kk. Keskeytin ansiotyön ja tulin syntymäkuntaani vanhempieni luokse. Suomi-neidon kansanedustajien mielestä olin tullut rikastumaan vanhempieni hoidon kustannuksella. Annettiin asetus omaishoidosta 1993. Omaishoidontuki aleni 1 070 markkaan. Minulle maksettiin verot vähennettynä ja isältä perittiin loppu takaisin palvelumaksuna kunnalle minun tekemästä työstä ilman mitään kunnan palveluja. 
Lapset on laitettu asialle Suomi-neidon asioita hoitamaan. Joka lähtöön pitää juosta kysymässä, kuinka tämäkin asia on ratkaistu yksinkertaisten ymmärtämättömien enemmistöllä.

Perheneuvojasta omaishoitajaksi

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Valtio ulkoistaa, työnvälitys on sisäistänyt työttömät työttömiksi

Isien sota 
Ukko Kärkkäinen. Isän sotavamma ei näkynyt ulospäin, mutta hänen kärsimyksensä heijastui koko perheen elämään. Perheen nuorimmaiselle isän kohtaukset olivat pelottavia. O: Maija Kaipainen.

Sodassa miehet olivat toivottua tykinruokaa. Paljon heitä kaatui sankareina, jotkut palasivat elävinä kotiin. Nyt on halpuutettu kurkun hinta, ettei sitä kannata viljellä. Jotenkin yhdistän isien sodan vaikutukset meihin lapsiin kuin työttömien tilanteen elättää työllä itsensä ja perheensä. Valtio on sisältä mätä salliessaan työvoimatoimistojen pompotukset. Omaishoitajat pakkotyöhön hoitotyön lisäksi, ettei vain väärin perustein nosta päivärahaa ansityön lopputtua.

Päivän mietelause lupaa että hyvät työt pysyvät, samoin synti on synti ikuisesti. 

Päivän mietelause

Filosofi Platonin ajatuksia teoksesta Viisauden eliksiiri. Antiikin kreikkalaista viisautta arabialaisista lähteistä. Suom. Jaakko Hämeen-Anttila, Basam Books 1997.12.8.2015

Hartaudet: Aamuhartaus
Aamuhartaus. 12.8.2015
Rovasti Liisa Tuovinen, Järvenpää.
Keskiviikkoaamun hartauksissa puhujat "kurkistavat taustapeiliin" ja kertovat elämästään kristittynä eri elämänvaiheissa.
Hartauden alussa virsi 548, joka alkaa sanoin: "Tule kanssani, Herra Jeesus", es. Samuli Edelmann. Hartauden lopussa Taizé-laulu: "Herra kenen luo me voisimme mennä", säv. Jacques Berthier, es. Kirkkonummen Kamarikuoro, Kai Huopainen (baritoni), Tarja Viitanen (joht.). 


Nämä kaksi kuunneltavaa luvataan palauttaa kuunneltavaksi sitten kun ehtivät. Mitään syytä en keksi pitää ajan tasalla päivän mietelausetta ja aamuhartautta. Palaan asiaan kun pakolliset kiireet on ohi. Sitä sanotaan hoitotakuuksi, joka kestää ½ vuotta, kun on hyväksytty jonoon odottamaan tarvittavaa operaatiota.
- Ehtiihän tuon sittenkin, sanoi isäni valkoisten lupaamasta havuseppeleestä kuoltua haudalle. 
Kuinka tänä päivänä toteutetaan hoito, joka ei johda kuolemaan tai jos johtaakin, ehtiihän tuon sittenkin. 

Valtio ulkoistaa työnvälitystä – keino työttömyyden lyhentämiseen? (12.8.2015 6:50)
 
"Meillä on tällainen ikävä juttu kuin ikärasismi" – mikä on, kun kokenut työntekijä ei kelpaa? (12.8.2015 6:50)


Tohmajärven kunta kokosi merkkihenkilönsä tulitikkuaskien kansiin – Seppo Räty ei lähtenyt mukaan (12.8.2015 6:57)

Mitä kuuluu Suomi-brändille? Esa-Pekka Salonen ei suostunut brändin tukijaksi, sillä eihän henk. kohtaiset saavutukset ole valtion valamia lahjakkaisiin ihmisiin kuin täytettä makkaraan.

tiistai 11. elokuuta 2015

Leikkaukset iskevät arkeen.

Sairaat, eläkeläiset, perheelliset - näin leikkaukset iskevät arkeen


Maksoin potilasvakuutusta vaikka tiesin, ettei hoidossani maksa halkea. Pahin paikka oli aloittaa syöpärumba. Tarjouduin hieromaan pienen tytön mahaa, kun hänellä oli vaikeaa. Pyöräytin kerran ja pyysin isää jatkamaan, kun tyttö itkeskeli kivusta tai vierasti mummoa. Siitä paikasta isä soitti päivystykseen olihan tapaninpäivä.
Lääkärissä käynnin jälkeen odotettaisi arjen alkamista ja lääkärien töihin paluuta. Kasvain oli tullut kuitenkin käsittelystä näkyväksi eikä odotettu arjen alkamista vaan takapäivystäjä lähetti tytön Osasto 10:lle. Olihan tyttö oireillut pitkin syksyä, mutta lääkärinkin arvio petti.
- Kun perheeseen syntyy toinen vauva, isosisko oireilee samoin kuin isä äidin raskauden aikana. 


Näinkö koulutuksessa opetetaan lääkäriplanttuja kohtaamaan sairastuneita? Sanataiteessa olenkin valinnut lääkäreille tarkoitetun lisäkurssin "Taide ja Taudit". Radiopsykiatrini selvittää, mikä meidät tekee hulluksi? Nyt ei ollut kuitenkaan varaa seota, vaan piti seurata hoitolinjaa. Jouduin kuitenkin kysymään itseltäni. Kummalla on isompi hätä, tytölläkö voittakseen syövän vai minulla, kun en jaksanut seurustella isän kanssa. Pakollisten tehtävien jälkeen menin horrostamaan omaan sänkyyn.


Hurjassa nuoruudessa ei ollut hammaslääkäreitä joka kunnassa. Täysi-ikäisena menin koulupaikkakunnalla tietämäni hammaslääkärin vastaanotolle. Suhtautuminen oli alentuvaa ja aina hoitovirhe muistutta tuosta omanarvonsa tuntevasta hammaslääkäristä.
Viimeinen muistutus on seurausta tusta hoitovirheestä. Vastinparin hammas katkesi ja se paikattiin nastalla. Tämän kevään ongelma on ollut halennut hampaan juuri. Sekin on korjattu kalliisti kolmen kuukauden eläkkeen menetyksellä. Laskusta saan sen käsityksen, että olen käynyt vain kruunukaupassa valitsemassa korvaavaa puuttuvan hampaan täytettä.

Yksityisellä on omat taksansa, mutta nyt se on hoidettu ilman suurempia tunnontuskia. Tällä viikolla täyttyy hoitotakuu ja pääsen sairaalan leikattavaksi. Miksi vasta nyt? Suoraan sanottuna olen tehnyt tyhjää työtä odottaen kuolemaa. Kun sitä ei ole kuulunut, yritän saada nämä kaksi päivää kulumaan pakaten sairaalakassia.
Tunnen itseni terveydenhuollonviidakossa erikoistapaukseksi. Kuuluminen eri sairaanhoitopiiriin asuinkunnan ja sairaalan valinnan välillä ja hoitoon päästäkseen jouduin turvautumaan yksityisen hoidon puolelle, kun en kestänyt enää sietämätöntä kipua. Varaosapussille olisi nyt käyttöä, että saisin sopivat varaosat loppuunkuluneiden tilalle.

Ruotsiin työn perässä muuttaneet suomalaiset saavat vanhuuden hoitoa suomenkielisissä hoitopaikoissa. Meillä on asiat toisin. Jotka olemme eniten menettäneet meiltä eniten otetaan. Hoitoa korvataan etävalvonnalla, automaateilla ja hoitoroboteilla. Olisiko tässä paikka ottaa oppia omaa äidinkieltä puhuvilta hoitajilta?

Tiedän mitä on joutua vaikean omaisen rooliin, kun olen kysynyt potilaan hoidosta. Keskusteluyhteys on kadonnut hoitotyössä valtaakäyttävien ja hoidettavan omaisten väliltä. 

 
Rovasti Matti J. Kuronen, Lappeenranta.
Hartauden musiikki: "Kesäillan valssi", säv. Oskar Merikanto, es. Kaartin soittokunta, joht. Raine Ampuja.

Iltahartauspuhujana hän antaa voimaa arkeeni. Vuodesta 2000 olen ollut vapaa omaishoitamisesta.

SUURIA SANOJA  pieniä askelia -julkaisu sisältää kaiken omaishoidosta, särkymisestä ja kukkaronvartijoista. Julkaisu on edelleen täyttä asiaa ja Matti J Kuronen kirjoittaa vaimolleen kauneimman rakkauskirjeen.

Odotan iltahartautta tekstiversiona ja kuuntelen aamusoiton varoituksia. Kultainen kannu Tuntematon: Nao tragais borzeguis pretos (Siobhan Stagg, sopraano, ja La Compania/Danny Lucin). Suomennos; Älä vedä jalkaasi mustia varsikenkiä.

lauantai 8. elokuuta 2015

Kunnan tiet, tiekunnat ja (kaksois)kuntalaisuus

 Aamun ajatus 11.8.2015

Mene rohkeasti toiveesi perässä.
Heti kun alat rakentaa ja toteuttaa
unelmaasi, elämäsi herää ja tunnet,
että kaikella on tarkoitus.
-Barbara Sher


Sipilältä penättiin teiden kunnosta ja kaksoiskuntalaisuudesta (8.8.2015 16:36)



Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki. -Aaro Hellaakoski

"Lyhyesti" Huojuvat keulat, 1946

"You are a prisoner of the road you follow. Only the untrodden snowdrift is free."

To You

Tähän on tultu kunnissa. Sipilältä penättiin teiden kunnosta. Tiedän lapsuuskotini tieasiat Vihtaniemellä vuodesta 1900 lähtien. Ukko-Kusti ja Mummo-Mari saivat kunnanmökin asuttavakseen kauniin Juojärven rannalta. Vihtaniemi on 7 km pitkä. Sama matka on Tuusniemen kirkonkylään vesiteitse. 

Vesitie oli aina kunnossa lähteä soutamalla asioille kirkonkylään ja sunnuntaisin kirkkoon. Kouluun soudettiin vastarannalle ja sieltä karjapolkuja Koivuharjuun ja Korpelaan. Kelirikkoaikana yövyttiin mantereessa eikä kotiin päässyt ennen kuin järvi oli saanut kantavan jääpeitteen. Jokaisella oli oma tiensä kulkea umpihankea ilman auraushuolia.

Niemen viimeisestä talvisavusta lähdettiin Vihtalahteen karja- tai kinttupolkuja pitkin viemään lehmää härän luokse. Näille matkoille tuli päätepiste, kun lehmistä maksettiin tapporaha ja pellot pantiin pakettiin. Kunnan tarkastaja kulki kylillä mittailemassa perunapeltojen kokoa. Se oli EU-ajan esimarssia.

Vihtaniemen vakituiset asukkaat ryhtyivät hankkimaan tietä omaa kulkemista varten. Kunta näki otollisen ajan tulleen ja suuntasi tien päättyväksi meidän uimarantaan, vaikka niemen kärki oli kunnan omistamaa Pahkasaloa. Rannat kaavoitettiin mökkiplänteiksi ja myytiin sijoittajille aina Siperiasta asti.  Tiekunta tuli tuttuakin tutummaksi oman ja kunnan edun valvojana.

Maanmittaustoimistosta ilmoitettiin.
- Mehän voimme ottaa koko maan.
Jotakin tiesin vanhempieni tahdosta, kun he antoivat kumpikin omasta osuudestaan lahjakirjan meille kahdeksalle vanhempieni lapsiksi tietämälleen lahjan saajalle.
Eihän tämän näin pitänyt mennä. Suvusta löytyi kateellisia, jotka olisivat halunneet ottaa meidän maat ja rannat omaan käyttöönsä. Kysyin kysymästä päästyäni, mikä oli heidän tarkoituksensa. Oikeutta en saanut mistään taholta, joten uimarannasta tiekunta merkitsi määräalan toimituksen maksun pantiksi. Jos en maksaisi he ulosmittaisivat meidän rannan omaan käyttöönsä.

Pyysin nuoria puolustamaan perintöoikeuttaan tiekunnan kokouksessa.
- Tiekunta ei omista rantaa eikä toisen maalle saa rakentaa. Näin yksinkertaista se oli, kun oli oikeat ihmiset kokouksessa mukana. Minut olisi nyljetty elävältä YYE:n toimesta.

Kaikki kunnassa valtaa käyttävät kuuluivat Yksinkertaisten Ymmärtämättömien Enemmistöön. Kysyin tietoimituksen päätteeksi jäljellä olevilta uskotuilta miehiltä ja toimitusinsinööriltä.
- Kuinka tässä näin kävi?
Toinen uskotuista miehistä luetteli uuden tien rakentamisvelvoitteen, mutta keskeytin sanktioluettelon.
- Mitä perkeleitä te luulette olevanne, kun lisäätte minulle velvoitteita?
Silloin toinen miehistä alkoi tärisemään pienuuttaan, kun käytin Suuria Sanoja kiusaajien vaientamiseksi.

Poliitikoista kunnassa eikä eduskunnassa ollut ketään asiaa ymmärtävää. Kaikki olivat vain ottamassa. Sotatila, Tiekartta Länsirannalla jatkuu enkä usko Sipilällä olevan ratkaisua tähän asiaan.

Kaksoiskuntalaisuus ei toteudu Vihtaniemellä. Kunta toi yli sata sijoittajaa rannoilleen. Mutta he eivät tulleet tekemään työtä eikä lisääntymään. He tulivat mökkipläntiin sijoittamaalleen rahalle hankkimaan lisäarvoa alkuperäisten asukkaiden kustannuksella.

Joka ei vanhaa tunne ei uuttakaan ymmärrä. Olisiko meillä tämä aika opiksi ja ojennukseksi?

maanantai 3. elokuuta 2015

Suomi-neidon hermoromahdus

Sipilä: Suomi on henkisesti vaikeassa tilanteessa - viittasi "viime päivien tapahtumiin"

- Kyse on Suomen rakenteellisesta kriisistä, ei väliaikaisesta notkahduksesta tai suhdannekriisistä, Sipilä linjasi.

Kaikki näytti hyvältä 2000 vuosituhannen vaihtuessa. Saatiin ensimmäinen naispresidentti ja isä oli kuollut. En ollut sitä kiirehtinyt tieten tahtoen, mutta kun lääkäri ilmoitti hoidon lopettamisesta tuloksettomana, tilasin kuolintodistuksen, että saan luvan haudata. 

Verkossa kirjoitettua on lyhyt kuvaus, miltä maailma näytti 54 vuoden jälkeen  työaikalakia noudattavan hoitajan elämässä. Omaishoito oli ajankohtainen asia, kun kunta purki laitospaikkoja järjestämättä avopalveluita tilalle. Folkhälsan oli laskenut yhden omaishoitajan korvaavan 5,4 työaikalakia noudattavaa hoitajaa. Kymmenestä vuodesta kertyi 54 miestyövuotta.

Kohtasin monia hermoromahduksen saaneita virkamiehiä ja -naisia, jotka järjestelivät asioitani niin, että jättäisin työn kesken ja lähtisin osoitetta ilmoittamatta maailmalle. Näistä minuun kohdistuneista syytöksistä on päästy Suomi-neidon vaikeaan henkiseen tilaan. 

tiistai 28. elokuuta 2012


Tässä maailmassa osoita paikkani
 

ON OPITTAVA UUDESTAAN

On opittava uudestaan
painamaan korva maata vasten,
kuuntelemaan tämän maakunnan kalliopohjaa,
sen suurten soiden hengitystä,
herättävä huomaamaan, että ne ovat hengissä.
hongikkojen pihka, koivujen mahla,
niittyvillan hohto ja kaiken sen,
mikä kasvaa matalalla.
On kiivettävä takaisin vaarojen laelle
ja katsottava kauas, nähtävä miten vihreä vaihtuu
siniseksi, ja sininen harmaaksi,
seurattava pohjoisesta etelään liukuvien saarien liikettä,
mentävä mukaan,
luotettava liikkeen suuntaan
pohjoisesta etelään, ja etelästä pohjoiseen.

Aukaise ovi isäsi aittaan, laaritko tyhjät?
Kierrä karjapihan kautta, onko yhtään elävää?
Mene veljesi ruispellolle, missä kuhilaat?
Aukaise ovi äitisi äidin aittaan, orret notkuvat
veripunaisia tähtiä valkeilla pellavaliinoilla!

Mene uudestaan vanhalle kotimäelle, tartu ovenkahvaan,
sivele hitaasti hopeaksi muuttunutta hirttä, kuuntele,
se helähtää.
Valmista tilaa sen soitolle,
luo laaja kaikupohja, sinun on se tehtävä,
valmista sydämesi sali avaraksi
pohjoisen Karjalan paluujuhlalle!

Vaienna sydämesi kuuntelemaan. Mitään muuta ei tarvita.
Kaikki on valmiina nousemaan liikkeelle
pitkästä parantavasta unesta.
Ja se kaikki on sinun. Mikään ei ole kuollut.
Ruohonkorret helisevät tyhjissä kylissä,
lahdenpoukamat kimaltavat.
Tämä ihmeellinen maakunta on nukkunut
yli raiskaajien, teloittajien vuosikymmenten.
Ja kaikki sen kalleudet ovat tallella.
Sen kainous huomaamatta. Sen pyhyys koskematta.
Äitiemme veripunaiset kukat sykkivät mustaa vasten,
heidän rukouslaulujensa tähtikirjailut valkoista vasten.
Ja meidän on ne herätettävä.
-Anna-Maija Raittila
Parattiisini Puut Runoja
Joensuun Yhteiskoulun 90-vuotisjuhlaan 4.10.1997

Kyse on Suomen rakenteellisesta kriisistä. Suomi-neidon suuret kivet ovat samat kuin suuret kivet elämässäni. Ikään ja työhistoriaan kohdistuneet rasistiset solvaukset lasken muistinsa menettäneen kansakoulun opettajan, komukin, piikkiin.

 

101 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1914: Ensimmäinen maailmansota alkoi.

Kesämuisto 2014 kaupungin katolta.