maanantai 15. kesäkuuta 2015

Työvuosien lisääminen vai vähentäminen

Kaksi ylitse muiden Lahden konsulttikuluissa (15.6.2015 6:00)
Konsulttien käyttö liittyy julkisen sektorin pyrkimykseen vähentää henkilötyövuosia. Siihen liittyy Suomen akatemian tutkijatohtori Hanna Kuuselan mukaan talousnäkökulman ohella vallan ja vastuun ulkoistuminen, joka on demokratian kannalta suurempi ongelma. 

Yksi hölmöläisakoista puuttui lukumäärässä. Ohi kulki viisas Matti, jota pyydettiin apuun kadonneen löytymiseksi. Viisas Matti pyysi naisia painamaan nenänsä mutaan ja painumien laskeminen toi kadonneen takaisin. Minä, yksi, kaksi jne on tämän päivän työvuosien vähentäjä. Hän korvaa 5,4 työaikalakia noudattavaa hoitajaa. 5,4 x 10 yksinkertaista työvuotta kertautuu lain mukaan 54 miestyövuodeksi. Tähän tarvitaan viisaita matteja laatimaan vanhalla kaavalla lakeja. Presidentin allekirjoituksella vahvistetaan pudotuspeli. IKÄ 61/64 vuotta säästää porkkanarahat ja järjestää keppikeittoa. "Yrittäjyys ei ole ollut missään arvossa, joten yrittäjille ei ole kertynyt työhistoriaa."

Ase-, huume- ja naiskauppa ovat rahakkaimpia bisneksiä maailmassa. Muuttuneesta maailmantilanteesta taloudessa ja turvallisuudessa käydään  
Kultaranta-keskustelut

// klo 09.30 / maanantai 15.06.2015

Tasavallan presidentin isännöimissä Kultaranta-keskusteluissa ovat aiheena maailman ja Suomen turvallisuus. Maailman epäjärjestyksestä puhuvat mm. Strobe Talbott Yhdysvalloista ja Aleksei Kudrin Venäjältä. Suora lähetys. 

Kultaranta-keskustelut

// klo 11.30 / maanantai 15.06.2015

Kultaranta-keskustelut jatkuvat. Aiheena on Suomen rooli epävarmemmaksi muuttuvassa maailmassa. Keskustelijoina suomalaisia päättäjiä ja asiantuntijoita. Suora lähetys. 

Henkilöhistoriasta löytyy vuodesta 1900 lähtien nimiä, jotka eivät mahtuneet silloiseen maailmaan. Syntyperä oli syy viedä vankilaan tunnetuin seurauksin. Syntymäni aikoihin heitä olisi tarvittu tykinruoksi. 
Kun isäni palasi sodasta elävän, vedettiin taas esiin syntyperä. Jäljellä olisi vain voittajille tilaa, kun rahanjaosta oli kyse. Jos kunnalla oli valmiuksia hoitaa velvollisuutensa vanhustenhoidossa, se ei ollut valtion edun mukaista. Sirkka Hämäläinen veti perässään rahamassia, johon ei saanut koskea. Omaishoitaja sai valitusosoitteen, jos ei hyväksynyt omaishoidontuen kierrättämistä hoitajan kautta hoidettavalta perityn palvelumaksun nimellä takaisin kunnalle hoitajan tekemästä työstä.

Olen kysynyt kaikista asioista, jos vastaaja on puhunut läpiä päähänsä. Kunnanlääkäri soitti Kelan-tädille iltapäivällä.  Ihmetteli olisiko joku vielä vastaamassa ennen työajan loppua.
Samaan loveen lankesi Laura Räty ihmetellessään, onko Suomessa vielä alle 2 000 euroa tienaavia palkkalaisia. 
Kunnanlääkäri naulasi puupaltottaan kysyessäni ja kuoli. Laura Räty puolustautui väärällä sanavalinnalla. Hänellä ei ollut enää kannattajia eduskuntaehdokkaana, joten oli palattava entiseen johtajan virkaan.
Muistoja näin muodostuu.Työvuosien vähentämisessä on onnistuttu 100 prosenttisesti. Siitä muistuttaa työttömien valtavat armeijat. Sodassa heille olisi käyttöä kuin pienviljelijöille  yli 70 vuotta sitten.

Ei kommentteja: