tiistai 28. huhtikuuta 2015

Aamuvoimistelu

tekijä: beboplulala

Muistojen bulevardilla kohtaan Vysotskin kuin punaisen heinäkuun päivänä 2005, jolloin heräsin. Silloin oli susijahti käynnissä ja eläkeaika oli ilmoitettu alkavaksi. Viimeisinä päivinä jouduin mukaan onnettomaan Katujätkä -projektiin.

Tämän päivän poliittinen tilanne on perin onneton, sanoisi punaisen heinäkuun restentti tarkoittaen kuitenkin päinvastaista. Vaalit on käyty, hallitusta sorvataan ja nuoret ääniharavat ovat intoa täynnä pistämässä Suomen kuntoon.

Nuori koulutettu nainen lähestyi minua pyynnöllä, josko saisi harjoittelupaikan luonani ryhtyäkseen yrittäjäksi. Projektivastaavan kanssa tuli allekirjoittamaan sopimusta ja ajattelin sen olevan harjoittelijan parhaaksi. Hän saisi työhuoneen käyttöönsä aamupäivisin ja itse tekisin omat työt iltapäivästä myöhään iltaan. Asiakkaiksi pyytäisin omaishoitajia harjoittelijan nimellisellä hinnalla.

Kaikki ei mennyt suunnitelman mukaan. Kun kuntoutustuki jatkui, hän aloitti lomailemalla kundikaverinsa kanssa. Tavoitin hänet puhelimella Lapista kysellessäni hänen aloittamisaikaa. 
Maanantaiaamuksi sovittiin 1. aika. Menin katsomaan, kuinka hän aloittaisi. Asiakas oli tullut ajallaan, harjoittelijaa ei näkynyt. Hieroin harjoitustyön luvatulla nimellisellä hinnalla. Harjoittelijasta ei ollut mitään havaintoa. Torstaina soitin ja sain selityksen poissaoloon.
- Kun en selvinnyt maanantaiaamuna töihin, en kehdannut tulla myöhemminkään. Hän kuitenkin lupasi tulla. 

Sovittuina aikoina hän tuli myöhästyneenä eikä ollut halukas tekemään työtä. Sitä innokkaampi hän oli järjestelemään työhuonetta kahdelle työntekijälle. Soitin projektivastaavalle sattuneesta kohtauksesta minun työaikana.
- Minua on vedätetty ja sinuakin, jos tarkoituksena on antaa harjoittelupaikka nuorelle työllistettävälle. 
- Pyydä avaimet pois ja toivota hyvää jatkoa.

Sen teinkin eikä se ollut mieleistä harjoittelijalle. Hän tuli vielä kerran tapaamiseen koulutuskonsultaatioon. Suljin oman kansion session päätteeksi ja kysyin harjoittelijalta konsultin kuullen.
- Mitä mieltä olet saamastasi tilaisuudesta?
- Ei riitä resurssit. 
- Ei kiinnosta pätkääkään. Voisiko sen selkeämmin sanoa.

Näissä mietteissä istuin aamulla sängyn reunalla. Oma vakaa päätökseni oli hoitaa vanhempani. Kunta ja valtio projektivastaavana on tehnyt kaikki työn turhaksi. Restenttikin sen vielä vahvisti yli-ikärajalla ja olemattomalla työhistorialla. Lain allekirjoitus tekee sen tyhjäksi, mutta minun pitää saada vielä esittelijän vahvistus lain sisällöstä.

Samaan lopputulokseen johti asetus omaishoidontuesta 1993. Kotihoidontuki alennettiin lainmukaiseksi. Minulle maksettiin verot vähennettynä ja loppu perittiin isältä palvelumaksuna takaisin kunnalle minun tekemästä työstä. Omaishoidon tulevaisuus on Katujätkä-projektiin  verrattava poliittinen kupla muiden kuplien lisäksi tässä keväässä.

A2-ilta: Tuomio-ilta Tuomioillan esittely noudattaa samaa sapluuna kuin vaalikysely. Heitä koulutettiin Salpauksessa puhelinmyyjiksi. Mikä on seuraava? 

Tutkijat: Toimittajat käyttivät tv-tenteissä viime vaalien alla lähes joka toisen puheenvuoron

Ei kommentteja: