keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Värikylpyjä

Aamuhartaus 21.1.2015 Rovasti Timo Juntunen, Hailuoto. 
Virsi 288: 1-3 alkaa sanoin: "Silmäisi eteen, Jeesus". Soile Isokoski (sopraano), Marita Viitasalo (piano).

Aamuhartaus ke 21.01.2015
Timo Juntunen, Rovasti, Hailuoto

Palava sydän

Ne tulevat jälleen. Joka ikinen yö ne toistuvat; nuo levottomat painajaisunet. Näen unia sodasta. Näen niissä perheeni ja kansani ihmiset. Ja minä huudan ääneen: voisimmepa me juutalaiset elää rauhassa! Edes yhden päivän.

Minä olen Berenike, Herodeksen tytär. Juutalainen nainen miesten maailmassa. Olin jopa melkein Rooman kuningatar. Kuunnelkaa siis minua hetki. Ottakaa vastaan viestini, ehkä siitä on teille hyötyä, vaikka elättekin kaukana tulevaisuudessa. Joskus toivon että minäkin olisin saanut elää jonain toisena aikana, jossain toisessa maassa. Sivistysvaltiossa, jossa ei ole sotaa. Vapauden, veljeyden, sisaruuden ja tasa-arvon aikana. Tai ehkä sellaista ei tulekaan. Kaikki on harhakuvaa, autiomaan tuuleen haihtuvaa. Tai ehkä toivoa on sittenkin. Tapasin kerran palavasilmäisen miehen, jonka puheet ja usko jättivät minuun jäljen.

Olin korkeasti kunnioitetun veljeni, kuningas Herodes Agrippan kanssa Kesareassa. Veljeni pyydettiin kuulustelemaan miestä, joka oli saanut puheillaan pahennusta aikaan. Tuo mies, nimeltään Paavali, ei kuitenkaan puhunut itsestään vaan hän puhui Jeesus-nimisestä ristiinnaulitusta miehestä ja kuolleiden ylösnousemuksesta. Hän ei tuntunut pelkäävän mitään, vaikka hyvin tiesi että hänkin olisi voinut saada kuolemantuomion juutalaisen uskomme vastaisesta opista. Kuiskasin veljelleni että hänet pitäisi vapauttaa. Paavali oli kuitenkin itse vedonnut Rooman hallitsijaan, joten hänet oli vietävä keisari Neron luo.

Jäin miettimään Paavalia: mikä oli synnyttänyt tuon palon hänen silmiinsä?

Olinhan minä tavannut palavasilmäisiä miehiä ennenkin. Usean kanssa jaoin vuoteeni. Mutta heitä ajoi eteenpäin vain oma vallanhimo. Ja siihen he kaatuivat, yksi toisensa perään.

Ei minulla ollut koskaan onnea rakkaudessa. Surua rakkaus minulle vain on tuottanut. Lyhytaikaista onnea ja toistuvia menetyksiä. Kaikki kolme miestäni on tuotu kaatuneina sotatantereilta. Lopulta rakastuin mieheen, joka löi omaa kansaani miekallaan. Hän teki niin, koska hänen oli toteltava käskyjä. Sillä meillä kaikilla on käskijämme. Ja sen asian tahdon sanoa myös tuomitsijoilleni. Rakkaudella on tuomarinsa. Mutta ehkä vielä joskus tässä maailmassa nainen saa rakastua mieheen ja odottaa vastarakkautta. Tarvitsematta olla vain miehen omaisuutta.

Minua on pidetty pahana. Minua on katsottu halveksien, kavahdettu kuin myrkkykäärmettä. Mutta minä yritin pelastaa juutalaisen kansani. Tiesin, että kapina roomalaisia vastaan olisi tuhoisa virhe. Paastosin ja ajoin pääni. Paljain jaloin astelin Jerusalemiin. Itkin ja vetosin ihmisiin. Huusin katolla rauhaa. Mutta turha oli yritykseni pelastaa kansani. Pyhät paikkamme hävitettiin. Temppelimme ovat raunioina. Ja kansa on lyöty hajalle.

Minä, Berenike, tunnen pyhät kirjoitukset. Ja minä olen osa isieni maata. Juutalaisen äidin maidosta olen ensimmäiset elämän voimani ammentanut. Tänne minut myös haudataan. Me ihmiset olemme kuin uni, joka aamun tullen katoaa. Olemme kuin ruoho, joka päivällä kypsyy ja illalla leikataan. Ja niin on tuhat vuotta Jumalamme silmissä kuin yksi päivä.

Ei minusta tullut kuningatarta. Ei juutalainen nainen voinut seistä Rooman keisarin rinnalla. Mitä olin luullutkaan? Sokea hullu olin ollut jälleen. Nyt kun olen saanut haudata viimeisetkin haaveeni maallisesta onnesta, muistan vain palavasilmäisen miehen, jonka elämän ristiinnaulittu rikollinen oli muuttanut. Tuota samaista Jeesusta hän kertoi vihanneensa ja vainonneensa tuntematta häntä. Kunnes yhtäkkiä kohdattuaan Jeesuksen Paavali oli tullut tuntemaan totuuden ja kaikki hänen elämässään oli muuttunut.

Voitteko kuvitella tämän kaiken, tulevien aikojen ihmiset? Ehkä voitte. Ehkä tuo Jeesus vielä muuttaa maailman. Sytyttää palon, joka leviää silmistä silmiin, käsistä käsiin, sydämistä sydämiin. Jos hän, joka kohtasi Jeesuksen, astui pelotta eteenpäin, rakkautta julistaen, maailmalla on toivoa.

Elämäni viimeiset vuodet ovat käsillä. Tähän saakka olette minusta kuulleet. Enempää ette kuule. Nyt minä odotan Jeesusta. Ehkä vielä kohtaan hänet. Rukoilen sitä hiljaa. Se tuo lohtua.

- Kuka minä olen? kysyn 27.1.2015 vainojen uhrien muistopäivänä.



Niinhän sitä luulisi yhdellä vilkaisulla Kela-asian hoituvan. Nyt on kyse Kela-taksin käytöstä. Pyysin eilen sairaanhoitajalta terveydenhuollon todistusta SV 67. Hän ei tiennyt asiasta mitään, lupasi selvittää päivän aikana. Soittaisi sitten illalla. Ei kuulunut soittoa. 
Tilaan Kela-taksin huomista sairaalakäyntiä varten luottaen, että todistus tulee aikanaan. Mitään sekavampaa en ole Kelalta kuullut sitten eläkepäätöksellä annetusta arvonimestä "varhennettu vanhus". Meitähän voi kohdella miten sattuu, riippuu käsittelijästä.

Kaikilla ei ole mahdollisuutta yhdellä vilkaisulla hoitaa asioitasi. Siihen tarvitaan asioidenhoitaja valtakirjalla. On soitettava Kelaan, jossa kaikki asiakaspalvelijat palvelevat parhaillaan, ole hyvä odota. Tai soita myöhemmin uudelleen.

Muistan ajan, kun soittaja maksoi maailmanparantajille soitetun puhelun. Ennustajat kehuivat sen olevan hyvää bisnestä. Nyt Kela jatkaa tätä perinnettä. Siitä huolimatta kaikki huijarit jatkavat omaa bisnestään. Kokeilin klikata kuvaa, mutta mitään ei tahtunut. Poimin sen youtube sivulta mainoksena, joka ei aukea mihinkään.

Tässä tutkimuksessa ei Lahdella ole kehumista: sijoitus vasta 50:s




Ei kommentteja: