perjantai 2. tammikuuta 2015

Päivystyskäynti

Uuden vuoden puhe tuo esille talouden, turvallisuuden ja ympäristön epätasapainon. Tätä kohti ollaan oltu menossa niin kauan kuin minä muistan. Oman aikani sukupolvenvaihdos on tosiasia. 
 
Kesän 1989 loma vanhempien luona oli alkusoitto kaikelle, mitä oli tulossa. Tein parhaani minkä osasin, mutta virkamiesten mielet kääntyivät minua vastaan. Ollaan pattitilanteessa tai vielä enemmän solmussa kuin aloittaessani etukäteen sovitulla kunnallisella kotihoidontuella halvaantuneen äidin hoitamisen kotona. Isän ei katsottu vielä kuuluvan hoivan ja avun piiriin 85 -vuotiaana, kotiutettuna syöpäleikkauksesta.

26 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1989: Äiti Teresa saapui Kalkuttaan aloittaakseen työnsä Intian köyhien ja sairaiden parissa.

Kritiikkiä

»Äiti Teresa ei auttanut Kalkutan köyhiä vaan länsimaiden rikkaita, jotka saivat hänen avullaan rauhoitettua huonon omatuntonsa – ja Äiti Teresa sai heiltä miljardeja dollareita. Jotkut hänelle lahjoituksia antaneet olivat diktaattoreita tai rikollisia, jotka yrittivät pestä likaisia käsiään. He saivat Äiti Teresan pyhän kunnioituksen sopivaa rahasummaa vastaan. Suurin osa hänen kannattajistaan oli kuitenkin rehellisiä, hyvää tarkoittavia ja lämminsydämisiä ihmisiä, jotka lankesivat siihen harhaan, että `Katuojien Pyhimys´ kuivaisi kaikki kyyneleet, lopettaisi kaiken kurjuuden ja korjaisi kaiken epäoikeudenmukaisuuden maailmassa. Illuusioon rakastuneet kieltäytyvät usein näkemästä totuutta.» (Intian rationalistiajattelijoiden liiton pääsihteeri Sanal Edamaruku.[52])
Minun täytyy kiittää niitä, jotka
ovat minua loukanneet, sillä
muuten en ymmärtäisi, miltä
toisesta voi tuntua. Minun täytyy
kiittää niitä, jotka ovat minut
jättäneet ja hylänneet,
kun eniten tukea olisin tarvinnut,
muuten en osaisi päästää irti
ja olla itsenäinen.
Minä kiitän niitä, jotka ovat
sylkeneet minua päin naamaa, sillä
ilman heitä minulla ei olisi
luonnetta ja lujaa tahtoa selvitä, ja
nousta aina uudelleen  jaloilleni
Lisää seinällesi, jos et ole katkera
ja vihainen elämän kolhuista, vaan 
hyvin koulutettu selviämään.

»Kun vaivaudumme katsomaan julkisen kuvan taakse, havaitsemme, että hänen uskonsa ja selkeä päämääränsä antavat meille voimallisen oppitunnin siitä, miten meidän tulisi rakastaa, palvella ja kunnioittaa lähimmäisiämme, erityisesti niitä, jotka ovat köyhiä ja vailla ihmisarvoa. Hän tekee, niin kuin hän opettaa. Hän kulkee yksinkertaista tietä, jota jokainen voi seurata.[39]»

 Päivystysterveiset 02.01.2015 tehosivat.
Kyllä tästä hyvä vuosi tulee!

Hannes Hynönen liikuttui presidentti Niinistön puheesta: "Vallan ihmeellinen juttu – että hän muisti" (video) (1.1.2015 13:56)

101-vuotias sotaveteraani yllättyi kutsusta linnaan – video

Valkoista valoa
Venäläisen päässä
Millaisia ihmisiä ovat ne tavalliset venäläiset, jotka uskovat tai ovat uskovinaan kaiken valtiollisen propagandan ja vilpittömästi tukevat presidenttiään Vladimir Putinia? Mikä venäläisiä vaivaa? Johanna Korhosen Valkoisessa valossa kuunnellaan Sergei Rahmaninovin Vigiliaa. 


Kolmas vuosikerta 
Ensimmäinen lukukappale
 
1. Moos. 8: 13-22
Ensimmäisenä päivänä ensimmäistä kuuta sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataayksi vuotta, vedet eivät enää peittäneet maata. Nooa poisti arkin katon ja näki, että maan pinta oli kuivunut. Toisen kuun kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä päivänä maa oli kokonaan kuiva.
    Silloin Jumala sanoi Nooalle: ”Lähde ulos arkista ja ota mukaan vaimosi, poikasi ja poikiesi vaimot. Vie mukanasi ulos kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki elävät olennot, linnut, karjaeläimet ja maan päällä liikkuvat pikkueläimet. Vilisköön maa niitä jälleen, ja olkoot ne hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä.” Niin Nooa lähti poikiensa, vaimonsa ja poikiensa vaimojen kanssa ulos, ja kaikki eläimet, kaikki pikkueläimet, linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat, lähtivät suvuittain arkista.
    Sitten Nooa rakensi alttarin Herralle, otti kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä ja uhrikelpoisia lintuja ja uhrasi ne polttouhrina alttarilla. Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: ”Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.
      - Niin kauan kuin maa pysyy,
      ei lakkaa kylvö eikä korjuu,
      ei vilu eikä helle,
      ei kesä eikä talvi,
      ei päivä eikä yö.”


Toinen lukukappale
Ap.t. 4: 24-30

Kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa.
    He sanoivat:
    ”Valtias, sinä joka olet luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on! Sinä olet antanut Pyhän Henkesi puhua palvelijasi Daavidin, meidän isämme, suulla:
      - Miksi pakanat raivoavat,
      kansat punovat turhia juonia?
      Maailman kuninkaat nousevat vastarintaan,
      hallitsijat liittoutuvat
      Herraa ja hänen Voideltuaan vastaan.
    Juuri näin on käynyt. Tässä kaupungissa Herodes ja Pontius Pilatus liittoutuivat pakanoiden ja Israelin kansan kanssa pyhää palvelijaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olit voidellut. He toteuttivat sen, minkä sinä voimallasi ja päätökselläsi olit ennalta määrännyt tapahtuvaksi. Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi. Ojenna kätesi, niin että sairaat paranevat, että tapahtuu tunnustekoja ja ihmeitä pyhän palvelijasi Jeesuksen nimessä.”

Kello vaihtoi papiston aikakäsityksen kauppiaiden aikaan. 

Ei kommentteja: