maanantai 12. tammikuuta 2015

Mihin eläketuloni on riitettävä

Kävin verkkopankissa ja poimin sieltä hajatelman "Mihin eläketuloni riittävät?" tämän päivän työikäiselle.

https://www.s-pankki.fi/globalassets/media/artikkelien-kuvitukset/tum_riippukeinussa_1600x300.jpg  

"Mikäli vuosiansioni pysyisivät nykyisellä tasollaan, tulisi eläkkeeni olemaan 65 vuoden rajapyykin saavuttaessani korkeintaan noin puolet tämänhetkisestä palkastani."  
"Ehkäpä haluamme eläkkeellä harrastaa, matkustella, helliä itseämme ja nauttia kevyestä elämästä."

Joulukalenterin luukut ovat sulkeutuneet ja siksi kiirehdin katsomaan, mitä kaikkea Otavan Opisto tarjoaa alkavalle lukuvuodelle 2015.

1. luukku

Sodan aikana syntyneelle opiskelun autuus alkoi vasta eläkeikäisenä, jolloin ilmoittauduin suorittamaan YEATutkinnon verkkoympäristössä. Tuli kiire hankkia oma tietokone ja sen käynnistämiseksi verkkokirjoitustaito. Lukulehti Verkkokirjoittajan talon pöydältä piti pelastaa nykyiseen osoitteeseen, kun dna ilmoitti lopettavansa kotisivutilapalvelun käytön. dna uhkasi hävittää kotisivut lopullisesti eikä niitä voisi enää palauttaa.

Onneksi on Otavan Opisto – Wikipedia, josta kuului kutsu tulla mukaan sellaisena kun olin 10 vuotta sitten ja olen tänään. Verkon välityksellä olen istunut pajassa ja osallistunut  Maailman ihanin tyttö - Voimauttavan valokuvan -perusteet kursille.

Kaikkia joulukalenterin luukkuja en avaa tällä sivulla. Jätän ne luonnosasteelle voimaksi tälle vuodelle ja salaa katson sen ruskean "pömpelin" seinältä, jossa 1. luukku saa tekstin: OTAVAN OPISTON SALAISUUS. Tarkemmin katsottuna ruskeat laudat ovat ovi kivijalassa, jota ei ole muurattu umpeen kuin Historia: Hitlerin valtakunnankanslian pommisuojien ovia. Olkoon ovi takaportti jouluun.

Oma eläkkeelle jääminen ei sujunut lupausten mukaan. Sain päätöksen eläkkeelle jäämisen ajankohdasta 1.2.2005, mutta ilman tietoa eläkkeen €uromäärästä, mikä raha tulisi tilille ja milloin. Kysyessäni tätä eläkeneuvojalta, hän sanoi heitä olevan liian vähän laskemaan kenenkään eläkkeitä. Oli jatkettava työtä, kunnes Kelan täti lupasi eläkettä, mutta arvonimestä "varhennettu vanhus" maksaisin vähennystä osamaksuna eläkkeestä kuolemaan asti.    

On syytä aloittaa tonttukoulussa omaishoitajan kokemuksella, kun 54 vuotta hujahti hoitohommissa noudattamatta työaikalakia 24/7.  Näitä on laskeskeltu monen ministerin ja erityisavustajan voimin. On eksytty aina kauas asiasta ja päädytty omaishoitajien säästötalkoisiin yli 3 miljardin  säästöt valtiolle. Tästä seuraa kirous nykymenolle.  Työssä olevat asiakaspalvelijat ovat hermostuneita ja Kelan automaatti vastaa.
- Kaikki asiakaspalvelijat ovat varattuja. Soita myöhemmin uudelleen. 

JK Professorit: Raportointi harhaanjohtavaa - eläkkeeseen ...

Ei kommentteja: