torstai 31. joulukuuta 2015

Kaamosraja Vintilänkairassa

Kaavio maista, joissa blogia luetaan eniten

Kaavio maista, joissa blogia luetaan eniten

Onni täällä vaihtelee tai ainakin sivun katsojien määrä lähentelee 100 000 rajaa. Brysselissä on kielletty massiivinen uuden vuoden ilotulitus. Sanaleikki ennustaa ILOa koko vuodeksi. Toiselle ONNELLISUUS avautuu uudella tavalla. Eletään päivä kerrallaan kiirehtimättä mitä koko vuosi tuo tullessaan. 



Hymyilevä Apollo Elävästä arkistosta kuunneltavaksi silloin kun joku mättää.

Hymyilevä Apollo tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks, käy kulkukin helpommaks.

Hymyilevä Apollo  31.12.2000 siirryttiin uudelle vuosituhannelle.

 

perjantai 25. joulukuuta 2015

Luukku 24

Saatuna, annettuna, kaunista kaikki rakkaus.
Onnekkaita ne, jotka sitä herättävät;
mutta suurin onnellisuus niillä,
ketkä sitä eniten tuntevat
.
-P. Shelley

torstai 24. joulukuuta 2015

Tonttu ei saa unta

Pikkuinen tonttu hyppeli näin
jalassa tossut väärinpäin.
Pikkuinen tonttu huuteli näin:
Tästä se joulu alkaa!
Tip tap, huuteli näin,
tip tap, huuteli näin: 


Tämä on saavutus, kun päivä alkaa pidentyä ja tontut viettävät joulua. Kaipasin näitä vanhanaikaisia punapukuisia tonttuja. Googlehaku etsi puolestani seinälle projisoituneet tontut. Itse en käy enää mitään askartelemaan, joutuivathan monet postin laatikot tihutyön kohteeksi.

Tähän on tultu, kun rahan haistajat nuuskivat joulupostilähetyksiä löytääkseen jonkun setelin kortin välistä. Tällä menolla julistetaan joulu perutuksi vuoden kuluttua. Eletään vielä tänään kuin viimeistä joulua.

Perhosefektin kierrätys- ja ekoilusivut tarjoavat pirkkamainostontut rekvisiitaksi kuin sota-ajan vehnäjauhosäkit käytettiin merkattuina pöytäliinoiksi.
 


Ketsuppitontut 2

maanantai 21. joulukuuta 2015

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Illasta päivä ei enää lyhene

 
Luontokalenterin luukku 16
Puropulahtaja, talvisurffari, avantouinnin mestari. Monen lempilintu koskikara nauttii puhtaista purovesistä.  


Hartaudet: Aamuhartaus 16.12. piispa emeritus Eero Huovinen
Piispa emeritus Eero Huovinen, Helsinki.
Keskiviikkoaamun hartauksissa puhujat "kurkistavat taustapeiliin" ja kertovat elämästään kristittynä eri elämänvaiheissa.
Virsi 215: 1-2. Virsi alkaa sanoin: "Oi armon merta ihmeellistä".
Radion kamarikuoro, Tarja Viitanen (joht.), Pertti Eerola (urut).
  


Keskiviikkoaamun aamuhartaus herättää ristiriitaisia muistoja tapahtuneesta ja tämän ajan asiantuntijan pahoittelusta. Minunko oli valinta tulla kastetuksi elokuussa 1941? Isä tuli rintamalta kuorma-auton lavalla kaatuneiden kummisetien arkkujen kanssa. Ei ole valokuvaa tuosta kastepäivästä. Kirkkoherraa kiinnosti enemmän isän tuomat terveiset rintamalta kuin kastettavaksi tuotu tyttölapsi.

Minua loukkasi kenttäpiispan pahoittelut seurakunnan osoitteen vaihtumisesta ja annoin hänelle kirjallisen palautteen. Osoite vaihtui vauhdilla ja maistraatti linkosi "muuhun uskonnolliseen yhteisöön". Luopumatta lapsenuskosta sain kastekynttilän 65 -vuotiaana ja srk:n 150 -vuotiskynttilän suurlähetystön puutarhajuhlissa. Ilman tätä siirtoa olisin edelleen vain kirkollisveron maksaja. Mihinkään toimintaa ei olisi asiaa, kunhan vain maksaisin kaikki maksut, jotka minulle määrätään Suomi-neidon nostamiseksi tämän joulun suuresta ahdingosta. 

Näin vanhaksi on pitänyt tulla saadakseni itse päättää "ollako vai eikö olla?". Minulla on uusi tietokone ja sille tietysti oma käyttötarkoituksensa. Nettiyhteyden saan sisäänrakennetusta laajakaistasta. Toimii nopeasti, kun kone ei ole liikaa lastattu kaiken maailman mainoksilla. Pitkin vuotta olen saanut lahjoja. Jopa eilen nuori lääkäri nauroi, kun edelliset kehoittivat menemään psykiatriseen hoitoon. Toivotti lopuksi hyvää joulun odotusta session päätteeksi.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Jouluiloa

Joulukalenteri
2015


Aamuhartaus ma 07.12.2015
John Vikström, Arkkipiispa emeritus, Turku

Tänään tahdon kiittää (2)

Tänään tahdon kiittää eilisestä, siitä mistä eilinen itsenäisyyspäivä on meitä taas kerran muistuttanut. Tänä vuonna olemme saaneet erinomaisen opetuksen siitä, mitä itsenäinen ja vapaa isänmaamme meille oikein merkitsee.

Ne pakolaiset, jotka nyt tulevat meille, hakevat maastamme turvaa. Mitä tämä turva tarkoittaa? Ruotsin ja saksan kielessä turvapaikan nimi on asyl. Tämän sanan taustalla on kreikan kielen sana ásylon, jossa on kyse koskemattomuudesta. Turvapaikka on siis paikka, jossa ihminen on koskematon, loukkaamaton. Hän on turvassa kaikilta niiltä, jotka syystä tai toisesta tahtovat käydä häneen kiinni. Niillä, jotka nyt etsivät meiltä turvapaikkaa, on kovia kokemuksia monenlaisista kosketuksista. Osa heistä on hakattu ja ruoskittu, osa on raiskattu, osa on henkisesti kidutettu ja haavoitettu, osa ruumiillisestikin. Tältä kaikelta, tällaisilta ”kosketuksilta”, pakolaiset etsivät nyt turvaa. Etsivät paikkaa, jossa heidän oikeuttaan koskemattomuuteen, ei enää loukata.

Mitä tästä opimme omaa maatamme ajatellen? Opimme sen, että sana turvapaikka ilmaisee erinomaisella tavalla mitä tämä rakas maa ja sen itsenäisyys meille merkitsevät. Itsenäisyyspäivän tienoilla muistelemme miten tämä yhteinen turvapaikkamme täällä Suomenniemellä on luotu ja miten sitä on jouduttu puolustamaan niitä vastaan, jotka eivät ole kunnioittaneet kansamme koskemattomuutta.

Itsenäisyyspäivä on siten suuri kiitospäivä. Kiitämme kaikkia niitä, jotka ovat tämän turvapaikan meille luoneet ja puolustaneet. Kiitoksella muistamme myös missä meidän perimmäinen ja vahvin turvamme on, kun me Runebergin virren sanoilla veisaamme ”Sun kätes, Herra, voimakkaan / suo olla turva Suomenmaan / niin sodassa kuin rauhassa / ja murheen, onnen aikana.” (Vk 577:1)

Kun me itsenäisyyspäivän tienoilla tällä tavoin muistelemme ja kiitämme, on meidän hyvä myös muistaa, ettei tämä maa ole aina ollut turvallinen paikka kaikille asukkailleen. Kansamme keskuudessa on menneinä vuosisatoina elänyt sekä vähemmistöjä että suuriakin väestönosia, jotka ovat saattaneet olla hyvinkin turvattomia. Esim. juutalaiset ja romanit – ennen puhuttiin mustalaisista – ovat täällä saaneet kokea monenlaista syrjintää. Täydet kansalaisoikeudet he saivat vasta maamme itsenäistyttyä. Vastaavasti piiat ja rengit, torpparit ja teollisuuden työntekijät, kuten naisetkin, joutuivat liiankin kauan elämään melko suojattomina isäntien alaisuudessa ja ehdoilla.

Samalla tavoin kuin tämän päivän turvapaikanhakijat nämä ryhmät lähtivät 1800-luvun lopulla liikkeelle hakemaan turvaa, turvapaikkaa. Ja kaikilla oli oma Välimerensä, johon osa hukkui matkalla kaivattuun suojaan ja turvaan. Samaan suojattomien joukkoon ovat myös maamme seksuaalivähemmistöt kuuluneet, jopa tähän päivään asti. Heilläkin on ollut oma Välimerensä, jota kaikki eivät ole onnistuneet ylittämään.

Yksi itsenäisyyspäivän suuri kiitollisuudenaihe on se hyvinvointiyhteiskunta, joka useampien mittarien mukaan on saattanut maamme ja kansamme maailman onnellisimpien joukkoon. Tämän yhteiskunnan rakentaminenhan on ollut juuri turvapaikan rakentaminen ja avaaminen oman kansamme uhanalaisille ryhmille. Oikeusvaltion perusoikeuksien perustalle on rakennettu omia turvapaikkoja vanhuksille ja lapsiperheille, sairaille ja työttömille jne. Siis turvapaikan suoja vanhuuden, köyhyyden, sairauden ja työttömyyden uhan edessä.
Maassamme on vanhastaan vietetty erityinen kiitospäivä syksyllä, kun on kiitetty Jumalaa vuoden sadosta. Yhdysvalloissa tällaisesta päivästä on tullut erityisen suuri juhlapäivä, Thanksgiving Day, jota vietetään marraskuun neljäntenä torstaina. Pari viikkoa sitten Yhdysvalloissa toimiva Helsingin Sanomien kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski tilitti tuntojaan ja ajatuksiaan tämän vuoden kiitospäivän edellä. Hän oli nimittäin havahtunut huomaamaan minkälaisia kiitosaiheita meillä suomalaisilla on, jos vertaamme olojamme amerikkalaisten vastaaviin oloihin.
Näin hän kirjoitti kolumnissaan: ”Meillä on puhdas ilma. Hyvä vesi. Kuumat suihkut! Ei pyörremyrskyjä eikä maanjäristyksiä. Poliisia ei tarvitse pelätä. Virkamiehet eivät ota lahjuksia. Vauvat jäävät henkiin. Tarhassa ja koulussa saa lämmintä ruokaa. Opettajat osaavat kirjoittaa. Bussit kulkevat. Kadut aurataan. Jalankulkijat käyttävät heijastimia. Poliitikot vastaavat puhelimeen!

Opiskelijoille maksetaan opiskelusta. Lomat ja vanhempainvapaat ovat pitkät. Naiset menestyvät aivoillaan. Presidenttiin törmää torilla. Baarista voi kävellä yöllä kotiin.” Tämän kiitosaiheluettelon päätteeksi kirjeenvaihtaja totesi: ”Kiitän nyt, koska Suomessa unohdan kumminkin, mitä ihmeellistä näissä nyt olikaan.” Niin, me unohdamme kiittää, koska pidämme näitä asioita itsestään selvinä.

Mutta sitä ne eivät ole. Siitä saamme muistutuksen näinä vaikeina lamavuosina, jolloin joudumme kysymään mistä pitäisi, mistä voisi, tinkiä. Toivokaamme, rukoilkaamme ja tehkäämme työtä sen puolesta, että uhanalaisimpien kansalaistemme turvapaikat saisivat tässäkin tilanteessa säilyä ehjinä. Yhdymme isänmaanvirren rukoukseen.

Virsi: 577:1,7
 

maanantai 30. marraskuuta 2015

Tätä päivää, eilistä ja huomista

Aamun ajatus
Paras tapa suhtautua muutokseen
on auttaa sitä syntymään. 

Neljän hatun varhennettu vanhus
Olen muutos, jonka haluan nähdä 

76 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1939: Talvisota alkoi Neuvostoliiton massiivisella hyökkäyksellä Suomeen.

"Sellainen oli sotajoulu rintamalla."
Isäni muisteli viimeisinä jouluina kokemuksiaan.




by  •  • 0 Comments
 
Sana on vapaa. 

Odotan mitä rajakunnassa puhutaan 1. adventtiviikolla


JOULUKALENTERIN 
ensimmäinen luukku avautuu huomenna!
Tätä ehdin jo kaivata kuin lapsi.
Huomenna joulukalenteri saa linkin.
Hetki rauhoittumiselle

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Maailman mökötystä verkkokirjoitustaidottomana

Aamuhartaus to 12.06.2003
Raija Sollamo, Professori , Helsinki

JOONAN MÖKÖTYS

Joona on Vanhan testamentin Joonan kirjan päähenkilö. Kertomus Joonasta on kuvitteellinen ja opettavainen. Se on jännittävä juoninäytelmä, josta ei puutu hupaisia piirteitä. 
Ensimmäisessä näytöksessä Joona saa Jumalalta käskyn mennä julistamaan parannusta Niniven kaupungille. Käskynantoa kuvataan profeettakirjoissa usein esiintyvällä ilmaisulla: ”Herran sana tuli Joonalle ja se kuului näin…..” Tästä ilmaisutavasta päätellen Joona oli profeetta. Profeetat kokivat saavansa Jumalalta tehtäviä ja viestejä, jotka heidän oli välitettävä eteenpäin. Yleensä profeetat tottelivat ja täyttivät saamansa tehtävän. Jeremia tosin kipuili vaikean kutsumuksensa kanssa, mutta hänkään ei voinut taistella Jumalaansa vastaan, vaan taipui.
Joona on esimerkki vastahakoisesta profeetasta. Kun Joona sai käskyn lähteä itään Niniveen, sinne missä sijaitsee nykyinen Irak, hän lähtikin länteen Välimerelle ja nousi Tarsisiin menevään laivaan. Hän oli päättänyt paeta Jumalaansa  ja matkustaa meren yli päästäkseen pois Jumalan ulottuvilta. 
Merellä nousi kova myrsky. Merimiehet pelkäsivät ja rukoilivat omia jumaliaan. Joona nukkui, mutta kapteeni  herätti hänetkin rukoilemaan. Kun sekään ei auttanut, merimiehet heittivät arpaa siitä, kenen syytä myrsky oli. Arpa osui Joonaan. Silloin Joona kertoi, että hän pakeni Jumalaansa ja pyysi merimiehiä heittämään hänet yli laidan. Merimiehet olivat haluttomia heittämään häntä mereen, he yrittivät soutaa laivan maihin, mutta eivät onnistuneet. Myrskyn raivo vain yltyi. Lopulta Joona heitettiin mereen - ja heti myrsky tyyntyi. 
Toisessa näytöksessä suuri kala nielaisee Joonan. Kertomuksen kielellä sanotaan: Jumala pani suuren kalan nielaisemaan Joonan. Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. Siellä hän rukoilee psalmin sanoin ja huutaa Jumalaa avukseen. Niin Jumala käskee kalan oksentaa hänet kuivalle maalle.
Kolmas näytös alkaa samoin kuin ensimmäinen. Joona saa uuden käskyn mennä Niniveen. Nyt hän tottelee. Ninive oli suunnattoman suuri kaupunki, kolme päivänmatkaa laidasta laitaan. Joona lähti kulkemaan kaupungissa ensimmäistä päivänmatkaa ja huusi: ”Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!” Maailman lyhyimmällä parannussaarnalla oli yllättävän tehokas vaikutus. Sen kuultuaan Niniven asukkaat uskoivat Jumalaan ja paastosivat ja katuivat pahuuttaan. Kuningaskin pukeutui säkkivaatteeseen ja käski ihmisten ja eläinten paastota. Kaikkien oli rukoiltava Jumalaa ja käännyttävä pahoilta teiltään, jotta Jumala leppyisi Ninivelle ja armahtaisi sitä. Niin Jumala muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä. 
Joonan reaktio oli yllättävä. Olisi luullut, että hän olisi ilahtunut parannussaarnansa suurenmoisista vaikutuksista. Mutta ei. Joona mökötti. Omasta mielestään hän oli tehnyt turhaa työtä, kun Jumala kerran armahti Niniveä. ”Voi Herra! Enkö minä tätä sanonut?” Joona valitti. ”Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala. Sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. …Ota nyt minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää.” Jumala kysyy: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa?”
Joona kyhäsi itselleen oksista majan ja asettui Niniven itälaidalle odottelemaan nähdäkseen, miten kaupungille kävisi. Silloin Jumala antoi risiinikasvin kasvaa varjostamaan häntä ja helpottamaan hänen murheellista oloaan. Joona iloitsi risiinikasvista. Mutta seuraavana aamuna Jumala antoi madon purra kasvia ja se kuoli. Sitten hän pani kuuman itätuulen puhaltamaan ja aurinko paahtoi Joonaa, niin että hän oli nääntymäisillään. Joona olisi tahtonut kuolla. Mutta Jumala kysyi Joonalta: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?” ”Kyllä on, tahtoisin kuolla,” kiukutteli Joona. Jumala vastasi: ”Sinä suret yhtä risiinikasvia. Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia?”
Siihen Joonan kirjan kertomus loppuu. Emme saa tietää, miten Joonan mökötys päättyy. Kysymys jää elämään. Se kohdistuu meihin, lukijoihin ja kuulijoihin. Joonan kirja on kuin iso peili, joka nostetaan eteemme tänä aamuna. Uskallammeko katsoa itseämme peilistä? Mitä näemme? Mököttävän ihmisen, Jumalaa pakenevan ihmisen ja Jumalan hyvyydestä närkästyvän ihmisen, kun Jumalan armo ja laupeus kohdistuu kaikkiin muihinkin, vieläpä toisuskoisiin ja vierasmaalaisiin.  
Yhdymme rukoukseen.
Rakas taivaallinen Isä! Osoita meille oikea tie ja auta meitä lähtemään sille tielle. Paina mieleemme, ettemme voi paeta sinua ja antamiasi tehtäviä. Auta meitä iloitsemaan siitä, että muiden käy hyvin, että sinä olet hyvä, laupias ja armahtavainen kaikkia luotujasi kohtaan. Aamen. 


Dokumenttiprojekti: Matka minuksi
Kolmea nuorta naista yhdistävät omasta elämästä kertovat blogit sekä kamppailu itsen ja nyky-yhteiskunnan vaatimusten kanssa. Kuinka löytää tie kohti oman epätäydellisyyden hyväksymistä? O: Mina Laamo HD 

Toinen toistaan viehkeämpiä kuuluttajia toistaa ohjelmien näkymistä areenassa. Se on epätäydellinen foorumi sekoittamaan katsomista, jos vista on vanha ja väsynyt. Näyttö tai näytönohjain on rikki. Katsoin vanhoja tallessa olleita muistiinpanoja, jotka ovat unohtuneet. Mistä löytyisi tietokonetohtori, joka siirtäisi säilytettävät tiedot uudelle koneelle. Ihmisiä luvataan hoitaa jo uuden verkon kautta kotona ja sitä tehtiin 1991-2000 omaishoitoaikana. Silloin en ymmärtänyt mitään ilmoitetuista www-sivuista.

Sodan aikana syntyneiden kasvamisaika ajoittui 1950 -luvulle. Joku joutui suljetulle osastolle aina 5 -kymppiseksi asti. Palasin samoihin aikoihin syntymäkuntaani omaishoitajaksi. Kunta otti koulutoverini laitoksesta asumaan vanhustentalossa. Kieltämättä meitä kohdeltiin saman kaavan mukaan paikkallaan pysyneiden taholta. Itse kuitenkin olin vaikea omaisena ja työllistettävänä toimintakeskuksen pesulaan. 
Verkkokirjoitustaidon opittuani laki määritteli yli-ikäiseksi luuseriksi, jolle ei ollut kertynyt työhistoriaa yrittäjänä. Rauhannobelisti vahvisti sen allekirjoituksellaan presidentin mandaatilla. Näin meitä kasvatetaan minuiksi lain voimalla.

Viime aikoina olen tehnyt sovinnon itseni kanssa ajattelemalla.
- Minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle. 
En odota edes anteeksipyyntöä maan mahtavilta. Unohtaessaan saa anteeksi ja tilaisuuden tullen riittää Suuret sanat palauttamaan mieleen, mitä on tullut tehtyä ja sanottua. Jatketaan matkaa pienen aasin askelissa kohti joulua.    

perjantai 27. marraskuuta 2015

Ainoa syy Hoosianna

Aamun ajatus to 26.11.2015
Lopulta huomasin,
että ainoa syy elää
on elämästä nauttiminen.
-Rita Mae Brown


Viikko 48 on tämän syksyn piinaviikko ennen Hoosianna-hymniä. Tietokoneen näyttö tai näytönohjain tuli tiensä päähän. Punavalkea raidoitus häiritsee tekstin lukemista ja vielä enemmän kirjoittamista. 
Samoin muutokset terveyskeskuksen käytännöissä tekevät päivän epävarmaksi, olenko romahtanut noudattaessani annettuja ohjeita. En aikonut vielä kuolla enkä lähtenyt kuolemaan vanhempieni luokse 1991 omaishoitajaksi. Suomalainen on siitä omituinen otus, kun tekee jotakin odottamatonta, toivotaan tekijän kuolemaa sairauteen, vankeuteen tai tapaturmaisesti mestaukseen kuin Juojärven jäällä pantiin täytäntöön viiden nuoren torpparipojan mestaus. Siitä on muistuttanut heidän hautaamisensa siunaamattomaan maahan.

Tällä vuosituhannella vakaumuksensa puolesta kuolleet siunattiin uudelleen Sotasurma-projektin jälkeen. Sukulaisnainen sai kutsun tulla isoisänsä uudelleen siunaustilaisuuteen, mutta hänen isänsä, joka ei vielä ollut syntynyt, siirsi perheelleen ennen syntymää koetun trauman.

Toisaalta pähkäily tietokoneen kanssa ilman nettiyhteyttä toi rauhan. On hankittava uusi kone valmiiksi asennettuna monitoimikoneineen ja ryhdyttävä työhön. Seuraan tarkasti kuinka Somalian pakolaisena Suomeen tullut nainen käy vaalit tullakseen Somalian presidentiksi. Turvallisuudesta on pidettävä huoli, ettei palkkamurhaaja pääse toteuttamaan annettua tehtävää.

Toivon sydämestäni, että meidänkin presidentti näyttää mallia rauhanneuvotteluissa kansainvälisesti. Se ei ole minulta pois, jos säädetään kaikkia kansalaisia hyödyttäviä lakeja. Kun lakeja ei ollut, toimittiin omantunnon mukaan. Virka-aseman väärinkäytökset antavat oikeuslaitokselle ehtymättömän palkan. Aarniokin saa muhkeat korvaukset kahden vuoden vankila-ajalta, kun oikeus toteaa, ettei mitään rikosta ollut tapahtunut.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Arvostus on kadonnut

Aamun ajatus
Mieluummin haluaisin pystyä
arvostamaan asioita, joita en
voi saada, kuin omistaa asioita,
joita en pysty arvostamaan..
-Elbert Hubbard


Vanha vista käyttäytyy omituisesti. Näyttöruutu värisee kuin vanha tv lumisateessa. Kaikkein kiusallisinta on taustan puna/valko pystyraidoitus. Näinkö kaikki vanhenee ennen lopullista sammumista?

Omaishoitoaikana en välittänyt kehoituksista katsoa www-sivuilta, mitä siellä kirjoitetaan. Jouduin tilanteeseen, jossa pienestä omaishoidontuesta lohkaistiin suuri pala minun työpäivien palkasta, kun isä kävi tarkkailussa yön yli sairaalassa. Sosiaalijohtaja oli informoinut ilmoitusvelvollisuudesta, ettei omaishoidontukea makseta väärin perustein. Kysyin pidätyksen syytä johtajalta.
- Se on tietokonevirhe, hän vastasi.
- Tietokone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä, arvelin virheen syyksi.

Toivossa on hyvä elää, että jonakin päivänä elämäni ykkösasia olisi omistuksessani. Se on pankin määrittelemä kesämökkipläntti Juojärven rannalla. Ollut siellä jo vuodesta 1900 lähtien. Siellä syntyi isäni ja naapurissa äiti. Sieltä haettiin setäni pyssyjen kanssa vankilaan. Hän oli vaatturinopin käynyt, torpparin poika. Kävi nuorten riennossa työväentalolla.

SF tallensi mustavalkoisia elokuvia tuolta ajalta. Pienet piirit viettivät kesälomia huviloissa puhuen hoono suomi ja käyttäytyen omituisesti.



launtaiaamuna palautti minut aikaan, jolloin tulevaisuuden tutkimus oli hyvässä vauhdissa. KKN:n keskustelupalstalla käytiin vilkasta keskustelua kulttuurista. Tangomarkkinat olivat kuninkaallinen tapahtuma. Kustantajan mielestä se on kulttuuria, mutta ei sivistystä. Verkkoneloset loppui ja Värtsi jatkaa uuden toimittajan voimin. 

Suomalainen kulttuuri – Wikipedia ja Sivistys – Wikipedia
jakaa kansaa rasistisesti kahtia. Siihen on vatuloitu laki rajaksi, joka määrittää yläikärajan ja työhistorian. 
Arto Nyberg su 22.11.2015 
Suorassa lähetyksessä haastateltavina Somalian presidentiksi pyrkivä, terveystieteiden maisteri Fadumo Dayib, uutta musiikkia julkaiseva J. Karjalainen sekä tuore bikini fitnessin maailmanmestari Sofia Ruusila-Nousiainen. 

Siinäpä viikonlopun antamaa ajattelun aihetta sovellettuna meiltä muualle.  

maanantai 9. marraskuuta 2015

Suvussa kulkeva painoarvo

Viikon puheenaiheet
Viikon puheenaiheet, vko 46
by Värtsi • 9.11.2015 • 0 Comments
 

Sana on vapaa.

Kari haluaa huolellista valmistelua sotelle - Skinnari painottaa maakunnan asemaa (7.11.2015 23:01)

Aamun ajatus
Tietäminen ilman tekemistä on
kuin kyntäminen ilman kylvämistä.


Verkkolehti Värtsi on tabula rasa. Kukaan ei ole ollut vielä kirjoitustuulella. Odotan mitä kommentoijilla on sydämellä  iltaan mennessä.
Omissa muistoissa on isän 109. syntymäpäivä tänään. 90. kynttilä kakkuun sytytettiin Viitakossa koko suvun läsnäollessa. Harri oli poissa rauhanturvatehtävissä Libanonissa ja Markku työesteiden takia. Lastenlastenlapsia jo kolme ja tämän hetkistä tilannetta en tiedäkään.



 Kynttilämeri tarvitsi palokunnan paikalle estämään tulipaloa. Se oli harjoitus kolmen vuoden kuluttua tapahtuvaa lopullista muistokynttilän sytyttämistä varten. Sitä roihua ei VPK sammuta, tarvitaan järeämmät  toimenpiteet sotatilan välirauhaan. Isä tiesi mitä oli tulossa, kun hänestä aika jättää. Kun pentulauma korotti ääntä toisiaan kasvattaessa, isä kysyi.
- Mikä perinnönjako siellä on? Vuosien kuluttua muistutin isää. 
- Nyt on se perinnönjako.

Politiikassa edustaa poika tämän päivän soteratkaisuja. Saatiin aikaan vanhusten palvelukeskus yli 17 500 eläkeläisen käyttöön. Kaupunki myi työni 10% alennuksella lahtelaisille. Kansanedustajan äiti pisti paremmaksi. Hän halusi ohittaa jonon ja totesi.
 - Sehän on sosiaalinen hieroja, kun hieroo halvalla. Kansanedustaja pisti paremmaksi.
- Hieroja on kuin katuhuora, on hierottava "kuka kysyy, kuka maksaa" -periaatteella. 

Isä Juntunen oli kuollut ja sielläkin oli sukupolvenvaihdos. Kansanedustaja ajoi yhteiskunnan etua esittämällä hierontaa Kela-korvauksen piiriin. Hänen lääkäriystävänsä havitteli rahasampoa itselleen ja samalla kohottaisi hierojien tiedontasoa vaatimalla hierontasanastoa latinaksi. Hänen näkemyksensä oli tehdä hierojista lääkärilähetteen kääntäjiä asiakkaille suomeksi.

SDP:n Ville Skinnari: Sote-tilanne on nyt aivan liian sekava (9.11.2015 15:29)
Pojasta ei polvi parantunut eikä ajatukset tulleet sotesta sen selvemmiksi. Tunnistan oman priorisoinnin jonottamatta päivystykseen, kun ennen etelän matkaa oli käytävä lääkärissä. Äänestäjät ymmärsivät yskän katsoessaan etuilijan menoa odottamatta.

Ketuille meni koulutuksen ajallinen ja tiedollinen lisääminen. Siitä on kokemusta Katujätkä-projektissa. Nuori koulutettu hieroja sai tilaisuuden jakaa työhuoneen kanssani ja harjoitella oikeilla asiakkailla tulevaa yrittäjyyttä.
Kun kuntoutustuki jatkui, ei harjoittelu enää kiinnostanut. Konsultin kuullen kysyin.
- Mitä mieltä olet saamastasi tilaisuudesta? Hän vastasi silmää räpäyttämättä.
- Ei riitä resurssit.
- Ei kiinnosta pätkääkään.

Sisso. Olin hieronut hänen asiakkaansa harjoittelijan hinnalla. Ilmoitin projektivastaavalle, että minua oli vedätetty. Hän kehoitti pyytämään avaimet pois ja toivottamaan hyvää jatkoa. Harjoittelija pyysi antamaan työtodistuksen tekemättömästä työstä. Hän otti netistä pohjan ja minä sen allekirjoittaisin. 

Suomen taloustilanne on vaikea. Tietämistä esittää kaikki tahot, mutta kukaan ei ryhtyisi kyntämisen jälkeen kylvämään.

Maailman paras isä
Kuvahaun tulos haulle taavetti laatta


 Isät veljet verellään
vihki sinut viiriksi
vapaan maan.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Allekirjoittajia mahtuu mukaan

16 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1999: Katolinen kirkko ja Luterilainen maailmanliitto allekirjoittivat "Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista".

Mikä on tämän pyhäinpäivän radio- ja tv-ohjelmatarjonta, siitä pitää ottaa selvää. Havahdun kuuluttajan tiedotukseenn klo 8.34, että vika on korjattu ja jatketaan menossa olevaa Kuusi kuvaa: Ylilääkäri Juha Hännisen Kuusi kuvaa, mitä vielä ehditään ennen seuraavia uutisia. Kuuluttaja ilmoittaa, että klo 8.00 uutiset yökerhon palosta ehdittiin kuulla. 

Jo toisena aamuna orava ilmestyy liikenteenjakajalla oleviin puihin. Eilen kiipesi järjestyksessä kolmanteen puuhun asti. Jatkoi sitten matkaa maitse. Sehän on mummon orava, joka tuo terveiset Tuuspellosta. Tänä aamuna orava tarkastaa vain reunimmaisen puun latvaan asti ja poistuu paikalta takavasemmalle. Oravan terveiset riittävät minulle pyhäinpäivän sisällöksi.

Kiireesti avaan läppärin onhan tämä päivä arkipyhä. Radiojumalanpalvelus lähetetään Ylösnousemuksen kirkosta Juankoskella. Katson kuitenkin elokuvan Kaukana poissa
(Away from Her/Kanada 2006) Mies menettää 40 aviovuoden jälkeen vaimonsa Alzheimerin taudille. Vuonna 2013 Nobelilla palkitun Alice Munron novelliin perustuva elokuva. O: Sarah Polley. N: Gordon Pinsent, Julie Christie.

Omaishoitotilanne parisuhteessa on tapauskohtainen. Siihen liittyy kuitenkin yhteisiä piirteitä vanhojen vanhempien hoitamisesta. Kunta ja valtio eivät vielä ole tulleet yhteiselossaan vielä tähän vaiheeseen. Eivätkä tulekaan poliitikkojen kasvattaessa kannatuslukujaan vaaleissa. Dokumenttiprojektissa tuli ilmi, kuinka Ceausescun aikana valtaa käytettiin heikoimman kautta. Päiväkodissa lapsilta kysyttiin, mitä vanhemmat puhuivat kotona.

Dokumenttiprojekti 
Rakkauden nimeen
Taiteilija Allan Fib sairastui aivoverenvuotoon kahdeksan vuotta sitten. Kun aivokuolleeksi diagnosoidun Allanin pikkuvarvas liikkui, alkoi Tizzi-vaimon pitkä prosessi Allanin pelastamiseksi. O: Lasse Naukkarinen 

Itsekin olen elänyt tuota aikaa eikä mikään ole miksikään muuttunut tähän päivään tultaessa. Oppikoulussa olin causesculaisen kiinnioton kohteena paetessani poikien kiusaamista. Näin tuli lähtö korvastatalutettuna kansliaan tappelijana. 
Saman koulun kasvatti toteutti koulun linjaa johtajaopettajana ja kävi kiinni juoppokaverinsa kanssa raahaten lampeen. Hukuttaakseenko? Sitä en ole kysellyt. Tekikö opettaja elämäntyönsä lasten parissa? Sitäkään en halua tietää enkä ole palannut rikospaikoille.

54 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
Uskallanko ilmaista mielipiteeni ruumiin siirtelystä. Meneehän tuo keppostelun piikkiin. 
"Kahdesti viikossa mausoleumin laborantit käsittelevät muumion konservointiaineella, joka pitää ihon kimmoisena. Kerran vuodessa mausoleumi suljetaan, ja ruumis käytetään ulkona mausoleumista laboratoriossa, jossa se upotetaan kauttaaltaan preservointiliuokseen.[6] Kolmen vuoden välein muumiolle vaihdetaan uusi puku ja kravatti. Ennen toista maailmansotaa ruumis oli puettu sotilaspukuun, mutta nykyään käytetään tummaa juhlapukua".[7]

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Mitä, mitä mitä?

Blogger rentouttaa Munkkiklubia värittämällä. Itse en voi vaikuttaa värivalintoihin, jos itä on melkein musta. Vaalentuessaan väri siirtyy länteen. Tämän värimaailman keskellä Suomi-neito pitää värinsä noudattaessaan Brysselin neuvoja tuulensuunnan mukaan.

Kaavio maista, joissa blogia luetaan eniten

Kaavio maista, joissa blogia luetaan eniten

14 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
2001: Microsoft julkisti Windows XP:n.

Jälkijunassa ollaan, mitä tulee tietoliikenteeseen. Microsoft julkaisi Windows XP:n 6 -kymppiselle käyttöjärjestelmäksi netissä. Halusin oppia verkkokirjoitustaidon ja jatkaa vielä työtä eläkeikään asti. Kumpikin hanke joutui vastatuuleen kuin Pitkänsaaren Hellin englannin opettelu. Hän oli hakeutumassa sosiaaliselle lomalle ja tarvitsi lääkärintodistuksen hakemukseensa.
- Et sinä mitään englannin kielen kurssia tarvitse, nosti lääkäri yhden osa-alueen loman pääaiheeksi ja epäsi hakemuksen.

- Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä? Kyseessä oli  Hyvinvointipalvelut laatu ja tasa-arvo -projekti. Haettiin projektiin maksavia osallistujia lehti-ilmoituksella täsmäkoulutettavien yritysten lisäksi.
- Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikkaa varannut lakanoiden välissä, sain sanotuksi.

Oman tietokoneen hankinta oli edessä ja kyselin siitä neuvoja oppineilta vertaisohjaajilta.
- Osta käytetty, se kyllä sinulle riittää harjoituskoneeksi, antoivat lobbarit neuvojansa käytettyjen koneiden kauppiaiden eduksi. Kone oli jo vanhentunut käyttöjärjestelmältään, näyttö söherö ja hiiri hidas liikkeissään. YAT:n suoritin tietotekniikkataitoisen kirjurin avustuksella. Halusin oppia lisää ja ilmoittauduin Yritysakatemian järjestämään koulutukseen verkkoympäristössä. Paikallinen johtaja esitteli oman uuden läppärinsä. Minun hankkimani oli kaukana siitä.

Digiaikaan siirtymisestä puhuttiin analogisten tv-lähetysten loputtua. Kaapeleita rakennettiin kuka ensiksi ehti kerrostalon ulkoseinään asti. Taloyhtiöllä oli ongelma, kun ei oltu vielä budjetoitukaan yhteyksien rakentamiseen.
- Etkö sinä ymmärrä, kysyi sisälle tullut pistokkeiden katsoja.
Minunko siitä olisi pitänyt jotakin tietää?

Pankki opetti minut käyttämään verkkopalveluja, olihan pankin kannattavuus palvelumaksujen varassa. Käteisenä kerättyä rahaa ei enää saanut tuoda tilille, vaan olisi pitänyt ottaa pankin avaimet ja viedä rahat tallelokeroon. Sieltä toinen securitaarefirma olisi siirtänyt rahat tililleni. Näin yrittäjiä käytettiin hyväksi välikäsien kautta. 

 Omaishoitajat ja läheiset ry:n 10-vuotisjuhla
 Jotakin omakohtaista jäi mieleen vuodesta 2001. Vietin Omaishoitajat ja läheiset ry:n kanssa omaa 10-vuotisjuhlaa Talvipuutarhassa. Sitä en halua jakaa vastaperustetun paikallisyhdistyksen kanssa. He haalivat jäseniä osoitteen muutoksen perusteella ja liittivät jäsenrekisteriinsä. 
En sooloillut yhdistyksessä, mutta pelkäksi jäsenmaksunmaksajaksi en suostu. Erottamiseni tapahtui netissä Omaishoitajat ja Läheiset -Liiton verkkosivuilla. Kirjoitukseni rekisteröimisineen oli pois pyyhitty. Paikallisen yhdistyksen 10 -vuotisjuhlaan kutsuttiin todistamaan pinssien jakoa yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä.
- Olisit saanut pinssin, jos olisit pysynyt jäsenmaksunmaksajana.
- Kiitos, mutta se ole ollut minun motiivini. 
Jotakin oli pielessä alusta lähtien. Sen todisti toiminnanjohtaja purjehtiessaan juhlaan. Hän käänsi selkänsä minulle ja tervehti vain keskustelukumppaniani tunkiessaan meidän välistä juhlapaikalle.

Omaishoitajien järjestötoiminta on politisoitunut kuin Tynkkysen erottaminen puheenjohtajistosta ja  puolueen jäsenyydestä. Saisinkohan armahduksen presidentiltä, etten ole vieläkään liian vanha kirjoittamaan verkossa. Toiseksi yrittäjyyskin lasketaan lainsäädännön mukaan työhistoriaan. Vanha ja uusi ovat törmäyskurssilla, sen määrää lainlaatijat.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Ihmisen osa


Kanttori Maria Takala-Roszczenko, Ortodoksinen kirkko, Joensuu.
Hartauden musiikki: "Herra tullessaan vapaaehtoisesti kärsimyksiinsä" (suuren viikon veisu)", san. trad., säv. arabialais-bysanttilainen sävelmä, es. Johannes Damaskolaisen nimeä kantava kuoro (Balamand, Libanon). 


Areenan uudistumisen jälkeen on sattuma löytää aamuhartaus kuunneltavaksi. Nyt odotan tekstiversiota YK:n päivän aamuhartaudesta. Ortodoksit juhlivat päivää Neitsyt Marian, kaikkien murheellisten ilo, ikoonina tunnettu. 

Avaan aamuhartauden  kuulumaan 30 päivää taustalle, jospa se julkaistaisi sen jälkeen tekstinä luettavaksi. Huomaan oman vajavaisuuteni ottaa kaikki irti kuulemastaan. Luen ajatuksella, kuinka joku voi lähettää pahoittelukirjeen omaasta lähtökohdastaan ja syyttää kristillisyyden puutteesta. Taustalla kuitenkin kristityn lähettäminen sairauden perusteella toiseen leiriin. Vaihdoin srk:n osoitetta, vaikka en muuttamut mihinkään, ja sitä mukaa kirkollisveron saa uusi srk.

Maistraatti järjesti maallisen rekisteröinnin muuhun "uskonnolliseen yhteisöön". Näin sekaisin on seurakuntaelämä, kun ajattelee omilla aivoillaan. Jäsenmaksun maksajan rooli on jäänyt ainoaksi tunnusmerkiksi lapsen uskosta.
Turvapaikan hakijoiden hätämajoitustilat ovat hävityksen kohteena. Pitkänsaaren saunamökkiasukkaat saivat elää rauhassa. En käynyt vierailulla heidän mökissään. Verkonlaskureissulla isä ohjasi veneen heidän rantaansa. Hyppäsin maihin lämpimille rantakiville.
- Uskalsitpas tulla, tervehti miestaposta tuomittu kunnan luottovanki. Hän muisti tekonsa ja arveli minun pelkäävän häntä. Tämä sama pelko kohdistetaan kauttani vierasmaalaisiin. 

Saman koin omaishoitajana 1991 -2000.
- Älä tule meitä opettamaan, tervehti naapuri taloyhtiön yhtiökokouksessa. Pysyin paikallani ja toimin omalla ajalla, omalla tavalla ja omalla kustannuksella. Tämä kaikki maksoi yli 15 000 mummonmarkka, että taloyhtiö kokouspaikka, hallitus ja tilintarkastajat vaihtuivat. Hullut eivät huomanneet, eikä viisaita löytynyt ajattelemaan omilla aivoillaan. Sosiaalijohtajakin selitti minun aikani tietokonevirheeksi.
- Tietokone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä. Tämä tukki hänen suunsa, mutta hänellä oli valta tehdä sitä, mistä sai hyötyä enemmän itselleen. Professori Urpon tutkimuksen tulos oli jo lausuttu viime vuosituhannella. 
- Lapset velvoitetaan maksamaan vanhempiensa hoidon.

Käyty keskustelu minun poishäätämiseksi kilpistyi annettuihin ohjeisiin.
- Minun isäkään ei tarvitse hoitajaa, joten sinun isäkään ei tarvitse sinua.
- Minun isän ja sinun isän hoidolla ei ole mitään tekoa keskenään.
Vuotta myöhemmin hän ilmoitti.
- Nyt minunkin isä tarvitsee hoitajan ja me lapset maksamme. Ne lapset istuivat hyvissä viroissa kunnissa ja saivat hyvää palkkaa. Omalla eläkkeellä pystyi kansakoulunopettaja maksamaan hoitokulut. Tuskin siitä lapsille koitui muita menoja kuin tieto, mitä hoito kotona tai laitoksessa maksoi.

Oman omaishoidon maksoivat sijoittajat ryhtyessään realisoimaan omistuksiani. Perinnön osalta saatiin aikaan Tiekartta Länsirannalla. Onko heidän verirahoilla muuta käyttöä kuin ostaa muukalaisille hautausmaa lapsuuskodin uimarannassa? 

SUURIA SANOJA pieniä askelia
SUURIA SANOJA  pieniä askelia -julkaisu sisältää kaiken omaishoidosta, särkymisestä ja kukkaronvartijoista. 
Päättäjät ovat saaneet mandaatin Jumalalta, jonka käskyjä he eivät kuitenkaan noudata lakeja säätäessään.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Vanhan kertausta

Verovähennykset hyväksyttiin, ei hyväksytty, hyväksyttiin… Oikeuslaitos vihelsi pilliin 

Kävin itse naapurikunnassa töissä. Kirjanpitäjä ehdotti maltillisesti oikeutta verovähennykseen.Sain verovähennyksen ilmoituksen mukaan. Kirjanpitäjä vaihtui ja sitä mukaa verovähennyksiä ehdotettiin yläkanttiin. Verottajalta sain ohjeen muuttaa asumaan naapurikuntaan. Lapset asuisivat edelleen Lahdessa. Kirjanpitäjä kasvatteli tuloja ja menoja. Tulopuolelle kirjasi kahden vuoden tulot ennakkoveroa varten.

Olisin oikaissut tulot verotoimistossa, mutta siellä ei ollut enää ketään paikalla käsittelemässä verotustietoja. Lakimiehen kautta sain tulot oikaistua, olisihan ennakoihin mennyt koko vuosiansio. Sain vähennyksiin lakimiehen palkkion ja vaihdoin kirjanpitäjää. Hän yritti hyvitellä virheensä mustaherukkamehupullolla, mutta minulta loppui usko hänen kirjanpitotaitoihinsa.

Samaa asiaa käsitteli verottaja ennakoita määrätessään. Seuraavalle vuodelle ennakoiden korotus oli 25 % suurempi. Muuten tulot eivät olisi kasvaneet suuremmiksi kuin hintaa nostamalla. Mutta sekin oli mahdotonta. Kaupunki myi työni 10% alennuksella eläkeläisille. Se kyllä onnistui, jäihän tulot pienemmiksi. Kaikki on tullut kokeiltua kantapään kautta ja tulos on tämä. Suomi ui syvällä lamassa. Mutta on tyhmää syyttää meitä vähätuloisia  kulutusjuhlien viettämisestä ja leikata meille kertyneistä lakisääteisistä etuuksista. Mikä on laillisen ja laittoman teon ero? Lakimuutos sen vahvistaa tarpeiden mukaan tänään näin ja huomenna toisin.

Kunta tarjosi kädenojennuksena halvaantuneen äidin kotona hoitamisesta 1 700 mk/kk kotihoidontukena. Asetus pienensi tuen 1 070 mk/kk. Minulle maksettiin verot vähennettynä ja isältä perittiin loppu palvelumaksuna takaisin kunnalle minun tekemästä työstä ilman mitään kunnan antamaa palvelua. Kunnan kierrätystalous ei tuonut meille mitään rahallista etua. Nyt kiehuvat omassa liemessään peläten kuntansa häviämistä maailman kartalta.

Iloitkaa ja riemuitkaa, päättäjät, tästä aikaan saadusta tilanteesta. Nyt on tulossa joulujen joulu, onhan meillä tuevapaikanhakijoita eri kulttuureista, jotka eivät tunne joulua eivätkä kevätjuhlaa. Oman maan perinteetkin ovat sekaisin sukupuolineutraaliuden kautta. Eduskunnan kyselytunti päättyi tähän kysymykseen, onko hallitus ollut yksimielinen päätöstä tehdessään.

maanantai 12. lokakuuta 2015

Pakolaisleiri Su'afat


 24 h Jerusalem tunneittain 
Jakso 21 jatkuu

Su'afat perustettiin lähes 50 vuotta sitten väliaikaiseksi pakolaisleiriksi. Taloissa oli yksi kerros, yksi huone ja ohuet seinät. Ajan mittaan kerroksia lisättiin. Alue paisui holtittomasti.
Jerusalemin lähistöllä mannerlaatat lähestyvät toisiaan. Viime maanjäristyksestä on 90 vuotta.

Khalid al-Saikh Ali ei saa unta, joten hän hyppää autoon ja pakenee leirin ahtaita oloja.
- Minne aiot mennä?
- Jerusalemiin.
"Jerusalem on arabiuden  morsian." 
"Miksi päästitte huorintekijät sen kammioon,"
"ja jäitte kuuntelemaan sitä salaa." 

Ensin pitää tankata. Bensa-asemia Su'afatissa on kolme, väliaikaisia kuten kaikki muukin. Peruutetaan.
- Onko nyt hyvä?
- No, minne sinä menit? Pane satasella.
Kuvataanko sinua tankkaamassakin?
- Lopettaako pitäisi? Soitan sitten sinut hätiin. Hyvä Muhammad!

- Minne menemme?
- Mennään Öljymäelle. Tykkään istua siellä melkein päivittäin. Tykkään käydä istuskelemassa. Siellä varmaan... On hyvä istua ja kirjoittaa. Siellä on vanha henkinen tunnelma.
Kylmällä säällä istun autossa, muulloin istun ulkona. Siellä hienosta kivikosta näkyy upeasti al-Aqsaan ja Jerusalemiin. Siellä tuoksuu hyvälle ja voi hengittää. Siellä innostuu, mieli rauhoittuu. Paikka on täynnä muistoja, tapaamisia ystävien kanssa. Pakolaisleirillä loppuu happi. 

Öljymäellä voi ainakin hengittää. Sieltä näkee sen alueen, jota rakastaa sydämen pohjasta. Kirjoitin tänään Jerusalemista pienen runon. Jerusalem on meille rakas ja haluan katsella sitä, jotta osaan pukea sanoiksi, mitä haluan sanoa Jerusalemille.

Öljymäeltä näkee koko Jerusalemin. Su'afatin  palestiinalainen Khalid on virallisesti jerusalemilainen ja pääsee passillaan tarkastuspisteen läpi. Jos hän asuisi Ramallahissa, Jerusalemiin ei pääsisi. Jerusalemia hän rakastaa. Siitä hän kirjoittaa runoja, ja jonka kaikki haluavat omistaa. Kiitän luojaani, että runoni tuli valmiiksi.

Pidä katse Jerusalemissa. Jumalan läheisyys kohottaa sinut.
Älä tuhlaa sen maata
jokainen maahiukkanen on täynnä historiaa ja merkitystä.
Meitä yhdistävät sen historia, maamerkit, mennyt ja nykyhetki.
Sen portit, moskeijat, minareetit, kaariholvit ja basaarit,
sen hautausmaaatkaan eivät työnnä meitä luotaan.
Laaaksoista harjanteille äärestä toiseen
seitsemännen taivaan Jumala varjelee kolmella pyhällä kirjalla
Muhammadin taivasretket, Jeesuksen kehto, Mooseksen askeleet.
Nykyaikana historia on menettänyt merkityksensä.
Rakkaus ei rinnoistamme väisty, sillä rakkaus Palestiinaan ja Jerusalemiin on syntynyt meihin.
Väisty väärennettyine historioinesi, odotan tuomiopäivään asti.
Kunnes meidät kootaan yhteen. Ei sortajaa, ei sorrettavaa.
Jumalan vallasta ei mikään voima saa meitä pois. 
Jerusalem on meidän.
Jerusalem on meidän.
Jerusalem on meidän.
Vaikka meidät karkotettaisi Jerusalemista, Jerusalem on meidän.

Niin sanottu talous-Nobel eli Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto julkistettiin tänään, ja sen voitti brittiläinen ekonomisti Angus Deaton. Hän työskentelee Princetonin yliopistossa Yhdysvalloissa. Deaton on tutkinut köyhyyttä, kuluttamista ja hyvinvointia.

Nobelin rauhanpalkinto kahdelle: Toinen palkituista vasta 17-vuotias
Nobelin rauhanpalkinnon ovat saaneet tyttöjen koulutusta puolustaneet pakistanilainen Malala Yousafzai, 17, ja intialainen lasten oikeuksia ajava Kailash Satyarthi, 60.


Poliitikot jakavat meidän noopelit talous- ja koulutusleikkauksina jo tänä päivänä velankasvun taittamiseksi. Sodan aikana syntynyt tietää, mitä on ollut käydä koulua, kun niitä ei ollut. Ja millä rahalla 8 vuotta lukemaan oppimisesta vieraissa nurkissa on maksettu?
Siinäpä pähkäilyä luopua perinnöksi saadusta osuudesta lapsuuskotiin 10 vuoden harjoittelun jälkeeen omaishoitajana. Jakajan käsi heilahti ja rauhanruhtinas allekirjoitti tämän päivän pysähtyneisyyden tilaan vaikuttavat syyt. Ikä ehdoton 61/64 v. Työhistoriaa kertyy vain palkkatyöstä. Missä ovat palkanmaksajat. Heistä on tullut sijoittajia ja osinkojen kerääjiä. Sen verran työ aina tuottaa, että osakkeenomistajat pysyvät tyytyväisinä.

Rukoukseen on vastattu. Tee meistä rauhasi välikappaleita, kun rauhanruhtinaalle kerätään sponsorirahaa kalliin ruokakassin hinnasta. Mikään ei riitä.