tiistai 30. joulukuuta 2014

Kiitos kuluneesta



ti 30.12.Taavetti, Taavi, Daavid ke 31.12.Sylvester, Silvo, to 1.1.Uudenvuodenpäivä, Hyvää uutta vuotta!

2006: Irakin presidentti Saddam Hussein hirtettiin.

1999: Boris Jeltsin erosi Venäjän presidentin virasta. Vladimir Putinista tuli hänen seuraajansa.

Tulin sunnuntai-iltana kotiin. Alkoi aamuhartauksien metsästys, kun jotakin oli jäänyt kuuntelematta. Turha vaiva haluaahan kirkon tiedotuskeskus mielivaltaisesti pitää meitä pimennossa. Ensi jouluna Turun joulurauhan julistuksen jälkeen Porilaisten marssi tuo panssarit ja sotakalut turvaamaan joulurauhaa. Näin on eletty ennenkin sotaa edeltävää aikaa.

Kaavio maista, joissa blogia luetaan eniten 
Suomi on jäänyt yksin 


Aamuhartaus 24.12.2014 

Kesto 8 min 
Oppilaitospastori Sanna Uusitalo ja näyttelijä Tuomas Uusitalo, Helsinki. Ohjelma on kuunneltavissa Yle Areenassa vain suorana
Ohjelman nettikuunteluaika on päättynyt


Kiitokset Sanna ja Tuomas Uusitalo jouluviikon aamuhartauksista. Kirkko ei anna lahjaa kuunnella aattoaamun hartautta jälkikäteen. Se tietää jotakin aamuhartauksien kuuntelijoiden vähenemisestä, samoin kuin digitv:n Sinun Joulusi jumalanpalveluksista. On lähetysikkunat osallistuvia uutisten kuuntelijoita varten. EVVK, mitä mieltä kuuntelija on mistäkin. 

Aika aikaa kutakin. On aika kuunnella ja aika olla kuuntelematta. Kaikelle on aikansa auringon alla.

Ei kommentteja: