lauantai 11. lokakuuta 2014

Yön yli odotettavissa

Lahden Kärpäsenmäelle nousi synnytysyksikkö (10.10.2014 20:12)
Näistä otsikoista nousee suuria muistoja lähes 50 vuoden takaa. Joulujuhla koulussa oli aamulla. Sen jälkeen alkaisi joululoma. Ennen puolta päivää alkoi tapahtua ja illalla tarkkailussa asemamiehen pienessä mökissä. Jäin yksin, kun pienet miehet soittelivat kysyäkseen lapsen syntymästä. Se työllisti puhelinpäivystäjän. Sen verran kuulin ihmettelystä, kuinka hulluja soittajat kysyvät. Sitten tulee kiire kätilölle, kun tarkkailu päättyi synnytykseen. 
Myöhään illalla taksi tuo autossa synnyttäneen äidin kesken matkan Joensuuhun. Riskisynnytys lähetetiin osaavampiin käsiin ja puolimatkassa lapsi syntyi saattajan avustaessa.  

Hakekaa kätilö! -sarja on lähempänä tämän päivän totuutta mantereessa. Tiettömän taipaleen taakana auttoi naapurin lapsenpäästäjä sodanaikana  saunasynnytyksissä. Sen jälkeen noudettiin kätilö kirkonkylästä kesällä soutamalla ja talvella hevoskyydillä. Kehityskaari on tullut tiensä päähän tai tien viereen lähin Kärpäsenmäellä.

Samaistun Malalaan koulunkäynnin ja työn suhteen. Presidentille kuuluu lainvahvistaminen  allekirjoituksellaan. 
- Oli perin onnetonta, kun laki ammatitutkinnon suorittamisesta luvattiin stipendi. Vielä silloin ei ollut tohtorikoulutusbuumi alkanut. Kyse oli mittasuhteiltaan eri tehtävästä. Kokemus on ollut ankara opettaja perehtyä ensiksi omaishoitajana ja sitten sukupolvenvaihdoksen jatkajana lapsuuskodin tulevaan käyttöön. Vuodesta 1900 lähtien siinä ei ollut minulle mitään uutta. On tultu samaan sodankäyntiin tällä vuosituhannella kuin 1918. Sitä käydään Tiekarttana Länsirannalla.


Perinneteko
Suomi90Finland

Vastasin isän ilmoitettua äidin loppullisesta laitokseen joutumisesta:
Minä tulen!
En ollut vielä silloin mummo. Mutta vanhempien omaishoitamiseen
liittyi myös sukupolvenvaihdokseen varautuminen, että
minun mummola
minun lasteni mummola
olisi jonakin päivänä
minun lastenlasteni mummola.

Tänään voin olla ylpeä siitä, että se on totta. Vuodet 1991 - 2000
syrjäyttivät minut kaiken kehityksen ulkopuolelle 
yhteiskunnan muututtua tietoyhteiskunnaksi.
 Projektikoulutuksissa olen päässyt
 mukaan ja tyttärentyttöjen kautta toteuttanut vanhempieni ja omaa
unelmaani.
"On opittava uudestaan" -runo
Joensuun Yhteiskoulun 90-vuotisjuhlaan 4.10.1997
Paratiisini puut Anna-Maija Raittila
on ollut käsikirjoitukseni.
Minulla ei ole ollut mitään pysyvää, ei koulua eikä kotia. Siksi on syntynyt
Verkkokirjoittajan talo
vanha osoite www.koti.phnet.fi/maire41/
uusi osoite http://kleinitar.info/MaireTirkkonen/ 

SUURIA SANOJA  pieniä askelia -julkaisu
auttoi selviämään uupumuksesta omaishoitoajan jälkeen.
Lapsenlapset olivat Sanataide-projektin kohderyhmäni.
Selvitin myös sukuni vaietun häpeän hankkimalla muistolaatan
punaisena vangitun ja vankileiriltä nälkiintyneenä palanneen,
sairauteen kuolleen setäni Juho Taavatti Tirkkosen muistoksi.
Kiinnitin sen isovanhempieni hautakiveen, kun setäni ei saanut
nimellistä hautapaikkaa.

"Mummo on kova jätkä"
on lapsenlapsilta tullut tunnustus, kun olen lähtenyt heidän kanssaan 
syöpälasten ja isovanhempien yhteiselle kesäleirille Kuortinkartanoon.
Isovanhemmuus korvaa minulle kaiken, mitä olisin voinut/en olisi
tehnyt, jos minusta olisi tullut opettaja. 

JK. Jo 14 vuotta olen odottanut virallista oikaisua siitä, mikä on perintöosani, kun en perinyt lomakiinteistöä. Kiinteistöveropäätöksen valitus on jäänyt valituspinon  alle, kun heitä ei ole riittävästi käsittelemään valituksia.

Nobel-voittaja sai viestin palkinnostaan kemiantunnille 

"Puhetta piti odottaa iltaan asti, sillä tuore nobelisti oli ilmoittanut aikovansa olla koulussa päivän loppuun asti."

Samoin istuin viimeiseen asti projektikoulutuksen lähipäivissä joskus ainoana oppilaana kouluttajan "iloksi", olisihan kouluttajalla ollut muutakin tekemistä yhteiskunnassa, jonka luottoluokitus löytyy otsikoista: "Suomen luottoluokituksen lasku noloa"
Meitä on viety kuin pässiä narusta ja koko ajan meitä syyllistetään, vaikka ihmisenä olen täyttänyt velvollisuuteni, jotka minulle on annettu. Missä ovat oikeuteni?

AA+ puhuttaa maailmalla: "Isku Suomelle" - Nokiakin nous


Katainen luottoluokituksesta: Komissiolla ei kommentoitavaa (11.10.2014 6:08)
Katainen jäävi sanomaan mitään komission selän takana.


Presidentti Niinistö luottoluokituksesta: Kaikki me herätyksiä kaipaamme (11.10.2014 3:57)
Presidentti puhuu meidän herättämisen puolesta, kun Katainen jätti hukkuvan laivan kesken hallituskauden.

4. Stubbin Vain elämää -ilta sai ikävän käänteen - Iltalehti

Ruotsalainen ex-ministeri neuvomaan Suomea? Stubb ei ..

Näihin otsikoihin ei ole mitään lisättävää eikä poisotettavaa, onhan AAA luottoluokituksena monen menneen talven lumia. Ajankuluksi voi tavis lukea otsikoita  ajatellen:
- Myö hukutaan!
- Ei hukuta, kun hypitään, mutta ei tonttu-ukkoina, kun tulossa on oikea joulu. Kiireitä on turha kertailla, kun lopputulos AA+.

Ei kommentteja: