sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Olen veljeni kirjuri Kelan vaatimalla valtakirjalla, en enää sukulaisvartija veljelleni.

The Book - BIBLE ILLUMINATED

Syksyllä 2009 hakeuduin Otavaan Voimauttavan valokuvan perusteet -kurssille. Se kestäisi seuraavaan syksyyn lähipäivineen ja valokuvaussessioineen. Samaan aikaan sain mielettömän kipukohtauksen, joka johti myöhäisborrelian häätöön 3 viikon antibioottitiputuksella kotisairaalassa. Kivut hellittivät, mutta uusi verenpainelääke toi rankat sivuvaikutukset. Tämä siksi, että olin lopettanut itse verenpainelääkkeet, minua piti rangaista rankemmalla lääkityksellä. Siinä sekoittuu kahdet oireet enkä tiennyt enää, mikä johtui mistäkin. Käden hermokipu ei poistunut kiropraktikon käsittelyssä enkä suostunut canalis carpi - syndrooman leikkaushoitoon. Tiesin hiirikädestä, mutta sitäkään se ei ollut.

Miinassa on karismaa, valaisi koko bussin, kun tuli hyvästelemään jäädessäni Lahdessa pois. Sama efekti toistuu, kun Miina tulee estraadille ja pyytää vähän pimeyttä. Tutustuin valokuvien kautta itseeni ja löysin omakuvan Uuden Testamentin sivuilta. Oma skanneri on lakannut toimimasta, joten käytän Paula Niittysen nettiin siirtämiä kuvia.
 

The Book riittää minulle aikakaus-, naisten- ja lukulehdeksi valokuvineen. Seurakseen saa muutamia voimauttavia kirjoja, joista en tee postauksia. 

Aamuhartaus 6.10.2014
Johtava kappalainen Ville Niittynen, Rauma. Hartauden musiikki: "Misericordias Domini", Taize-laulu levyltä "Veni Sancte Spiritus"



Naisen työasu kertoo kaiken naisena olemisesta

Lue äidin koskettava kertomus: Koulukiusattu leimattiin ...

Koskettava kertomus riittää tämän kerran postaukseksi. Katsomani Wallander on totisinta totta elävästä elämästä uskonnollisissa, poliittisissa ja yhteiskunnallisissa asioissa.

Wallander: Kuoleman enkeli

Nuorten naisten kirkkokuoro vierailee Ystadin liepeillä. Yksi kuoron jäsenistä, iranilaistaustainen Miranda katoaa konserttia edeltävänä iltana. Tyttö on karkaillut ennenkin, ja tapaus vaikuttaa Wallanderin mielestä vähäpätöiseltä. Hämäriä yksityiskohtia kuitenkin ilmaantuu, ja epäilyt kohdistuvat ensimmäisenä ex-poikaystävään, joka on aiemmin kuulunut skineihin. Ohjaaja: Agneta Fagerström-Olsson. Ruotsi 2010, 90 min. Pääosissa: Krister Henriksson, Lena Endre, Douglas Johansson, Nina Zanjani, Nour El-Refai, Lia Boysen, Sofia Pekkari. 

Tapaus ei vakuttanut vähäpätöiseltä, kun palasin Ruotsista kesätyöstä. Uskoon hurahtanut sai mielenrauhan kirjoitettuaan isälle kantelukirjeen siitä, mikä oli työnkuva. Olin ollut huoraamassa. Isä suuttui, istui veneessä järvellä ja uhkasi hukuttautua tuottamani häpeän tähden. 

Näissä tunnelmissa palasin vielä syksyllä vieraalle paikkakunnalle abiturienttina. Oli se ahdistavaa aikaa uskoon hurahtaneille vahtia sukulaistyttöjä kuin kirppukoppaa. Wallander paljasti, että kyse olikin seksuaalisesta vääristymästä tyttöihin, kun itsellä ei ollut kysyntää. Hyi, hitto ja hyi, häkki. 

"Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että ymmärtää ymmärtämisen väärin ja tunkee liian liki." Näin meistä on tullut liian kilttejä tyttöjä ja poikia, kun uhkataan rangaista, jos avaamme suumme.

Маша и Медведь - Большое путешествие (Серия 37)

https://i.ytimg.com/vi/TLW3UjfT_VA/mqdefault.jpg

Matkoilla n. 50 milj. 

Маша и Медведь - Трудно быть маленьким (Серия 35)

 Kotona n. 48 milj.

1961

Tästä alkaa tuntematon metsä

Kotoisista 

Mansikkapaikka -unelmista amerikkalaisiin

1986 - prokura - sertifikaatti

Meidän on uudesta luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa.  

Nälkämaan laulu - Polyteknikkojen kuoro

Ei kommentteja: