perjantai 17. lokakuuta 2014

Ihmisten vuoro

1939: Eduskunta hyväksyi lain maassa olevien hevosten ja ajoneuvojen ottamisesta puolustusvoimien käyttöön.

PHNetin nurkkauutinen pitää minut ajan tasalla, mitä eduskunta hyväksyy lailla maassa olevien hevosten ja ajoneuvojen ottamisesta puolustusvoimien käyttöön maailman sodan varalle. Wikipedia selvittää vain ajoneuvon ominaisuuksia eikä lakia ollenkaan. 

Tästä asiasta sain kuulla tarkemmin vuodesta 1978 avoimen korkeakoulun luennoilta. Hän jatkoi opiskelua ja tutkimista väitöskirjaan asti. Minun oli jätettävä koulutus ja hankittava ammatti perheen elättämiseksi. Juha "Watt" Vainio - Albatrossi on Junnun näkemys toteutuneista ja toteutumattomista unelmista. Yhteinen nimittäjä välilämme oli omaishoitajuus, hänellä jo tutustumisemme aikoihin vaimon liikenneonnettomuus ja minulla myöhemmin vanhempieni hoitajana.

Minulle omaishoito oli kutsumus, hänellekin tietyin ehdoin avioliittovalana. Jokainen vastaa valoistaan henkilökohtaisesti.

Kenenkä tehtävä on saada SUOMI NOUSUUN? Se on eduskunnan tehtävä viedä kohti puhdasta tulevaisuutta, eikä se tapahdu pimeyden hylkäämisellä ensi kevään vaaleissa. Kyse on ihmisistä hyvinvointivaltion kaatopaikoilla.


Suomen armeijan moottoriajoneuvoalan koulutus
vuosina 1919 - 1939
Lähde: Raimo Moilanen Suomen armeijan ... - Helda
Tähän tutkimukseen antoi loppulauselman kirkon edustaja rovasti Matti J Kuronen.
"Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että ymmärtää ymmärtämisen väärin ja tunkee liian liki. Nythän se asia on kukkapenkissä." 

 
Äidin kuoleman lähestyessä Sibeliuksen 6. sinfonia sai metsän kukkimaan.  Nousin ikkunasta katsomaan sinistä, kukkivaa mänikköä vesitornin vieressä. Sama sinisyys istuu kerrostalon alimmalla portaalla. Sisälle tullessa pidän katseen kohdistettuna tuohon rappusella istujaan ja se poistaa näyn. En vielä ole valmis, että joku minua odottaa.

Kaukametsä

Alas kalliolta lapsi riensi,
äitins luoksi riensi hän,
lausui loistavalla katsannolla:
nähnyt olen taivaan maan.

“Mitä haastelet, mun pienoiseni,
mitä taivaan kaukamaast’?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain.”

Vuoren harjanteella kauan seisoin,

katsahdellen koilliseen,
siellä näin mä nummen sinertävän,
honkametsän kaukasen.

Puitten kärjill’ näin mä kunnaan kauniin,
armas päivä paistoi siell’,
ylös kunnaan kiirehelle juoksi
kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämmeni riutui,
kyynel juoksi poskellein,
enkä ymmärtänyt miksi itkin,
mutta näinhän taivaan maan.

“Ei, mun lapsein; sineydes ylhääl
taivaan korkee sali on,
siellä lamput, kultakruunut loistaa,
siell’ on istuin Jumalan.”

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall’
kaukametsä haamottaa,
siellä ompi onnellisten mailma,
siellä autuitten maa.
Aleksis Kivi

Kadotin lukemani otsikon maanmittauslaitoksen tekemästä virheestä esteenä kiinteistön myynnille. Palaan aina uudelleen ja uudelleen lapsuuskodin jakamiseksi suoritettuun halkomistoimitukseen. Kolmen osuus erotettiin rantarakennuspaikkana kantatilan jäädessä jakamattomaksi. Verottaja käytti kuitenkin jakajan luonnoksia jakaa kiinteistö seitsemään osaan. 
Sinisellä rajattu vanha rakennuspaikka on yhdelle osakkaalle kaavailtu osuus ja siitä minulla maksatetaan lomakiinteistön maksut.  Valitus kiinteistöveropäätöksestä on juuttunut valituspinon alle, kun päätöstä ei ole tullut. Tämä virheellinen merkintä 8.1.2002 lähtien on esteenä perinnön käyttämiselle. Siitä virheestä on poikinut virheellisiä korjauksia niin kuin on maan tapa hoitaa asioita. Virheitä korjataan uusilla virheillä, se on eduskunnan tehtävä omien asioiden hoitamisen jälkeen.

 

Näillä rajauksilla kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset sijoittajina/edunsaajina käyvät sotaa Tiekartta Länsirannalla. Tästähän sodankäynnissä on kyse SF esittäessä todentuntuisia elokuvia. Mikä tapahtui silloin tapahtuu tänä päivänä. Mitään ei ole viisastuttu avoimessa yhteiskunnassa, jossa on suljetun yhteiskunnan säännöt.

Voimauttavan valokuvan perusteet -kurssi avasi elämäni, kuinka päädyin vanhempieni omaishoitajana ja yhtymän asioiden hoitajana ankkakalenterin kuviin. Vuoroani odotellessa Leena otti kuvan keskityyneestä esittäjästä.

Tämä tiivistelmä siksi, kun borrelioosista on tullut neurologisia oireita. Kaikki borrelioosia tutkineet lääkärit hyllytettiin. Kun lääkärinoikeudet palautettiin he eivät muistaneet tutkimuksestaan mitään.
9.11. ist Vaters Tag. Se on myös isäni 108. syntymäpäivä. Ennakkoäänestysohjeet tulivat postissa KBV-Wahlen im November 2014 ja äänestän toisen kerran näissä vaaleissa: Du endscheidest, wie es der nächsten Generation der Kirchengemeinde gehen soll. Jeder hat eine Stimme.

1937: Aku Ankan sukulaispojat Tupu, Hupu ja Lupu esiintyivät ensimmäistä kertaa sanomalehdessä julkaistussa sarjakuvassa.

Tupu, Hupu ja Lupu ehtivät vielä mukaan.

 

Aku Ankan sukupuu Wikipediasta 

Don Rosan taiteilema Mummo Ankka.Tupun, Hupun ja Lupun äiti on Della Ankka ja isä tuntematon. Aku Ankka on heidän enonsa (Vaikka pojat kutsuvatkin Akua jatkuvasti "Aku-sedäksi"). Don Rosan laatiman Aku Ankan sukupuun mukaan poikien isovanhemmat (eli Dellan ja Akun vanhemmat) ovat Hortensia McAnkka ja Aaron Ankka. Roope Ankka on poikien isoeno, Mummo Ankka puolestaan isoisoäiti. 

Kaino-Vieno "Mummo" Ankka, os. Ankanpää
Don Rosan taiteilema Mummo Ankka.

Ei kommentteja: