maanantai 27. lokakuuta 2014

Ensiksi Kansa

Finanssivalvonta epäilee vakavia väärinkäytöksiä Eläke-Tapiolassa

Professori: Tehokkuustempoilu mennyt överiksi kaikilla elämänalueilla 

Jos erosi kirkosta sunnuntaina netissä, saa silti äänestää seurakuntavaaleissa 

Halusin vaihtaa seurakunnan osoitetta pysyvään, olihan minua heitetty seurakunnasta toiseen osoitteen muuttuessa. Muutoilmoitusta seurasi piispskokelaan pahoittelukirje, etten ollut pitänyt arvossa kirkon toimituksia. Minua loukkasi pahoittelu, enhän luopunut lapsenuskosta. 

Tehokkuustempoilussa kirkkokin on mukana poliittisesti. Yhteisvastuukeräysrahojen luovutustilaisuudessa kristitty siirsi minut potilasjärjestöön tukea saamaan. Se oli virhe omaishoitajaa kohtaan. Suattaapa tuota siirtyäkkii tai olla siirtymättä. Löysin oman vammaisjärjestöni Lahden Savolaiset syntymävammani perusteella. Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto pyörii pyörittäjien vammaisen lapsen ympärillä. He eivät pääse siitä yli.  

KympinLapset  ovat uusin ryhmä omaishoitajastatuksen alla. Sairastuneet lapset paranevat. Kunta maksoi aikaisemmin sairaan lapsen kotihoidontukea, olihan omaishoidontuki tarkoitettu vammaisen lapsen, pitkäaikaissairaan ja vanhempien hoitajalle tarkoitettu tuki. Kun poliitikko käyttää järjestön rahoja omiin pyrkimyksiinsä poliitikkona, ollaan pahasti eksyksissä.

Rakas isä, Yle TV1

Rakas isä

Omaishoitajan työtaakka saattaa yllättää.

Aamuhartaus 28.10.2014 lehtori Pekka Kivekäs
Lehtori Pekka Kivekäs, Vantaa. Hartauden musiikki: "Maan päällä pyhät Herran", san. Olov Hartman, säv. Erland V. Koch, sov. Minna Weurlander, es. Virsikuoro (joht. Sanna Räsänen), Minna Weurlander, harmonikka. 


Olkaa vapisematta kädet!
Tätä ainetta ei ole varaa
läikyttää pisaraakaan hukkaan. 
Kukkaronvartijan mielestä öljyn voisi myydä ja antaa rahat köyhille.
Sillä elämääni, elämääni minä punnitsen.
Vasemmassa mennyttä raskasta.
Oikeassa tulevaa, tuskin
tuntuvaa, ei edes höyhenen
vertaa, vaan ehkä etäisen
linnun verkkaisen
siiveniskun hennosti
lehahtava pyörre.

Elämääni, nuorta onnellisesti
onnetonta elämääni minä
kostein kämmenpohjin
punnitsen.

Minussa on puutarha,
nopeasti kukkinut,
ja hiljainen nyt.
Minussa on koivu
joka tuhlasi surutta
lehtensä jo toukokuussa.
Surutta, vihellellen, hyräillen.
-Tommy Tabermann


Aloittavalla yrittäjällä on lakisääteinen velvollisuus ottaa Yrittäjän Eläkevakuutus. Solmin sen 1979 Kansa -yhtiössä, enhän muita eläkeyhtiötä tuntenutkaan. Tuli potilasvakuutus korvaamaan hoitovirheitä. Siihen ilmoittautuminen laillistettuna hierojana ei onnistunut, vaan nimikkeenä oli kuntohoitaja. Annoin palautteen. 
- Pistäkää vaikka lääkärikisi, mutta hierojana takaan, ettei maksa halkea hieronnassa. 
Korvattavista hoitovirheistä on Häme kunnostaunut tänä syksynä. Potilasvakuutusmaksut kohosivat korvattavien virheiden suhteessa. Itsellä oli oma  sisäinen vakuutus, etten sotkeudu asiakkaisiin.

Ensiksi kantautui huhuja YEL-vakuutuksesta. Punapääoman konkurssin mukana vajosi Kansa olemattomiin. Oli siirrettävä YELV Tapiolaan. Jotakin hävisi eläkkeestä Kansan konkurssissa. Tänään on Eläke-Tapiolan johto tutkinnan kohteena.
Koko Eläke-Tapiolan ylin johto epäiltynä

Kaikenlaisia kompuksia solmitaan rahan ympärille. Aina tullaan väärinkäytöksiin eikä pakolliset maksut takaa sitä turvaa, mitä niillä rahoilla on luvattu. Tämä tuli eteen jäädessäni eläkkeelle. Ilmoitus eläkkeen alkamisajasta 1.2.2005 tuli, mutta ei tietoakaan maksettavan eläkkeen määrästä. Työhuoneen vuokrasopimus päättyi 31.1.2005, eläkemaksuja perittiin takautuvasti. Heitä oli liian vähän tekemään eläkepäätöksiä. Nyt 
Yhteistoiminta- eli yt-neuvottelut ovat jokapäiväisiä kuin rukous "anna meille meidän jokapäivänen leipämme".

Jokapäiväinen leipä tarkoittaa kaikkea, mitä elääksemme tarvitsemme. Hymy on puoli hyvettä Nallen naamallakin puhuessaan hiekan tuomisesta pankkisaliin. Stressitesti antoi meidän pankeille puhtaat paperit ottaa lisää velkaa. Sitten ilkeä ei osaa itkeä kun pääoma tekee konkurssin. Tätä odotellessa puhutaa työllisyyden kasvusta ja vakaudesta oman komissaarin fantasialla. Odotan ruotsalaisen avun lisäksi Himasen Sinistä kirjaa Amerikasta.

Kausi 1. Jakso 5/8. Aamun valjetessa New Mexicossa Ville saa huomata, että auto on varastettu! Se kuitenkin löytyy lähistöltä hylättynä ja matka voi jatkua. Amerikkalaisen unelman ja amerikkalaisten uskomusten metsästys jatkuu. Amerikkahan tunnetaan myös salaliittoteorioista ja yliluonnollisista havainnoista. Ville vierailee alueella, jossa on tehty paljon ufohavaintoja. Paikalliset vakuuttavat nähneensä lentäviä lautasia. Ville tutustuu myös New Mexican -keittiön salaisuuksiin ja vierailee tapaamassa intiaaneja joilla ei mene hyvin.

Villen matkat kielisukulaiskansojen luona osoitti, ettei heillä mene hyvin. Samoin intiaanien kohtalo joutua reservaatteihin. Yhteistä idän ja lännen alkuperäisillä kansoilla on sama kohtalo kuin meillä kielivähemmistöksi jääneillä suomalaisilla. Meille annetaan arvonimi "varhennettu vanhus" osamaksulla eläkkeestä kuolemaan asti, vaikka eläkeuudistus lupasi toista, mutta teki toista. Show must go!

Ei kommentteja: