perjantai 24. lokakuuta 2014

Elämän ytimessä on yhteys

1961: Yhdysvaltain presidentti Kennedy julkisti Apollo-ohjelman uuden tavoitteen: päätettiin ennen 60-luvun loppua viedä ihminen Kuuhun ja tuoda hänet turvallisesti takaisin.

Aamun ajatus
Unohda ”hyvät päätöksesi”.
Unohda turha itsekuri ja väkisin vääntäminen.
Kokeile sen sijaan innostumista.
Mene ja rakastu johonkin asiaan.
-Dale Dauten

Unohda ”hyvät päätöksesi”.
Vaihdoin heinäkuussa syntymäpäivän lemmenjuoman myrkkymaljaan. Kevättalvesta lähtien tein hyviä päätöksiä elämän korjaamiseksi jättämällä pois verenpainelääkkeet. Kerroin siitä lääkärille hakiessani piikitystä Mossen hoitoviikon varalle.
- Mittaa paineita. On löydettävä sopiva lääkitys.
 
Paineet putosivat, mutta ei kuitenkaan toivotulle tasolle. Kummallisia kipuja jälkimaininkeina pakotti tilaamaan lääkäriajan.
- Kahden kuukauden kuluttua ilmoitetaan kirjeellä ajasta. Mene päivystykseen, jos et pärjää. 

Ekakäyntiin oli selvä syy. Lääkäri tutki ja antoi lääkkeen. Muihin vaivoihin ei varattu aika riittänyt. Se vaiva parantui oikealla hoidolla. Helle alkoi heinäpoudalla, hengenahdistus lisääntyi. Iltapäivällä menin päivystykseen, kävin labrassa ja seuraavana aamuna oli aika lääkärille. Neuvonnasta ilmoitettiin, ettei yhtään lääkäriä ollut ilmoittautunut tulevansa töihin. 
Nuori mies reppuselässä kulki ohitse ja hän otti minut vastaan. Kyseli lennot, automatkat, hormoonihoidot, monet syyt olotilaan. Kun mitään ei ollut kotona olon lisäksi, hän totesi.
- Sinä et vastannut kysymykseen. Nyt on mentävä sairaalaan, ymmärrätkö, nyt on mentävä sairaalaan.

Akuutin kautta osastolle selviämään keuhkoveritulpasta. Lääkityksen aloittaminen ja marevanhoito loppuiäksi. Verenpainelääkkeet samoja, joista olin saanut rajut sivuvaikutukset. Kirjekin lääkäriajasta oli tullut. Menin, mutta yhteisymmärrystä lainalääkärin kanssa ei löytynyt. Siirto Pääterveysasemalle jatkohoitoon paljon hoitoa vaativana ei onnistunut ilman lääkäriä. Siirsin verenpaineenhoidon Mehiläisen professorille. Hän antoi kirjalliset ohjeet ja kolme kuukautta aikaa katsoa, kuinka lääke vaikuttaa. 

Unohda turha itsekuri ja väkisin vääntäminen.
- Pärjäätkö sinä, kysyi tutkiva lääkäri. Myönnän pärjääväni niin kuin tähänkin asti.
Sydänultrassa ei muutoksia, mutta verenpaineenhoito puhuttaa. On tasan tarkkaan 4 lääkettä, joista kolmea ei voi käyttää. Mehiläiseen on mentävä, kun on aika. Nuoret lääkärit eivät kysy sosiaalisia oloja eikä uupumusta unenpuutteesta. Sieltä verenpaineen syy löytyy, mutta se ei selviä vastaamalla kyllä - ei rasti ruutuun menetelmällä Geriatric depression screening scale, GDS - depressiokyselyn 30 kysymykseen. Tein sen netissä tuloksella - normaali.


Kokeile sen sijaan innostumista.
Aamuhartaus 24.10.2014 pastori Pauliina Järvinen
Pastori Pauliina Järvinen, Raisio. Virsi 589: 1,2,4. Virsi alkaa sanoin: "Rauhan Herra, siunaa meitä". Psallamus-kuoro, Ilmo Riihimäki (joht. ), Juhani Haapasalo (piano).
 



Aamuhartaus pe 24.10.2014
Pauliina Järvinen, Hiippakuntapastori, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Raisio

Ekumeeninen rukouspäivä

Joukko naisia on kokoontunut yhteiseen tapaamiseen. He edustavat eri uskontoja, jotkut ovat juutalaisia, toiset kristittyjä, jotkut muslimeja. Yhteistä heille on se, että he ovat naisia. Jonkun äitejä, siskoja, lapsia, puolisoita, ystäviä. Heidän arjessaan on paljon samankaltaista, asuvathan he kaikki Suomessa. Heidän uskontonsa ja kulttuurinsa saattavat tuoda jotakin omintakeista kunkin arkeen ja juhlaan. Kokoontumisen teemana on Monikulttuurisuutta oppimassa. Puheenvuoroissa ja keskusteluissa pohditaan naisia kasvattajina ja samalla omien uskontojensa edustajina. Miten onnistuisimme kasvattamaan lapsistamme erilaisuutta kestäviä ja lähimmäisiään kunnioittavia ihmisiä? Naiset ovat siis koolla oppimasta toisiltaan ja toisistaan.

Suomen ekumeenisen neuvoston naisjaosto on järjestänyt muutamien vuosien välein vastaavanlaisia uskontodialogeja eli eri uskontojen edustajien välisiä tapaamisia. Tarkoituksena on kokoontua, tutustua, kuulla ja ymmärtää. Ymmärrys toivottavasti vähentää ennakkoluuloja ja lisää kokemusta jaetusta ihmisen osasta ja sen samankaltaisuudesta.

Tällä viikolla on vietetty ekumeenista vastuuviikkoa ja tänään on ekumeeninen rukouspäivä. Vastuuviikko on Suomen kaikkien kirkkojen ja monien kristillisten järjestöjen ihmisoikeuskampanja, jossa kirkot toimivat oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Ekumenia puolestaan tarkoittaa kristittyjen keskinäisen yhteyden etsimistä. Tähän Jeesuksen rukous velvoittaa: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.”

Presidentti Niinistön allekirjoittamassa tämän vuotisessa julistuksessa ekumeenisista rukouspäivistä kirjoitetaan, että Elämän ytimessä on yhteys. Huomaan nyökytteleväni. Niin juuri, yhteys synnyttää hyviä asioita. Hyvään elämään tarvitaan yhteyttä. Yhteyttä itseensä ja omaan sisimpäänsä, yhteyttä toiseen ihmiseen ja yhteisöön, yhteyttä Jumalaan. Yhteyden etsiminen ja sen mahdollistaminen ei pysähdy kristillisten kirkkojen rajoille vaan jatkuu kaikkien ihmisten välisen yhteyden etsintään.

Kun puhutaan itselle vieraista asioista ja niihin suhtautumisesta, puhutaan paljon suvaitsevaisuudesta. Olen huomannut, että en oikein enää pidä siitä sanasta. Joskus se tuntui riittävältä, mutta ei enää. Suvaitsevaisuus. Sehän tarkoittaa, että minä suvaitsen sinua, siis oikeastaan että minä siedän sinua. Siedän ehkä juuri ja juuri. Sellaistakin asennetta tarvitaan joskus, mutta se ei ole avain todelliseen ihmisten väliseen yhteyteen, rauhaan ja hyvää yhteistä elämää synnyttävään tasa-arvoon.

Tasa-arvo ja kunnioitus ovatkin parempia sanoja. Tasa-arvo tarkoittaa, että yhtälailla minulla, sinulla kuin jokaisella maassamme asuvalla on oikeus kokea, että hänet hyväksytään. Että hänellä on mahdollisuus harjoittaa uskontoaan ja kulttuuriaan. Hänellä on oikeus ja mahdollisuus kasvattaa lapsensa turvassa, saada kokoontua vapaasti lähimpiensä, naapureiden ja ystävien kanssa, ja mahdollisuus hoitaa läheisiään haluamallaan tavalla ja viimein - saada haudata rakkaansa oman kulttuurinsa ja uskontonsa tapoja noudattaen. Tasa-arvoa kaikissa inhimillisen elämän perustarpeissa. Vain sitä kautta syntyy rauhaa ja vakautta.

Kristillisen uskon yksi keskeisistä ajatuksista on kaiken ja kaikkien luotujen luovuttamaton arvo. Kaikki luotu on pyhää ja kaikki luodut ovat pyhiä. Jeesus antoi meille tehtävän etsiä kaikkien Jeesukseen uskovien keskinäistä yhteyttä ekumenian hengessä. Keskittyä niihin asioihin, jotka meitä yhdistävät. Mutta Jumalan luomistyön pyhyys kehottaa meitä etsimään yhteyttä kaikkien luotujen kanssa. Kunnioittamaan toisiamme ja tekemään asioita oikeudenmukaisen ja hyvän yhteisen elämän puolesta. Arkisilla teoilla ja sanoilla.

Pyydän sinut tänä aamuna rukoilemaan kanssani rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolesta:

Kaikkivaltias Jumala, me rukoilemme sinua ja pyydämme sinun armoasi.
Me vetoamme sinuun: Jumala, katso meihin, lapsiisi, tämän kuohuvan maailman myllerryksessä. Herra, armahda meitä.
Herra, muista kaikkia hädän keskellä eläviä – suojele heitä.
Muista heitä, jotka eivät saa elää vapaudessa – lohduta heitä.
Herätä meitä sivusta katsojia – armahda meitä.
Me rukoilemme, että oikeus ja rauha voittaisivat kaikkialla.
Herra Jumala, Isämme, anna meille rauhasi.
Anna rakkautta sinun luotujasi, kaikkia ihmisiä kohtaan sinun pyhän nimesi kunniaksi. Aamen.
Siunatkoon sinua tänään rauhan ja oikeudenmukaisuuden Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Aamen.


Virsi: Virsi 589: 1, 2, 4

Mene ja rakastu johonkin asiaan.
Juutalaisten hautakivistä rakennettuja rakennuksia puretaan Puolassa – "voimme korjata historian vääryyksiä" 


9 asiaa, joita naisilla ei pitäisi olla koskaan kotonaan:
"Kuin olisit jäänyt lapsen tasolle"

Her Home -sivua ei löydy. 9:stä kotoa puuttuvasta asiasta 4. Esillä olevat voimauttavat mietelauseet. Vältä näitä huomiota herättäviä "avunhuutoja". Mietelauseet voivat antaa sinusta sellaisen vaikutelman, että et luota itseesi. 

"Minä pieni urhea nainen, luotamus itseeni ei ole mihinkään hävinnyt."

Ei kommentteja: