keskiviikko 6. elokuuta 2014

Pestuumarkkinat

Pussieläin vai rotta pussissa? Niin kauan kuin ihmisen lapsi on essun alla piilossa, on hän vesielementissä turvassa. Ennen syntymää enkeli sulkee suun. Siihen loppuu solumuisti, jonka äiti on unohtanut. Alkaa lapsenhoito, kasvatus ja opetus elämää varten.  

Jos lapsi joutuu kirkon poikakouluun, herättää se mustamekkoisissa kummallisia hinkuja. Pojan elämä on pilalla, jota paavin anteeksipyyntö ei tervehdytä. 

Voi, jos meillä jokaisella olisi pakopussi, kun vaara uhkaa. Pussiäiti seisoo pussiasukkaansa takana puolustusasennossa. Mikä saa vegaanin pestautumaan eläintiloille. Lomittajaksiko? Miksi valelääkäri esiintyy ihmistenhoitajana? Kuka on oikeassa paikassa oikeaan aikaan? 

Enemmän minua puhutteli peltipurkin tarina naisten kaivaessa materiaalia avolouhoksilla. Millä purkki täytettään, se kertoo naisten työstä lastensa tulevaisuuden parantamiseksi. Vammaiset nuoret hoitivat eläimiä rakkaudella. Enemmän oman asenteen muuttamista hyväksyvämmäksi kuin syyllisten etsimistä.

Kun vegaani pestautui eläintiloille

Täällä on Lahden pisin terveyskeskusjono "Työvoimasta on pulaa."(6.8.2014 9:25)

- Pääterveysasemalla työskentelee 15 lääkäriä, joista osa koko kaupunkia palvelevia erikoislääkäreitä. Jonossa oli 721 ihmistä.

Olen 721. PÄÄterveysaseman potilas henkilötunnuksen mukaan. 210741. Keskussairaala siirsi keuhkoveritulpan jatkohoidon terveyskeskukseen oman lähiklinikan kautta. Sairaanhoitaja kyseli siirron syytä, kun en täytä sairauskriteereitä; sydämen vajaatoiminta ja diabetes. Minulla on vain punkinpurema taustalla ja tutkittu perimästä johtuva tulppautumistaipumus. Loppuikäinen lääkitys napapiikkireseptissä jo toisen erikoislääkärin määräyksellä laskimotukoksen hoidossa. 

Kun jouduin kertomaan farmaseutille, että napapiikkiä käytän vielä kaksipäivää sen jälkeen kun INR -arvo on >2, huomasin ettei se näkynyt uusitussa reseptissä. Uskon psykosomaattisen reaktioon, kun arvo oli pudonnut hyytymissuuntaan. Hoitaja sanoi. 
- Älä ota paineita reseptin tiedoista. Olin kuitenkin reagoinut sisäsyntyisesti. Pakene tai taistele -tilanne on sisäsyntyinen reaktio hengen pelastamisessa. 

Yritän selvittää asian farmaseutin kanssa ja vaihdan piikit siihen laatikkoon, jossa on oikeat ohjeet ja tiedot.

- Siinä sitä olisi, sanoin ääneen Sokoksen myyjälle hänen täyttäessä vihreätä salaattia rasioihin. En ostanut kuitenkaan mitään terveellistä, Joensuun leipomon konsulentti näytti tuoteselosteen, mitä heidän perinnepiirakat sisältävät. Sielläkin oli K -vitamiinia. 

Kasvisyöjänä olen vaikea hoidettava, että marevan alkaa vaikuttamaan. Siitä on kokemusta 10 vuotta sitten laskimotukoksesta. Silloin rakenteet olivat vielä enemmän päin prinkkalaa kuin tänä päivänä.  Itse on pitänyt huolehtia työkunnostaan eläkeikään asti. 
- Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä. Kuntaliiton kouluttaja tervehti  Hyvinvointipalvelut laatu ja tasa-arvo -projektin esittelytilaisuudessa.
- Sitä juuri, en ole vielä vanhainkotipaikkaa lakanoiden välissä varannut. Mikään ei ole muuttunut missään suhteessa. Missään!!!!!

Päivystys oli Oikokadulla. Kävin siellä koululaisen kanssa tulirokon takia. Sodan aikana sisko oli epidemiasairaalaassa sairastamassa tulirokkoa ja verenmyrkytystä. Viipyi niin kauan eristyksessä, että vierasti vanhempiaan kotiutuessaan. 70 -luvulla oli jo lääke tulirokkoon, mutta taas uudelleen sairas kuurin loputtua.

Menin päivystykseen pitkittyneen yskän takia. Vastaanottovirkailija ei päästänyt lääkärin luokse, kun ei ollut kuumetta. Annoin  byrokratian alimmalla portaalla vallankäyttäjälle palautteen. Yskin viikkoja työssä ja mikään lääke ei tehonnut. Kävin pankissa ja kohtasin saman vastaanottoapulaisen tiskin takana. Minut nähdessään  hän punastui korvia myöten, hän muisti kohtaamisen päivystyksen iltavastaanotolla.


Olin sairastunut kroonisesti keuhkokatariin. Mikään lääke ei helpottanut oloani. 
Katsoin eläinten elokuvan, jossa näyttettin lääketehtaiden antibiootteja käytettäväksi eläinten terveyteen lyhyen elämän aikana. Siksi antibiootit eivät tehonneet sairauteeni. Liha tuli vastenmieliseksi. Kun lopetin sen syömisen tervehdyin kroonisesta keuhkokatarista.

Jatkan apteekissa käynnin jälkeen koululääketieteen nimeen parantamista.

Ei kommentteja: