perjantai 4. heinäkuuta 2014

Sairauden seuraukset näkyväksi, osa 2

Julkaistu 25.4.2012
Hilja Aaltosen profetia
 
Suviseurat on takana. Kaksi ja puoli vuotta kuuntelin afaatikon uskonselitystä. Kun hänen sanat selvisivät, sainkin diagnoosin.
- Sinä olet hullu. En tulee enää hierottavaksi.
- Oma on asiasi.
- Tulen vielä ensi viikolla.
- Minä olen viikon miettinyt, kumpi meistä on hullu.
- Mihinkä tulokseen tulit, kumpi?
- Se on minun sairauteni, sillä on hieno nimi, mutta sanon sitä paljasteluksi. Siitä suutun, kun aina peität lakanoilla. Minä niin tykkäisin olla alasti. Toivoisin että sinäkin riisuisit vaatteesi.

Se käynti paransi hänet, kun sai paljastaa, mitä hän ajatteli. Siitä tuli työvoittoni, johon kului aikaa 2½ vuotta.  Ei hullumpi aika eikä lopputulos asiakassuhteessa. Asiakas sai puhe- ja aloitekykynsä takaisin. Ne olivat olleet kadoksissa 10 vuotta.


Kirjoitin englantilaiselle parantajapapille, kun näin äidin kärsivän eikä lääkkeistä ollut apua. En pyytänyt lisää vuosia vaan vuosiin elämää. Vähän ajan kuluttua ilmestyi orava pihapuihin. Äiti seurasi sängystä oravan touhuja. Näin oravan 1. kerran, kun lähdin kauppaan. Samassa asennossa se istui kun tulin takaisin. Jos se olisi ollut enkeli, olisivat pojat ritsalla ampuneet alas.

Hoitaminen on enemmän kuin käydä katsomassa, hengittääkö? Kesätyössä Ruotsissa 1960 ehti potilas olla kuolleena  sängyssään 4 päivää. Joka päivä oli käytävä katsomassa ja todettava, hengittääkö. Vanhuspalvelulaki on 1960 vuoden tasolla. 
- Ei kiinnosta pätkääkään.
- Ei riitä resurssit. 

Katujätkä-projektin tulos työllistää haluttomia mahottomiin tekoihin. Nyt ollaan politiikassa samassa veneessä. Siksi kysyn.
- Kumpi meistä on hullu?  
Koti, uskonto vai isänmaako?
Öllin isän oppivuosia elettiin 1991 - 2000 - 2014. 
- Kyllä ne ovat viisaita, sanoisi isäni tänä päivänä.
- Tyhmiä ne ovat. Julma jumala ahmii omat lapsensa, kun on tanssittu taudin kanssa
talvitiellä riittävän kauan.

Ei kommentteja: