lauantai 12. heinäkuuta 2014

Brasilian maansuru MM -jalkapallossa

 
Maansuru heinäkuussa 2011

FIFAn jalkapallon MM 2014 |

Litmanen: Merkityksellinen pronssipeli

Tämän päivän tapahtumatarjonnasta on vaikea valita. Kuninkaallisista näin riittävästi. Ei istu tasavaltalaisen pirtaan. Katson videon kuvaa, ei lähtenyt lapasesta, vaan takaa aukeaa nuori Vitas, josta on tullut oman alansa king.

Maaliton matsi on tylsää katsottavaa. Litmanen kertoo oleellisen pelin merkityksellisyydestä ennen ja jälkeen. Saksan pelissä ei näkynyt puolustajia eikä hyökkääjiä voi ihan rauhassa rakennella peliä. 

Katsottavaksi jää lauantai-illan Wallander: Heikkous 

Hevosenkasvattajan kuolinsyyksi epäillään ensin oman hevosen potkua, sitten ruumiinavaus todistaa toisin. Kysymyksessä on murha. Ylikomisario Kurt Wallander saa pienen romanssinsa lisäksi selvitettäväkseen yksin asuneen vainajan yhteydet kauniin skånelaismaiseman tummaan puoleen. Tiesikö murhattu mies naistensa heikot kohdat? Henkilöhahmot perustuvat kirjailija Henning Mankellin luomiin karaktääreihin. Ohjaaja: Jonas Grimås, Ruotsi 2006 (87'). Pääosissa: Krister Henriksson, Johanna Sällström, Ola Rapace, Angela Kovacs, Stina Ekblad.

Markku Karjalainen - Läähätän ja Läkähdyn 

Poliitikkojen kiireet korvaan myöhästymisviestityksillä, kun ei ole paikalla tärkeissä äänestyksissä siellä eikä täällä. Kaikki syyt ovat tekosyitä, kun ei ole perehtynyt tehtäväänsä läähättäessään.

Ladattu 31.1.2009
Sanat

Läähätän ja läkähdyn eh-eh-eh
Hyökyessä hyväilyn eh-eh-eh
Tunne vähän tolkuton
Polvissa on

Henkeäkään saa mä en eh-eh-eh
Silmiisi kun katselen eh-eh-eh
Pala menee kurkkuhun
Nähdessäin sun

kertosäe:
Mä olen vanttera voimapussi
Kuin vanha kunnon Jukolan Jussi oon
Vaan mitään tällaista tilannetta
En ole ottanut huomioon

Voit panna tankoon sä kylmää rautaa
Sataan ja piikkiin, sen kyllä ilmaan saan
Vaan silti sai minut tyttö kiikkiin
En osaa tempaista ollenkaan

Läähätän ja läkähdyn eh-eh-eh
Syövereissä syleilyn eh-eh-eh
Syntyessä säteiden, katseesi sen

Kieleni mä nielaisen eh-eh-eh
Ovenpieliin nojailen eh-eh-eh
Saanut akupunktion
Sydän jo on

En edes juhlia Linnan pelkää
Pukeudun mokkiin, tai vaikka rakettiin
Mä tänään hehtaarin pellon raivaan
Ja lyön sen huomenna pakettiin

kertosäe2:
Kun mua potkaisi polle päähän
Mä sanoin määhän
Jo siitä hevoinen
Vaan mitään tässä ei sanat auta
Jo jukolauta mä tiedän sen

Läähätän ja läkähdyn eh-eh-eh
Hätäilen ja hengästyn eh-eh-eh
Sähkövoimavirta sun, lamaan saa mun

Kurkkuani kakistan eh-eh-eh
Vapisen ja hikoan eh-eh-eh
Hyytelöä vetelää, luuni on nää

kertosäe 2x

Ei kommentteja: