lauantai 8. maaliskuuta 2014

Tyhjennetyt kylät, turhiako kuntauudistuksessa?

Pikkukuva

Menneessä maailmassa kesällä kerran kävelimme tädin luokse Otukselle. Hänellä oli meille ohjelmaa. Saimme soittaa grammarilla Juutilan aitassa sen ajan äänilevyjä. Palaan näihin muistoihin, kaivan esiin VITAS - An Old Gramophone ja eläydyn maailman ympäri matkalle 80 päivässä. Vitas'in kanssa se on vaivatonta, kun kyseessä on konserttikiertue.
"Ville Haapasalo matkustaa taas Venäjällä paikoissa, joihin ei kuka tahansa lähtisi – tai edes pääsisi! Tällä kertaa reitti kulkee 6 000 kilometriä Murmanskista Beringinsalmeen.

Toisen suuren suomalaisen matkailijan A. E. Nordenskiöldin jäljissä Ville matkailee rannoilla, joiden ennustetaan lähitulevaisuudessa vilkastuvan mutta jotka vielä viettävät aika lailla hiljaiseloa." 


10. Beringinsalmi, Deznevinniemi on Villen matkan päätepiste. Tässä jaksossa tyhjä kylä saa vastinparin Suomen maaseudulta. Neuvostovallan aikana asukkaat siirrettiin kaupunkeihin ja 75:n asukkaan kylä hävitettiin.
Meidän kuntauudistus noudattaa mallia suljetun yhteiskunnan ajalta. Matka Jäämeri 30 päivässä on oma paluu Vihtaniemelle. Joskin meillä on amerikkalainen buumi menossa "Tuusniemestä Suomen Florida" asettaen omat esteet paluulle lapsuuskotiin.


Seitsemästä talvisavusta on jäljellä Rumpsa-Jussin veljmies-Puavon miespalvelija, joka sai elinikäisen asumisoikeuden Vihtalahden talossa. Tilalle on kunta lahjonut halvoilla kesämökkiplänteillä yli 100 sijoittajaa. He ovat tärkeämpiä kuin yli sata vuotta luontaistaloudessa eläneiden isovanhempien ja vanhempien jälkeläiset paluumuuttajina. Tauti tanssi talvitiellä näiden tulijoiden kanssa eikä minulla ole osuutta
heidän viihde- ja vapaa-ajan juhannustansseihin ja hukkumiskuolemiin.

http://areena.yle.fi/static/mk/images/previews/88/8860677ba0514cf6b5813cc69b506fb7/8860677ba0514cf6b5813cc69b506fb7_1392641229669_720.jpg

Osa 10/10: Beringinsalmi, Deznevinniemi, Ville Haapasalo osallistuu mursun metsästykseen ja maistaa valasta Tsukotkassa, missä alkuperäiskansa elää merestä. 30 päivän matka päättyy paikkaan josta aurinko nousee.

Matka on ollut raskas enkä voi pulahtaa Juojärven parantaviin aaltoihin. Lääkäriaika maanantaiksi on tilattu Vladimirin hoitoa varten. Nyt tiedän miksi menen enkä puhu mistään muusta. Tiedossa on viikko Mossen kanssa maalla, aamukävelyt, kissojen ruokkiminen, mummon kanssa seurustelua. Sen jälkeen jatkan kuolinsiivousta löytääkseni palautteita, millä minua on yritetty pakottaa tämän päivän muottiin. 

Urpo elää sosiaalihuoltolain aikaa ja Orpo sen lupaa palauttaa tämän hallituskauden aikana. Nyt Urpo ja Orpo yhteen soppii, huomenna pankoot pussauskoppiin odottamaan sukupuolineutraalin kansalaisaloitteen toteutumista. Se on lahtelaisen kansanedustajan tärkein tavoite päästyään ministerille puheiden kirjoittamisen jälkeen itse päättäjän paikalle. Ei kuulu minun joukkoon eikä toinenkaan hierojien edunvalvojana kehitellessään koulutettujen hierojien tulevaa työtä katuhuoran periaatteella. On meillä edustava otantanta lahtelaisia päättäjiä.

Omat muistot liittyvät viimeiseen veteraanijuhlaan Tuusniemellä. Isä ei ollut kutsuttujen joukossa, menimme hautausmaalle, isä sai sydänkohtauksen ja ambulanssi haki napurikuntaan päivystykseen. 
Kun puheenjohtaja sai kuulla isän kohtauksesta, hän kiirehti lupaamaan kuoltua havuseppeleen haudalle. Se olisi videon paikka, mutta taito puuttuu. Onneksi naapurimaassa muistetaan sotaveteraaneja videoilla. Meillä on vielä paljon asenteissa muuttamista.

Витас - Фронтовики / Vitas - War Veterans - YouTub

Vitas The premiere of author's MV "WAR VETERANS". Vitas devoted this MV to his grandpa, the veteran of Great Patriotic war.

Pikkukuva

VITAS - Belorussia 

Ei kommentteja: