lauantai 15. helmikuuta 2014

Talonvaltaus 1997

Yes it was my way
Miksi vanhusten kotonahoito herätti hinkuja kunnassa ja eduskunnassa vuodesta 1991 vuoteen 2000? Presidentti vaihtui ja minua siirrettiin paikasta toiseen osoitteen muuttuessa jäsenmaksun ja kirkollisveron maksajaksi. Mihinkään en mahtunut toimintaan mukaan. Tänään kuulen uutisista, että yksi säästökohde on hoitaa vanhukset kotona laitoshoidon sijaan. 
Syy on yksinkertaisesti siinä, että tämän päivän vanhuksien ja hoitajien sosiaalinen pääoma on kupattu kuiviin. Sijoittajien ahneutta omistuksiani realisoitiin välimiesoikeudella uhaten. 
Tänään metsäkonserni on kiinnostunut perintömetsästä saadakseen allekirjoituksen metsäsopimukseen hoitaa metsää omaan lukuunsa. Vastineeksi lupaa ilmaiset palvelut verkossa. 
Lankapuhelimesta on jäljellä 2 osaketta. Niistä tehdään ostotarjouksia. Pidän ne vanhan rahan muistoksi enkä vaihda mistään hinnasta. Maalla kerittiin kaapelit kerälle, mutta aikataulut pettivät. Korottivat maksuja eikä heillä ollut kiirettä lopettaa omalta puoleltaan yhteyksien katkaisemista. Minulle riittääää.
Tänään näen kaiken näyttötutkintomestarin silmin. "sukupolvenvaihdos selvitetään kansainvälisen rikostutkinnan valossa." Kun tulee aika, tulee neuvo.


Kaksi sodan sukupolvea 1993,
kuoltua havuseppele haudalle
ja
olisit saanut pinssin, jos olisit pysynyt yhdistyksessä
jäsenmaksun maksajana.

- Eihän sinne kukaan rakenna.
- Minä rakennan tai ainakin tytöt,
 jotka löysivät kivitalot. 

Ystävänpäivätervehdys hiihtolomalaisilta. 
Kiitos ja hyvää matkaa lämpimään! 

Oma tieni hiihtolomalla suuntautui aina Vihtaniemelle oppikoulu-vuosina.

Suljen silmät, tunnen lumen puhtauden, tuulen lempeyden ja hangen valon kasvoillani, kuljen oman tieni. Ja kuuntelen.

Ei kommentteja: