torstai 20. helmikuuta 2014

Kotiinpalaajat

 http://areena.yle.fi/static/mk/images/areena/series/28607940_363_jaameri.jpg
Osa 8/10: Jakutia, Tiksi, Ville Haapasalo vaikuttuu henkisestä kokemuksesta shamaanin luona Jakutskissa ja löytää Jäämeren rannalta surullisen paikan. Tiksi pysäyttää kokeneenkin matkaajan.
 
Tarvitsen 80 päivää maapallon kiertämiseen. Ville tekee tunnetuksi Jäämerta 30 päivässä. Tiksissä lakkautettiin lentokenttä. Kerrottiin kaksi versiota, ettei vuoteen ollut lentoliikennettä.
Toinen syy oli ikiroudan aiheuttamat vauriot kentälle. Toinen todennäköisempi syy, että lähtijät olivat vieneet mukanaan laskeutumisjärjestelmän. 
Tämä lisää kokemustani paluusta eloon jääneelle Vihtaniemelle. Maksoinhan lankapuhelinliittymän perusmaksua monta vuotta ajatuksella palata Vihtaniemelle. TeliaSonera lähetti valmiin kaavakkeen liittymän irtisanomista varten. Vielä silloin en huomannut lypsylehmän kuolleen, vaan jatkoin maksamista. Sitten tulee ilmoitus kaapeleiden kerimisestä rullalle yhteyden katkaisemista varten. TeliaSonera ei pysynyt uhkauksissaan aikataulussa. Sanoin liittymän irti lopullisesti. Ollaan kuu-, luunvalon  kanssa kulun piällä.

Näitä surullisia paikkoja on jäljellä Suomen rajojen sisäpuolella luvattoman paljon. Kukaan ei tule tekemään työtä näille alueille. He kulkevat kautta ja kehtaavat asettua alkuperäisten yläpuolelle. Kuinka kauan tätä kestää? Jospa Villen vaellusvietti tavoittaisi meidänkin syrjäseudut. "Talo muistaa kävijänsä. Seinät muistavat sanat, jotka talossa lausuttiin." -Jaana Syväoja

Tämän päivän ylimääräinen uutislähetys arvelutti, mikä on niin tärkeää; sukupuolineutraali avioliittolaki, Kataisen keskustelukutsu oppositiolle valtion velan taittamiseksi vai mikä? Meille tärkeimpänä pitämistä kahdesta ensimmäisestä ei nyt kuitenkaan ole kyse, vaan Ukrainan aseellinen yhteenotto palauttaa mieleen kotiinpalaajana Irakin sodan syttymisen ja Jugoslavian yksittäiset ampumispesäkkeet. Kun tiedän, miten niissä kävi, voin vain arvailla tilanteen vakavuuden.

Kotiinpalaajana sain kokea kielteistä asennetta.
- Älä tule meitä opettamaan. Siitä se kaikki alkoi omaishoitajana minulle mutta myös kaikille muille, jotka halusivat estää vanhempieni hoitamisen kotona.
Valtio sääli kunnan velvollisuutta maksaa kunnallista kotihoidontukea minulle vanhempieni hoitamisesta. Kunnan ei pidä maksaa enemmän kotonahoitamisesta kuin asetuksen määräämä omaishoidontuki. Syytän valtion toimenpiteitä tästä väljästä tulkinnasta. Vielä parempi, jos maksettu raha verot vähennettynä peritään hoidettavalta palvelumaksuna takaisin kunnalle pesämunaksi. 

Elli Aaltosen johtaman työryhmän mietinnön jälkeen munien hautominen tuotti 3.3 miljardin vuosisäästön yhteiskunnalle. Jatketaan munimista yhteen koriin, jonka tuotto lisäsi kestävyysvajetta ainakin 5,4 x 3,3 miljardia x 20 vuotta. Kertomisen jälkeen omaishoitajan tuottama kestävyysvaje on 356,4 miljardia vuodesta 1993, jolloin asetus omaishoidosta kohtasi minua.

Päättäjät saavat maistaa omaa lääkettään vielä pitkään omaishoidon kustannuksella. Nyt en puhu 3.3 miljardin säästetystä rahasta, vaan sodasta palanneiden miesten posttraumaattisesta sressireaktiosta. Sitä poden itsekin, vaikka omaishoidosta en romahtanut, vaan siitä ylhäältä johdetusta yksinkertaisten ymmärtämättömien enemmistön kielteisen asenteen ilmapiiristä.
- Kyllä ne ovat viisaita, ihastelisi isäni varsinkin tänä päivänä, minkä tilanteen ovat saaneet aikaan. 

Kymmenen vuotta taistelua vanhempien oikeuksien puolesta komukkien hääriessä sotamuistojensa parissa. Kaikkeen löytyi lailliset perusteet, jakaa lapsuuskoti yhtäsuuriin osiin, osakkeen jääminen veljen käyttöön merkittävimpänä. Palaaminen työhön, eläkkeelle jääminen eivät nekään menneet ihan oikein. Kun kaikki loppui, on sopeuduttava jäämään paikalleen kaupungin katolle. Siinä on postraumaattista stressiä kerrakseen. Sotilaista vain 5% palautuu työkykyisiksi. Omaishoitajat uupuvat ennen omaan elämään sopeutumista. Siitä pitävät valtio ja kunnat huolta.
 
Kotiinpalaajat 1/3
23-vuotias sotamies Björn Olsen palasi elokuussa 2007 Irakista, jossa hän oli nähnyt läheltä, kuinka hänen toverinsa Henrik ammuttiin. Ohjelma seuraa puolen vuoden ajan Björnin kamppailua arkeen palaamisen kanssa.(U) 

Kotiinpalaajat 2/3
Sotamies Martin T. Arbon, 32 vuotta, palasi Bosniasta ja Kosovosta hirveiden muistojen kanssa. Tänään hän kamppailee päästäkseen edes jotenkin kiinni normaaliin elämään. (U)

Kotiinpalaajat 3/3
Michael Ulrichin, 29 vuotta, tehtävänä oli pitää moraalia korkealla kun luodit viuhuivat korvien ympärillä Afganistanissa. Nyt hänen pitää tottua elämään tavallista tanskalaista arkielämää vaimonsa kanssa.(U)

Ei kommentteja: