maanantai 24. helmikuuta 2014

Helmikuu parvekkeella

Juudaksenpuu kukkii/Helena Raikas
Kevät kukkii Portugalissa
Saman havainnon tein omalla parvekkeellani. Kukkiva kukkakeppi on herännyt talvihorroksesta. Viime syksyn lehdet ovat vihreitä, mutta oksissa on uusia silmuja. Kukat ovat vaatimattomia, annankin kukkakepille nimen Juudaksen puu. Kohtalonköynnös on ilahduttanut tarkailijan paikalla Penttiä. Ihmeitten aika ei ole ohi. 


Viimeinen rengas jäi aluksi kiinni. 
Avajaisten tekninen moka toistettuna päättäjäisissä
ei ollutkaan enää syyllisen päänpudotuksen paikka. 

Viimeinenkin rengas avautui lopulta. 
Viimeinenkin rengas aukeaa lopulta.

Ministeritasolla maalattiin piruja seinälle. Presidenttiparin näyttäytyminen kisoissa pelasti Suomen olympiajoukkueen maineen. Kyllä aina ollaan kavereita, kun menestytään, mutta kaveruus ei ollutkaan mitalien arvoista. Mitä vanhempi pukki, sen paksumpi sarvi poliittisesti. Ideologiathan tässä ottavat mittaa toisistaan. 

Villen paluuta ei onneksi näytetty, sillä mustamaalaus kopsahtikin omaan nilkkaan. Ville kuuluu niiden "halattavien hyvien jätkien" joukkoon, jolla kyynel kihoaa silmiin aatoksen jaloutta ja tunteitten paloa. Lähdenkin tästä lankakauppaan neuloakseni Villelle pipon, kun merellä pitää pelätä. Voimauttavissa valokuvissa tytöistä, joista kenelläkään ei ole mitään sanottavaa, sopii myös miesihmisiin.  

Ministerin mitallisatoa  pronssijuhlinnan jälkeen. Ihmisoikeudet on reissuilla kohdallaan, miten lie kotimaassa korkealta katsottuna?

torstai 20. helmikuuta 2014

Kotiinpalaajat

 http://areena.yle.fi/static/mk/images/areena/series/28607940_363_jaameri.jpg
Osa 8/10: Jakutia, Tiksi, Ville Haapasalo vaikuttuu henkisestä kokemuksesta shamaanin luona Jakutskissa ja löytää Jäämeren rannalta surullisen paikan. Tiksi pysäyttää kokeneenkin matkaajan.
 
Tarvitsen 80 päivää maapallon kiertämiseen. Ville tekee tunnetuksi Jäämerta 30 päivässä. Tiksissä lakkautettiin lentokenttä. Kerrottiin kaksi versiota, ettei vuoteen ollut lentoliikennettä.
Toinen syy oli ikiroudan aiheuttamat vauriot kentälle. Toinen todennäköisempi syy, että lähtijät olivat vieneet mukanaan laskeutumisjärjestelmän. 
Tämä lisää kokemustani paluusta eloon jääneelle Vihtaniemelle. Maksoinhan lankapuhelinliittymän perusmaksua monta vuotta ajatuksella palata Vihtaniemelle. TeliaSonera lähetti valmiin kaavakkeen liittymän irtisanomista varten. Vielä silloin en huomannut lypsylehmän kuolleen, vaan jatkoin maksamista. Sitten tulee ilmoitus kaapeleiden kerimisestä rullalle yhteyden katkaisemista varten. TeliaSonera ei pysynyt uhkauksissaan aikataulussa. Sanoin liittymän irti lopullisesti. Ollaan kuu-, luunvalon  kanssa kulun piällä.

Näitä surullisia paikkoja on jäljellä Suomen rajojen sisäpuolella luvattoman paljon. Kukaan ei tule tekemään työtä näille alueille. He kulkevat kautta ja kehtaavat asettua alkuperäisten yläpuolelle. Kuinka kauan tätä kestää? Jospa Villen vaellusvietti tavoittaisi meidänkin syrjäseudut. "Talo muistaa kävijänsä. Seinät muistavat sanat, jotka talossa lausuttiin." -Jaana Syväoja

Tämän päivän ylimääräinen uutislähetys arvelutti, mikä on niin tärkeää; sukupuolineutraali avioliittolaki, Kataisen keskustelukutsu oppositiolle valtion velan taittamiseksi vai mikä? Meille tärkeimpänä pitämistä kahdesta ensimmäisestä ei nyt kuitenkaan ole kyse, vaan Ukrainan aseellinen yhteenotto palauttaa mieleen kotiinpalaajana Irakin sodan syttymisen ja Jugoslavian yksittäiset ampumispesäkkeet. Kun tiedän, miten niissä kävi, voin vain arvailla tilanteen vakavuuden.

Kotiinpalaajana sain kokea kielteistä asennetta.
- Älä tule meitä opettamaan. Siitä se kaikki alkoi omaishoitajana minulle mutta myös kaikille muille, jotka halusivat estää vanhempieni hoitamisen kotona.
Valtio sääli kunnan velvollisuutta maksaa kunnallista kotihoidontukea minulle vanhempieni hoitamisesta. Kunnan ei pidä maksaa enemmän kotonahoitamisesta kuin asetuksen määräämä omaishoidontuki. Syytän valtion toimenpiteitä tästä väljästä tulkinnasta. Vielä parempi, jos maksettu raha verot vähennettynä peritään hoidettavalta palvelumaksuna takaisin kunnalle pesämunaksi. 

Elli Aaltosen johtaman työryhmän mietinnön jälkeen munien hautominen tuotti 3.3 miljardin vuosisäästön yhteiskunnalle. Jatketaan munimista yhteen koriin, jonka tuotto lisäsi kestävyysvajetta ainakin 5,4 x 3,3 miljardia x 20 vuotta. Kertomisen jälkeen omaishoitajan tuottama kestävyysvaje on 356,4 miljardia vuodesta 1993, jolloin asetus omaishoidosta kohtasi minua.

Päättäjät saavat maistaa omaa lääkettään vielä pitkään omaishoidon kustannuksella. Nyt en puhu 3.3 miljardin säästetystä rahasta, vaan sodasta palanneiden miesten posttraumaattisesta sressireaktiosta. Sitä poden itsekin, vaikka omaishoidosta en romahtanut, vaan siitä ylhäältä johdetusta yksinkertaisten ymmärtämättömien enemmistön kielteisen asenteen ilmapiiristä.
- Kyllä ne ovat viisaita, ihastelisi isäni varsinkin tänä päivänä, minkä tilanteen ovat saaneet aikaan. 

Kymmenen vuotta taistelua vanhempien oikeuksien puolesta komukkien hääriessä sotamuistojensa parissa. Kaikkeen löytyi lailliset perusteet, jakaa lapsuuskoti yhtäsuuriin osiin, osakkeen jääminen veljen käyttöön merkittävimpänä. Palaaminen työhön, eläkkeelle jääminen eivät nekään menneet ihan oikein. Kun kaikki loppui, on sopeuduttava jäämään paikalleen kaupungin katolle. Siinä on postraumaattista stressiä kerrakseen. Sotilaista vain 5% palautuu työkykyisiksi. Omaishoitajat uupuvat ennen omaan elämään sopeutumista. Siitä pitävät valtio ja kunnat huolta.
 
Kotiinpalaajat 1/3
23-vuotias sotamies Björn Olsen palasi elokuussa 2007 Irakista, jossa hän oli nähnyt läheltä, kuinka hänen toverinsa Henrik ammuttiin. Ohjelma seuraa puolen vuoden ajan Björnin kamppailua arkeen palaamisen kanssa.(U) 

Kotiinpalaajat 2/3
Sotamies Martin T. Arbon, 32 vuotta, palasi Bosniasta ja Kosovosta hirveiden muistojen kanssa. Tänään hän kamppailee päästäkseen edes jotenkin kiinni normaaliin elämään. (U)

Kotiinpalaajat 3/3
Michael Ulrichin, 29 vuotta, tehtävänä oli pitää moraalia korkealla kun luodit viuhuivat korvien ympärillä Afganistanissa. Nyt hänen pitää tottua elämään tavallista tanskalaista arkielämää vaimonsa kanssa.(U)

maanantai 17. helmikuuta 2014

Tiekartta Länsirannalla

Olen unessa useasti sinun kaduillas koulutie

 Katainen pitää Israelia esikuvana Suomelle (17.2.2014 19:44)

Rantala, lapsuuskoti Vihtaniemellä on ollut suvun hallussa vuodesta 1900 lähtien.

Kunta antoi minulle 5 luokkaa kansakoulua Koivuharjun kamarissa ja Korpelan tuvassa epäpätevien opettajien hääriessä omiaan tunneilla. Kuva vuodelta 1948.

Oppikouluun oli lähdettävä kauaksi kotoa. Ulkokuntalaisena 8 vuotta vieraalla paikkakunnalla. Lomilla kävin kuitenkin kotona nostamassa perunaa syksyllä, hiihtämässä kevättalvella. Jouluna ja pääsiäisenä käytiin kirkossa. Kesällä oli omat kesätyöt  tehdä heinää ja soutaa verkkoja veteen ja noutaa saalis aamulla. Kuva kevät 1961. Kotipolku aidan takana.

Elokuussa 1961 Jännevirran sillalla kohtaaminen saksalaisen kirjeenvaihtokaverin kanssa. Silloin rakennettiin Berliinin muuri. Hän jäi länteen, minä jatkoin idässä suljetun yhteiskunnan säännöillä. Kuva 1961.

Alkoi vaikenemisen vuodet. Isoisän pitkä varjo ylettyi vuoteen 1991. Tulin takaisin syntymäkuntaani ja törmäsin kahtia jakautuneeseen yhteiskuntaan. Koskaan en ollut tuntenut eriarvoisuutta, olimmehan kaikki samoista lähtökohdista sodasta elävänä palanneiden isien lapsia. Tässä sodassa olimme kaikki sodan hävineen Suomen sotavelkojen maksajia.
Valtakunnan vanhus oli vaikea diagnosoida sairaaksi mieheksi. Sai hoidon Tamminiemessä työaikalakia noudattavilta hoitajilta. Kun omat vanhemmat tarvitsivat hoitoa, siirtyi se tehtäväkseni. Lupasin hätääntyneelle isälle.
- Minä tulen. Jouluksi 1990 tulin omaishoitajaksi ja sitä kesti 6.2.2000 asti. Eläköön uusi tasavallan presidentti. Kuningas on kuollut.

Isä oli pyytänyt, ettei hänen eläessä mitään jaeta. Kuoltua sillä olikin kiire. Tarvittiin ulkopuolista apua uskottuine miehineen, että kaikki jaetaan tasan osakkaitten kesken. Minun oli lähdettävä ansaitsemaan kulutusluotolla ostetun osakkaan osuutta ja olinhan vielä työikäinen. Kaiken lisäksi vielä verkkokirjoitustaidoton, yli-ikäinen ja työhistoriaton. Luuseri mikä luuseri.  

Verkkokirjoittajan talo -kotisivun sisällysluettelo on Oppimispäiväkirja. Päättyy projektin muuntamiseen noudattaen Rudolf Steinerin sosiaalista peruslakia. Kaikki projektin vaiheet on kirjattu YEATutkinnon näyttökansiossa, yrittäjäosaamista sukupolven-vaihdokseen ja inhimillisten voimavarojen kehittämiseen. Opiskelu tapahtui verkkoympäristössä vanhalla tietokoneella ja puutteellisilla internetyhteyksillä. 

Paras kuitenkin viimeiseksi. Sain kutsun tulla panelistiksi tulevaisuustutkimukseen eDelfoi -menetelmällä Otavan opistolla. Sitä kautta sain osallistua Voimauttavan valokuvamenelmän -perusteet kursille. Kuva syksyllä 2010. Parannuin läheisriippuvuudesta, jonka omaishoito aiheutti minussa. Suurempi huoli oli, kuinka Pikkusisko selviää tunnetasolla Isosiskon joutuessa 1½ -vuotiaana OsastoKympille. Pikkusisko oli 2 -viikkoinen, kämmenelle mahtuva mytty. Voi, Pyhä Jysäys. Rippikoulu vapautti huolesta. Enää ei kysytty: "Missä Anniina?" Lähtivät yhdessä hiihtolomalle lämpimään.

Isän 90 -vuotissyntymäpäiviä järjestäessäni kysyin kynttilänsytyttämisestä.
- Joko saa sytyttää?
- Kyllä, palokunta on paikalla. 
 
 















Kunta huomasi vastuun siirtyneen minulle ja ryhtyi järjestämään Tuusniemestä Suomen Floridaa. Tuusniemen Joulu 1997. Kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset/sijoittajat edunsaajana käyvät Tiekarttaa Länsirannalla. 

Samanniminen operaatio on menossa Israelissa Amerikan avustuksella. Vuonna 1986 tyttäreni lähti Kibbutsille Israeliin. Olisiin voinut itsekin seurata Golda Meiriä kesätyöhön kanalaan.
Tämän päivän tietämyksen mukaan en päästäisi tytärtäni lähtemään enkä itsekään haikailisi kanapiian kesätyöstä Israelissa. 
Riittää näitä Tiekarttoja sodittaviksi omalla perintömaalla, josta minulle tuli viime metreillä  Luvattu Maa kuin Moosekselle, jonne hän ei kuitenkaan koskaan päässyt. Palattuaan vuorelta hänellä oli kymmenen käskyä laintauluissa. Ne ovat päässeet unohtumaan ja piäsnuatikolla on vain neljännen käskyn selitysosan suoja. Jos hoitavat hyvin meidän yhteisiä asioita, meillä ei ole mitään valittamista. Mutta jos hoitavat huonosti, antaa käskyn selitysosa luvan ääneen ihmetellä. Vaatii pistämään kivet kuppiin ja kieltää lähtemästä pahantekoon mukaan.
- Kyllä ne ovat viisaita. Kuulen isän äänen ihmettelevän, mistä itsekukin hankkii taustatukensa teoilleen. 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Hautausmaan ykkösvaihe

29 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1985: Suomessa alkoivat ns. sokeripalarokotukset poliota vastaan.

PHNetin nurkkauutinen palauttaa minut päivään, jolloin sokeripalat oli aseteltu tarjottimelle otettavaksi kuin maistiaiset tikun nenässä. Jos olisin tiennyt sen, minkä maistiasten jälkeen sain tuntea, en olisi noudattanut rokotekokeilua. Sairastuin sokerista melkein työkyvyttömäksi. Pallea turposi pienestäkin vesitilkasta ja jaloista hävisi lihasvoima. 
Tämän päivän oireilulle on pohjat vuodesta 1985, lisättynä molempiin polviin kohdistuneet tapaturmat. Borreliatulehdus lisäsi polvien kipua ja minusta tuli apua hakiessani kulunut, vanha akka 50 v. 
Uupumus unenpuuttesta on häviämässä CPAP:in avulla. Kaikki muu on sairauskertomuksissani kirjoitettuna näkyviin ja tulevaisuudenkin ennuste. Lopullinen kuolinsyy ja päivä ei vielä ole lyöty lukkoon kuolinilmoituksella. Zombina tässä kuljen tietäni taaksepäin. Sikapiikistä kieltäydyn, vaikka hengitysliitto, kaupunki ja rokotefirma siitä ovat muistuttaneet 2 kertaa.  

 - Syö loppuikäsi rautaa, sinä tarvitset sitä, huusi puhelinlääkäri silloin, kun raudan syönti ei poistanut anemiaa. Söin mielitekoon puhdistettua savea ja raakaa kukkakaalia.
- Olen sairastunut, menen lääkäriin. Anemian syy löytyi ja poistettiin enkä sen jälkeen ole tarvinnut rautapillereitä.

Nykyinen hoito ei ole kellään hanskassa. Olen turvautunut hautausmaan kakkosvaiheeseen neljällä pillerillä päivässä. Jospa vielä kerran hakeutuisin terveyskeskukseen  tutkittuna kaikista oireista geenivirheineen, joita ei tarvitse uudelleen tutkia. 
Mikä kerran keksitään, sitä aina epäillään. Vaikea potilas on aina vaikea potilas omaishoitajanakin. Silloin omaishoitajat säästivät 8 miljardia mummonmarkkaa hoitaessaan omaisensa kotona. Tämän päivän säästöksi on laskettu 3,3 miljardia eikä se vielä riitä. Ei puhuta n. 300 000 omaishoitajasta. Määrä on vähentynyt 60 000 laitoskuntoiseen hoidettavaan ja 40 000 tukea saavaan hoitajaan. Kaikki miljardit ovat käsittämättömiä lukuja. Muuntokertoimena 6 mummonmarkkoina 8 miljardia kasvaa 24 miljadiksi euroksi. Tänään on toiset laskijat ja pienemmät miljardit. Eikä mikään muutu miksikään.

YuoTube on tämän päivän kaveri. Käytetty kone vanheni enkä koskaan sillä soittanut mitään. Viimeisillä versioilla voisin laulaa karakoessa kuullen oikeata ääntämistä alkuperäiskielellä. Saksaa savoksi ja englantia jollakin murrekorostuksella teki minusta munkkilatinistin. Käsinkirjoitettu teksti on pian arvossa arvaamattomassa. Mitä on postin kantama kirje naisen käsialalla? Ystävänpäivätervehdykset menevät uusiksi.

Frank Sinatra, My Way, With Lyrics

9 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
2005: YouTube perustettiin.


Mummon orava Tuuspellon pihapuissa viihdytti äitiä viimeisenä keväänä.

Orava näyttäytyy silloin tällöin ja silloin sillä on kerrottavaa.

Tänään lauletaan karaokessa  eikä se ole kielikysymys.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Talonvaltaus 1997

Yes it was my way
Miksi vanhusten kotonahoito herätti hinkuja kunnassa ja eduskunnassa vuodesta 1991 vuoteen 2000? Presidentti vaihtui ja minua siirrettiin paikasta toiseen osoitteen muuttuessa jäsenmaksun ja kirkollisveron maksajaksi. Mihinkään en mahtunut toimintaan mukaan. Tänään kuulen uutisista, että yksi säästökohde on hoitaa vanhukset kotona laitoshoidon sijaan. 
Syy on yksinkertaisesti siinä, että tämän päivän vanhuksien ja hoitajien sosiaalinen pääoma on kupattu kuiviin. Sijoittajien ahneutta omistuksiani realisoitiin välimiesoikeudella uhaten. 
Tänään metsäkonserni on kiinnostunut perintömetsästä saadakseen allekirjoituksen metsäsopimukseen hoitaa metsää omaan lukuunsa. Vastineeksi lupaa ilmaiset palvelut verkossa. 
Lankapuhelimesta on jäljellä 2 osaketta. Niistä tehdään ostotarjouksia. Pidän ne vanhan rahan muistoksi enkä vaihda mistään hinnasta. Maalla kerittiin kaapelit kerälle, mutta aikataulut pettivät. Korottivat maksuja eikä heillä ollut kiirettä lopettaa omalta puoleltaan yhteyksien katkaisemista. Minulle riittääää.
Tänään näen kaiken näyttötutkintomestarin silmin. "sukupolvenvaihdos selvitetään kansainvälisen rikostutkinnan valossa." Kun tulee aika, tulee neuvo.


Kaksi sodan sukupolvea 1993,
kuoltua havuseppele haudalle
ja
olisit saanut pinssin, jos olisit pysynyt yhdistyksessä
jäsenmaksun maksajana.

- Eihän sinne kukaan rakenna.
- Minä rakennan tai ainakin tytöt,
 jotka löysivät kivitalot. 

Ystävänpäivätervehdys hiihtolomalaisilta. 
Kiitos ja hyvää matkaa lämpimään! 

Oma tieni hiihtolomalla suuntautui aina Vihtaniemelle oppikoulu-vuosina.

Suljen silmät, tunnen lumen puhtauden, tuulen lempeyden ja hangen valon kasvoillani, kuljen oman tieni. Ja kuuntelen.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivänä

Älä kulje edelläni, en ehkä seuraa.
Älä kulje perässäni, en ehkä johda.
Kulje rinnallani, ole ystäväni. -Albert Camus

- Tule katsomaan, kuinka etiketin mukaan kuljetaan. 
Mikä on marssijärjestys, pitää tarkistaa. Isäntä edellä, emäntä hyvän matkan päässä perässä. Eikä tämä ollut ainoa ohimarssi päivän valossa. Illan pimetessä herra harppoo pitkin askelin edellä ja rouva juoksujalkaa hengästyneenä perässä. Ovat menossa kylään kutsuttuina.













Suomen bruttokansantuote kääntyi laskuun (14.2.2014 10:29) 
Suomen tuotanto jatkoi laskuaan (14.2.2014 10:04)



tiistai 11. helmikuuta 2014

Suomenkieliset vanhukset Ruotsissa

Tiistaiaamun musiikkiaiheisessa aamuhartaudessa puhuu laulaja Mika Nuorva, Lievestuore. Hartauden musiikki: Kaksoiselämää, Säv./ San. Juhani Leskinen, es. Juice Leskinen Grand Slam.

Kehitämme uutta ohjelmaopasta. Kokeile ja anna palautetta » 
Eksynyt kokonaan oon uuden ohjelmaoppaan kehittämisessä. Mitä vikaa lie ollut entisessä, selkokielellä toimitetussa yle.fi/uskontoOnneksi löysin  Saksalainen rukoussivusto. Sitä en lakkaa ihmettelemästä, kun osoitteen muutos antoi maistraatille oikeuden erottaa kirkosta ja liittää "muuhun uskonnolliseen yhteisöön". Kommentoija oli oikeassa kirjoittaessaan. "Kukapa näitä lukee tai kuuntelee, ovathan he jo kaikki kuolleet."

Maailmankirjat ovat sekaisin, itse heräsin tähän päivään kuuden kieppeillä aamuhartausaikaan. Halusin palata siihen yle.fi/uskonto -linkistä, mutta kaikki on muutettu.Tietokoneen muutoksilla on tietty tarkoitus, ettei kukaan enää löydä hakemaansa.
Muistin virkistämiseksi katson elokuvan - Kuudes käsky (Suomi 1947). O: Orvo Saarikivi. N: Tapio Rautavaara, Ghedi Lönnberg, Esko Vettenranta, Siiri Angerkoski, Aku Korhonen. Sota-aikaan sijoittuva draama, jossa rintamamiehen vaimo ja naapurin isäntä tekevät syntiä. Mv. 

On ollut henkien taistelu elää käskyjen mukaan ja olla omaishoitaja. Käskyt uusiksi olisin merkinnyt muistiin teologien tulkitsemina, mutta jostakin syystä se pysähtyi neljänteen käskyyn. http://tuliukko.blogspot.fi/2012/06/kaskyt-uusiksi.html
Olen neljännen käskyn noudattajana lupauksen varassa, muut piäsnuatikat ovat 4. käskyn selitysosan varassa. Siitä tämä hulapalo; kuka sanoi, mitä sanoi tai teki, mitä teki. Meillä on lupa ääneen ihmetellä huonoja päätöksiä tai olla hiljaa, jos asiat etenevät niin kuin pitää. 
Siitä tämä henkien taistelu elementtien välillä, onhan tuli metallia tuhova voima alkaen aviopuolison tuhoamisvimmasta. Se oli kirjoitettu karttaani ennen kuin olin oppinut käskyt. Se vaihe oli elettävä ja nyt sekoitetaan yle.fi/uskonto -sivut, kun juuri olin oppinut ne hakemaan. Ovatko tuliukot taas asialla vai mikä näitä kirkon tiedotuskeskuksen sivuja hämmentelee?

 Palaan omaishoitoaikaan 1990 -luvulla. Kunnanjohtaja tökki sosiaalijohtajaa kylkeen, kun vaadin, että minulle maksetusta omaishoidontuesta peritään verot ja palvelumaksut päältä. Loppu maksetaan tililleni. Se saatiin näyttämään, että minulle maksettiin omaishoidontukea, kun isältä perittiin eri laskulla omaishoidontuki palvelumaksun nimellä takaisin. Se ei lisännyt meidän käyttörahaa pennin vertaa.

Silloin jäi vanha käytäntö voimaan, mutta hetken kuluttua tehtiin tietokonemuutos. Palkkanauha vaihdettiin pystystä vaakaan eikä sillä nauhalla voinut tehdä kyseistä laskutoimitusta.

Kanavauudistuksessa oltiin ottamassa aamuhartausaikaa poliitikoille aamusaarnaa varten. Tunnetila ei miksikään muutu. Palaute silloin oli. Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi, kun pääministeri änkee kotiini ja olen vielä sängyssä. Enkä ollut sopinut aikaa hänen kanssaan.

Eduskunta on ryhtynyt muuttamaan lakeja mieleisekseen. Pelkonen ei mene vihille ennen kuin sukupuolineutraali avioliittolaki on tullut voimaan kansalaisaloitteesta. Eipä tule ensimmäiseksi mieleen kysyä tuntemattomalta sukupuolista suuntautuneisuutta. Ihmissuhteen jatkumiseksi ei tarvita lakia. Uskonto kuuluu perusarvoihin kodin ja isänmaan lisäksi. Mikä on kotoa saatu, sitä pitäisi koulun vahvistaa. 
Kouluko se onkin perinteen muuttaja? Ei yksi rauhannobelpalkinto muuta meidän jouluperinnettä, vaikka se olikin viimeinen allekirjoitus suomalaisuudelle. Sukupolvenvaihdosta ei tule, vaikka kuinka olisi halukkuutta. 

Ilme peruslukemilla (tenavat terävinä)

Olimme tuttavien luona kylässä. Miesväki oli menossa saunaan, myös neljävuotias Aleksi. Riisuuduttuaan hän tokaisi olevansa poika, koska hänellä oli pippeli. Sitten Aleksi mietti, mikä tytöillä on. Vastasin hänelle. Poika mietti hetken aikaa ja kysyi:
- Onko sullakin?
Vastattuani myöntävästi, hän sanoi:
- No näytä! 
Vastasin kieltävästi. Aleksi oli hetken aikaa totinen. Sitten hän väläytti hurmaavan pikkupojan hymyn ja yllytti:
- Näytä vaan, en minä naura! -Anne 43 v

Naapurin Manu, lähes isän ikäinen, pistäytyi meillä ahkerasti. Hän ei nähnyt isää, vaan aina hakeutui seuraani. Isä tuli mustasukkaiseksi, se paljastui riidan päätteeksi, kun en ollut paikalla äidin tarvitessa apua. Isä huusi epäilynsä julki.
- Luulin että olit naapurin Manun luona.  Puolustauduin, ettei minulla ollut mitään asiaa naapuriin. Kerroin tämän myöhemmin Manulle ja Anjalle. Manu paljasti käyntiensä syyt.
- Minä olen sinua vanhempi. Sinun pitää totella minua. Eikä Manu ollut ainut vanha ukko, jolla oli suuret luulot itsestään.

Miksi saattohoito ei ole mahdollista kaikille. Vieraina saattohoitokodin johtaja Riikka Koivisto ja rovasti Hilkka Olkinuora.

Isä joutui laitokseen rankan elvytyksen jälkeen. Hänen piti kitumalla kuolla. Kävin joka päivä häntä katsomassa. Kysyin isän vointia hoitajilta.
- On hoidettu, tuli niskoja nakellen.
- Minulle ei riitä vastaukseksi "on hoidettu". Silloin apulaisosastonhoitaja otti puhutteluun. 
- Minun onkin pitänyt puhua sinun kanssasi. Olet tyytymätön hoitoon. Keskeytin hänet.
- En anna hoito-ohjeita. Mutta ihmettelen, kun samalla suomenkielellä emme ymmärrä toisiamme. Olin varautunut jo isän kuolemaan ja vuokrannut asunnon Lahdesta muuttoa varten. Samoin työhuone oli odottamassa, olihan vielä muutama vuosi eläkeikään. Vaikka kuinka olin asiani järjestänyt, oli kaikilla jotakin urputtamista omaishoitoajasta.
Tytär oli muuttanut jo Ruotsiin ja siellä sairaanhoitajana teki työtänsä ruotsinkielellä. Kävi Norjassa tienaamassa osakerahat, tuli takaisin. Vaihtoi yötyön päivätyöhön suomenkielisessä vanhusten hoivakodissa, josta uutisissa näytettiin tyytyväistä asukasta. Hoitajana on tyytyväinen eikä ole palaamassa takaisin. Lähdön syy koulutuksen jälkeen oli pätkätyöt täällä.  

Kaikki aiheet toistuvat sykleinä eikä mitään parannusta asioiden hoitoon ole näkyvissä. Tänään erikoisesti tunnustan lähes vuoden mittaisesta loppuunpalamisesta. Se alkoi kipukohtauksella huhtikuussa vuosi sitten. Lääkäri eikä toinenkaan ymmärrä minua enkä minä lääkäriä. Kieltäydyin psykiatriselle lähdöstä. 

Kaaduin rajusti kotona ja siitä paikasta tilasin ajan yksityiseltä lääkäriasemalta radan varresta. Sieltä sain ymmärrystä uupumukseen ja kehoituksen unen rekisteröintiin. Sen seurauksena sain lähetteen Päksiin, josta sain CPAP-laitteen  auttamaan hyvään uneen. 
Nyt jaksan taas, kun unen puute on ollut kidutusta, jopa niin pitkälle, että otin jo kuolevalle tarkoitettuja huumejohdannaisia jaksaakseni. Lääkäri antoi vielä lisää lääkkeitä omalla reseptillä. Hyvää vauhtia olin jäämässä lääkekoukkuun, kunnes lopetin. 
Tämäkö on yhteiskunnan tarkoitus hoidattaa vanhukset ilmaiseksi ja päästä eroon omaishoitajista? Näin ei voi jatkua. Jatkan kuolinsiivousta ja testaan kokemuksiani tämän päivän esille tulleisiin otsikoihin. Kierretään ympyrää oman navan ympärillä tuntematta häpeää, kuinka on jouduttu tähän tilanteeseen.

Kauan sitten annoin maksajalle palautteen, kun hän tivasi raporttia tehdystä hieronnasta maksun edellytyksenä.
- Minä häpeän meidän terveiden puolesta, mitä kaikkea vammaiset saavat kokea meidän kauttamme. HÄPEÄN EDELLEEN AINA KUOLEMAAN ASTI, katumatta sitä että olen elänyt.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Yhteys caput

KOIVUHARJUN TÄLOSSA
Yhteyden muodostus epäonnistui. (dna osti PHNetin liiketoiminnan)
  •  Yhteyden muodostus osoitteeseen www.koti.phnet.fi epäonnistui.
  •  Sivusto voi olla väliaikaisesti saavuttamattomissa tai kovan rasituksen alaisena.
  •  Yritä hetken kuluttua uudestaan.
  •  Jos mitkään sivustot eivät toimi, tarkista tietokoneen verkkoasetukset.
  • Jos tietokone tai verkko on suojattu palomuurilla tai välityspalvelin on käytössä, tarkista että Firefoxin verkkoyhteyttä ei estetä.
  •  
  •  
  • 20.3.2020 kyllä minua taas opetetaan peittämään aliverkkoja. En ymmärrä.
 SODAN SUKUPOLVEN 62 VUOTTA

2/3. Kaksi vuotta on kulunut mutta sota jatkuu. Saksa valmistautuu suurhyökkäykseen, ja ennen sitä osa ystävistä kohtaa rintamalla. Jälleennäkeminen on lyhyt ja raastava. Viktoria kuljetetaan junassa keskitysleirille.

3/3. Wilhelm tuomitaan maanpetturuudesta. Greta viruu vankilassa ja Viktor on partisaanien riveissä. Kun sota viimein loppuu, ketkä ovat sankareita ja ketkä syyllisiä? Entä moniko viidestä ystävästä on silloin elossa? (Kuva kertoo rintamalla:)
Sodan alusta mukana ollut Friedhelm kaivaa muistivihkon poveltaan. Ottaa esille valokuvan, johon kirjoittaa osoitteen. Sotapoika on pyssyn kanssa valmiustilassa kuunnellessaan antautumiskehoitusta.
- Pelkkää propagandaa. Ampuvat jos antaudumme. Hitler lupasi, että voitamme. Ammuksia on vielä. Miten katsomme äitiä silmiin, jos antaudumme.
- Ole iloinen, että näet vielä äitisi.
- Olet vanha pelkuri.
- Kuinka vanha olet?
- 12 vuotta.
- Olette lapsia. Venäläiset lähettävät teidät kotiin. 
Friedhelm ottaa kuvan hampaisiinsa ja ojentaa sen lähellä olevalle.
- Lähettäkää kuva siinä olevaan osoitteeseen. Nousee ylös ja hänet ammutaan.  

En lähtenyt soitellen sotaan 12 v, vaan koulutielle kauaksi kotoa. Monien vaiheiden kautta löysin itseni kotirintamalta, jossa oli alkanut laitospaikkojen purkaminen. Vastaavia avopalveluita ei kehitetty tilalle. Alkoi omaishoidonsota kohdallani 1991 asianosaisena ja päättyi 7.2.2000 isän kuolemaan samana päivänä kuin isoisä oli kuollut 1948.

 Verkkokirjoittajan talossa on kaikki tallella jopa elossaoloilmoitus, kun vielä  silloin en kuollut. Suomi-neidon ja oman olemassaolon puolesta jatkan taistelua aseena kynä ja verkkokirjoitustaito.
6.2.2000
Selviämistarinani  elossaoloilmoitus
Kotisivuni ovat Oppimispäiväkirjan sisällysluettelo.
Kriisinhallinta-ajan olen käyttänyt uudelleen oppimiseen,
vaikka se ei liity ammattiin, vaan elämäntaitoon.
Koulutus on avain, jolla hallitsen muutosta,
toteutan omia tavoitteitani ja huolehdin kansalaisvalmiuksista. 
 
Sodan sukupolven traumat minussa.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Säädetty laki ja säätämätön

Hyvä Wikipedian lukija: "Taataksemme riippumattomuutemme emme koskaan tule näyttämään mainoksia. Emme ota vastaan valtioiden tukea. Pysymme toiminnassa keskimäärin 15 € kokoisilla lahjoituksilla. Nyt me pyydämme apua. Jos jokainen tätä lukeva lahjoittaisi 2 €, varainkeruumme olisi ohi yhdessä tunnissa."  

88 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)

PHNetin nurkkauutinen muutama päivä sitten julkaisi uutisen säädetystä asunto-osakeyhtiölaista. Tänään on vuorossa Suomen presidentin valinta 1994. Luen siitä tarkemmin Wikipediasta enhän ollut aikanaan erikoisen kiinnostunut, kuka milloinkin oli ollut tai tullut valituksi lumivallin päällä mainostaulussa poseeraavista ehdokkaista. Kiipesin vallille ja puhdistin lumen jokaisen ehdokkaan kuvasta. 

20 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)


Suomi-neito eli omaa elämäänsä ja minä omaishoitajan arkea takana jo kolme vuotta, josta oli kertynyt 5.4 x 3 = 16,2 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta.  Jokainen sovelsi asunto-osakeyhtiölakia mieleisellään tavalla ja rahasti mitä kummallisimmilla syillä vanhaa isää siitä, että hoidin hänen talouttaan joka päivä omaishoitajan statuksella. 
Presidentti puheessaan vetosi omaisten velvollisuuteen huolehtia sotaveteraaneistaan. Sotatraumoillaan jokainen rakasti lähimmäisiään.

Joulun -94 muistan aina, kuinka minusta tuli syöpälapsen mummo. Digijoulusta alkoi SINUN JOULUSI. Tuskin Suomen Turku oli ehtinyt julistamaan joulurauhan, kun ohjelmassa kerrattiin rauhannobelistin kiireitä. Jouluaamun jumalanpalveluksen korvasi sinisellä taustalla valkoinen teksti - SINUN JOULUSI. Yhtään kertaa sen jälkeen en ole osallistunut jumalanpalvelukseen jouluaamuna. Se on poispyyhkäisty mielestäni.

Mandela opetti eniten Ahtisaarta ja Ahtisaari presidenttinä on opettanut minua sodan sukupolven edustajaa estäen lainvahvistajana sukupolvenvaihdoksen vanhempien jälkeen. Muuten en voi tulkita aikaa joulusta 1990 - pääsiäiseen 2000. Kenelläkään ei ole tilanne hallinassa, kun piäsnuatikat ovat neljännen käskyn selitysosan varassa. 

Omaishoitajana noudatin neljättä käskyä. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Siitäkin huolimatta, ettei sosiaalijohtajan isä vielä silloin tarvinnut hoitajaa. Minun isän ja hänen isän hoitamisella ei ollut mitään tekoa keskenään. Sosiaalijohtaja käytti valtaa omaksi edukseen. Hän oli neljännen käskyn selitysosan varassa meidän asioiden hoitajana.
Kaikki eivät tunne käskyjä eikä varsinkaan minkä lain alaisina ovat toimissaan. 

https://im.mtv.fi/image/2497622/landscape16_9/1024/576/baad8a20a45abdedf8c08e51cf045691/SM/1763302.jpg Niinistö: Onnea Lastensairaala-hankkeelle
MTV3.fi - Ti 4.2.2014

Lehtikuva 

Päivitetty 20.3.2020 kun aloitellaan elämää poikkeusolosuhteissa.


Selitysosa antaa luvan ääneen ihmetellä huonoa asioiden hoitoa, mutta kieltää menemästä mukaan pahantekoon. Kun käskyt unohtuvat seuraa siitä kapinointia. Tämä huoli oli presidentin valtionpäivien avajaispuheessa 2014.
"Presidentti Niinistö varoittaa "elämänerojen" kasvusta: lisää kansannousuja."
"Talouden madonluvut" syklinä käyvät kaikkien vaiheiden jälkeen toteen neljän presidentin aikana. Sitten aloitetaan alusta.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Stoppa diskriminering

Pikkukuva Маша и Медведь : Фокус-покус (Серия 25) 

- Voidaan paremmin kuin muut. Ihmisten kesken kiusaaminen on lisääntynyt. Herättäisikö kyltin teksti suomeksi kyltin kantajaan saman tunteen kuin på svenska. 
Syrjintä: Syrjinnällä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän torjumista muiden ihmisten muodostamasta ryhmästä alistamistarkoituksessa. Syrjintä on eleellisen kiusaamisen muoto. Syrjintä voi ilmetä esimerkiksi välinpitämättömyytenä tai työsyrjintänä. 

Luonnosasteen otsikot tulevat vastaan ylintä valtiovaltaa käyttävien työhönpaluu päivänä. Muistuttaa Katujätkä -projektin projektivastaavan, yrittäjäharjoittelijan ja harjoittelupaikan antajan/minä allekirjoitusten vaikutusta harjoittelun toteutumiseen. Kun kuntoutustuen maksamisen jatkuminen oli taattu, harjoittelija lähti lomalle. Konsultin kuullen kysyin sovitussa tapaamisessa myöhästyneeltä harjoittelijalta, mitä hän on mieltä saamastaan tilaisuudesta kymmenen vuoden haahuilun jälkeen ammatin hankinnasta.

- Ei kiinnosta pätkääkään. Ei riitä resurssit.

Valtiopäivien töihin paluun 1. päivä oli eilen. Työpäivään kuului puhemiehistön valinta äänestämällä. Jos loman jälkeen niin moni olisi jättänyt tulematta työpaikalleen, olisi menettänyt lomaltapaluurahansa. Mutta meillähän ei ole samat säännöt edustuksellisesti. Katsoin äänestyksen nettitv:ssä ja totesin omin silmin välinpitämättömyyden äänestäjiään kohtaan.

Kevät istuntokauden 2. päivä ja
 valtiopäivien avajaiset 
ovat kiinnostaneet viime vuosina enemmän kuin ruuhkavuosina. Silloin työ esti harrastukset. Nyt vanheneminen on ongelmallista valtiovallalle ja viimeisenä syöpätapausten räjähdysmäiseen lisääntymiseen. Olen tiennyt jo kauan, kun olemme vanhoja, meillä kaikilla on syöpä.  Sitä odotellessa seuraan Suomi-neidon hameen suojissa, mitä lainlaatijat puuhailevat muuta kuin tuntevat huolta puolueittensa kannatuslukujen heilahteluista.

Luottamus on mennyt, että Pääkallonpaikalla olisi tärkeimpänä yhteisten asioiden hoito. Donner on pitänyt pintansa. Äänestysten edetessä poissaolevien määrä lisääntyi.

Kevätistuntokausi 2014 
1. maanantaina 3. helmikuuta 2014 

Asiakastakin kuullaan sote-yhtymän strategiasta


Rahapula iski - kansanopisto myy kiinteistöjään (28.1.2014 21:32)
 
Heinolan ovet auki Teittiselle ehkä jo maaliskuun alussa 30.1.2014 16:37 Tuusniemi pätevöitti hänet kunnanjohtajana kaupunginjohtajaksi. 

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Venäläiset meillä, kielisukulaiset muualla

Jumalanpalvelus:
Kynttilänpäivän messu, Yhteisvastuukeräyksen avaus, Rovaniemi. Saarna piispa Samuel Salmi, liturgi Jouni Riipinen. Kanttori Lauri Ahola, urkuri Mauri Miettunen, AVE-kuoro, Rautiosaaren lapsikuoro ja klassinen sekakuoro.

Suomensukuiset 30 päivässä
10/10: Hantimansia. 30-päiväinen matka huipentuu jokilaivamatkaan Objokea pitkin. Ville vierailee silakkatehtaalla ja pienessä suomensukuisessa kylässä, jonne ei pääse kuin kesällä, vesireittiä pitkin. 


"Tuusniemestä Suomen Florida"
Tuusniemen Joulu 1997



Omaishoitaja, saattohoitaja 1991-2000 Tuusniemellä. 
Asioiden hoitaja etänä vuosituhannen 2000 alusta jatkuu. 

SODAN SUKUPOLVI (16) (Unsere Mütter, unsere Väter) Yle TV1


Näistä kolmesta elementistä muodostuu tämän päivän maailman kuvani.
  • Amerikkalainen unelma; 7-kymppinen voi vaihtaa työpaikkaa, kun tuotteesta ei ole luopunut. 
  • Suvuntarina Vihtaniemellä alkoi 1900, kun isovanhempani saivat asuttavakseen mäkitupalaisina kunnanmökin Juojärven rannalta. 
  • Sodan sukupolvi ja Anne Frankin päiväkirja on omakohtaisena kokemuksena minussa vuoden 1941 punaisesta heinäkuusta lähtien tähän päivään.
Kuulen ohimennen Alahuhdan haastattelusta entisiin päätöksiin perustuvaa faktaa. "Nuori isä 4-kymppisenä päätti elää niin ettei 6-kymppisenä tarvitse katua tekemisiään. Nyt olen 6-kymppinen."
Kaikkien elämät lupauksien täyttämisen jälkeen eivät saa näin hyvää lopputulosta. Kuitenkaan poliitikko ei osannut vastata vuosituhannen alussa kysymykseeni.
- Mitä olen jättänyt tekemättä, että minua kohdellaan näin? Pieniä varpaita alkoi palelemaan ja hän pujahti vähin äänin asuntoauton lämpimään.  


Viimeisin villitys kohdistuu omaishoitoajan ja saattohoidon mitätöimiseen. Erikoisesti minua ravistaa kunnan toimenpiteiden seuraukset. Sitä katson maanmittaustomiston karttalehdellä rasitetienä viimeisille venäläisille huviloille kunnan puolella. 
Venäjällä kielisukulaisten oikeuksia ei otettu huomioon, kun voitoista on kyse. Teitä ei tehty ihmisiä varten, vaan metsien ja luonnonvarojen ryöstöä varten. Villen matkoilla olen tutustunut näihin isoilla koneilla avattuihin kulkuväyliin pystymetsässä.


Tuusniemen kunta teki tiensä juosten kustuja juoperoita pitkin omalle puolelleen niemen kärkeen. Tälle rasitustielle on perustettu tienhoitokunta. Meidät on vedetty mukaan kunnan puolelle tien kunnossapitokustannuksiin. 
Meillä on upporikkaat sijoittajat pestyine rahoineen arvossa arvaamattomassa. Heille on tehtävä kaikki valmiiksi. Olen odottavalla kannalla, mikä on seuraava hanke ennen kurjan kuolemaa.