tiistai 21. tammikuuta 2014

Hiljaisuus pelon ilmapiirissä

Tämän aamuhartauden haluan ehdottomasti kuulla herätessäni. Siihen en ollut varautunut, mitä musiikin tohtorilla on meille sanottavaa. Se kertoo ihmeestä ihmisen henkilöhistoriassa. Avaa ja kuuntele, kertooko se mitään meistä meille.

Laulajatar, musiikin tohtori Aulikki Eerola, Helsinki. Hartauden musiikkina soi Guiseppe Verdin Sielunmessu, esittäjinä Wienin Filharmonikot ja Singverein, kapellimestarina Herbert von Karajan. Sopraanosolistina laulaa kamarilaulajatar Hilde Zadek.
Hartaudet: Aamuhartaus 21.1 21.01.2014 06.15

Aamuhartaus ti 21.01.2014
Aulikki Eerola, laulajatar, musiikin tohtori, Helsinki

Palaan usein ajatuksissani Wieniin, ja kevääseen lähes 40 vuotta sitten. Olin opiskellut professori Hilde Zadekin laululuokalla. Antoisa vuosi oli kulunut nopeasti. Oli aika kiittää. Lähdin tapaamaan häntä hänen kotiinsa Wienerwaldin laidalla. Soitin ovikelloa, ja ojensin kukat. Kiitin, ja olin jo lähdössä,
mutta opettajani pyysikin sisälle. Hän meni kirjahyllynsä luo, ojensi kaksois Lp -levyn, katsoi pitkään ja sanoi: ”Tämä on yksi elämäni suurista ihmeistä”.

(Musiikkia)

Ensi kertaa koko opiskeluvuoden aikana opettajani alkoi kertoa itsestään: ”Olin luokan ainoa juutalainen. Se tarkoitti jokapäiväistä eristämistä ja pelkoa. Sitten koitti marraskuinen ilta, jolloin ei enää ollut vaihtoehtoja. Koti oli jätettävä. Kiireellä perheemme pakeni yön selkään, omaisuus yhdessä kassissa – päämääränä Palestiina. Siellä elämä piti aloittaa tyhjästä. Minulta vietiin lapsuus ja sitä surua olen kantanut koko elämäni.”

Nuori Hilde työskenteli päivät, ja opiskeli yöt. Hän pääsi opiskelemaan Jerusalemin Konservatorioon laulua, ja edistyi nopeasti. Kun natsidiktatuuri vihdoin päättyi, perhe palasi Wieniin kotiin, jota ei enää ollut.

Äänite, jonka häneltä sain oli Giuseppe Verdin Requiem – Sielunmessu. Konsertti on äänitetty syksyllä 1949 Salzburgin Musiikkijuhlilla, – pommitetussa konserttisalissa, soittajilla villasormikkaat käsissä ja laulajat päällystakit yllään. Sopraanosolistina laulaa tänään 96-vuotias opettajani, Kammersängerin Hilde Zadek, yhdessä Wienin Filharmonikkojen ja Wienin Singvereinin kanssa, kapellimestarina Herbert von Karajan. Konsertti oli omistettu niille miljoonille, jotka sodassa menettivät henkensä.

(Musiikkia)

Opettajani kertoi, että kun konsertti päättyi, aplodien sijasta seurasi hiljaisuus.

Kun kuuntelen tätä äänitettä, ymmärrän miksi opettajani sanoi sitä ”ihmeeksi”. Musiikista voi aistia jotakin, mitä sanat eivät kykene tavoittamaan. Vainotut ja vainoajat, saksalaiset ja juutalaiset yhdessä samalla lavalla soittamassa ja laulamassa:
Requiem eternam,
dona eis Domine,
et lux perpetua
luceat eis.

Anna heille rauha,
anna heille lepo.
Ikuinen valo
loistakoon heille.

Valo loistaa, vaikka on pimeää.

Tänäkin päivänä haavat ovat auki monilla. Kärsimys kuuluu ihmisen elämään. Mutta sitä vastaan on taisteltava. Mielettömyyksiin emme saa alistua. - Ja täydelliseenkin tuhoon voi sisältyä pelastus.

Jeesus koki ristillä hylkäyksen, ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”, mutta myös täyttymyksen, ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.”
Ilmeellinen valo loistaa ristiltä.
Siihen saamme luottaa tänäkin aamuhetkenä.

Psalminkirjoittaja laulaa:
Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi,
sinä riisuit minun surupukuni
ja vyötit minut riemulla,
että minun sieluni veisaisi kiitosta eikä vaikenisi.
Herra, minun Jumalani,
sinua minä ylistän iankaikkisesti. (Psalmi 30:12-13)

Rakas Taivaallinen Isä.
Kiitos ihmeistä,
ilosta pimeydessä.
Kiitos musiikin tuomasta valosta,
kiitos elämän lahjasta.
Anna meille rauha.
Anna rakkautta.
Amen.

Mielenterveys - Wikipedia antaa lisävaloa uutiseen myönnetystä palkinnosta. Vielä en löytänyt otsikkoa, kuka sai ja mistä sai, mutta jotakin tähän liittyvää se oli - ”kyky rakastaa ja kyky tehdä työtä”.  Palkinto myönnettiin teoksesta Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta.

Isä poistui viimeisinä jouluina vaikenemalla sotajouluihin. Meistä vanhimmalta varastettiin lapsuus, nuoruus ja elämä, kun hän eräänä päivänä ihmetteli muistamattomuuttaan.
- Minä en muista koskaan olleeni nuori. Nyt olisi aika tehdä se kotiseutumatka lapsuusmaisemiin, mistä meidän vahvuudet ovat peräisin 

Etenen aamutoimissa totutun kaavan mukaan. Kahvia keittäessä katson naapuritalon hengitystä. Kaksi ilmanvaihtoputkea sieraimina on puraiden peitossa. Sisältä tuleva höyry on jäätynyt putken päähän. Toinen on hiukan raollaan, kun päästää höyryä ulos.


Hengitys omilla keuhkoilla on tärkeä alusta lähtien. Se on niin luonnollista, ettei siihen kiinnitä mitään huomiota, kun ilma kulkee sisään, ulos katkeamattomana virtana. Kerrostalon lämmitys kuivattaa huoneilman ja ilmarööritkin kuivuvat. CPAP aiheuttaa lisäongelmia. Nukkuminen välillä vaivatonta, välillä uni ei tule. Kuitenkin tilanne on parempi kuin pääsiäisen aikaan 2000. 


Opettelin nukkumaan sängyssä ilman vahtivuoroa. Alitajunta on myllerryksessä järjestäessään asioita omiin lokeroihinsa. Näin edetään isän kuoleman jälkeen päivän aikana. Yöllä asiat elävät omaa elämäänsä katsoen kaikki kielteisessä valossa.
- Lopeta, haluan nukkua!
- Nythän minä vasta aloitan, tulee vastaus samaa linjaa takaisin. Asiat alkavat järjestyä käytyään "maaoikeudessa" kääntymässä. Näinkin voi YYE katsoa perimyksen toisen puolen. Jatkajat saavat hullut haaveet katkaistuksi tulemalla paikalle. Luopujana olen kuitenkin tulilinjalla asioiden hoitajana.


PikkukuvaВИТАС "Пока все дома" Vitas and Alla sing


Luen sairauskertomuksista, milloin lääkäri oli minua lähettämässä psykiatriseen hoitoon sairaanhoitajan avustuksella. Vaihdoin lääkäriä, joka antoi vastineen, etten ollut psykiatrisen hoidon tarpeessa. Saman diagnoosin antoi asiakas "olet hullu ja pakana", kun en lähtenyt mukaan hänen mielikuvamatkoille. 


Aamutoimiksi katsonkin rauhoittavia kuvia ja kuuntelen pienen tytön laulua isän säestyksellä. Omalta isältä olisin toivonut jämäkämpää otetta, kun hän ihmetteli huijareiden omaneduntavoittelun menetelmiä.
- Kyllä ne ovat viisaita. Tyhmiä, ahneita, ylemmyydentuntoisia he olivat ja siirsivät asenteensa geeneissä jälkeläisilleen. Unohtivat yhteisen historian ja ympäristötekijät lupaamalla sotakaverille kuoltua havuseppelleen haudalle.

- Ehtiihän tuon sittenkin, liikuttunut isä peilasi sanojan perittyä puupäätä. Se oli viisautta silloin, joka kääntyi itseään vastaan kuin vastanaineen lääkärin välinpitämättömyys syöpäsairaan lakovariksen viimeiseksi kerraksi jääneellä vastaanotolla.

Ei kommentteja: