torstai 30. tammikuuta 2014

Hasta la Vista

YHDESSÄ ELÄMÄ KANTAA
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15 vuotta juhlaseminaari:
Juhlapuhe: Elinikäinen oppiminen
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen

6.2.2000
Selviämistarinani  elossaoloilmoitus
Kotisivuni ovat Oppimispäiväkirjan sisällysluettelo.
Kriisinhallinta-ajan olen käyttänyt uudelleen oppimiseen,
vaikka se ei liity ammattiin, vaan elämäntaitoon.
Koulutus on avain, jolla hallitsen muutosta,
toteutan omia tavoitteitani ja huolehdin kansalaisvalmiuksista.

15.1.2006
Kiitän kaikkia pelastustyöhön osallistuneita!

Toinen maailmansota oli alkanut 50 vuotta sitten. Olimme selvinneet siitä kukin omalla tavallaan, olimmehan sodan sukupolvena kaikki samoista lähtökohdista. Lapsuus oli köyhyyden aikaa, nuoruus ei vielä ollut alkanut, kun siihen moraalinvartijat rakentelivat uskoonhurahtaneiden esteitä. Aikuisuudessa oli lisäännytty. Näinhän se menee. 
Omat vanhemmat olivat vanhenneet huomaamatta. Siihen sairastumiset lisäksi tuottivat avuttomuutta ja huolehtimisen tarvetta. 
Olin uudessa elämäntilanteessa. Oliko sama lähtötilanne yhteiskunnassa, kun sodankäyneet eivät tuottaneetkaan enää hyvää oloa ympärilleen?

"Lopetan runojen kirjoittamisen tai vannomatta paras" Saarikosken juliste muistuttaa ajasta, jolloin en vielä ollut verkkokirjoitustaitoinen. Huomaamatta oli huiskahdettu nykyaikaan Sirkka Hämäläisen eläke-etuuden järjestelyllä. Minulle annettiin vain valitusosoite päätöksistä, joita ääneen ihmettelin. Valitukset jäivät tekemättä valituksentekotaidon puuttuessa. 

Tietokone oli vielä silloin yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä. FB mainostaa MULKOILUHOUSUja. Näitä housunkäyttäjiä nimitän MULKOILIJOIKSI. Kuulin sanan ennen pyhää jysäystä keskenkasvuisen suusta.
- Älä mulkoile siinä; katsomisesta tai älä mulkkaa; asioiden sekoittamisesta.
Outoa sanan selittämistä silloin, mutta kun tarkemmin ajattelen mulkoilijoita on riittänyt omaishoitajana ja sen jälkeen verkkokirjoitustaidon hankkimisessa.

- Osta käytetty kone. Se kyllä sinulle riittää sen ajan, kun sitä olet käyttämässä. Lobbarit olivat asialla ja saivat minut ansaan, kun tietokoneista en mitään tiennyt. Siihen lisäksi tuli vielä internetyhteyden hankinta, oltiinhan siirtymässä digiaikaan. Taloyhtiössä ei vielä oltu budjetoitukaan valmiuksien rakentamisessa, kun PäijätVisio rakensi meille kaapelitaloutta. 

Opiskelu YEATutkintoa kohtasi paljon vaikeuksia verkkoympäristössä, kun yhteyttä ei ollut. Se ei kuitenkaan viivyttänyt tutkinnon suorittamista näyttötutkintokansion osalta. Lyhensin sen SWOT-analyysin neljään kuvaan, loppuraporttiin ja SUURIA SANOJA pieniä askelia -julkaisuun. Siinä on  yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen omaishoitajana suoritetun harjoittelun lisäksi. 
Vastaan tuli kuitenkin laki, joka estää tämän toteutumisen. IKÄ 61/64 vuotta ehdoton. Työhistoria on olematon rauhanruhtinaan henkilökohtaisiin saavutuksiin verrattuna. "Yrittäjyys ei kerrytä työhistoriaa nyt eikä silloin, kun ikää oli 60 vuotta."

2007 sain läppärin Vista-käyttöjärjestelmällä. Se mahdollisti silloin osallistumisen eDelfoi -menetelmällä toteutettuun Omaishoidon tulevaisuus -paneeliin. 

 7 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
2007: Windows Vista -käyttöjärjestelmä julkaistiin maailmanlaajuisesti.
PhNetin nurkkauutinen muistuttaa menneestä. FB valaisee mulkoilijoiden antamaa IT-tukea. En ole osannut esittää oikeita kysymyksiä eikä vastaaja ole osannut antaa vastauksia. Siinä on pohjanoteeraus kuntauudistukselle ja sotepalveluiden järjestämiselle. Mulkoilijota riittää.

Pikkukuva Antaa mennä kun on alamäki taas. Uusi urheilulaji on syntynyt - alamäkiluistelu. Mäkihyppy ja laskettelu on vaatinut nimekkäät uhrinsa. Ei se meno mittää, vaan äkkipysähdys. Testaan polvien tulehdusta hississä. Jos pysähdys sattuu, niin pidän käsillä hissin seinistä kiinni ja pysähdyn jalat ilmassa.

Pikkukuva Kai Hyttinen - TUULEN TIE
 

tiistai 28. tammikuuta 2014

Stoppa diskriminering

Pikkukuva  Маша и Медведь : Фокус-покус (Серия 25) 

 - Voidaan paremmin kuin muut. Ihmisten kesken kiusaaminen on lisääntynyt. Syrjintä




Asiakastakin kuullaan sote-yhtymän strategiasta 21:33 Rahapula iski - kansanopisto myy kiinteistöjään (28.1.2014 21:32)
Heinolan ovet auki Teittiselle ehkä jo maaliskuun alussa 30.1.2014 16:37

Velat saataviksi

 Маша и Медведь - Витамин роста (Masha and the Bear - The miracle grow)

Hilkka Ahde Novalle: ”Luonnehäiriöiset ihmiset yrittävät viedä huomion pois kiusaamisasiasta”

Radiopsykiatrini vastaanotolla sain vastauksen kysymykseeni.
- Mikä meidät tekee hulluksi? Se on sanojen kaksois-, kolmoismerkitys. Puhutaan toista, tarkoitetaan toista sanoilla. Kun siihen liittyy vielä kehonkieli, se onkin tehnyt minut varsinkin hulluksi.
Nukkumaan käydessä en silloin ajatellut Eeva Kilven sanoin huomisesta, vaan vatsaa poltti kuin tulessa. Pähkäilin, mitä teen palvelukeskuksen johtajan kanssa. 
Hän alkoi puhua työpaikalla saaneensa minulta erikoispalvelua, kun oli saanut olla alasti hieronnassa. Kovin oli aviolliset kokemukset jääneet esileikin asteelle, jos hän kuvitteli hierontaa muuksi kuin laillistetun hierojan tuotteeksi. Asia eteni niin pitkälle, että hän tälläytyi istumaan oven taakse tyhjässä talossa, kun minulla oli miesasiakas. Hän oli tuttu jo naapurikunnan uimahallilla käydessään hieronnassa.

Tiesin ulko-oven olevan lukossa klo 17.00, mutta yrittäjän työaika ei mahdu talon aukioloaikaan. Asiakas tuli sovitusti. Ennen aloittamista kävi mielessä ajatus aukaista ovi ja katsoa, onko aula tyhjä. Luovuin kuitenkin ajatuksesta, tiesinhän talon tavat.
Seuraavan kerran avatessani oven siellä odotti yllätys. Johtaja oli siirtänyt kahvion pöydän lähelle ovea. Hän halusi tulla nähdyksi, kun virkkoi mahtipontisesti.
- Tässä oli hyvä tehdä työtä... ja kuunnella, mitä työhuoneessa oli puhuttu.

Keräsin helmat ja hameet humisten poistuin talosta takakautta. Olin suuttunut typerän johtajan käytöksestä. Ajattelin kannatusyhdistyksen osuutta ylläpitämässään laitoksessa. Näitä pähkäillessä närästi ja sitten helpotti. Minulle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin sanoa vuokrasopimus irti ja lähteä viheliäisestä hierontakopista.
Kuukauden irtisanomisajan viivyin vielä talossa. 

Johtaja kävi ulkomailla. Herpes huulessa hän istui kahvion pöydässä päivällä. Illalla talonmies oli toimittanut hänet sairaalaan sekopäisenä. Matkalla saatu tartunta oli puhjennut keuhkokuumeena. Clamydia keuhkoissa kesti parantua aikansa. Se niistä matkamuistoista, kun joka paikkaan nokkansa työntää. Lehtikirjoituksella hän muisti vielä Lämmöllä. "Kissa elää kiitoksella, koira pään silityksellä." Se sanonta ei sopinut minuun, mutta seuraavaan naisjohtajaan kuitenkin. Siitä sitten toisen kerran. Ahde: Seksiväite on lavastettu.

Pääministeri sai mielestään oikeansuuntaisen päätöksen nähtyään samaa unta ruususen kanssa. Sehän on 15 yön painajanainen, kun aamulla ei tiedä missä herää. Se on suurempi painajainen, jos joku horisko näkee luvatonta unta työpaikallaan ja alkaa niitä levittelemään tosina. Nyt se on saanut kivitystuomionsa ja työyhteisö sakkonsa. Onko alkamassa uusi aika naisten kivitystuomioiden kääntyessä miestä vastaan.
Eroottinen hautausmaa parvekkeella muistuttaa. "Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että ymmärtävät ymmärtämisen väärin ja tunkevat liian liki. Nythän se asia on kukkapenkissä."
Papilla ja psykiatrilla on yhteinen näkemys, mikä meidät tekee hulluksi. Siitä tulee draamaa.

PHNetin nurkkauutiset luen tämän päivän valossa, mitä tutkijat ovat tuoneet päivänvaloon. Presidentti Koivisto saa synninpäästön pitäessään Viron itsenäistymistä heidän omana asiana. Hänen oli elettävä Neuvostoliiton odotusten mukaan. Tämä lähihistoriasta.
32 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1982: Mauno Koivisto astui tasavallan presidentin toimeen 

Suomi-neidon itsenästymisen laskevat valkoiset voitokseen punaisten tappioksi. Tässä valheessa olen elänyt 50 -vuotiaaksi tietämättäni syyllisyytä ennen syntymääni käytyihin kahinoihin. Nyt voin sanoa, etten ole voinut paljoa vaikuttaa nykyiseen tilanteeseen hyvinvointivaltion murentuessa. Syitä on sysissä ja sepissä, musta kylki kummallakin.
96 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia
1918: Suomen sisällissota alkoi 

Isän kuoltua perinnönjakoon sovellettiin samaa käytäntöä, mitä valkoinen mies toteutti ottaessaan intiaanien asumisalueet. Petolliset kukkaronvartijat saavat toimillaan muukalaisille hautausmaan lapsuuskodin uimarannassa. 
- Maaoikeushan sen kuntauudistuksen aluejaon viimekädessä päättää. Sitä odotellessa paljon on aihetta lauluun. 

lauantai 25. tammikuuta 2014

Se päivä oli eilinen

Haudaniloinen Aamuhartaus ke 22.01.2014 Panu Pihkala, pastori, Helsinki
Muistatko, kun seisoit rivissä ja joku käytti joukon edessä valtaa epäoikeudenmukaisesti?
Tuo tunne, kun tietää sisimmässään, että pitäisi puuttua tilanteeseen, jonkun pitäisi puuttua, minunkin pitäisi puuttua – mutta kukaan ei puutu. 


15 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
Salattujen elämien ensimmäiset jaksot näkijä sanoi olevan opetukseksi meille, jotka elimme perinteen mukaan. Aika oli muuttuva ja muuttui siksi, mitä se on tänä päivänä.
- Kyllä ne ovat viisaita, sanoisi vanha isäni. Jatkaisin - tyhmiä ovat ja tyhmemmiksi tulevat. Tietotekniikka sekoittaa arjen parhaansa mukaan.
Torstaina valmistauduin määräaikaistarkastukseen yhtä huolella kuin lääkäri runossaan sen vaistoaa. 

metsättömien metsälakia
ma 27. toukokuuta 2013

Etenen runon järjestyksessä ollakseni   sovitussa paikassa kirjeessä mainittuna  aikana. Hyvän olon katkaisee odottamaton kipu silmässä. Koko illan ja yön se vaivaa. Aamulla soitan akuutin päivystysnumeroon.
- Kun nyt olen tulossa taloon toisen asian takia, voisiko joku katsoa, miksi silmässä on niin kova kipu.
- Ei ole akuutin asia enkä voi luvata, että hoitaja ottaisi sinua vastaan. Sisso. 

Viikonloppu on tulossa, missä päivystyksessä istuisin Päksin käynnin jälkeen. Soitan lähiklinikan neuvoa-antavaan puhelinnumeroon. Siellä on sama nuotti kuin ennenkin. 
- Kaikki asiakaspalvelupisteet ovat varattuja. Puhelu nauhoitetaan asiakasturvallisuus -syistä. Sinua palvellaan, kun ehditään. Odotan hetken kotiluuri korvalla. 
- Voit jättää soittopyynnön numeroon, josta soitit, paina 1 hyväksynnän merkiksi. Teen työtä käskettyä saamatta suunvuoroa sanoakseni jotakin. Kaksi tuntia odotin soittoa. Ei tullut. Tilaan taksin ja lähden Päksiin. 
Seuraan kirjeessä annettua ohjetta ilmoittautumatta. Kukaan ei kutsu nimeltä. Ensimmäinen aika on ohi. Nousen ylös tiedustelemaan, jos kuitenkin pitää ilmoittautua. Löydän ihmisen koneen takaa, hän etsii nimellä aikaa monelta listalta.
- Meillä on kahden lääkärin vajaus. Yritän selvittää, ehtisikö joku katsomaan. Istu odottamaan selvittelyn ajaksi.

Ohikulkevalla sairaanhoitajalla on aikaa lukea muistikortti. Lääkäriaika järjestyisi iltapäivällä. Kulutan aikaa aulassa ja palaan sovittuna aikana odottelemaan. Ylilääkäri kutsuu sisälle. Hän kertoo muistikortin tiedot, antaa lisäohjeita, uusii reseptin. 
- Hoidon aloittamisen syy kesällä oli: ikä, sukupuoli, verenpaine ja yöheräämiset.
Ikää on tullut lisää naiselle, jonka verenpainelääke on vaihdettu. Yöheräämiset ovat loppuneet. Hyvin nukuttujen öiden ansiosta olen päivällä virkeämpi kuin koskaan omaishoitoajan päätyttyä. 
Pakkasjakso on lisännyt lämmitystä, huoneilma on liian kuivaa. Nukkumisjaksot ovat jääneet lyhyeksi CPAP:n kanssa. Mutta olen kuitenkin nukkunut hyvin aamuun. Saan lisäohjeita. Sitten saan sanotuksi silmän pistosta ja päivystykseen pääsyn vaikeudesta. Ensiksi hän empii, mutta sitten tutkii. Kun hän käänsi yläluomen ylös, pisto loppui sillä hetkellä. 
- Jos oire on vielä huomenna, hakeudu päivystykseen. Sano keuhkosairauksien ylilääkärin terveiset. "Päivystykseen on päästävä."

Vuoden kuluttua on hoitajan luona käynti, kutsutaan kirjeellä. Vielä hoitaja antaa ohjeita hengityksen helpottamiseksi tulipalopakkasten ajaksi. 
Olen tullut kuulluksi, kiitollisena poliklinikan ystävällisestä, asiallisesta kohtelusta poikkean kahvion kautta.
Ulkona taksitolpalla odottelen aikani. Saan kyydin kotiportille asti, kiitän kyydinantajaa hyvästä palvelusta. Olen kotona.

Kotiluuri on pimeänä, päivystyksestä ei ole vastattu soittopyyntöön. Tutkin vielä puhelimen muistista vastaamattomat puhelut. Viimeksi tulleesta on kulunut viikkoja, jolloin en ollut kotona puhelimen soidessa turhaan. 

Parantavat kädet Norjassa asuva 82-vuotias Joralf Gjerstad on maankuulu kättenpäällepanija ja selvännäkijä, jonka luokse monet ihmiset vuosien varrella ovat saapuneet hakemaan apua ongelmiinsa. Millaisia kykyjä parantajalla on?(U) 
Katson ohjelman parantavista käsistä. Olen kohdannut parantavia ihmisiä silloin, kun byrokratia tökkii. Ministereiden touhut päättyvät tuloksettomina hoitaa meidän kotimaan asioita. Katainen kolmikossa valittelee hymynaamarilla koplan lähtöhalukkuudesta Brysseliin. Ensiksi Stubb, nyt Virkkunen ja keväällä Katainen ovat lähtökuopissa jättäen ministerin vaatimattomat virat ja koko valtakunnan. Tervemenoa, muuta en voi yhdellä ilmaisella äänellä saada aikaan. Salatuilla elämillä on ihmeitä tekevä voima. "Eipä käy katteeks" kilpailevan kattajan slogan kilpailijan tuotteesta. 

Polilla aikaa järjestelevä kertoi tietotekniikan aiheuttamista epäselvyyksistä. Hän muisti vuosituhannen vaihtumiseen liittyvän pelon, meneekö maailmankirjat kokonaan sekaisin. Mitään hämminkiä ei aiheutunut. 
Tämän päivän tilanne alkoi kunnan toimenpiteistä purkaa laitospaikat kehittämättä avopalveluja tilalle.  Ritva otettiin mielisairaalasta asumaan vanhustentaloon eläkkeellään. Kunta otti Ritvan perintöosan rahana heidän lapsuukodin jaossa.

Minä tulin vanhempieni omaishoitajaksi vapaasta tahdosta. Meitä kohdeltiin samalla sapluunalla. Kunta toi sijoittajat Vihtaniemelle villitsemään minun perintöosalla. Ollaan opintomatkalla kiinalaisessa helvetissä. 
Voimaeläimeni hirvi saa käyskennellä vapaasti suojelualueella omaistajaohjauksen luvalla. Siitä ei tullut hirvimiesten lahtipaikka. Neljännen käskyn noudattamisesta seuraa siunaus. Kaikki muut ovat neljännen käskyn selitysosan varassa. Siihen ei tuo minkäänlaisia liennytyksiä omaisuus, virka-asema eikä titteli. Syntisenlaulunmaa saa kunniatohtorinsa ja joulun latvatähdeksi tohtorinhatun.

Näistä en saisi kirjoittaa, kun kokemuskertomuskoulutus on käymättä. Kone toimii ennakkosensuurina, ajattelin illalla, kun kaikkien omien sivujen osoitteet olivat virheelliset. Suljin koneen useita kertoja ja taas sivut aukesivat. 
Pävän mietelause opetti eilen yksilön (ja kepin) heikkoudesta oman keppinsä katkaisjana. Yhteen liitetyt kepit eivät katkenneet. Mitä opimme tästä. 
Puoli talvea on takana, puoli edessä. Poliitikon ilta ei ollut aamua viisaampi. Turvaudun perimätietoon;
"Puolitalven keskiviikko Paavalin jälkeinen keskiviikko, jolloin puoli talvea on kulunut."
Jaksan odottaa ensi viikkoon voimaeläimeni avulla ja antiikin faabeleiden viisaudella.
Otollinen tilaisuus Antiikin Faabeleita
Kettu pilkaa leijonaa vain yhdestä pennusta. 
- Leijona kuitenkin. 

Kuningataruhri totta toinen puoli päivän politiikassa mielenosoituksineen lähellä ja kaukana. Ruotsin kuninkaan seksikohuun vetänyt Mille Markovic ammuttiin kuoliaaksi.
Sodan sukupolvi  joutuu kertaamaan asioita aina uudelleen omakohtaisina kokemuksina.
Naapurin muisto sota-aikana syntyneestä paluumuuttajasta tunteakseen.
- Olit pentuna kierosilmäinen rääpäle.
Kerroin sen autoklinikkansa Tuusniemelle tuoneen silmälääkärin vastaanotolla. Hän ymmärsi, miksi toisen silmän näköhermo on surkastunut.
- Silloin oli muuta tekemistä. 
Joku sen ymmärtää, joku kääntä sen vaivakseen, kun haluaa pitää näöstään huolta tämän päivän lääkäripalveluilla.

torstai 23. tammikuuta 2014

Syntisenlaulunmaan "syntimittari" sai yritystukea

Punainen viiva (Suomi 1959, 92') Ilmari Kiannon romaaniin perustuva kuvaus salomaiden elämästä ja ensimmäisten eduskuntavaalien poliittisesta innostuksesta. O: M. Kassila. N: H. Salin, L. Nevalainen, J. Jurkka, R. Laakso, T. Manni. MV.

Katson päivän elokuvan ajasta, joka on omakohtaisena kokemuksena omalla filmillä. Heti sodan jälkeen elämä jatkui, olihan isät tulleet sodasta elävinä. Meidän jo kahden ennen sotaa ja kahden sodan aikana syntyneen lisäksi syntyi vielä neljä lasta viidentoista vuoden aikavälillä. Isoisä oli ollut vierihoitaja minulle ja opetti lukemaan vanhinta siskoa. 12 -vuotiaana ilmoitin halukkuuteni lähteä oppikouluun. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta äidin kanssa matkustin kauaksi kotoa oppikoulun pääsykokeisiin. Silloin se herätti vähättelyä, miksi tytön kannatta käydä koulua. Kelpaa piiaksi rippikoulun käyneenä.

Näitä en pohtinut silloin, mutta jälkeenpäin kuulin naapurin Jussin arvailut, mitä koulutus tuli vanhemmilleni maksamaan. Hän oli ollut puoltamassa stipendiä lakkiaiskeväänä, mutta kuultuaan, etten ollut velaksi käynyt koulua, hän perui ehdotuksensa. Jokainen meistä sai käydä koulua, jos oli halukkuutta. Jäin kuitenkin Vihtaniemen ensimmäiseksi ja viimeiseksi ylioppilaaksi.

Tällä kertaa en palaa välivuosiin, jolloin kävin lomilla vanhempieni luona. Koskaan en lähtenyt viimeistä kertaa. Aina jäi ovi auki tulla ja lähteä. Kesällä 1989 kaksi kuukautta äidin hoitajana herätti naapurien kaunat meitä kohtaan. Enon puhelinsoitto talokaupasta sai minut muuttamaan päätöstä hoitaa vanhempiani kirkonkyläässä.
- En koskaan palaa Tuusniemelle. Menkööt laitokseen. Lupasin kuitenkin isän hätääntyneen soiton jälkeen.
- Minä tulen.

Siitä alkoi omaishoidon sota, joka päättyi yhteiskunnan taholta ratkaisemattomaan. Omalta osalta isän kuoleman jälkeen selvitin pesän ja ollaan kaikki omillamme.
Tarja Halosen valintapäivästä 6.2.2000 tähän asti on uskomattomat vaiheet käytävä läpi. Kesästä 1991 sairastin punkinpureman seurauksia. Se hoidettiin keväällä 2010 oireettomaksi, mutta se herättää monia kysymyksiä. Punkin veriateriasta oli kyse, enempää en tiedä. Punkki työsi kärsänsä ihon läpi, viipyi muutaman päivän pullistuen herneenkokoiseksi. Lisääntymiseen asti se ateria ei johtanut.

Tällä vuosituhannella olen joutunut verettömän kuppauksen kohteeksi. Kuka ottaa yhteyttä, on hän jotakin vailla, minkä vielä tietää olevan omistuksessani. Vähitellen selvisi, etten ollut muuta kuin jäsenmaksun maksaja. Motiivini oli kuitenki tehdä kokemuksen perusteella työtä tulevaisuuden hyväksi. 

Hyvin nopeasti olin informoitu, että hömppätyöllä ei ole merkitystä. Verkkokirjoitustaidon hankintaakin arveltiin tarpeettomaksi. Kirjoitus- ja lukutaidon tärkeyttä aasialaisille tytöille pidettiin tärkeänä. Minulla oli edessä sukupolvenvaihdos. Mutta sama vastustus kuin oppikoulun käyminen taas nosti päätänsä. Kunnassa talolliset pitivät valtaa, eikä punaisen pennulla ollut oikeutta suunnitella suuria. Sijoittajat tuotiin rannoille edunsaajiksi. 

Mihinkä tällä purkauksella olen tähdännyt poliittiseen tilanteeseen. He tekevät mitä tahtovat ja presidentti vahvistaa Suomi-neidon tulevaisuuden globaalissa markkinataloudessa. Hankin yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen verkkoympäristössä. YEAT on hyväksytty. Porkkanarahoja tutkinnon suorittamisesta kysyin ja sain esittelijän kirjallisen vastaukse. 
Esteenä on ikä 61/64 vuotta ja olematon työhistoria yrittäjänä. Sisso. Se tuli selväksi Syntisenlaulunmaan presidentin allekirjoituksella vahvistettuna. En sure menetettyä rahaa, se ei ollut motiivini, vaan järjenköyhyydestä kumpuavaa rasismia. Hänet on huomattu rahanarvoisesti, hänen on joulu kiireiden kertaamista varten. Viimeinen latvatähti on kunniatohtorin vihkimys. Se ei ole minulta pois, mutta jotakin siitä seuraa kannattajien tappioksi. Se on lopun alkua valtiollisille hautajaisille aikanaan. Viimeiset uutiset kuulen radiosta kerran, mutta aiheen etsin googlehakuna.

Deprivaatio on puutostila, mutta jos ei tiedä, mitä on vailla, sen poistamiseksi ei mistään saa kyllikseen. Räppärille joitakin apusanoja Mikä rimmaa 'deprivaatio' sanan kanssa?
Syntisenlaulunmaan tunnussäveleksi.

Vaihtoehtohoitolaki viivästyy vuosia ei ole mitään uutta. Liittyyhän se uuteen innovaatioon syntimittarista.
Huomenna menen poliklinikalle tarkastukseen, joka tehdään lukemalla muistikortti. Olen siirtynyt vaihtoehtoiseen itsehoitoon. Olo on tuntunut aika hyvältä. 4 pilleriä sisältää vahvaa hautausmaata 800 mg, kalsiumia 304 mg, biotiinia 70 mg, C-vitamiinia 76 mg, D-vitamiinia 20mcg, Magnesiumia 240 mg, Kromia 60 mg.
Vahva rautapilleri ei tehonnut anemian hoidossa. Syy oli poistettava leikkauksella ja raudanpuutos poistui meteoriittikivellä. Sairauskertomukset ovat järkyttävää luettavaa, kuuluu saamaan luokkaan kuin niiden vanhusten hoito, joilla ei ole omaisia.

Tällainen on uusi lautasmalli - näin valtio ohjeistaa sinua syömään.

Samoin lääkintöhallitus ohjeistaa sairauden ja sairaiden hoidossa, johon ei saada lakia aikaan. Syntimittarille on poliittista käyttöä, sen todistaa punaisen viivan aika vielä 1959.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Hiljaisuus pelon ilmapiirissä

Tämän aamuhartauden haluan ehdottomasti kuulla herätessäni. Siihen en ollut varautunut, mitä musiikin tohtorilla on meille sanottavaa. Se kertoo ihmeestä ihmisen henkilöhistoriassa. Avaa ja kuuntele, kertooko se mitään meistä meille.

Laulajatar, musiikin tohtori Aulikki Eerola, Helsinki. Hartauden musiikkina soi Guiseppe Verdin Sielunmessu, esittäjinä Wienin Filharmonikot ja Singverein, kapellimestarina Herbert von Karajan. Sopraanosolistina laulaa kamarilaulajatar Hilde Zadek.
Hartaudet: Aamuhartaus 21.1 21.01.2014 06.15

Aamuhartaus ti 21.01.2014
Aulikki Eerola, laulajatar, musiikin tohtori, Helsinki

Palaan usein ajatuksissani Wieniin, ja kevääseen lähes 40 vuotta sitten. Olin opiskellut professori Hilde Zadekin laululuokalla. Antoisa vuosi oli kulunut nopeasti. Oli aika kiittää. Lähdin tapaamaan häntä hänen kotiinsa Wienerwaldin laidalla. Soitin ovikelloa, ja ojensin kukat. Kiitin, ja olin jo lähdössä,
mutta opettajani pyysikin sisälle. Hän meni kirjahyllynsä luo, ojensi kaksois Lp -levyn, katsoi pitkään ja sanoi: ”Tämä on yksi elämäni suurista ihmeistä”.

(Musiikkia)

Ensi kertaa koko opiskeluvuoden aikana opettajani alkoi kertoa itsestään: ”Olin luokan ainoa juutalainen. Se tarkoitti jokapäiväistä eristämistä ja pelkoa. Sitten koitti marraskuinen ilta, jolloin ei enää ollut vaihtoehtoja. Koti oli jätettävä. Kiireellä perheemme pakeni yön selkään, omaisuus yhdessä kassissa – päämääränä Palestiina. Siellä elämä piti aloittaa tyhjästä. Minulta vietiin lapsuus ja sitä surua olen kantanut koko elämäni.”

Nuori Hilde työskenteli päivät, ja opiskeli yöt. Hän pääsi opiskelemaan Jerusalemin Konservatorioon laulua, ja edistyi nopeasti. Kun natsidiktatuuri vihdoin päättyi, perhe palasi Wieniin kotiin, jota ei enää ollut.

Äänite, jonka häneltä sain oli Giuseppe Verdin Requiem – Sielunmessu. Konsertti on äänitetty syksyllä 1949 Salzburgin Musiikkijuhlilla, – pommitetussa konserttisalissa, soittajilla villasormikkaat käsissä ja laulajat päällystakit yllään. Sopraanosolistina laulaa tänään 96-vuotias opettajani, Kammersängerin Hilde Zadek, yhdessä Wienin Filharmonikkojen ja Wienin Singvereinin kanssa, kapellimestarina Herbert von Karajan. Konsertti oli omistettu niille miljoonille, jotka sodassa menettivät henkensä.

(Musiikkia)

Opettajani kertoi, että kun konsertti päättyi, aplodien sijasta seurasi hiljaisuus.

Kun kuuntelen tätä äänitettä, ymmärrän miksi opettajani sanoi sitä ”ihmeeksi”. Musiikista voi aistia jotakin, mitä sanat eivät kykene tavoittamaan. Vainotut ja vainoajat, saksalaiset ja juutalaiset yhdessä samalla lavalla soittamassa ja laulamassa:
Requiem eternam,
dona eis Domine,
et lux perpetua
luceat eis.

Anna heille rauha,
anna heille lepo.
Ikuinen valo
loistakoon heille.

Valo loistaa, vaikka on pimeää.

Tänäkin päivänä haavat ovat auki monilla. Kärsimys kuuluu ihmisen elämään. Mutta sitä vastaan on taisteltava. Mielettömyyksiin emme saa alistua. - Ja täydelliseenkin tuhoon voi sisältyä pelastus.

Jeesus koki ristillä hylkäyksen, ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”, mutta myös täyttymyksen, ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.”
Ilmeellinen valo loistaa ristiltä.
Siihen saamme luottaa tänäkin aamuhetkenä.

Psalminkirjoittaja laulaa:
Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi,
sinä riisuit minun surupukuni
ja vyötit minut riemulla,
että minun sieluni veisaisi kiitosta eikä vaikenisi.
Herra, minun Jumalani,
sinua minä ylistän iankaikkisesti. (Psalmi 30:12-13)

Rakas Taivaallinen Isä.
Kiitos ihmeistä,
ilosta pimeydessä.
Kiitos musiikin tuomasta valosta,
kiitos elämän lahjasta.
Anna meille rauha.
Anna rakkautta.
Amen.

Mielenterveys - Wikipedia antaa lisävaloa uutiseen myönnetystä palkinnosta. Vielä en löytänyt otsikkoa, kuka sai ja mistä sai, mutta jotakin tähän liittyvää se oli - ”kyky rakastaa ja kyky tehdä työtä”.  Palkinto myönnettiin teoksesta Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta.

Isä poistui viimeisinä jouluina vaikenemalla sotajouluihin. Meistä vanhimmalta varastettiin lapsuus, nuoruus ja elämä, kun hän eräänä päivänä ihmetteli muistamattomuuttaan.
- Minä en muista koskaan olleeni nuori. Nyt olisi aika tehdä se kotiseutumatka lapsuusmaisemiin, mistä meidän vahvuudet ovat peräisin 

Etenen aamutoimissa totutun kaavan mukaan. Kahvia keittäessä katson naapuritalon hengitystä. Kaksi ilmanvaihtoputkea sieraimina on puraiden peitossa. Sisältä tuleva höyry on jäätynyt putken päähän. Toinen on hiukan raollaan, kun päästää höyryä ulos.


Hengitys omilla keuhkoilla on tärkeä alusta lähtien. Se on niin luonnollista, ettei siihen kiinnitä mitään huomiota, kun ilma kulkee sisään, ulos katkeamattomana virtana. Kerrostalon lämmitys kuivattaa huoneilman ja ilmarööritkin kuivuvat. CPAP aiheuttaa lisäongelmia. Nukkuminen välillä vaivatonta, välillä uni ei tule. Kuitenkin tilanne on parempi kuin pääsiäisen aikaan 2000. 


Opettelin nukkumaan sängyssä ilman vahtivuoroa. Alitajunta on myllerryksessä järjestäessään asioita omiin lokeroihinsa. Näin edetään isän kuoleman jälkeen päivän aikana. Yöllä asiat elävät omaa elämäänsä katsoen kaikki kielteisessä valossa.
- Lopeta, haluan nukkua!
- Nythän minä vasta aloitan, tulee vastaus samaa linjaa takaisin. Asiat alkavat järjestyä käytyään "maaoikeudessa" kääntymässä. Näinkin voi YYE katsoa perimyksen toisen puolen. Jatkajat saavat hullut haaveet katkaistuksi tulemalla paikalle. Luopujana olen kuitenkin tulilinjalla asioiden hoitajana.


ВИТАС "Пока все дома" Vitas and Alla sing

Luen sairauskertomuksista, milloin lääkäri oli minua lähettämässä psykiatriseen hoitoon sairaanhoitajan avustuksella. Vaihdoin lääkäriä, joka antoi vastineen, etten ollut psykiatrisen hoidon tarpeessa. Saman diagnoosin antoi asiakas "olet hullu ja pakana", kun en lähtenyt mukaan hänen mielikuvamatkoille. 


Aamutoimiksi katsonkin rauhoittavia kuvia ja kuuntelen pienen tytön laulua isän säestyksellä. Omalta isältä olisin toivonut jämäkämpää otetta, kun hän ihmetteli huijareiden omaneduntavoittelun menetelmiä.
- Kyllä ne ovat viisaita. Tyhmiä, ahneita, ylemmyydentuntoisia he olivat ja siirsivät asenteensa geeneissä jälkeläisilleen. Unohtivat yhteisen historian ja ympäristötekijät lupaamalla sotakaverille kuoltua havuseppeleen haudalle.

- Ehtiihän tuon sittenkin, liikuttunut isä peilasi sanojan perittyä puupäätä. Se oli viisautta silloin, joka kääntyi itseään vastaan kuin vastanaineen lääkärin välinpitämättömyys syöpäsairaan lakovariksen viimeiseksi kerraksi jääneellä vastaanotolla.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Flunssa-aalto

Mennessäni kotikäynnille jouduin jonon hännille. Jono eteni hitaasti, vasta talon kohdalla pääsin siitä erkanemaan. Summerin soitolla ulko-ovi avautuu viiveellä. Ovi käytävään on raollaan. Emäntä huutelee verhojen välistä.
- Tule katsomaan, tänään kirkolla jaetaan ruokaa. Tuli selväksi, että kaksi kadun väliä minäkin olin ollut tuossa jonossa, jota verhojen välistä tarkkaillaan. 


Aamun otsikoita selaillessa eilisen aiheet ovat ajankohtaisia tähän päivään. Minusta koulunkäynti on ollut aina kivaa hakeutuessani oppikouluun vieraalle paikkakunnalle kahdeksaksi vuodeksi. 

Jälkeenpäin ajattelen, ettei se niin kivaa ollutkaan, että haluaisin sitä juhlia riemuylioopilaana. Olenhan kuitenkin Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen ylioppilas, ja sitä ensimmäistä ja viimeistä sijaa ei oteta minulta pois. Se sisältää paradoksin, viimeiset tulevat ensimmäiseksi. 

CPAP:in saatuani kaupunki, hengitysliitto ja rokotteen kehittäjä muistuttava minua kahdesti rokotteen ottamisen tärkeydestä suojellakseni läheisiä sairastumasta flunssaa. Ne ovat myyntikirjeitä saada rokotteita kaupaksi. Siitäkö lie seurauksena, että infektioita on tänä syksynä ollut vähiten vuosikausiin, kun jätin rokotteen ottamatta  

Vähiten infektioita vuosikausiin, mutta tämä vitsaus on työllistänyt (18.1.2014 14:23)
Tilalle on tullut myyräkuume ja taigapunkin aiheuttama borrelioosi, josta jotakin tiedän minäkin. Kun ensimmäiset oireet ilmaantuivat, minusta tuli kulunut vanha akka, vaikea potilas ja vaikea työllistettävä.  Kaksi flunssaa olen sairastanut lapsena sairastettujen tuhkarokon, sikotaudin ja muiden penikkatautien lisäksi. Aasialainen kesti 2 viikkoa kovassa kuumeessa kouluaikana. Kun siitä ilmoitin kotiin kirjeellä illalla, rehtori otti kiinni ja puhutteli kovin sanoin, kun olin ollut poissa koulusta niin kauan.

Toisen flunssan sain työssä, kun legioonalainen lähti kierrokselle sairaana eikä uskonut pyyntöä; ethän tule sairaana hierontaan. Sekin oli kova tauti lihassärkyineen.
37 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1977: Aiemmin tuntematon legioonalaistautia aiheuttava bakteeri tunnistettiin.

Poliosokerin nielaisusta alkanut turvotus kesti monta viikkoa. Lihasvoima jaloista oli kadonnut. Käsillä kaiteista kiinnipitäen vedin itseni portaita ylös ja käsivoimilla pidin itseni pystyssä, etten pudonnut päälleni portaita alas mennessä. Sitten hirveä päänsärky pakotti tilaamaan taksin ja kiireesti ensiapupoliklinikalle, jos se olisi aivoverenvuoto. Ei ollut, mutta koululääketiede ei keksinyt syytä, mikä minulle oli tullut.

Rakenteet ovat räjähtäneet käsiin, olipa kyse yhdistystoiminnasta, kirkosta, kunnasta, valtiosta. Maailma on sairas. Toimintaan ja koulutukseen osallistumisesta on aina kysytty.
- Mitä sinä täällä teet olethan kohta eläkkeellä? 
Olen ollut oppimassa tietoyhteiskuntataitoja, jotka lainsäädännöllä saadaan näyttämään turhalta tässä iässä. Huijarit hoitelevat meidän rahat omiin taskuihinsa. Minua on lohdutettu oppirahojen maksamisesta. Nehän on kaikkien maksettava jossakin muodossa. 

Matka matkamessuille vuosia sitten on vielä elävästi muistissa. Yhdistys järjesti ryhmämatkan. Perillä nuoret liukenivat mikä minnekin ja huomasin olevani ryhmänjohtaja puolikuurolle messuvieraalle. 

Tammikuussa syntyneistä fb muistuttaa. He ovat polkuni pään päätepiste. Harkitsen kaksi kertaa, muistanko heitä muuten kuin Placido Domingon juhlagaalaa kuuntelemalla. Köyhyydestä kumpuaa komiikkaa, olipa se sitten leipäjono tai revyyn aihe. Nyt vielä enemmän kun olen siirtynyt nettihotelliin, jota ounastelin ostaessani Habbo-hotelli -kalenterin syksystä 2006 kevääseen 2007. Meille kaikille tilaa riittää omassa roolissaan.  

TAMMIKUU
Jos olet syntynyt tammikuussa,
niin vilkuta minulle tassulla.
Minäpä silloin sinulle vastaan
synttärilorulla hassulla:
Karhun pyöreä, pullea pää
onnenrunoja räpättää. Uppo Nalle


Meidän kuuluisimmalta nallelta onnittelut.

Kotimaa |
Mies joka myy jäätä Siperiaan
  • Parkanolaisessa tehdashallissa väännetään putkia teräskehikoon. Mutkat näyttävät Bonk-taiteelta, mutta ne tekevät kylmää. Jään teko on erikoisosaamista.
  • Venäjällä toimiminen vaatii omat kuvionsa. Asiantunteva tulkki on korvaamaton apu. Eikä unohtaa sovi luovimista venäläisen vieraanvaraisuuden karikoissa.
  • Vodkasta ei voi kieltäytyä muulla kuin lääkärintodistuksella.
  • Suhdeverkosto on oltava kunnossa. Yrityksen aikaisempi onnistuminen on ansio. Korruptiokin on Venäjällä voimissaan.
  • Ei kannata suhmuroida ensimmäisen kaveriksi heittäytyvän kanssa. Aina löytyy toinen, jolla on kintaissa enemmän virtaa. Siinä löytää itsensä helposti sotkuisesta vyyhdestä.
  • Urakkakisa Venäjällä on suomalaisille outoa. Tarjoukset tehdään huutokaupalla samassa huoneessa.
  • Tilanne muistuttaa kuulustelua. Kilpailijat yrittävät horjuttaa senkin jälkeen kun kaupat on tehty.
  • Virheet tulevat kalliiksi tässä hommassa. Nyt voimme hioa kaiken valmiiksi paikan päällä. Laitteita voidaan tarkkailla etänä.
Tavat ovat toiset Venäjällä, niin meilläkin. Säädetään lakeja suhmuroimalla, jos ei muuten pysy ruodussa avoimessa yhteiskunnassa suljetun yhteiskunnan säännöillä.

torstai 16. tammikuuta 2014

Mitä sinä teet työksesi?

Blogin julkaisupäiväksi jääköön eilinen. Yksi tie ja kaksi asiaa on sanonta samalla lähdöllä toimitetuista asioista. Kipulääkettä en ole ottanut viikkoon, potenut siitä vierotusoireet ja ollut kivuton kotona. Odotan vielä päiväpostin, jos sieltä tulee joku lähtöä vaativa kirje. 
Kaksi kirjettä, toinen yhdistykseltä jäsenmaksusta, toinen ilmoitus matkapastorin tulevasta vaalista. Se ilmoitus tuo surun menetyksestä ja ilon siitä, että Hän kutsui minut nimeltä luovuttaessaan saksankielisen Raamatun. 
Muistuu mieleen polvien tulehdustila, kun on lähdettävä. Hissillä alas, pysähdys tuntuu polvissa. Oven aukaissut nainen seuraa menoani pitkään, kuinka selviän portaista alas. Portista kadulle ja menoksi.

Kipu vähitellen hellittää, ensiksi poikkean kioskilla, sitten apteekkiin. Kipulääkettä on tullut, otan ison purkin samoin verenpainelääkettä estämään aivoverenvuotoa, kalanmaksaöljyä D-vitamiinin lähteeksi ja nenäsumutetta lämmityksen aiheuttamaa kuivumista ehkäisemään, CPAP-laitteen käytön helpottamiseksi.

Vielä ruokakauppaan kadun alle tehtyyn laajennukseen. Nainen asettelee kainalosauvoja ostoskärryyn, vaihdamme muutaman sanan, hän eksyksissä, minä tutussa hehtaarihalissa. Kierrän määrätyn kierroksen, poistan puutteet ja tulen kassalle. Lapan ostokset hihnalle, maksan kortilla ja sama lappaminen takaisin kärryyn. Istun penkille pakkaamaan pyörälliseen laukkuun suojellen vihreän salaatin, kurkun ja parsakaalin kylmyydeltä. 

Vierelle istuu kumaraselkäinen vanha mies. Kävelysauvat kaatuvat lattialle. Pitäisikö ne nostaa ylös? kysyn.
- Ei, ne nousevat, kun käsken niitä nousemaan. Hän kaivaa taskusta kolikoita, näyttää niitä, riittäisikö joku poletiksi kaupan ostoskärryyn. Ei ole sopivaa, hän kysyy minulta, mutta en voi auttaa asiassa. Toisesta taskusta hän kaivaa kaksi kolikkoa. Kummallakin niistä hän saisi kärryn käyttöönsä. Mies kumartuu ottamaan sauvansa, ottaa kärryn ja häipyy ihmisvilinään.

Hetken vielä istun penkillä, on lähdettävä kotimatkalle. Kuulostelen kipua, joka ei ole suurempi eikä pienempi, sama kipu lääkkeellä tai ilman. Illalla katson ohjelman paastosta. On tuttua, vuosia sitten paastosin kipuja pois leikkausten jälkeen. Nyt olen odottanut päivää, aloitanko kotona vai jossakin luontaishoitolassa. 

Nyt voisin todistaa, minkä äjäyksen paasto antaisi borrelioosille. Ennen kivun syyn selviämistä varauduin jo paastoon, mutta sille oli omat esteensä. Nyt olen valmis kaikkeen esteiden poistamiseksi. Sitten paastoamaan ihan omalla vastuulla, varoituksista huolimatta. Siinä saattaisi mennä kaikkien lääkkeiden tarve huolehtiihan CPAP hengityksestä yöllä.

Aamuhartausaihe kaivolla on kuvaus elävän veden hakumatkasta ja kohtaamisesta. Tällä kertaa ei puhuttu naisen elämäntyylistä viiden miehen kanssa. The Book'in valokuvaaja sen ikuisti Uuden Testamentin tekstiin kuvalla "naisen jalat, stay up sukat ja korkokengät". Oma kuva rekvisiitalla on ottamatta ja minua ojennetaan kuvien luvattomasta käytöstä. Valokuvauksen jälkeen olen omillani, en tarvitse sijaisia näyttämään, mitä he ovat naisiaan valitsemallaan tiellä tai siskonpetillä. 

Hartaudet: Aamuhartaus 17.1









Lähes sata lääkäriä ja hoitajaa menetti ammattioikeutensa – useimmiten syynä päihteet. (14.01.2014)
Illalla televisiossa: Vanha venäläinen hoitomuoto ällistyttää tiedepiirejä (16.1.2014 15:28)



Tiededokumentti: Paastoaminen Teema klo 21.00
Siperialaisessa Gorjatšinskin paastoparantolassa on jo pitkään hoidettu menestyksekkäästi muun muassa verenpaineen, reuman ja allergioiden aiheuttamia oireita. Menetelmä on ikivanha ja tunnettu myös muualla maailmassa. Parantolan paastohoidossa saa nauttia ainoastaan vettä 12 päivän ajan, mutta hoitoa voidaan jatkaa kolmekin viikkoa. Kehon on päästävä puhdistumaan kuona-aineista. Parantolan asiakkaista kaksi kolmasosaa raportoi oireidensa kadonneen.

Ranskalaisessa tiededokumentissa selvitetään, johtuvatko hämmästyttävät tulokset plasebovaikutuksesta, paastoamisen aiheuttamasta euforian tunteesta vai voidaanko menetelmän teho todentaa tieteellisesti. Tuhansia vuosia harjoitettu paastoaminen on maailman vanhimpia hoitokeinoja, mutta länsimaissa se on jäänyt vähälle huomiolle. Rautaesiripun tuolla puolen sitä sen sijaan tutkittiin paljonkin, ja monet 1900-luvun tutkimukset julkaistiin vain venäjäksi. Nyt suuret amerikkalaisyliopistot ovat alkaneet ottaa paastoa koskevat tutkimukset vakavasti, ja uudet laboratoriotulokset ovat hämmästyttäneet tutkijapiirejä.
  

tiistai 14. tammikuuta 2014

Testamentti

Oletko vailla perillisiä? – Tee testamentti tai omaisuutesi päätyy valtion kirstuun 

Testamentti pojalleni
Testamentti pojalleni
Tänä aamuna, poikani, lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
Isänmaallinen, kontua vailla
olen ollut ja köyhä mies.

Yllätetty jouluna 1991
Sydän-Suomeni karuilla mailla
oli suitseva kotilies.
Perinnökseni, poikani, annan 
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
****************************
Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies.
Kävi, poikani, näin sun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.
Väinö Havas (1939)

Luupin alle on joutunut sodasta elävänä palanneiden isien jättämät perinnöt. Kuolleitten sielujen metsästäjien teot ovat muistomerkkinä keskellä kirkonkylää. Hautausurakoitsija tiesi kaikkien omistukset ja piti niistä kirjaa.  KoiraPennanen asui pienessä punaisessa mökissä edellisen kuntakartan mukaan. Hoitoa vastaan hauturi ryhtyi hieromaan jälkisäädöstä maa-alueesta keskellä kylää. Se päivä koitti, kun Pennaset tarvitsivat ulkopuolista apua. Sen oli pitopalvelua pyörittänyt hauturi luvannut. 
Pennaset vietiin laitokseen, miksi sitä sanottiin siihen aikaan. Kunnaliskoti se oli ollut Pahkasalon saaressa, mutta mantereessa nimi muuttui. Testamentti avattiin ja omaisuus siirtyi hauturille. Kunta osti tonttimaaksi rakennettaville rivitaloille. Itselle jäi omakotitaloa varten tontti ja siihen nousi hulppea talo perityillä rahoilla. Lähipiiriä kestittiin huvilalla, jonne minuakin luvattiin viedä katsomaan edistyksellisen liiketoiminnan tulosta.

Vanhempani olivat seuraava kohde metsästäjille. Estin sen aikeen isäni pyynnöstä tulla heidän hoitajakseen, kun eivät enää tulleet omin avuin toimeen. Hauturi sotkeutui kilpailutuksessa omaan näppäryyteensä panettelemalla kilpailijaansa. Esitti julkisen anteeksipyynnön lehdessä, myi talonsa ja muutti pohjoisemmaksi harjoittamaan liiketoimintaansa. Ahneella on loppunsa. Siitä muistuttaa hänen poikansa omaehtoinen päätös poistua elämästä.

Vihtalahden isäntä joutui toisenlaisen kohtelun kohteeksi. Hän oli vaihtanut emäntäpiiat miespalvelijaan. Viimeisen lähdön syy oli ollut raskaus, joka oli määräys keskeyttää. Vuodet kuluivat, isännän omaisuudesta osa siirtyi säätiölle. Kaupungin viskaali oli hoitanut asioita ja varmistanut oman osuutensa. Isäntä oli laitoksessa, mutta testamentti oli tekemättä. Viskaali haki isännän tekosyyllä kaupunkiin muka parempaan hoitoon. Testamentti allekirjoitettiin viskaalin 4-vuotiaalle tytölle. Se sisälsi maa-alueen ja talon, johon jäi miespalvelijalle asumisoikeus loppuiäksi. Isäntä kuoli pian sen jälkeen. Miespalvelijasta on ollut lehtikirjoitus ennen joulua, vai lie ollut peräti Tuusniemen Joulun sanoma.

Emäntäpiian tyttö tiesi lähtökohtansa. Tuomarina hän puuttui testamenttiin, viskaali puolusti hyvää tekoaan lehtikirjoituksella. Menetti kuitenkin itselleen varmistamansa omaisuuden. Säätiö sai lisää omaisuutta metsänä ja rahana, miespalvelijan osalta asumisoikeus säilyi. 
Kumpikin tarina koskettaa vanhempiani, toinen kirkonkylässä ja toinen Vihtaniemellä yhtenä seitsemästä talvisavusta.

Oman perintöosani tarina syntyi vuonna 1900 ja jatkuu tähän päivään. Onhan meitä vanhempieni lapsiksi syntynyt 8 perillistä. Pyydänkin ministeri Virkkusta perehtymään asiaan kunnan maa-alueita jakaessaan sinne, tänne ja loput muukalaisten hautausmaaksi lapsuuskodin uimarannassa. Ministeri Virkkuselle lupaan kustantaa patsaan kuntauudistuksen toteutumisesta. Miksi ympäristökunnat voivat paremmin kuin kaupunkikeskukset? Kaupunkien rahoilla on ollut muuta käyttöä yksityisesti. Voin sanoa kaupungin hyväksikäytöstä omakohtaisesti marjamatkakokemuksella. Kaupunki myi tuotteeni eläkeläisille 10% alennuksella vuokratessani yrittäjänä työhuoneen uudesta palvelukeskuksesta.

Ostin kaupungilta työhuoneen Käsityöläisten talosta. Muutaman vuoden kuluttua minut pakotettiin luopumaan velattomasta työhuoneesta välimiesoikeudella uhaten. Huone oli perheen käytössä. Oli muutettava vuokratiloihin ja siitä kuukauden katsastusajan jälkeen muutto Ruotsiin. Siellä on koulutusta vastaavaa työtä ja työstä saa palkkaa elämiseen. Meillä oli vaihdettu palkanmaksajaa ja työ muuttunut pätkätyöksi. 

Kun tulee aika, tulee neuvo.

Projektin muuntaminen 
Projektityöväline, jonka avulla projektisuunnitelmaa muutetaan tarvittaessa toteutusvaiheen aikana.


Projektin muuntaminen Tarvittavat resurssit
Vapaaehtoistyö Erityisosaaminen
tieto, taito, tunne
"Yhdessä työskentelevän ihmisyhteisön hyvinvointi on sitä suurempi, mitä vähemmän henkilö vaatii itselleen suorituksensa tuloksesta ja mitä enemmän hänen tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, ei hänen omista suorituksistaan, vaan toisten suorituksista."
(Rudolf Steiner: sosiaalinen peruslaki)

Björkarna där hemma ja täällä vapaa on vain umpihanki 15.1.2014
 
Valtiolaiva seilaa avoimessa yhteiskunnassa, jossa suljetun yhteiskunnan säännöistä ei osata luopua vielä tämänkään hallituskauden aikana. Puuttuu kippari, perämies ja luotsi, joka ohjaisi laivan vapaille vesille. Koi on syönyt ja ruoste raiskannut, romuttamolle ollaan matkalla. 
Mitä sitten, siitä kertoo Ville 30 päivän matkoillaan suuressa ja mahtavassa naapurissa. Kielisukulaiset vähemmistöinä elävät köyhyydessä eihän kaikkia tarvitse pitää mukana hyvinvointivaltiossa. Meille riittää suomalaiset kaatopaikat autioituvien keskusten ulkopuolella. 

Unenpuutteesta uupunut jouluvieras 2000
Verkkokirjoitustaidottoman sinkkuperhe jouluna 2000

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kissanviikset

Vahinko, automaatti on mennyt ohitseni. Kuvan olen ottanut fb:n aikajanakuvista. Vaikka on sunnuntai, katson naamakirjamerkinnät, kun omat kuvat ovat muistitikulla, kamerassa ja voimauttavina aihepiirin mukaan valokuvakansioissa. Kissa vieköön kissanristiäisistä toiseen. 

Oma vähättelevä ilme jää julkaisematta, kun aparaatit ovat caput. Mutta jotakin aiheesta luen Munkkiklubilla ti. 27 1.2009 kirjoitetusta postauksesta Sisään, ulos, sisään,ulos -passivistako? kysyn vain. Toiset elää ja toisten elämällä ei ole mitään merkitystä. Loppuilme on kuitenkin kaikilla sama seikkailun jälkeen tai seikkailematta. 

Pikkukuva Bruno Laakko ja Lepakot - Kissa Vieköön (1939) 
Bruno Laakko (1907-1989) was an American, whose parents was from Finland.

Verkkokirjoittajan talon muuton olen ennakoinut jo 2006-2007 Habbo -hotelli kalenterilla. Nyt on se ajankohtainen. Tylypahka oli toinen osoite noitakouluineen, mutta Harry Potter on kertonut siitä monen kirjan mittaisen tarinan. Lukulehti - Verkkokirjoittajan talon pöydällä pysyy paikallaan. Se on kiinnitetty keppiin Villa Ammenden tapaan, ettei lehti lähde kenenkään matkaan.  Luen Neloset
YKKÖSASIAT Tohmajärveläisten Puolesta  ja paikkaan kohdistuvan verkkolehden Värtsi.
Asiahan ei minulle kuulu, mutta tunnen näiden nimen liittyvän henkilöhistoriaani. Värtsilä ehkä isän sisaren lapsiin, joutuihan tädin perhe muuttamaan sieltä jostakin sodan alettua. Tohmajärvi siellä jossakin susirajalla opettaessani lapsia lukemaan hurjassa nuoruudessa kaukana kaikesta 50 vuotta sitten.

10 vuotta aikaisemmin Kaustajärven vartiopäällikkönä oli Olli (Aleksi) Kukko apunaan Ismo. Ismolla on Olli kukon piippu suussa ja Teuvo Varosen takki päällä.Värtsin uusin kirjoitus kuuluu joukkoon kuvauksena 1961 vuoden työllisyystilanteesta. Ensimmäisestä työvuodesta ei karttunut eläkettä. Olin liian nuori ja eläkkeelle hakeutuessani sain arvonimen "varhennettu vanhus" osamaksulla, otetaan eläkkeestä päältä kuolemaan asti. On tultu viihde- ja vapaa-aikaan, ettei yrittäjyydestä enää kertynyt työhistoriaa.
Kaustajärven vartion rakennus
10 vuotta aikaisemmin Kaustajärven vartiopäällikkönä oli Olli (Aleksi) Kukko apunaan Ismo koira. Ismolla on Olli Kukon piippu suussa ja Teuvo Varosen takki päällä.

Opittuani verkkokirjoitustaidon olen kirjoittanut unohtaakseni. Sitten huomasin, mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän muistan. dna osti PHNetin liiketoiminnan ja kaikkien maksatusyritysten jälkeen ryhtyi totaalisiin hävityspuuhiin lopettamalla kotisivutilapalvelun. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Luen jonkun lukijan esilleottamia kirjoituksia, joista yksi sopii tähän postaukseen. Suomalaisen isoäidin kiitos Presidentille la. 20. maaliskuuta 2010. Mitään uutta ei ole auringon alla leirin vaihtajillakaan.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Ferrarinpunainen (luonnoksesta la 4.1.2014)

Istuin Yritysakatemiassa Lauttasaaren Vattuniemessä tietokoneen ääressä aloittamassa YEATutkintoa nettiympäristössä. Esittely oli tehtävä tietokoneella. En päässyt alkua pidemmälle, olinhan alkutekijöissä verkkokirjoitustaitojen oppimisessa.

Hyydyin lähtöruutuun kuin Kimi Räikkönen formulakisoissa. No, kun Kimi hyytyy, voin hyytyä minäkin. Minusta tuli ferrarinpunainen sen vanhan punamultapytyssä pyörittelyn jälkeen, joka aina syntymävammana muistettiin. Schumi torjui toimittajien kysymykset, kun hänen ystävänsä oli kuollut niissä kisoissa, jotka hän itse voitti. Ei ollut mitään syytä hehkuttaa. Tänään muistan tuon Schumin tunnetilaa kuvaavan hetken. Nyt hän itse on loukkaantunut vakavasti.

Ferrarinpunainen olen hyytyessäni ja jatkaessani matkaa sen jälkeen. Schumi ja Kimi ovat aukaiseet tietä, mitä on olla ihminen kovassa vauhdissa ja äkkipysähdyksessä. Minun äkkipysähdys on koulutusrahastoa koskevan lain IKÄ 61/64 vuotta ja TYÖHISTORIA, jota ei ollut kertynyt yrittäjänä. Suomi-Neito on juuttunut lähtöruutuun, punaisuuttaanko? Muistihan toimittaja mainita Tampereen punaisena kaupunkina, kun se oli valittu itsenäisyyspäivän juhlan pitopaikaksi. Punainen vaate härälle on jokaisen korvien välissä nähdessään punaista kaikkien asioiden yhteydessä. 



Michael Schumacher täytti perjantaina 45 vuotta. Hän on kriittisessä mutta vakaassa tilassa. (SUTTON / MVPHOTOS) 

 

 

Ferrari-pomo: Kimi on ainoa poikkeus

 

 

Pikkukuva 

Маша и Медведь - Праздник на льду (Masha and the Bear - Holiday on ice)

Häkkinen ja Schumacher Belgiassa vuonna 2000.  

Häkkinen ja Schumacher Belgiassa vuonna 2000. (EPA / AOP)