maanantai 9. joulukuuta 2013

Paluu arkeen

Palaan vielä jatkoilla viimeiseen vauhdikkaaseen numeroon. Samalla aloitettiin ja samalla on hyvä jatkaa muistaen, ettei juhliin osallistuminen mummoltakaan ole kielletty. Se ajatus on sanojan suussa, jos vedetään ikäraja osallistumiselle ja elämälle tietoyhteiskunnassa. 

TÄSTÄ ALKAA TUNTEMATON METSÄ
Omaishoitajat ja läheiset ry:n 10-vuotisjuhla

Yhden lausujan esittämillä runoilla ja kirjallisuuslainauksilla. Liitto on juhlinut senkin jälkeen, mutta minulla ei ole ollut kutsujaa valtakunnan tason juhliin. 

 
YHDESSÄ ELÄMÄ KANTAA
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15 vuotta juhlaseminaari:
Juhlapuhe: Elinikäinen oppiminen
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen 


Sain tänään suruviestin, yksi seurakuntaryhmästä on poissa. Pidän tärkeänä muistaa yksin jäänyttä saksankielisen jumalanpalveluksen kahvitilaisuudessa. Lähetetään joulutervehdys kaikkien nimikirjoituksella varustettuna.
Yksikseni palaan vielä juhlakonsertin raottamaan mielenmaisemaan. Televisioituun juhlaan olimme kaikki tervetulleita. Tuntematon metsä jatkuu ja Suomi-Neito vanhenee itsenäisenä. Se kannattaa pitää mielessä ja juhlistaa joka vuosi.

Haukio: Juhlakonsertti on kurkistus suomalaiseen mielenmaisemaan 

Näistä kirjoista olivat juhlakonsertin tekstit

– Kari Hotakainen: Finnhits
– Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
– Rosa Liksom: Kreisland
– Nils-Aslak Valkeapää: Aurinko, isäni
– Joel Lehtonen: Putkinotko
– Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
– Väinö Linna: Tuntematon sotilas
– Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
– Inkeri Hynynen: Hämärissä
– Pentti Haanpää: Yhdeksän miehen saappaat 

9.12.

 Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin
Niin jouluntähti loistais vieläkin
Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa
Ja valaisee vain lapsen maailmaa
-Vexi Salmi


Kelkkailua pukkia odotellessaOh, happy chime,
Oh, blessed time,
That draws us all so near!
"Welcome, dear day,"
All creatures say,
For Christmas-tide is here.
From our happy home
Through the world we roam
One week in all the year,
Making winter spring
With the joy we bring
For Christmas-tide is here.
Tanssiryhmän vapaa pukukoodi

VITAS - Птица счастья / Liaoning TV. Bird of Happiness

Kiinan kävijät eivät jääneet mitään vaille. Päinvastoin sieltä olisi voinut viestittää pehmeistä valopampuista jaettavaksi väkisin alueelle tunkeutujille. Ilta päättyi siellä ja Tampereella ilotulitukseen.

Ei kommentteja: