perjantai 15. marraskuuta 2013

intel' Pentium

Olen kokonaan netin varassa lukemassa PHNetin nurkkauutisia. Läppärissä on kuvan logo.
 42 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1971: Intel julkaisi maailman ensimmäisen kaupallisen yhden mikropiirin mikroprosessorin, Intel 4004:n.
Wikipediasta en ymmärrä muuta kuin virityksen keräilyarvon 1 000 dollaria. 1971 oli minulla muuta tekemistä ikää 30 vuotta. Liian vanha kaikkeen vanhojen piikojen mielestä. Uskonkonsulttien arvio "ihan hunnigolla". Ympäröivän maailman muistan katsottuani elokuvan  Kotikatsomo: Laitakaupungin valot
Aki Kaurismäen elokuva (2006) Koistisesta, yövartijasta, jolta kova maailma vie työn, vapauden ja haaveet - lopulta silti pilkahtaa toivonkipinä. N: Janne Hyytiäinen, Maria Heiskanen, Maria Järvenhelmi, Ilkka Koivula. 
Siitä ei enempää, elämä jatkui.

Xboxin logo.svgToiset 30 vuotta ikää lisää ja koko elämä on eletty. Käytän kertoimena 5,4 ja saan viimeisestä 10 vuodesta työaikalakia noudattavan hoitajan 54 miestyövuotta. Olin 60 -vuotias, mutta todellisuudessa elänyt tämänkin vuoden jo kerran, enkä sano erehtyneeni kertaakaan.
 Seppo Hanski - Erehdyin Kerran (orig 1967)
 12 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
2001: Microsoft julkaisi Xbox-pelikonsolin.

Yli kuusi tonnia norsunluuta murskaksi (15.11.2013 8:11)
Maailmaa ollaan tuhoamassa salametsästyksellä markkinataloudessa. Siinä on mennyt ihmiset ja norsut. Historia toistaa itseään Suomi-neidon osaltakin. Kuka ei vanhaa tunne ei uuttakaan ymmärrä. Asuntokaupoissakin piilee vaaransa. Lähetin sähköpostia perheen käytössä olevan osakkeen yhtiökokoukseen. Sähköpostiosoite oli muuttunut, sain automaattisen ilmoituksen ja eikun uudelleen yrittämään.
Vältä nämä – asuntokaupan hurjimmat harhat (15.11.2013 6:01)

Tähän Kevan pomon julkituloon kaipaan Mattia perheyritysten liitosta selvittämään yhden blondin junailuja. Matilla menee paremmin, kun pitää pienempää suuta omista asioistaan saatuaan mieleisensä vastauksen valitukseensa nähtyään ruususen unta. Hän rahasti yhteisestä unesta, joka ei kestänyt sataa vuotta. Samillekin oli kasvanut parta, kun prinssi suuteli 15 -vuotiasta prinsessaa ja herätti koko hoviväen sadan vuoden unesta.

Kevan pomo junaili itse erikoisen autokaupan Perjantai 15.11.2013 klo 08.39 

Miksi Ailus johtaa Kevaa?  to 11:36 (päivitetty to 14:35)   

Syrjäkylillä piilee vesipommi - Kuntia uhkaa iso lasku (15.11.2013 6:00)

Tiettömän taipaleen takana vuodesta 1900 lähtien ei podettu vesipulaa. Juojärvi oli juomakelponen, kalaisa järvi, jonka Valamon munkit pyhittivät keväisin. Juojärven vesi on ollut parantavaa. Kunta ahneudessaan on myynyt rannat sijoittajille. He ovat tulleet valmille. Tie Vihtaniemeen oli saatu aikaan 7 talvisavun voimin.  Kunnan uusrikkaat mökkiläiset tulivat ja vaativat siellä olleita mukaansa vesiosuuskuntaan. Sijoittajien mukaavuuksia pitäisi lisätä, että voisivat kusta nurkkaan kuin kaupunkikopperoissaan. 

Aasin silta kunnan juosten kustuista juoperoista yrityksiin, joissa on kustu urakat. Näin kävi omalle työhuoneelle Käsityöläistalossa. Välimiesoikeudella uhaten minun oli luovuttava maksetusta työhuoneesta. Silläkin on omat seurauksensa. Sairaahoitaja menetti työhuoneen ja lähti Ruotsiin. On saanut koulutustaan vastaavaa työtä ja työstä palkkaa elääkseen paremmin kuin sairaanhoitajat siihen aikaan pätkätöissä.

Paluumatkalla Norjasta poikkesi katsomassa vanhaa äitiään, joka opetteli verkkokirjoitustaitoja. Osallistui tietokoneen hankintaan yhteydenpitoa varten. Sen ajan viisaat kehoittivat ostamaan käytetyn koneen. 

- Se kyllä sinulle riittää siksi ajaksi, minkä vielä tietokonetta tarvitset. Suoritin YEATutkinnon verkkoympäristössä ja törmäsin presidentin vahvistamaan lakiin. Ikä 61/64 vuotta ehdoton. Työhistoriaa ei lasketa meille tavallisille itsemme ja perheemme elättäneille näkyviin. Sosiaalitapauksiksi ollaan kaikki määrittelemässä, että CMI olisi ylitse muiden 13 miljoonan valtion avulla.

Oma ajatukseni oli palata maalle ja hankkia viimeisimmät versiot kaikesta, mitä kehitys oli tuonut mukanaan. Vanhempieni hankkima lankapuhelinyhteys on katkaistu. Ei koko maata kannata pitää asuttuna. Ihmiset reservaatteihin juopottelemaan ja leipäjonoihin odottamaan vuoroaan saadakseen ruoka-apuna lahjakassin jokapäiväisestä leivästä.

Poikkeaako meidän olot köyhien osalta Yolandan pyyhkäistessä hökkelit maan tasalle? On puute puhtaasta vedestä, joka on välttämättömin elämän jatkumiseksi. Marssista etsitty vesi ei ehdi tähän hätään.

PS. Jäljet pelottavat kaiken tämän jälkeen. Oikeudenkäynnit ovat tulossa umpipoliittista johtoa vastaan, vai suojeleeko heitä diplomaattinen koskemattomuus.  

68 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)

1945: Sotasyyllisyysoikeudenkäynti Suomen sodanaikaista poliittista johtoa vastaan alkoi.

Kaikesta huolimatta on olemassa jotakin muuta kollektiivisesti. Hyvä me!

Ei kommentteja: