tiistai 8. lokakuuta 2013

Sijoittajien mökkitiet

Yksityisteiden valtionavustukset putoavat lähes puoleen 8.10.2013

Yksityisteille uusia käyttötarkoituksia keksiessä oli kunnan pienet rahat pesämunana EU:n rahoittamille suurille hankkeille. Syntymäkuntani on ollut velaton rantojensa ansiosta. Alkuperäiset asukkaat ovat sinnitelleet aikansa 1900 -luvulta lähtien "tiettömän taipaleen takana" kuin norjalaiset norjaksi. "Det ingen skulle tru, att nokon kunne bu."

Asutko kriisikunnassa? Syntymäkuntani asioista olen aina kiinnostunut, sainhan siellä juureni ja sen jälkeen siipeeni. Suomi-neidon historian vuosiluvut puhuttelevat sukuani ankarilla koettelemuksilla. On siinä ollut isovanhemmilla ja vanhemmilla kestämistä syytettynä köyhästä syntyperästä. Jännitysvapina on ympäristötekijöiden aiheuttama suvussa kulkenut heikkohermoisuus. Sen periytymistä en tutki menemällä geenitesteihin. Sodan aikan syntyneellä oli hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa syntymäkuntansa asioihin. 

Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Syntymäkunnan koulujen puute pakotti lähtemään oppikoluun Suonenjoelle, joka tunnetaan mansikkapitäjänä ja rautatieasemastaan. Kouluaikana alkoi elämänikäinen kirjeenvaihto. Muulle elinikäiselle on tullut elinkaaren alamäki. Suonenjoki on kriisiytyvien kuntien joukossa. Se on yllätys minulle, mutta minkä taakseen jättää sen edestään löytää. 

Ulkopaikkakuntalaisena en ole palannut rikospaikoille. Pahinta oli kertoa äidille, mistä mustelmat olivat tulleet. Ne oli aiheuttanut saman koulun kasvatti johtajaopettajana samassa koulussa, hän Mielikin kanssa varsinaisessa koulutalossa. Minä purettavassa mökkitönössä opetin lapsia lukemaan. Siinä vastaus kysymykseen.
- Miksi et itse ollut kaatopaikalla opettamassa lapsia lukemaan? Kerroin ranskalaisen nunnan tarinaa, joka 75 -vuotiaana joutui eläkkeelle opettajan virasta. Hän rukoili pääsevänsä maailman pahimpaan paikkaan. Toive täyttyi Kairon monimiljoonaisella kaatopaikalla. Siitä sain kertoa kohtaamisessa, jossa kaikki ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan. Vuoden kuluttua kuitenkin olen saanut lukea, että elämä jatkuu.

Asutko kriisikunnassa? Katso lista selvitystilassa olevista kunnista 
 

Lähes 40 suomalaista kuntaa on kriisin partaalla. Kaikkein heikoimmissa kantimissa on satakuntalaisen Lavian talous. Rajut säästöt uhkaavat myös muun muassa Kouvolaa.
Yhä useampi kunta vähentää väkeään taloutensa tasapainottamiseksi. Muun muassa Kouvolan kaupunginhallitus on päättänyt aloittaa mittaviin henkilöstövähennyksiin tähtäävät yt-neuvottelut.
Valtiovarainministeriön tänä vuonna nimeämät kriisikunnat ovat Hanko, Jalasjärvi, Lavia ja Tarvasjoki. Kehnoimmin niistä menee lukujen perusteella Satakunnassa sijaitsevalla Lavian maalaiskunnalla. Se on Ylen mukaan joutumassa valtion määräämään erityisselvitykseen kuntaliitoksesta.

Kriisikunta joutuu säästökuurille

Kriisikunnan kriteerit perustuvat lakiin. Valtiovarainministeriön kriisikuntalistalle voi joutua esimerkiksi, jos kunnan tuloveroprosentti on vähintään puoli prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa kunnissa keskimäärin. Lisäksi kunnan on täytettävä 5 muuta kriisikunnan kriteeriä, kuten sen, että kunnalla on lainaa asukasta kohden vähintään puolet enemmän kuin kunnilla keskimäärin ja omaa pääomaa alle puolet kunnan koko varoista.
Jos kunta päätyy kriisikunnaksi, valtiovarainministeriön nimeämä työryhmä valmistelee sille talouden tasapainottamisohjelman. Käytännössä se tarkoittaa säästöjä. Kunnalle saatetaan myös ehdottaa kuntaliitosta. Esimerkiksi Lavian tilaa pohtineen arviointiryhmän mukaan Lavian mahdollisuudet jatkaa itsenäisenä kuntana ovat heikot. Työryhmä esittää, että Lavian liitossuuntana olisi Pori.

Lähes 40 kuntaa kriisiytymässä

Kriisikuntien lisäksi lähes 40 suomalaiskuntaa täyttää "talousperusteen mukaisen selvitystarpeen".
Tällaisia kriisiytyviä kuntia ovat muun muassa pohjoiskarjalainen Kitee, mansikkapitäjä Suonenjoki ja kaivoshistoriastaan tunnettu Outokumpu. Tiedot perustuvat vuoden 2012 kuntajakoon.
Suomen parhaiten menestyvien kuntien listan ykkössijalla on ydinvoimalakaupunki Eurajoki. Kymppikärjessä ovat myös Kaskinen, Kauniainen, Helsinki, Oulu, Karvia, Hailuoto, Luumäki, Tampere ja Enonkoski.
Valtiovarainministeriön arviointimenettelyssä olevat kriisikunnat:
Jalasjärvi
Hanko
Lavia
Tarvasjoki
Talousperusteen mukaisen selvitystarpeen täyttävät kriisiytyvät kunnat:
 
  1. Kitee, Ähtäri, Honkajoki, Raasepori, Alavieska, 
  2. Kauhajoki, Utsjoki, Tohmajärvi, Multia, Paimio, 
  3. Vaala, Outokumpu, Hyrynsalmi, Urjala, Aura, 
  4. Suonenjoki, Kotka, Puumala, Ylivieska, Sotkamo
  5. Rääkkylä, Juankoski, Kaustinen, Kärsämäki, Karkkila, 
  6. Sievi, Raahe, Nivala, Reisjärvi, Halsua, 
  7. Toholampi, Haapajärvi, Kemi, Virolahti
 Kati Hyttinen

Ei kommentteja: