lauantai 24. elokuuta 2013

Maajussit vertailussa

 Koulutie sen alkuperäisine muistoineen on ollut enteellinen vaihtuessaan kirkkotieksi saksankieliseen jumalanpalvelukseen. Kirkot eivät ole kävelymatkan päässä. On otettava taksi. Joka kerta ilmoitan matkan tarkoituksen ja pyydän kuljettajaa tulemaan mukaan. Työkiireisiin vedoten he kieltäytyvät. Monta kielitaitoista miestä ratin takaa olen tavoittanut. Naisia yhtä harvassa kuin Heurekan miesvaltaisessa kutsuttujen joukossa.

Koulutieni on muuttunut toiseksi, kun opiskelu tapahtuu verkossa. Lähipäivissä ei ole mitään ideaa tavata muita projekteihin osallistuneita. He pälättävät omia asioita puhelimiin älyllä tai ilman. Toinen on kannettava läppäri. Kone auki ja työrauha on taattu.

Piispa Franzenin patsasta Koskenniemi kohtasi koulutiellään. Minun piispani kuoli syntymäpäivänäni. Ruusukortin kehystin näkyväksi ja valon vähentyessä näen vain ruusun kultaiset lehdet taustalla ilman punaista kukkaa, vihreitä lehtiä ja Onnea -tekstiä. Se onkin Piispa Paavo Kortekankaan muistoruusu. Harvat piispat haluavat olla vierelläkulkevia ystäviä. Heillä on muut ajatukset mielessä ja väki senkun vähenee. Ehkä sotatila pakottaisi kaikki tulemaan kenttähartauteen ennen rintamalle siirtymistä. Sitä päivää onneksi en tule enää näkemään. Yksi tietoisuus riittää sodasta syntymäni aikoihin.

Tanskalainen maajussi on vienyt sydämeni. Hänellä on nuori emäntä eikä tv:n formaatilla tarvitse etsiä morsianta.  Mäntsälän Torpparihulinoilla palataan perinteisiin ja syödään kartanon tarjoamaa perinneruokaa.

18 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1995: Windows 95 julkaistiin En vielä tuolloin tiennyt, mikä ristinvarsi tuli Windows 95:stä hankkiessani käytettynä oman PC:n. Oma ajatukseni oli hankkia viimeiset versiot kaikista mukavuutta lisäävistä masinoista palattuani maalle. Kaikki on tuhoon tuomittua "tähän asti ei edemmäs" on kirjoitettu aikojen alusta minun ylpeitten aaltojen rajaksi. Koulutusrahastoa koskeva laki on piste elinikäiselle oppimiselle allekirjoittajansa mukaan. Köyhän lapsen laulu on köyhän rauhaa.

25 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
Lentokentälläkin voi asua vuosia.  Snowden viipyi viikkoja ja haki turvapaikkaa Venäjältä. Kaks ei mene kolmannetta ja maailmassa on palattu kylmän sodan aikaan suurvaltojen kyräillessä toisiaan. Joku vuosi sitten suomalaista naista yritettiin pelastaa lentokentältä, mutta siellä oleskelu ei ollut kiellettyä vaan vapaaehtoinen valinta.
Oma biitsini on rautatieasema, jos ei ole matkalippua kauemmaksi. Tulijoiden vastaanotto ja lähtijöiden hyvästely on lyhyt kohtaaminen riippumatta siitä, kuinka kauan tulijat viipyvät tai lähtijät tulevat takaisin. On hyvä testi silmille, ettei Sjögrenin syndroma ole vielä kuivannut kyyneleitä.

maanantai 19. elokuuta 2013

Suomi-neidon sukupolvenvaihdokset

Uskon setäni, Juho Taavetin, olleen yhtä ennakkoluuloton kuin minäkin nuoruudessaan. Oli vaatturinopin käynyt, osallistui nuorten rientoihin työväentalolla. Oli torpparin poika.Talolliset, nuo isot rikkaat, maaomaisuuksineen olivat kateellisia nuorille vapaille miehille. 
Jotakin samaa taakkaa kantavat lyhytsiipiset osakesalkun omistajat kuin sen ajan talonpojat. Setäni ei saanut nimellistä hautapaikkaa. Siksi hankin nimellisen muistolaatan isovanhempien hautakiveen. Kunnan lionsit signeerasivat joukkohautaan haudattujen muistomerkkiin oman nimensä. Siinä se kuuluu ollakin osoituksena eriarvoisuudesta vielä kuoltuakin. Kun käyn hautausmaalla, teen ristinmerkin niiden omanarvonsa tuntevien lionsien muistoksi.

Elämä jatkui itsenäisessä Suomessa. Kunnanmökki vaihtui vanhempieni omistukseen pienviljelytilaksi. Jännitysvapina kulki suvussa torpparinpoikien mestauksen seurauksena. Sitä se oli, jännitysvapinaa. Siitä ei puhuttu ja lääkäri diagnosoi sairaudeksi, johon kuului vapina. Isällekin selkärankareumaksi ja parkinsonin taudiksi. Sairautena kilpirauhasen liikatoiminta oli myrkytystila, jota kunnanlääkäri hoiti yskänlääkkeellä. Lääkärin tietämys ei lisääntynyt isän syöpäsairauden myötä. Oli oma lehmä ojassa vaihtaa naista kuin mustalainen hevosta, ettei naimisten välillä muistunut mieleen, mikä oli hänen tehtävänsä kunnanlääkärinä.  

Olihan siinä välillä sodittu. Lainsäädäntö oli tuonut vähän helpotusta lapsiperheisiin. Tuli kansaneläke ja eläkkeensaajan hoitotuki. Sen maksamista kuitenkin lääkäri sääteli, kuin olisi maksanut sen omasta pussistaan. Veteraanikuntoutukseen tarkoitetut rahat valkoisten veteraanijärjestö jakoi keskenään. Vanhemmilleni kuuluvat etuudet hain ja sain valitusten kautta. Jättäessäni hakemuksen ilmoitin, että vanhemmilleni kuuluvat etuudet on maksettava kerjäämättä.

Vanhemmat antoivat lapsuuskodin lahjakirjalla lapsilleen 1/8 jokaiselle. Tunsin silloin olevani Euroopan omistaja 1/8 osuudella vanhemmistakin. Isän kuoltua halottiin osuudet jakajan käden kautta. Noudatti samaa kaavaa kuin valkoinen mies osti intiaanien asuinalueita.
Tänään olen Euroopan omistajana ylivelkaisten pankkien pelastaja. On pahaenteisen hiljaista sateenkaarilipun liehuessa Moskovassa mielenosoituksellisesti homojen ihmisoikeuksien puolesta. Mitäs meistä muista on väliä, kunhan homot tulevat lain edessä yhdenvertaisiksi solmimaan avioliittoja kirkon siunauksella.

Kelan-tädin oikeuksia toteutetaan vielä eläkeviran loppupäässä. Ei nähdä omaishoitajien uupumusta. Kelan kuukausiraportteja tarkkaillaan, ettei etuuksien takaisinperintä ehdi ulosottoon asti. Muistinsamenettänyt täti nostetaan istumaan retkijakkaralle. Annetaan kynä ja paperi käteen ja malli eteen kehoituksin.
- Piirrä ruusu jos muistat.
Sanat ovat unohtuneet, kun kukaan ei enää puhu  vanhukselle. Hymiöillä joskus testataan tunnetiloja. Omaisista on tullut vaikeita, kun kyselevät joskus laitokseen jättämänsä omaisensa vointia.

En muista milloinka viimeksi olisin ollut Juojärvellä tai Vihtaniemellä. Tutuiksi ovat tulleet Hupelit ja Viitakot yöpymispaikkana pakollisten käyntien yhteydessä. Vihtaniemellä on kulunvalvonta käytössä. Siitä se vielä riemu repeää, kun kunnanjohtaja tenttaa tiekunnan sihteerikköä YYE:n tekemien päätösten laillisuudesta. Kuuluu sarjaan "kansainvälisessä rikostutkinnassa esiintyvien menettelytapojen valossa" muukalaisten hautausmaan käyttöönotto.

Mahdollisuudet ovat tallella. Olisi käyttäjiä, jos siellä ympärivuoden asuneet olisivat vielä ottamassa vieraita vastaa. Venepakolaisuus on tullut tutuksi vietnamilaisten lähdettyä soutuvenheellä kiinasta. Kirkonkylän rannat suljettiin rantaumiselta. On parkeerattava satamaan ja maksettava ympäri vuoden satamamaksua alueen hoitamisesta koituvien kustannusten kattamiseksi. Kuntosaleilla on sama systeemi. On maksettava koko vuosi, vaikka kävisi vain lyhyen jakson. Tai parempi jos ei kävisi kertaakaan, kunhan vain on maksava asiakas.


Isäkin sai maksaa yön aikana sairaalan sängyssä mustalla silmällä. Kotona ei koskaan käynyt näin, olihan omaishoitaja yövuorossa vastaamassa nostamisesta ja muusta avusta, ettei yölläkään tarvinnut yksin lähteä. Sodankäyneen sukupolven on ollut määrä kuolla kitumalla. Kiitos tehoelvytyksen, jota keikkalääkärit antoivat. Isä joutui letkuihin sängynpohjalle pystymättä itse auttamaan itseään. 
- Vie kotiin. On tulossa viikonloppupäivystys ja sairaala on täynnä, sanoi sairaanhoitaja.
- Nyt en enää vie. Teen muuttoa, kun isä on kuollut poistun vähin äänin syntymäkunnastani.
- Kysytään lääkäriltä, sanoi tuohtunut sairaanhoitaja, kun en totellut ensi kehoitusta.
- Mitä lääkäri sanoi, kysyin seuraavana päivänä.
- Vie sitten kun vie, oli hoitajan välittämä tieto.
Eläköön uusi presidentti. Kuningas on kuollut.
- Jospa se ei ole kuollut, kun tänne ei ole mitään ilmoitettu. Hautaustoimisto jäi odottamaan huomiseen enkä pyytänyt valkoisten veteraanien lupaamaa havuseppelettä haudalle. Muistoa kunnioitan samalla mitalla, ajattelen lukiessani naapureiden lähettämiä adresseja eikä ne muistot ole muuksi muuttuneet 13 vuoden kuluttua.


Vihtaniemellä olleet mökkinaapurit sanoivat tiekunnan nimettömän puheenjohtaja ilmestyneen pihapiiriin pyssyineen koirineen puhumaan maiden vuokrauksesta hirvenmetsästystä varten.  Käytyäni itse pyytämäni tietoimituksen jälkeen siskon mökillä tiellä oli hirvimies passissa. 
Tietoimituksen muistan joukkoraiskauksena, kun 6 kunnan ukkoa höyhensi minua ivallisesti kysyessäni perintöosakseni jääneen maan käytöä ja sanojen tehosteeksi ulosottomiehen virkaa leipätyökseen hoitanut tiekunnan puheenjohta nousi seisomaa. Ihanko tuolille asti muistelen hänen könynneen.
- Kun korkealta kysyy, korkealta vastataan.

 Nyt istuu pyörätuolissa tanssittuaan taudin kanssa talvitiellä.
- Mitä perkeleitä luulette olevanne, sain sanat kysymykseeni kiusaajille. Toinen uskottumies alkoi tärisemään. Hyvä ettei kaatunut maahan ja kuollut siihen paikkaan.

Sana on vapaa, viikko 34

- Miksi kaipaisit takaisin, kun uuden kaupungin valot jo näkyvät? Nostan rullaverhon ylös ja toden totta, räystäs itkee kuin keväinen nuhanenä. Kaupungintalon puisto on vihreydestä raskas. Keltaisia lehtiä siellä täällä maassa. Puisto valmistautuu talvilepoon.

Maa kunnasten ja laaksojen, mi on tuo kaunoinen. Ovatko Kunnakset sukua toisilleen?
 
KATTILA JA PERUNAT

Oi olen aivan höyrypäinen,
ihan kiehun ja sihisen 
kuin sähikäinen,
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih


ihan kiehun ja kihisen
ja puhisen, pihisen
syljen, sihisen
sähisen, kähisen
ja kiukusta rähisen,
sanoi kattila
ja nosti hattua
pshiih


Voi tätä hoppua hoppua hoppua
huusivat perunat, voi tätä hoppua
ei tule loppua loppua loppua
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa
kiireistä aikaa, tulta on kengissä
laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa
ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua
kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa
hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä, hengissä
voi tätä hoppua hoppua hoppua
ei tule loppua. -Kirsi Kunnas Tiitiäisen satupuu


Voi hyvin -kansio pitää sisällään 13 Mauri Kunnaksen kansikuvallista ruutuvihkoa. Swot - analyysin neljä kuvaa on vaiheessa. Näinkö elämä menee sotakesästä vahvuuksien, heikkouksien, mahdollisuuksien kautta viimeiseen vaiheeseen 
- UHAT -
Korvasin monisivuisen kyselyn neljällä kuvalla. Mitäpä näitä pyörittelemään mitäänsanomattomilla vastauksilla. Huhtikuussa tilasin lääkäriajan terveyskeskuksesta. Luettuani verenpainelääkkeen sivuvaikutuksista sitä ei olisi minulle pitänyt koskaan määrätä. Sivuvaikutukset on itsessään sairaus kuin raudanpuutos eikä hoidoksi kelpaa puhelinlääkärin  antama ohje.
- Syö loppuikäsi rautaa, sinä tarvitset sitä. 
- Olen sairastunut, nyt menen lääkäriin. Koululääketiede joutui antamaan periksi vastaanharaamisesta huolimatta. Kaikki järjestyi yhdellä puhelinsoitolla ja kipukohtaus johti sairauslomaan. Olin jo työssä, kun leikkausjonosta ilmoitettiin vuoroni tulleen. Näin on systeemit luotu konsulttien ohjauksessa vielä huonommiksi tänä päivänä kuin 1980 -luvun lopulla. 

Edessä on kuntauudistus ja sotepalvelujen järjestäminen. Sukupolvenvaihdos on estetty. Sijoittajat eivät tulleet Vihtaniemelle tekemään työtä. YEAT:n näyttökansiossa olen käynyt kaiken tämän läpi; elinikäisestä oppimisesta, tietoyhteiskunta kaikille, muukalaisten hautausmaa -varaukseen  johtaneista syistä, kantatilasta ja pienmetsänomistajista, katujätkä -projektista, nuorten työllistymisestä ja syrjäytymisestä, suuntautuneisuudesta, sateenkaarilipuista, rauhan välikappaleista. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin saada kyvyttömät tekemään mahottomia.
- Ei kiinnosta pätkääkään. Ei riitä resurssit

lauantai 17. elokuuta 2013

Valamon vaikeudet

HS: Munkkien bisnesosaaminen hukassa - Valamolla miljoonavelat!

Sudokut odottavat numeraalista ratkaisua. Herätyksestä on kyse. Kuljen sateessa Sykkeestä kotiin. Vierelle kirii mies pyörää taluttaen kuin ravikilpailussa voitontahtoinen hevonen. Tulkoon ja menköön, onhan siinä ohituskaista. Hänellä onkin viesti minulle. Herätkää! paljastuu kämmenestä. Olisi luettavaa tarjolla. Kieltäydyn kiitoksin antautumasta keskusteluun. Hän kiirehtii askeleitaan ja menee edellä. Nyt katson tarkemmin. Miehellä on kiiltävänharmaa puku päällä. Käsivarressa keltainen nauha, jonka merkitystä en tiedä.

Yks tavallinen Toivanen kertoi suuntautuneisuudestaan. Ei tulisi mieleenkää lähteä kulkueisiin sen puolesta näyttäytymään. Arhinmäki heiluttaa sateenkaarilippua Moskovassa. Siitähän on tullut meidän kansallislippu. Olemme suuntautuneita sukupuuttoon kuolevia suomalaisia. Kulttuuriministerin haastattelussa näytetään hänen tennarinsa. Siitähän meidän kulttuuri tunnetaan, sateenkaaresta ja tennareista.

Entinen kulttuuriministeri kysyi silloiselta karpelalta hänen omilla sanoillaan eduskunnan täysistunnossa. Sai ympäripyöreän vastauksen, sekosi jo omissa sanoissaan. Onneksi kysyjästä tuli radiopsykiatrini, joka vastasi kysymykseen "mikä meidät tekee hulluksi?" Kun vastauksen muistaa, pysyy terveenä ja siitä tulee luovaa hulluutta, millä ei ole mitään tekoa sairauden kanssa. Sateenkaari on liiton merkki, ettei maailma kohtaa enää toista vedenpaisumusta. Siitä ei voi syyttää Jumalaa, sen saavat aikaan ihmiset itse.

Munkkiklubi on kotisivuni kirjoitusalusta. Pieni tyttö esitti hätääntyneen pyynnön kuultuaan minulle esitetystä kutsusta vaihtaa joulunviettopaikkaa.
- Kun menet sinne Munkkiklubille, älä kerro, että olet minun mummo. Lupasin pyhästi olla kertomatta ja olen pysynyt päätöksessäni. Yks tavallinen Toivanen ja Gamla Onsdag haastateltu Fred Negendanck eivät vaadi sateenkaarilipun heiluttelua missään eikä varsinkaan Venäjällä. Suuntautuneisuus kuuluu aikaan eikä se muuksi muutu. Pussy Riot pussipäitä näin Lahden asemalla niin kuin monia muitakin kanssamatkustajia silloin kun käytän ommoo kottoopoistumisluppoo hyväkseni.

Munkkiklubi on velaton. Pitihän minun laskea tarkkaan, mikä kannattaa tehdä ja mikä jättää tekemättä. Jumala ei ole talousneuvoja. Markkinavoimien julma jumala on. Munkkiklubilla olen tarkkaan harkinnut, kuka hoitaa raha-asioitani poissaolessani. Agabena-tilien kirjanpitäjä on siitä huolehtinut. Vieläpä kirjoittanut työkkärin tädeille puolustuskirjeen, kun halusin jatkaa omaa työtäni 60 -vuotiaana aina eläkeikään asti.
Yhteiskunta oli siinä määrin sekaisin, että hierojat olivat työttöminä peruspäivärahalla ja hieroivat pimeästi taskurahoikseen hyvällä hinnalla, kuka sattui olemaan hierojaa vailla. 

Kannattavassa työnteossa on tiedettävä kriittinen piste, joka tarkoittaa. Kuinka paljon on tehtävä työtä, että saa maksetuksi muuttuvat kustannukset. Sen jälkeen tulevat kiinteät kustannukset, verot, vuokrat ymt. Niiden jälkeen käteen jäävä osuus on minun palkka. Vaikka kuinka olen velaton, ei minulla ole oikeutta palata perintömaalleni. Koko Juojärven eteläranta on kirottu. Valamo ja Lintula ovat evakkotaipaleella, nyt on muslimien moskeijan vuoro kohota rakkauden paskalammen rantaan. Aloitetaan muukalaisten hautausmaasta, ovathan kaukaisimmat sijoittajat tulleet Moskovan takaa. Itärannalle moskeija, länsirannalle guggenheim. Sitähän tiekunta on salaa kaavaillut EU:n suurella ja kunnan pienellä rahalla. 

Arhinmäki heilutti sateenkaarilippua Moskovan stadionilla (17.8.2013 22:42)

Punaliput ovat vaihtuneet sateenkaaren väreihin nykyistä hallitusta ylistämään. Siinä samalla tulee ilmi, mitä mieltä ollaan naapurimaiden ja isojen poikien lainsäädännöstä. 

Puuseppiä aina tarvitaan barbit ja kenit laittamaan. Ei itke ne, ei valita eikä tahraa papan pöksyjä.
  

torstai 15. elokuuta 2013

Kotona, kotoa, kotiin

Kotona opittua

Kaukana kotoa

VITAS _The premiere of author's MV "WAR VETERANS ... - YouTube 



Lyrics War Veterans

The Central Park is the place
Where front-line soldiers meet at the Eternal Fire
...Over many years.
Scarce tears in their eyes
Cost a half of our life.
The veterans are the last heroes,
Their names are in our history for ages.

We put our hand on our heart, we bow our head
In memory of the died soldiers saving our lives.
We put our hand on our heart, we kneel
In eternal memory of the soldiers who died in battle.

Every year the spring reminds of the war.
And their life again flies in an instant in ringing silence.
And in the minute of silence
They are again in the battle
And are again ready to give their life for the Motherland.

We put our hand on our heart, we bow our head
In memory of the died soldiers saving our lives.
We put our hand on our heart, we kneel
In eternal memory of the soldiers that died in battles.
In eternal memory of the soldiers that died in battles.

That spring my grandfather returned from the war
To spite all deaths.
Let them say "He is lucky!",
As is sung in the famous war song.
The saved world remembers those
Who didn't live till the victory.
And the Eternal Fire sanctified by the victory
Burns in their memory.

We put our hand on our heart, we bow our head
In memory of the died soldiers saving our lives.
We put our hand on our heart, we kneel
In eternal memory of the soldiers that died in battles.
In eternal memory of the soldiers that died in battles 


Tavallinen YouTube-käyttölupa

tiistai 13. elokuuta 2013

Aika entinen aina palaa

52 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1961: Berliinin muurin rakennustyöt aloitettiin piikkilanka-aidan vetämisellä.

Mistä vuodesta mihin vuoteen katson taaksepäin aina löytyy historiallinen tapahtuma, jossa olen ollut mukana. Luulin meidän jääneen vapaan lännen puolelle, hän jäikin. Itse huomaan olleeni avoimessa yhteiskunnassa, jossa on vielä tänäänkin suljetun yhteiskunnan säännöt.

Älä koskaan kasva niin isoksi,
ettet voisi esittää kysymyksiä,
äläkä koskaan tiedä niin paljon,
ettet voisi oppia jotain uutta.
-Og Mandino


VITAS-Solo concert "Mommy and son" in Kiev-Ukraine-30.09.2012(the First National TV channel,on-line)

Lapsena tunsin pelkoa äidin menettämisestä. Ilahduin aina Ketveleessä salmen takana nähdessäni äidin menevän ruokkimaan lehmiä. Ei ollut susi syönyt äitiäni sillä aikaa, kun olimme koulussa. Sain pitää äidin 50  ja isän 60 vuotta. Kukaan meistä ei jäänyt holhoojan holhottavaksi alaikäisenä. Kaikki olimme omillamme, mutta kuitenkin vahdimme toisiamme, ettei kukaan saisi enempää kuin toinen. Joku aina tunsi jääneensä mirrin osalle. Minulle kuitenkin 1/8 on jokaisen kohdalla sama 1/8 osa. Aputilintarkastajaksi pyydetty pankinjohtaja, maanmittaustoimiston insinööri tai asianajaja aina näki minun toimineen omaksi edukseni. Heille mittaan samalla mitalla, millä he minulle mittasivat vuodesta 1991 lähtien.

Mama


Vitas menetti äitinsä parikymppisenä. VITAS-Solo concert "Mommy and son" in Kiev-Ukraine-30.09.2012(the First National TV channel,on-line) on nimetty Mama -teeman mukaan. Isoisä oli nuoren Vitas'in taustavoima. Isä toivoi pojastaan jalkapallonpelaajaa, isoisä sotaveteraanina kaavaili sotilasuraa. Vitas on "Artist who I have been waiting for" ja vertaistuki muistoineen "In Memory of my Grandpa" ja Remember! Love Grieve Russian romance by Arkady Davidovich Vitas's grandpa.

Vitas Mama

- Sinä olit pentuna kova suuttumaan. Sain kuulla koulukaverin ensimmäiset sanat tultuani vanhempieni omaishoitajaksi syntymäkuntaani. Aikaa on ollut riittävästi, 23 vuotta, pysyäkseen kutsumuksensa takana. Nyt on minun vuoroni suututtaa tämän päivän yhteiskunta. Vanhempien kuoltua on kunnioitettavat loppuneet. Päättäjien asioidenhoito on neljännen käskyn selitysosan varassa. Tekoni herättävät suuttumusta päättäjissä. Se on heidän tapansa puolustaa omia tekojaan hierarkian alimmalta portaalta ylimmälle huipulle.

 

- Älä tule meitä opettamaan. Hautaustoimistosta käytiin vanhempieni luona monta kertaa päivässä. Hautausurakoitsija oli onnistunut keplottelemaan itselleen lapsettoman pariskunnan maat kirkonkylän keskustasta hoitoa vastaan. Kun hoidontarve tuli, heidät kyörättiin vuodeosastolle laitoshoitoon. He maksoivat sen omalla eläkkeellään. Se siitä tulevan ajan maksamisesta ja järjestämisestä.
Vuorossa olivat vanhempani ryöstön kohteena, olivathan he säästäneet lapsuuskodin Vihtaniemellä lapsilleen ja hankkineet osakkeen kirkonkylästä palvelujen läheltä. 
En tullut opettajan roolissa, olin profeetta omalla maalla omaishoitajana. Siitä alkoi kuntauudistuksen tuulet puhaltamaan. 

Palaan ajassa sotakesään 1941, jolloin synnyin isän ollessa rintamalla. Minulla on toinenkin syntymävuosi 1991. Syntymäpäiväkseni oli suunniteltu suruliputusta, mutta valitsin itselleni uudelleen syntymispäivän Frantsilan Yrttitilalla. Kaikki on opittava uudestaan Anna-Maija Raittilan runon mukaan. Nyt tiedän  verkkokirjoitustaidosta, sukupolvenvaihdoksesta rauhan välikappaleena, että olen vain sijoittajien sijoituksille  lisäarvon  maksaja. Tämäkin vielä, onhan verot maksettava yhteiskunnan pyörittämistä varten. Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, ei omaneduntavoittelua ei veroparatiiseihin rahojen piilottamista eikä ylivarojen eläneiden pankkien pelastamista.

Onko kassavahdin slogan "aika entinen ei koskaan enää palaa" tietellisesti tutkittu? Talouden madonlukujen sykli päättyy ja aloitetaan alusta viimeistään silloin kun partahylje ei löydä enää jäälauttaa synnytysalustaksi. 

Aloitin Berliinin muurin piikkilankaesteiden rakentamisesta 13. päivä. PHNetin nurkkauutinen jatkaa 15. päivä muurin rakentamista samasta alusta. Aika entinen on aina läsnä.
52 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1961: Berliinin muurin rakentaminen alkoi.

En jätä kateellisille kotimaisia fanitettavia julkisesti ruodittavaksi. Kolmen vartin kirkossa ei ole seurakuntalaisia. Heidät löytää tangomarkkinoilta, mitkä ovat suuremmat pippalot osallistua kuin naapurissa järjestetyt tapahtumat paikallisten voimin. Vitas'in saan pitää itselläni enkä pakota ketään kuuntelemaan kanssani hänen orkesteriaan ja katsomaan lavakarismaa.   

maanantai 12. elokuuta 2013

Syntymäpäivät kesällä 1991

Urpilainen: Suomen tilanne pahempi kuin 1990-luvulla 

Oliko 1990 -luvulla Suomen tilanne pahempi kuin nyt? Suunnitelmissa oli viettää 50. syntymäpäivää lapsuuskodissa vanhempien ja sisarusten kanssa. Mikä heitä vaivasi juhlakutsun kuultuaan hyvissä ajoin ennen heinäkuun 21. päivää?
- Silloin liputetaan puolitangossa, oli ennuste tulevasta päivästä. Sain täsmävinkkejä vaihtaa paikkaa toiseksi tietämättäni, mitä tuleman pitää. Vietin viikonlopun ja koko seuraavan viikon Frantsilan Yrttitilalla. Seuraavana kesänä otin uusiksi.
Tarkoitus oli tutustua rebirthing- hengitysharjoituksiin kanadalaisen opettajan ohjauksessa. Kesällä 1993 oli näkyvissä laman merkit eikä kurssille ollut enää tulijoita. Kurssin hinta tuntui liian kalliilta.


Ovatko tämän päivän päättäjät edes 1990 -luvulla vielä täysi-ikäisiä? Synnyin uudelleen lempeästi 50 -kymppisenä ja siksi olen vielä olemassa. Jätän 21. heinäkuuta ravustuksen alkamispäiväksi. 7 -kymppiset vietin jo tammikuussa kuninkaallisessa seurassa. Suruliputuksen Norjassa aiheutti Breivik Oslossa ja Utöyan saarella. Jokaisella on oma kuolinpäivänsä enkä välitä kuulla, onko ukkokulta kuollut juuri 21. heinäkuuta. Piispan kuoleman muistan tältä kesältä. Itse vietin kesäjuhlaa Kuortinkartanossa. 


Tilanne on jatkunut lähes 23 vuotta ja selvisin siitä asetetuista esteistä huolimatta. Vanhempien työntulosta en tarvinnut realisoida. Sijoittajat halusivat hyötyä minun omistuksistani ja realisoin omistuksessani olevaa. Puhelinosakkeen pidän itse muistona vuodesta1979, kun hankin puhelimen hoitaakseni ajanvaraukset kotona. Aika muuttui hullummaksi ja joku valitti, kun minua ei saanut kiinni ollessani työssä. Haloo, maksava asiakas oli minulle tärkeämpi kuin puhelimessa höpöttävä nainen, joka oli puhekumppania vailla. Palvelevan puhelimen vastaajaksi en koskaan ole tuntenut tarvetta ryhtyä.


Luulin osaavani hengittää, mutta verenpaine, uupumus unenpuutteesta ja ikä lisäävät riskiä uniapneaan. Sain lähetteen yhden yön unen rekisteröintiin. Kukaan lääkäri tähän asti ei ole nähnyt uupumustani. Jokohan minunkin on hankittava kärsä yöksi huolehtimaan koneellisesti hapensaannista. Heinäluoma puhuu median altistamista politiikoista 24hvrk. Politiikkasta on tullut veretseisauttavaa vaativuudellaan. Päättäjät saavat maistaa omaishoitajan kanssa samaa lääkettä olla aina käytettävissä, mutta erisyystä kuin omaishoitaja korvatessaan 5,4 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta.


Poliitikoilla ei ollut siunausta lähteä mukaan oravanpyörään. Minulle se ei ollut hullunmylly, arki oli järjestyksessä, vaikeudet on voitettu sijoittajien ahneutta. He eivät ole vieläkään jättäneet minua rauhaan. Kysyn ensiksi kunnanjohtajalta, tietääkö hän mitä kunnassa touhutaan. Jos ei selviä, seuraavaksi käännyn presidentin puoleen.
Välilevyistä kuulin tähän aikaan sopivan levyn viimeisenä. Odotan kuulevani sen jälkikäteen samoin kuin päivän mietelauseen Jukka Itkoselta eksymisestä.

Käki jäi tauolle eilen

Viikon puheenaiheet, vko 33 12.8.2013 - sana on vapaa.
 
Ketään EVVK mitä tulevasta viikosta puhutaan tai kirjoitetaan. Lyhentäisin viikon vkk, mutta Wikipedian varmistus lyhenteeseen on vko. Uutisten lukija kehoittaa menemään nettiin lukemaan lisää aiheesta. 
162 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
PHNetin nurkkauutinen ilmoittaa PC:n vuosiluvuksi 1981.
Sen korvaa hetkeksi Singerille myönnetty patentti ompelukoneesta. 
Ompelemiseen kone on tuonut valtavan nopeuden, mutta PC kirjoittamiseen ei vielä ole loppuunkäsitelty. On niin paljon kirjoitettavaa, että sanat on lyhennettävä, tunnetilat hymiöitettävä, käsimerkit otettava käyttöön. Luonnossa on merkkikieli ja äänet käytössä. Kirjanpainaja tuhoaa kuusikoita. 

Väärinymmärrettynä ja hyväksikäytettynä kopioin 'vko' sanan kanssa rimmaavat sanat. Siitä puhe mistä puute. Puutteen jatkumiseksi laaditaan laki, että tiedät mitä sinulta puuttuu. Se peilaa myös puutteista puhuvien puutteista, mikä ei ole rahanpuutetta vaan järjenköyhyyttä.  
Roman Schatzin Maamme-kirja. Sairastunut Suomi.
Kuuntelen sitä juuri nyt radiosta, päivitän sen viiveellä. Sitä odotellessa rimmaillaan ja räpätään 'vko' sanan kustannuksella

Akronyymit ja kirjainlyhenteet ovat jonkin moniosaisen ilmauksen alkukirjaimista muodostuvia koostelyhenteitä. Muista lyhennetyypeistä ne eroavat siten, että lyhentäminen ei koske pelkästään kirjoitusasua vaan ilmaukset tavallisesti myös lausutaan lyhentyneinä – joko tavanomaisen sanan tavoin tai kirjain kirjaimelta.) -Wikipedia

Rimmaavat sanat: mikä rimmaa 'vko' sanan kanssa?

vko rimmaa näiden kanssa:
-mikko, aallokko, aamurusko, aapiskukko, aavikko, adventtikirkko, afaatikko, agnostikko, ahdinko, aidanrako...
Katso kaikki "vko" sanan kanssa rimmaavat sanat

Wikipedia-tietosanakirja:

Lyhenteet vko, Vko ja VKO voivat tarkoittaa ainakin seuraavia:

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Taskujuoru suu maireana

Kiveen hakattuja taskuliinan lakeja on vain yksi: liinaton rintatasku on alaston ja tylsä.

sunnuntaina 28. maaliskuuta 2010
Vergissmeinnicht 

Kukkakielellä lemmikki kuiskaa: Älä unohda minua! Kuinka voisin mitään unohtaa ja varsinkaan, kun olen saanut muistamisestani muistutuksen elämän ehtoopuolella.
Tuusniemen kunta
Sosiaalilautakunta
9.12.1993

*Tirkkonen, Arvid, Ht. 1906 Tuusniemi

Sos.ltk. § 60 Arvid Tirkkosen omaishoitajana toimiva Maire Tirkkonen on vaatinut sosiaalijohtajan omaishoidon tuesta 20.11.1993 § 39 tekemän päätöksen sosiaalilautakunnan käsiteltäväksi ja pyytää omaishoidon tuen määrän korottamista entisen suuruiseksi eli 1.700 mk kuukautta kohti. Lisäksi asianomainen ilmoittaa, ettei hän hyväksy Arvid Tirkkoselta omaishoidon tuesta määrätyn korvauksen 333 mk/kk perintää.

Maire Tirkkonen tuo esille muutosvaatimuksen tueksi mm. hoitopalkkion alenemisen 1.700 markasta 1.070 markkaan kuukautta kohti. Hoitopalkkion ollessa vielä verollinen, jää siitä käteen hänelle vain 899 mk/kk. Tätä hoitopalkkiota asianomainen pitää liian pienenä isänsä hoitotyön vaativuuteen nähden. Edelleen Maire Tirkkonen tuo kirjelmässään esille oman taloudellisen aseman vaikeutumisen joutuessaan vuokraamaan Tuusniemeltä vuokra-asunnon ja samanaikaisesti ylläpitämään Lahdessa työhuonetta, mihin ei ole saanut vuokralaista. Työhuoneen Maire Tirkkonen on hankkinut Lahdessa harjoittaessaan hierojan ammattia. Samaa työtä hän on jatkanut myös Tuusniemellä isänsä hoitotyön ohessa.
 

Maire Tirkkonen on tuonut kirjelmässään esille myös sen, että hän pitää isänsä saamaa eläkettä tälle kuuluvana etuutena, josta ei tule periä korvausta tai suorittaa muita maksuja. Sosiaalihuoltolain 30 §:n mukaan *henkilö on oikeutettu saamaan apua vasta sen jälkeen, mikäli hän ei saa toimeentuloaan ansiotyöllään tai yrittäjätoiminnallaan, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla. Tämän perusteella henkilön saamia eläketuloja ei voida pitää sellaisena etuutena, joista ei voida periä periä korvausta annetusta sosiaalipalvelusta. Tässä tapauksessa Arvid Tirkkosen tulee suorittaa korvausta saamastaan omaishoidosta sosiaalilautakunnalle ja erityisesti korvaus saamastaan hoidosta tyttärelleen. Kansaneläkelaitos suorittaa huonokuntoisille eläkkeensaajille hoitotukea, korotettua hoitotukea tai erityshoitotukea, jotka tarvitsevat henkilökohtaisissa toiminnoissaan, kotitaloustöissä ja asioinnissa kodin ulkopuolella säännöllisestti toistuvaa henkilön apua tai ohjausta ja valvontaa tai jolle aiheutuu sairaudesta tai vammaisuudesta erityiskustannuksia. Tämä osa eläkkeestä on tarkoitettu nimenomaan korvaamaan huonokuntoisuudesta johtuvia erityismenoja. Eläke muilta osin on tarkoitettu käytettäväksi jokapäiväseen toimeentuloon.
 

Sosiaalilautakunta käsitteli kokouksessaan 28.9.1993 omaishoidon tuen perusteita ja tällöin hoitopalkkio määriteltiin 1.070 mk:n suuruiseksi kuukautta kohti.

Lisäksi tuolloin päätettiin, että omaishoidontuesta peritään korvausta saajan tuloista ja varallisuudesta riippuen kulloinkin voimassa olevan kotipalvelutaksan maksutaulukon kuukausimaksun mukaisesti.

Arvid Tirkkosen osalta päätös nojautuu edellä mainittuun sosiaalilautakunnan omaishoidon tuen tason määrittelyyn.

Omaishoidon tuen alentamisen vastikkeeksi hoitajille on tullut yksi vapaapäivä kuukautta kohti. Lisäksi alle 65-vuotiaat hoitajat ovat tulleet eläkejärjestelyjen piiriin.

Omaishoidon tuen perusteet tarkistetaa vuosittain.
 

Maire Tirkkosen valituskirjelmä esitellään tarkemmin kokouksessa.
 

Sosiaalitarkkaajan esitys:

Sosiaalilautakunta päättää hylätä Maire Tirkkosen tekemän muutosvaatimuksen isänsä Arvid Tirkkosen omaishoidon tuen korottamisesta, koska omaishoidon tuen suuruus on voimassa olevien lakien ja säännösten mukainen. Korvauksen perinnän osalta päätöksen muuttaminen ei ole myöskään aiheellinen, koska se on määritellyn taksan mukainen.
 


Päätös:
 

Sosiaalilautakunta päätti hyväksyä esityksen.

Pöytäkirjaan merkitään, että sosiaalijohtaja Jarmo Nuorento ilmoitti olevansa esteellinen ratkaistuaan asian ja hän poistui kokouksesta ottamatta osaa asian käsittelemiseen ja päätöksentekoon.

Asiaa esittelemässä ja pöytäkirjanpitäjänä tässä asiassa toimi Jarmo Nuorennon sijaisena sosiaalitarkkaaja Tuula Puustinen.

Tuusniemi 21/12 1993

Pöytäkirjanpitäjä


6.8.2014 PS

Päivän Heinonen julkaisi; "eduskunnan pankkivaltuusto aikoo tulevaisuudessa estää Sirkka Hämäläisen eläkeratkaisun kaltaiset järjestelyt." Mihin perustunee Valion pääjohtajan jääminen eläkkelle 58 v?
Tämä tapahtui samoihin aikoihin  kun eduskunta antoi asetuksen omaishoidontuesta (1070 mk). Se oli kahden laitospaikan hinta kunnalle, kun hoidin vanhempani kotona. Nousi hirveä älämölö kun uskalsin vastustaa Nuorennon päätöstä. Hehän tekevät, mitä tahtovat pitäessään virkansa ja maksaessaan hoitajan kotiin ulkokuntalaiselle isälle, jonka oma eläke kansakoulunopettajan virasta ei riittänyt jokapäiväiseen elämään ja hoitoon.
- Mene pois, minunkaan isä ei tarvitse hoitajaa. 
- Sinun isän ja minun isän hoidolla ei ole mitään tekoa keskenään. 
- Nyt minunkin isä tarvitsee hoitajan ja me lapset sen hänelle maksamme.  

Tämä on professori Urpon vuosien tutkimustyön tulos varteenotettavaksi malliksi omaishoitoasiassa 2014. Olen elänyt ajan 1991 - 2000 Tuusniemellä ja sen jälkeen 14 vuotta Lahdessa. Kunta on saanut aikaan Tiekartan Länsirannalla lapsuuskodin uimarannassa. Minulla on siellä varattuna kaukaa haalituille sijoittajille muukalaisten hautausmaa. Eihän niillä verirahoilla (30 hopearahaa) kavaltamisesta saatu muuta aikaan 2000 vuotta sitten. 

Kummalle tekijänoikeudet tai patentti omaishoidosta kuulunee, sosiaalijohtaja Nuorennolle vai samaa mallia esittäneelle professori Urpolle, yhtä Orpoja kumpikin. Virkkunen ja Katainen jättivät hukkuvan laivan.