maanantai 15. heinäkuuta 2013

Tähtimerkit

1815: Napoleon antautui Rochefortin satamassa HMS Bellerophonin kapteeni Frederick Maitlandille hävittyään Waterloon taistelun.

Kaksi miestä katosi kovassa aallokossa Enontekiöllä 14.7.2013

PHNetin etusivulla on häiriöitä. Waterloon taistelusta kertova nurkkauutinen ei avaudu. On vain ilmoitusluontoisena asiana, että Napoleon antautui vuonna 1815 Rochefortin satamassa. Tiedon muistiin tallentaminen riittäisi 1950 -luvun historianopetuksesta. Vuosilukujen pänttääminen oli tärkeintä kuin sananjulistajalle Raamatun kohdat muistettuna aivottomana ihmeenä. Nämä hokemat ovat minun painajaisiani 15. heinäkuuta.

Päivän horoskooppiTähtimerkit kiertävät radallaan kuin maapallo etääntyessään auringosta. Tälle päivälle otettaan 3.5.2013 ennuste. Mitään uutta ei ole auringon alla enkä mitää uutta odotakaan, olenhan kaiken nähnyt ja kokenut kauneutena ja kauheutena katsojan silmässä.  
Eletään kiinalaista käärmeen vuotta.

Käärmeen vuosi 2013

Mustan Vesi-Käärmeen vuosi alkaa 10. helmikuuta 2013 ja luvassa on merkittävää, vastuullista sekä kestävää kehitystä muun muassa tieteen sekä teknologian saroilla - näkyvissä ovat haastavat mahdollisuudet parantaa omaa sekä koko maapallon elämää! Käärme ei yleensä tyydy keskinkertaisuuteen ja on tarkka myös yksityiskohtien suhteen, joten ajanjakso suosii keskittynyttä sekä kurinalaista asennetta aiempien tapahtumien seuraamuksiin vaikuttamiseksi ja mahdollisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kiinalaisen astrologian mukaan Käärmeen vuosi päättyy 30. tammikuuta 2014 muuttuen siten 31. tammikuuta 2014 Hevosen vuodeksi.

Kiinalaiselta merkiltä käärmeenä elän nimikkovuottani tyytymättä keskinkertaisuuteen tavoitteiden saavuttamisessa. Se teetättää vielä työtä kuolinsiivouksena, ettei jää kenellekään mitään selvitettävää. Nyt on juhlan aika.

Ei kommentteja: