lauantai 8. kesäkuuta 2013

Valta vie jalat alta ja järjen päästä

Polli hukassa -päivän alku

 

Kunta on myynyt viimeiset tonttinsa Vihtaniemen kärjestä. Vihtaniemen vakituiset asukkaat, 7 talvisavua, olivat hankkineet tien metsäautotienä. Kunta ei halunnut nähdä Pahkasalon tarvitsevan tietä puolelleen. Tekovaiheessa kunta ohjasi tien päättyväksi meidän rantaan varaten puidenvarastoimispaikan saarista kerättyjä puita varten. Kerran sitä ehkä käytettiin siihen tarkoitukseen. 

Sitten alkaa tapahtua. Tarvitaan tie kunnan puolelle meidän maan halki rasitetienä. Meistä tuli eriarvoisia maanomistajia muihin vakituisiin asukkaisiin nähden. Vihtaniemen yksityistie kulki yksityisten maitten halki yksityistienä. Meidän kohtaloksi koitui olla kunnan naapurina viimeisenä rannasta rantaan ulottuvana kiinteistönä. Osallistuessani ensimmäisen kerran isän kanssa tiekokoukseen ilmassa oli sodanjulistuksen tuntua. Kysyin kunnan edustajalta.
- Onko kunta myynyt rantansa niin tarkkaan, että tarvitsee jo meidän maan ja rannan sijoittajilleen viihde- ja vapaa-aikaa varten?
- Maaoikeushan sen viimekädessä päättää, oli kunnan edustajan vastaushuuto, jonka kuulen vieläkin korvissani.

 

Yksityistien hoitokunta isäntänä tilasi uudet yksikkölaskelmat. Maanmittaustomiston Hallikainen teki laskelmat harjoitustyönä, eihän vielä ollut yhteneväistä käytäntöä. Yksinkertaisten ymmärtämättömien enemmistöpäätös näkyy kokouskutsussa 1999. Tuusniemen Asemahuollossa ei ollut maksuunpanoluettelo nähtävänä. Huumonen kuljetti sitä mukanaan. 

Viimeisen kerran käydessäni katsomassa luetteloa rouva Huumosella oli paha päivä. Hän huusi ja haukkui minut asiakkaitten kuullen. Koko kylä tiesi, mikä minä olin omaishoitajana ja yhtymän asioidenhoitajana. Kuuntelin aikani ja kysyin.
- Missä on johtaja?  
Matkahuollon takahuoneesta hänet löysin. Yritti piiloutua pöydän alle, mutta ei mahtunut kokonaan. Siellä hän istui lattialla kuin nurkkaan ahdistettu eläin. 
Tähän päivään liittyi tapaus, jonka johtajan poika oli aiheuttanut joutuessaan poliisin haaviin. Sain kuulla vasta jälkeenpäin ja ymmärsin, ettei näillä asioilla ollut mitään yhteyttä keskenään. Kuitenkin tulin julkisesti haukutuksi vieraiden ihmisten kuullen. Jokainen hoitakoon henkilökohtaiset ongelmansa itse syyttämättä syyttömiä kasvojenmenetykseen.

Ulosottomies puheenjohtajana teki laskelmat sihteerikkönä omasta päästään. 
Rantala ja Kuolemalahti olivat vielä erilliset kiinteistöt, olihan isä vielä elossa. 
Rantala ei koskaan ole ollut lomakiinteistö. Sen olen selvittänyt verottajalta, maistraatin kautta rakennusvalvontarekisteriin ja viimeksi Kuopion hallinto-oikeus on poistanut rekisteristä jätemaksusta tehdyn valituksen seurauksena. 
Nämä muutokset eivät mahdu kenenkään umpiluuhun. Sain terveiset tämän kevään tiekokouksesta kysyessäni olemattoman lomakiinteistön tiemaksuista. Kokouksessa se oli herättänyt ivallista hilpeyttä. Tulee taas mieleen harakoiden konsertti siantappopäivänä tappaisten toivossa. 


 

Tie Vihtaniemeen on viety päätökseen. Kunta ei halunnut nähdä niemenkärjen uusrikkaiden mökkiläisten tientarvetta omalle puolelleen. Olen käynyt aineiston läpi YEAT:n  näyttökansiossa hankkiessani yrittäjäosaamista sukupolvenvaihdokseen. Opinnäytetyöni on SWOT-analyysin nelikentän kuvissa Vahvuuteni - Heikkouteni, Mahdollisuudet - Uhat.
Tähän liittyy SUURIA SANOJA pieniä askelia -julkaisu. Lapsuuskodin uimarannassa käydään Tiekarttaa Länsirannalla. Pidän varastopaikkaa varattuna muukalaisille hautausmaaksi.  Eihän niillä kavallusrahoilla, 30 hopearahaa, saatu muuta aikaan ajanlaskun alussa. Venäläiset Moskovan takaa ovat naapureina Vihtaniemessä. Heidän kanssaan ei ole minulla selvittämättömiä rajariitoja. Kunta on tässä tapauksessa sodanlietsoja. Toivotan Putinin puolivallattomana poikamiehenä tervetulleeksi Vihtaniemelle rantabileisiin rauhanvuonna 2XXX.

Ei kommentteja: