keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Muurin muiston varjossa

Kun asiat joskus menevät pieleen,
niin älä sinä mene niiden mukana. -Jussi
13. kesäkuuta, 2013 
79 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
Aamun ajatus antaa aihetta mukaan menosta pieleen tai olla menemättä. Ite-arvioinnin kysymyksillä kartoitin alkutilanteen hyvinvointipalvelut - laatu ja tasa-arvo -hankkeessa ja koulutuksen lopussa uudelleen, onko mikään asia muuttunut. Se ainakin, että sinkut olivat keskeyttäneet osallistumisensa ja oma sinkku-arviointi jäi vaille keskiarvojen vertailukohdetta. Näinhän se meni kaikissa koulutuksissa 2003 - 2006 tietoyhteiskunta kaikille -hankkeissa.

Minulla oli selkeä ajatus, mitä teen 5 -kymppisestä eteenpäin. Ja tässä on tulos. Kunta vastaan haratessaan on mennyt enemmän pieleen enkä minä mennyt mukana. Minulla on edelleen selkeä toiminta ajatus 72 - vuotiaana. Kunta on menettämässä itsemääräämisoikeutensa eikä sote-palvelut ole kehittyneet sen siitään. 

Jussi ajattelee asioiden kulkusuuntaa, kuitenkin asioista päättävät ihmiset ovat tukkanuottasilla. Katainenkin kieltää lyömästä hevosta, joka on jo kontallaan. Hölmöläinen lastasi rekeen puita mitaten hevosen jaksamista.
- Jos sinä jaksat tuon, jaksat sinä tuonkin vetää. Kuorma kasvoi niin korkeaksi, ettei hälmöläinen ylettynyt lisäämään yhtään kalikkaa kuormaan. Oli liikkeelle lähdön aika. Kuorma ei liikahtanutkaan ja Hölmöläinen ryhtyi purkamaan kuormaa.
- Kun et jaksanut tuota, et sinä jaksa tuotakaan, hän mutisi viimeisen kalikan kohdalla ja heitti sen pois. Reki oli tyhjä ja Hölmöläinen kantoi hevosenkin kotiin.

Viisas Matti kutsutaan hätiin, kun valtiontalous on kuralla, velka kasvanut, työttömyys lisääntynyt. Valtion hallinnosta on kyse, jokainen on syönyt kuormasta ja hamstrannut yli oman tarpeen. 
Perälautapuheet herättää eloon penkkaripäivän rekiajelun kuvan perälaudan tekstistä ja Eilasta. "Jos olisi elektroniaivot, olisi menestystä." 
Minua on lyöty, kun minusta ei mitään tullut valkolakista huolimatta. Eila istui Kelan toimiston johtajana, kuoli syöpään 5 -kymppisenä. Minun aikani vasta alkoi 5 -kymppisenä. Vanhempani tarvitsivat apua kotona selviämisessään. Lupasin isälle.
- Minä tulen. 

Folkhälsan laski omaishoitajan vuodesta kertyvän 5.4 työaikalakia noudattavan hoitajan miestyövuotta. Näistä kymmenestä vuodesta kertyi 54 miestyövuotta. Se aika ei ollut paperien siirtämistä pinosta toiseen. Valtiontalouden tarkastusvirasto laski omaishoitajien säästämiä miljardeja. Kunnat käyttivät rahat muihin tarkoituksiin mielivaltaisesti.
- Kyllä ne ovat viisaita, kuulen isän äänen.
- Tyhmiä ne ovat, lohdutin isää, kun asiat menivät pieleen enkä jaksanut/osannut valittaa kaikista pielessä olevista päätöksistä.

Uutisvuodon vieraan terveysministeri Hyssälän ja Tommy Tabermannin välillä syntyi keskustelu.
- Omaishoitajat, hehän hoitavat ilmaiseksikin. 
Vahvuuteni - Heikkouteni nelikentässä on kuvat:
Isoisän kuoltua Pikkunalle katselee kun äiti kunnostaa Näköalamajaa. Sukupolvi on vaihtunut.
Lassi ihmettelee mikä maassa makaavan kaverin on noin väsyttänyt. Huokaus,
Kela antoi kuvan tuolille nostetusta vanhuksesta. Kynä ja paperi käteen, malli eteen kehoituksella.
- Piirrä ruusu, jos muistat. 

Kaikesta on kauan. Sodan jälkeen virkamiehet olivat vapisevia sodan kokeneita miehiä. Kaikkia sota oli koskettanut kauheudellaan. Tänään on koulutusta, mutta onko valmiutta soveltaa sitä kansanedustajana yhteisten asioiden hoitamiseen. Pitää olla julkkis ääniharavaksi ja puolueen kannatuslukujen nostajaksi. Pielessä ollaan ja syvällä.

79 vuotta sitten Mussoliini uskalsi verrata selän takana tulevaa Führeriä "pieneksi hassuksi apinaksi", johon myöhemmin on lisätty ominaisuus 1-kiveksinen. Nämähän ovat tänä päivänä puheenaiheita lisääntyneiden syöpien amputaatioiden tuloksena. Medikalisoituminen lisääntyy. Otetaan estococktail aamulla pahan päivän varalle. Spede esti päänsärkyä, mutta kuolla sai saappaat jalassa golfkentällä.

Ei kommentteja: